Käytöstavat

Pettynyt ja paljon

Olen nainen ja sen verran monta kertaa minut on jätetty kaikkea muuta kuin sivistyneesti, että on ihan pakko kysyä muiden ihmisten kokemuksia nykypäivältä? Onko herrasmiestavat aivan kateissa ja ihmiset leikkikaluja, jotka voi sysätä syrjään, kun ei huvita enää leikkiä. Vastuuta ei tarvitse toisesta ihmisestä ottaa mitenkään. Viimeinen tapa oli se, että mies "katosi" sanomatta sanaakaan.

En haluaisi olla pessimisti, mutta alkaa oikeasti tuntua, ettei kunnon miehiä enää ole.

13

580

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ainanäin,

      Ainakin nettideitit tuppaavat vain katoamaan, ei viestejä ei puheluita ei siis kunnon lopetusta. Munattomia ukkoja?

      Suoraan sanominen on vaikeeta, Ennen vanhaan tosiaan oli käytöstapoja tässäkin asiassa.

      • 5+9

        Eiköhän tuo ole ihan normaali ilmiö sukupuoleen katsomatta. Sanotaan sitten ettei halunnut "loukata", mutta pikemminkin ei haluta käsitellä vaikeita asioita vaan juostaan karkuun.

        Toisaalta aika turhaa puhua asioista, jotka oli "ennen vanhaan" koska tilanne oli silloin ihan toinen, ei ollut anonyymiä tutustumista eikä pystynyt yhden iltapäivän aikana lähestymään kymmeniä (ainakaan kovin helposti). Ihminen ei vaan yksinkertaisesti samalla tavalla arvosta asioita, joihin pääsee käsiksi helposti ja sen takia ei koe tarvetta tehdä sille mitään erityistä kun kiinnostus lakkaa.

        Toisaalta "ennen vanhaa" taktiikka netin kautta tutustuttaessa ei ole kovin toimiva, sillä sellainen hidas eteneminen jää jalkoihin kun ruvetaan ensimmäisen tapaamisen jälkeen vertailemaan fiiliksiä niihin kymmeneen muuhun tapaamiseen, joita on lähiaikoina ollut.

      • ~csisi~
        5+9 kirjoitti:

        Katoaminen sanomatta sanaakaan voi johtua siitäkin, että ei aidosti muista koko henkilöä. Osalla miehistä ja naisista on paljon seuralaisia, joita tapailevat.

      • 2
        ~csisi~ kirjoitti:

        Katoaminen sanomatta sanaakaan voi johtua siitäkin, että ei aidosti muista koko henkilöä. Osalla miehistä ja naisista on paljon seuralaisia, joita tapailevat.

        Varsinkin, jos ei ole itse tiennyt "tapailevansa" henkilöä, jonka on tavannut vain kaveripohjalta.

    • Vastaus ap:lle

      Miehillä "katoaminen" sanakaan sanomatta on yleinen tapa lopettaa suhde. Tämä johtuu siitä, että miehet haluavat päästä helpolla tai paeta ongelmia, joten ei parisuhdekaan olisi heidän kanssaan toiminut.
      Moni mies haluaa myös jättää ennenkuin tulee itse jätetyksi, koska miehiselle itsetunnolle jätetyksi tuleminen on kova kolhu.

      • joriiiiiiiiii

        Eiköhän tuo jätetyksi tulemisen "häpeä" päde ihan molempiin sukupuoliin. Mitä katoamiseen tulee, tuntuu että naisen maailma järkkyy jos et vastaa hänelle heti sillä jumalan sekunnilla. Katoamisen taustalla on usein myös kyllästyneisyys kumppanin käytökseen, ehkä kohtelet häntä kaltoin. Moni myös suosii "voidaan olla kavereita" -metodia, ja tuon lausahduksen kuulee useimmiten vain epävarmoilta ihmisiltä joilla on vagina. Niin munatonta käytöstä, koitetaan pitää toinen siinä varalla samalla kun itse etsitään jotain muuta. Valitsen tuollaisen "tää on loppu nyt" -tyyppisen katoamistempun ihan minä viikonpäivänä tahansa "kivaa oli ja voidaan pysyä ystävinä" sijasta. Minkä takia miehen tulisi antaa lohtua, keskustella, tehdä naisen olo turvalliseksi yms. ? Nämä ovat naisen parisuhteessa nauttimia oikeuksia ja kaverisuhteessa miehellä ei ole toivoakaan penätä omia oikeuksiaan. Kyllä käytöstavoista voisi pitää oppitunnin ihan kelle vaan.

      • #########
        joriiiiiiiiii kirjoitti:

        Riippuu ehkä, keneltä kysytään.

        Munapilluihmiset eivät arvosta muuta kuin saamisasioita, jolloin kaveruus on tarpeetonta ihmisten kunnioittamista.

      • xx

        Usein tuo jättäminen on sitä kun mies pelkää tekevänsä itsensä tyhmäksi ja varmistaa etukäteen ettei nainen pääse loukkaamaan.
        Tapaus tosielämästä, naista luultiin hänen sukulaisekseen, joka oli huomattavasti hänen näköisensä, mies pisteli asioilla joista nainen ei mitään tiennyt, luuli miestä jotenkin friikiksi ja juttu päättyi.
        Lähdin itse kävelemään kun kerrottiin miehen olevan homo ja uskoin siihen.

    • ..............

      Toivottavasti et itse ole jättänyt mitään epäselvyyksiä. Ehkä naiset ovat oppineet nykyisin samat temput miehiltä ja kokemuksesta hallitsevat ne tarpeen tullen varsin hyvin.

    • mitäpä se hyvejää

      Onpas taas miesten suhteen helppoa yleistää tuommosia vikoja. Ja jos vaikka kohdalle tulisi vastaavasti käyttäytyvä nainen, niin se onkin sitten vain yksittäistapaus ja vähän niinkuin kyseisen valkoisen heteromiehen oma vika, että jonkun sellaisen kanssa tuli edes oltua tekemisissä. Eipä paljon ymmärrystä saa täältä.

      Ja tietysti kun asiasta vielä alkaa kiistelläkin täällä, niin joku vetoaa johonkin naisten lehden juttuun, missä on tehty "tutkimus" asiasta ja kaikki väittely voidaankin päättää siihen vedoten, että kaikki miehet on konnia :P

      • xx

        En minä sitä, etteikö asia vaivannut, en vain kehdannut puhua, ja joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. Jos mies tuomitsee naisen jostain mikä ei hänelle kuulu, ja homokaveri pettää hänet kertomalla, on ihan oikein jos maistaa omaa lääkettään.
        Ei se ankaruus pelkästään naista koske.
        Totta kai puhutaan.. vai miten se meni.
        Olen itse aina ollut reilu, enkä nipota pienestä. On ihan mukaviakin homoja en sitä sano.

    • Niin metsä vastaa...

      Ainakin täällä nettimaailmassa tuntuu noita itseään täynnä olevia pelkureita riittävän. Yksinkertainen ja helppo tapa lopettaa suhde on, kun on rehellinen alusta lähtien loppuun saakka. Ei se mikää maailmanloppu ole kenellekään, eikä harvinaista että kiinnostus vaan loppuu joskus. Eikä siihen tarvitse mitään erityistä syytäkään. Joskus vaan käy niin. MUTTA sen verran voi toista ihmistä kunnioittaa, että lopettaa suhteen (oli se millä tasolla hyvänsä) tyylikkäästi ja asiallisesti. Opelkaa ihmiset olemaan rehellisiä ja kunnioittamaan itseänne ja toisia!

    • 111

      Joo kyllä fiksu ihminen sanoo suoraan, jos ei enää kiinnosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5060
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1594
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1239
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1189
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1123
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1007
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      895
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      779
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      753
    Aihe