Sull´on niinku venäläiset tatuoinnit!

Iloinen Orgidea

Niin onkin. Kyseinen huutelija sanoi sanottavansa Välimerellä sijaitsevalla saarella, suomalaisten lomakohde. Mies oli ammattitatuoija, ilmeisen hyvin toimeentuleva katsoen uuden karheaa BMV tä ja nuorta kaunotarta vierellään. Onhan tatuoinnit ylihintaisia. Omani ovat todellakin kuin venäläiset ja ne ovatkin taidolla tehty. Ammattini vuoksi paljon matkustavana joskus joku tunnistaa taustani, johon kuuluu mustaa. Tuolta ajoilta on pääosin kuvani. Suomessa tehtyjä, paitsi yksi susi Aasiassa. Sen paranteli Suomessa ammattilainen.
Venäläisen symboliikan mukaan olisin korkealla rikollisten hieragiassa. Niin olisi kaverinikin, kumpikin meistä asiasta ennen tietämättä. Naiset tykkäävät tatskoistani. Nuoret tykkäävät tatskoistani. Ne on retroa. Itse tykkään myös. Silti en lapsilleni hyväksy kuvia. Vaimoni ei tykkää tatuoinneista, mutta ottaa minut koko pakettina. Näkyvillä niitä juuri ei ole. Valitettavasti parhaat tehnyt ammattilainen on kuollut aika päivää sitten. Vankilassa tehtiin. On kysytty saadaanko laittaa kirjaan ja mikä ettei, saa tietenkin. Jos jotain kiinnostaa mitä, niin tietenkin kukkia siellä sun täällä. Purjelaivaa, panttereita, naisia, intiaaneja, verkkoa, ja taas kukkia. Alkoholistit tatuoivat kuulemma ruusun. En ole alkoholisti.

7

333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yawn

      ja kiinnostaa tasan tämän lauseen verran.

    • Jaana vaan

      Wautsi, olispa kiva nähdä ottamasi tatskat. Voitko tarkentaa, miten ne sulle tehtiin. Oliko omatekoinen kone vai mikä?

    • orggggggggidea

      Se on ORKIDEA, ei orgidea.....nolo. näköjään aikas on tod mennyt linnassa eikä kouluja käydessä. :D

      • nihilistiii

        Ja pisteen jälkeen käytetään isoa alkukirjainta. Kouluja olisi sinunkin kannattanut käydä.


      • Orvokit kauniainen

        "nolo. näköjään aikas on tod mennyt linnassa eikä kouluja käydessä. :D" skriivailee pikkutyttö nimimerkiltään orggggggggidea.

        Sinulla on asennevamma ja tiedonpuute. Linnassa tulee ylioppilaita, tohtorinväitöskirjoja valmistellaan mm Sörkassa, sekä ylioppilaista Laudaatturin ylioppilaitakin.

        Jk. Nimimerkki: orggggggggidea edustaa tyypillisimmillään aikoinansa apukoulun käynyttä nahjusta. Ihmistä, kuka elämänsä aikana ei ole uskaltanut silittää edes jäniskoiraa.


      • Iloinen Orgidea

        Olet oikeassa, kukan nimi on orkidea. Nimimerkkini on Iloinen Orgidea.

        Hyvää kesän jatkoa orggggggggidea!


    • samppa.

      Nuohan ovat parhaita tatskoja. Retro on muotia nuorison keskuudessa. Tribaalit on käyhii!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2100
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      2009
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1817
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1491
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1397
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      541
      1142
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      992
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      936
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      921
    Aihe