Tämä tapahtui kylläkin jo 60-70 lukujen vaihteessa, olin silloin alle 10-vuotias mutta tämä on jäänyt elävästi mieleeni. Ilmeisesti silloin jo tämän perheen kohtalo kosketti minuun syvästi.
Asuimme omakotialueella, meillä oli oma talo, isä,äiti, ja yhteensä 7 lasta.
Naapurilla oli omassa talossaan yläkerrassa vuokralaiset, nuori pari ja kolme lasta. Vaimo oli 27-vuotias, mutta näytti ainakin 40-vuotiaalta, luultavasti mieskään ei ollut paljon 30 vuotta vanhempi.
Perheessä oli 9-vuotias poika, 7-vuotias tyttö ja toinen tyttö, alle 2-vuotias.
Mies oli armoton juoppo, joi kaikki rahat mitä kykeni hankkimaan, vaimo elätti perhettä tekemällä kolmea työtä; päivisin kävi siivoamassa ihmisten kotona, iltaisin tiskasi ravintolassa ja aamuyöstä jakoi Aamulehteä. Milloin nukkui? en tiedä.
Siitä huolimatta heillä naapurin talon omistajan mukaan oli usean kuukauden vuokrat maksamatta, puutetta ihan kaikesta. Muistan miten tämä tyttö vielä pikälle kohti Joulua kulki vanhoissa kumisaappaissa, ei ollut varaa hankkia kenkiä. Minun kävi häntä sääli, ja sain äidiltä luvan antaa talvikenkäni hänelle. Muistan vielä ne kengat, ne oli mielestäni niin kauniit! Valkoiset ja karvareunus varressa..
Mies oli väkivaltainen, ja yhden kerran muistan erityisesti kun tuo 7-vuotias tyttö oli pitkään poissa, emme tienneet missä mutta hän palasi viimein ja kertoi että isä oli heittänyt puukolla päähän. En tiedä oliko silloin lastensuojelu vai kuka puuttunut asiaan. Ainakin heillä oli valtavasti perheväkivaltaa, ja vuokraisäntä heitti äijän muutaman kerran ulos sen takia. Kuitenkin perhe sai jäädä koska vuokaraisäntä sääli lapsia ja vaimoa. Poliisin vierailu oli osa arkipäivää.
Kerran sitten tämä vaimo kävi meillä kysymässä, jos äitini joka oli kotirouva, voisi ottaa pienen tytön päivähoitoon, lupasi maksaakin, mutta äitini ei raaskinnut ottaa palkkaa. Vaimo halusi kuitenkin maksaa, ja maksoi 4 markkaa viiikossa, ne rahat minä ja sisareni saimme karkkirahoiksi!
Muistan miten tämä tyttö oli niin nälkäinen, että hän söi kunnes oksensi. Myös roskat lattialta hän poimi ja söi, kaiken minkä löysi. Lapsilla ei ollut vaatteita, meiltä ja muilta naapureilta annettiin vaaatetta mikä oli omilta lapsilta jäänyt pieneksi.
Jo silloin päätin, että juoppoa en silmissäni siedä, ja se lupaus on pitänyt! En ole koskaan tajunnut naisia jotka tuohon alkavat, ei nainen ole koskaan niin heikko ettteikö pärjää ilman tuollaisin sikoja! On lähdettävä siitä ensimmäisestä lyönnistä. Pois ininät että niin-mutta-kun... ja: kun-se-kuitenkin-on-niin-ihana-ja-rakas jne!
On hirveää että naiset ja äidit laittavat lapset kärsimään! Se on niin syvää itsekkyyttä ja vastuuntunnottomuutta että siihen ei ole MINKÄÄNLAISTA selitystä eikä anteeksipyyntöä olemassa!!
Asuimme omakotialueella, meillä oli oma talo, isä,äiti, ja yhteensä 7 lasta.
Naapurilla oli omassa talossaan yläkerrassa vuokralaiset, nuori pari ja kolme lasta. Vaimo oli 27-vuotias, mutta näytti ainakin 40-vuotiaalta, luultavasti mieskään ei ollut paljon 30 vuotta vanhempi.
Perheessä oli 9-vuotias poika, 7-vuotias tyttö ja toinen tyttö, alle 2-vuotias.
Mies oli armoton juoppo, joi kaikki rahat mitä kykeni hankkimaan, vaimo elätti perhettä tekemällä kolmea työtä; päivisin kävi siivoamassa ihmisten kotona, iltaisin tiskasi ravintolassa ja aamuyöstä jakoi Aamulehteä. Milloin nukkui? en tiedä.
Siitä huolimatta heillä naapurin talon omistajan mukaan oli usean kuukauden vuokrat maksamatta, puutetta ihan kaikesta. Muistan miten tämä tyttö vielä pikälle kohti Joulua kulki vanhoissa kumisaappaissa, ei ollut varaa hankkia kenkiä. Minun kävi häntä sääli, ja sain äidiltä luvan antaa talvikenkäni hänelle. Muistan vielä ne kengat, ne oli mielestäni niin kauniit! Valkoiset ja karvareunus varressa..
Mies oli väkivaltainen, ja yhden kerran muistan erityisesti kun tuo 7-vuotias tyttö oli pitkään poissa, emme tienneet missä mutta hän palasi viimein ja kertoi että isä oli heittänyt puukolla päähän. En tiedä oliko silloin lastensuojelu vai kuka puuttunut asiaan. Ainakin heillä oli valtavasti perheväkivaltaa, ja vuokraisäntä heitti äijän muutaman kerran ulos sen takia. Kuitenkin perhe sai jäädä koska vuokaraisäntä sääli lapsia ja vaimoa. Poliisin vierailu oli osa arkipäivää.
Kerran sitten tämä vaimo kävi meillä kysymässä, jos äitini joka oli kotirouva, voisi ottaa pienen tytön päivähoitoon, lupasi maksaakin, mutta äitini ei raaskinnut ottaa palkkaa. Vaimo halusi kuitenkin maksaa, ja maksoi 4 markkaa viiikossa, ne rahat minä ja sisareni saimme karkkirahoiksi!
Muistan miten tämä tyttö oli niin nälkäinen, että hän söi kunnes oksensi. Myös roskat lattialta hän poimi ja söi, kaiken minkä löysi. Lapsilla ei ollut vaatteita, meiltä ja muilta naapureilta annettiin vaaatetta mikä oli omilta lapsilta jäänyt pieneksi.
Jo silloin päätin, että juoppoa en silmissäni siedä, ja se lupaus on pitänyt! En ole koskaan tajunnut naisia jotka tuohon alkavat, ei nainen ole koskaan niin heikko ettteikö pärjää ilman tuollaisin sikoja! On lähdettävä siitä ensimmäisestä lyönnistä. Pois ininät että niin-mutta-kun... ja: kun-se-kuitenkin-on-niin-ihana-ja-rakas jne!
On hirveää että naiset ja äidit laittavat lapset kärsimään! Se on niin syvää itsekkyyttä ja vastuuntunnottomuutta että siihen ei ole MINKÄÄNLAISTA selitystä eikä anteeksipyyntöä olemassa!!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Veljeni, minua 11 vuotta vanhempi, oli 15-vuotiaasta kova juoppo, olimme peloissamme vähän väliä. Ihmiset tulivat sanomaan äidille, hakekaa pois lumihangesta ettei palellu, sanoin äidille eikö voida jättää sinne.
Monta kertaa toivoin hänen kuolevan ja ihmiset selittivät teidän on vain kärsittävä.
Sosiaalitoimistossa naurettiin hädälle.
Ex-miehelleni selitin kärsineeni koko elämän ajan hänen takiaan, hänkin oli sitä mieltä, minun ja lasten on vain kärsittävä, myös hänen edellisestä avioliitostaan syntyneen tyttären.
Yritin taas sosiaalihenkilöille kertoa, kuten myös lapsikin kävi puhumassa pelkäämisestään. Asiaan ei puututtu.
Ratkaisuksi keksin vuokrata kakkosasunnon, sitten otin avioeron.
Kuinka ihanaa oli tulla kotiin jossa ei rähinöity.
se on se läheisriippuvuus vain tiukassa ettei uskalleta olla yksin,tai jos toinen uhkaa eron tullessa.vain raukka uhkaa ,ja pelkää tulevansa hyljätyksi,nehän ovatkin oikein reppanoita ilman alistujaa.minulla on pelottavia muistoja perheestäni ja entisistä mieskavereistani,tuloksea on etten uskalla enää mitään vakavampaa kenenkään miehen kanssa.parempi asua yksin ja rauhassa.ja orastavat kumppanitkin kummaksuvat vaikka olen kertonut periaatteistani,mutta jos minusta tuntuu joku pahalta,häivyn omiin oloihini,ja olen tehnyt sen selväksi että jos jälkikin tulee,soitan poliisit ja siitä tulee seuraus.uhkailevat yrittävät ensin testata naista ja nauravat että ei heille kukaan m itään voi-sehän kertoo jo että he eivät kunnioita toisia tai sääntöjä yhteiskunnassa.he ovat itsekkäitä,tunnesairaita ja välinpitämättömiä,eli heidän kanssaan ei kannata elää .
Pahin oli isä.
Hän hakkasi huvikseen ja selvin päin, remmillä, luudanvarrella tai repi tukasta kunnes kaatui lattialle sitten potki, jalassa oli kumiteräsaapas.
Tuo oli todella käytäntö n. 13 vuotta ikääntyessään, hän hieman rauhoittui ja hakkaaminen jäi vähemmälle. Käytöksestä syytettiin sotaa ja elämän epätasa-arvoisuutta.
Henkinen väkivalta ei loppunut koskaan, isä kertoili tekemistään raiskauksista, kuin urotöistä, niitä oli neljä.
Ei jaksa edes muistella.
Sanoin suhteeseen alettuani, että minua ei kukaan aikuinen lyö, mistään syystä, se on kerrasta poikki ilman selittelyjä.
Toisesta päälle käynnistä, otin eron, nosti miehen ulos. Meillä oli vuokra-asunto, sopimus siirtyi minun nimiini ja vuokran antaja otti mieheltä avaimet pois.
Meillä kaksi lasta jotka jäivät minulle.
Niin jatkan.
Lapset valitsevat vanhemman mallilla puolisonsa. Isää ei saanut millään tavalla arvostella ja äiti puolsi isän hakkaamista sekä itsensä että lapsien.
Me lapset (7) mietimme isän olevan sadisti ja äidin masokisti.
"Kerro kenen kanssa seurustelit, niin minä kerron sinulle millainen olet?" Väkivalta oli arki päivää koko lapsuuden ja nuoruuden. Mikään hälytys kello ei soinnut puolison suhteen, kaikki merkit ja luonteen piirteen olivat hyvin näkyvissä, sitä ei vain uskonut.
Vanhemmat kasvattavat jokaisen lapsensa elämänsä rooliin osa väkivallan osapuoliksi. Meillä pojat ovat hakkaajia tytöt ovat kaikki eronneita eri tasoisen väkivallan seurauksena.
Niin erosin 1980.
En ole edes katsellut uutta..
Seuraa pidin 4-5 kk miehen kanssa, jonka olin tuntenut sitä ennen jo 14 v, mutta nyrkkiä ei ollut henkinen mollaus ja suoranainen väkivalta oli malli esimerkki.
Joten lopetin suhteen. Säälittävää, että mies yritti kiristää minua yhteisten tuttujen kautta, juttuja kulki. Tein selväksi etten vastaa kenenkään muun aikuisen toilailusta.
VAI NIIN