Mulla oli aikoinaan todella paha Narsisti tyttökaverina/avopuolisona. Alkuun kaikki meni ihan ok, mutta pikkuhiljaa alkoi kirjeiden aukaiseminen, älytön kyttääminen ja mustamaalaaminen suvun ja kavereiden edessä. Loppu vaiheessa alkoi hän soitella töihin ja kysyä miksen ole jo kotona laittamassa ruokaa tai siivoamassa yms kotitalousaskareita. Ei tuossa vielä mitään mutta kun soitteli yleensä 3-4 välillä ja mulla oli (ja on edelleen) työaika 8-16. Aloin sitten eräänä päivänä hieman selvitteleen hänen mielentilaansa ja sain selville hänen narsismin. Otin asian puheeksi ja sanoin että toi loppuu tai mä lähen. Uhkailu jatkui ja muutamaa kuukautta myöhemmin olin kaikessa hiljaisuudessa hankkinut oman asunnon ja eräänä päivänä vain kävin hakemassa vaatteet kotoa ja muutin uuteen asuntoon.
Ja sitten alkoi entistä pahempi mustamaalaus/kiristys/valehtelu. Milloin olin pahoinpidellyt, milloin varastanut hänen rahat. Pahin tilanne oli kun meni tekemään rikosilmoituksen raiskauksesta. Oli paska tilanne mennä pollariasemalle kuulusteluihin mutta kun kuulin päivän milloin olin mukamas raiskannut hänet, päivä sattuikin olemaan päivä milloin olin työreissulla ulkomailla. Ja todistajia oli useita. Muuttui pollarien käytös kun kerroin ex muijjan olevan narsisti. Eivät ole sen jälkeen ottaneet häntä todesta.
No oma elämä jatkui hyvin kunnes löysin uuden eukon. Ja onneksi hän ei ole narsisti. Heti alkuun kerroin hänelle entisen muijan taipumuksista. Onneksi tein sen. nimittäin exä alkoi ilmoittelemaan ja soittelemaan uudelle morsiammelleni tekoja joita en ollut tehnyt. Pahin moka oli kun laittoi tekstarian nykyiselle vaimolleni että olin kuulema käynyt juuri hänen luonaan ja olimme olleet sängyssä.
Tuohon viestiin nykyinen vaimo vastasi: Hyvä tietää, istumme nimittäin kahvilla Lontoossa, Regent Streetillä. Ja tämä on tosi. Edelleen hän kyttää meitä ja ajaa useaan kertaan talomme ohi päivässä. Poliisit tietävät hänet ja hänen mielenterveysongelman. Ovat kehoittaneet olemaan reagoimatta häneen.
Eli kaikille jotka kärsivät Narsistisesta henkilöstä niin lähtekää kävelemään, helpottaa elämä huomattavasti.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Hieno juttu, että huomasit asian ja sulla oli voimia lähteä. Exäsi oli selvästi aika räikeä tapaus eikä onneksesi kovin älykäs syytöksistä päätellen. Lievemmän ja taitavamman kontrolloinnin ja alistamisen uhriksi joutuneet eivät välttämättä itse tajua sitä, vaan alkavat uskoa puolisoaan ja menettävät omanarvontuntonsa täysin. Silloin on vaikeampi lähteä, varsinkin jos on lapsia.
Poliisin kehoitus olla välittämättä on oikea. Täydellinen välinpitämättömyys on paljon tehokkaampaa kuin suuttuminen.
Suosittelen itsekin ex-narsistipuolisosta eronneena, että lähtekään suhteesta, sillä tilanne ei parane! (vaikka sitä tilanteen paranemista joka päivä toivookin).
teit ihan oikein! good job :)
Mielisairas tai ei, itsehän olisin tuollaista muijaa vedellyt turpaan muutaman kerran. Ihme ressukoita, tosimieshän ei tietty naista lyö mutta sekopäät eivät vähemmästä usko.
mullakin kokemusta narsisti miehestä..aluksi mies otti minua huomioon, tuli tapaamisiin ajoissa,kysyi näkökantaani,kohteli hyvin. Jonkin ajan päästä alko raivokohtaukset, syyttely,mitätöinti,uhkailu,mustasukkasuuskohtaukset, jatkuva myöhästely (tahallaan) tapaamisista ym henkinen väkivalta..mies alkoi vaatiman suhteen aikana yhä enemmän myös kehuja,siivoomista ym palveluksia, myös seksiä.Kaikille narsistin uhreille tiedoks että narsisti käyttää uhriaan vain välineenä aikomuksena tuhota tämän itsetunto ja itsearvostus kokonaan.Jos narsisti haluaa tai vaatii läheisyyttä, on se vain merkki siitä että sillä on takaa ajatuksia!! jos narsisti kohtelee jotain henkilöä tietosesti hyvin tai auttaa, vaatii narsisti siitä takasin itselleen vastapalveluksia,jotka voi olla ylimitotettuja vaatimuksia.Kaikesta mitä teet/miten kohtelet sitä narsisti sikaa on seurauksia..siitä narsisti kumppani kyllä pitää huolen..ne jotka on eläneet narsistin kanssa,varmasti tietää että kyse on pelistä.Koko ajan pitäisi tietää narsistin tunnetilat/ mitä se juuri tällä hetkellä on päättäny tehdä..kaikki asiat kun voivat narsisti kumppanin kanssa muuttua viidenkin minuutin varotusajalla!! Ja narsistihan on mestari keksimään tekosyitä suunnitelmien muutoksille..jatkuva varuillaan olo ja ahdistus mitä uhri joutuu suhteessa narsistin kanssa kestämään kuluttaa kumppanin loppuun ainakin henkisesti.
Pääsin irti tästä miehestä lopulta niin että en vastannu hänelle mitään, jätin hänet oman onnensa nojaan..en raivonnut enkä huutanut,koska siitä ei ole mitään hyötyä(kokemusta on). Mies yritti usein päästä näkemään minua,tuli ovelle, laitto hyvittelyviestejä,ehdotti matkaa hyvitykseks,ehdotti syömään menoa "lepposissa merkeissä",kysyi luokseen viettämään rentouttavan illan ym ym. lista on ******** pitkä..en suostunu ehdotuksiin,säästyin uudelta ***** kohtelulta..tehkää muutkin samoin jos ette halua joutua vanhaan liemeen narsisti pedon kanssa..