Kävin usein eräässä yrityksessä ja sinne ilmestyi nuori nätti aasialaistyttö töihin. En mitenkään pistänyt häntä silmälle, mutta pian hän alkoi moikkailemaan minulle ja vilkuilemaan.
Sain tietää hänen nimen ja menin kerran juttelemaan hänelle. Varmistin vielä oliko hän sen niminen ja hän hämmästyi, koska tiesin hänen nimen. Kyselin hieman hänestä ja hän kertoi olevansa eronnut yh. Työkaveri odotti ja jouduin vain lyömään käyntikorttini hänen käteen ja kertomaan, että toisella puolella on numeroni. Työkaveri kehaisi minua nopeaksi. Tämä kaikki tapahtui keskiviikkona klo 12, keskellä kirkasta päivää.
Seuraavana päivänä hän tuli luokseni hetkeksi ja LÄHES LEIJUI onnesta eli tyttö käveli hassusti varpaillaan, ei tainnut itse tajuta. :D
Meni about 1,5 kk ja näimme usein, mutta emme ehtineet jutella. Sitten hän soitti minulle.
Hän soitteli minulle ja minä hänelle päivittäin. Erään kerran hän jo sanoi meidän suhdetta seurusteluksi. Itse ajattelin hommaa lähinnä ystävyytenä. Juttelimme joskus työn ohessa, mutta se oli vähän vaikeaa kiireen takia.
Meni yli puoli vuotta ennen kuin tapasimme vapaa-ajalla. Sovimme asian puhelimitse eräänä lauantai-aamupäivänä. Menimme ulkoilualueelle kävelemään ja hän halusi pitää kädestäni kiinni. Otin tuon pienen tyttösen kainalooni. Luonto heräsi lämpimään kesäpäivään ja suomalaiset nukkuivat krapulaansa pois. Minä se kävelin kaunis nuori thaityttö kainalossa. :D
Emme koskaan alkaneet seurustelemaan, mutta meistä tuli ystävät. Nyt ollaan oltu ystäviä 10 vuotta ja hänellä on miesystävä ja minulla vaimo. Olemme tukeneet toinen toisiamme vaikeina hetkinä.
En ole yhtään pettynyt, koska hyvää ystävyyttä osaa todela arvostaa.
Mitä mieltä tästä iskujutusta?
Sain ystävän...
2
249
Vastaukset
- Siis häh?!
Jos ette seurustele, niin kuka on iskenyt ketä?!?!?!?!?
- expinp
ihanko kainalossa? Wau. Sinulta taisi pallit unohtua kotiin tuolloin, kun et saanut tyttöä iskettyä ja vietyä hommaa pidemmälle. mutta minua kiinnostaa, miten iskit vaimosi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1431347
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39936Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad36671- 14610
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26588- 25565
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17563Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17533