Pam ei tee muuta kuin kerää maksuja

hjgjhgjhg

Kolme ja puoli vuotta sitten aloitin työurani ja liityin Pamiin. Nyt olen jäänyt työttömäksi ja hakenut työttömyyskassasta tukea. Työttömyys alkoi 13.11 ja edelleen lähettelen selvityksiä selvitysten perään. Kun sinne soittaa, eivät itsekään tiedä mitä papereita puuttuu. Ensin sanovat ettei mitään puutu ja päätös päivärahasta tehdään seuraavana päivänä. Sitten ei taas viikkoon kuulu mitään, kunnes postilaatikkoon kolahtaa lisäselvityspyyntö. Ja miksei kaikkia selvityksiä voi pyytää kerralla? Ensin tahitaan palkkakuittien kanssa kuukausi ja sitten pyydetään tuntiselvityksiä. Taas menee kuukausi ja keksitään pyytää vielä jotain sairaskassakuitteja.

Maksuja kyllä kerätään, vaikka välillä liikaa ja välillä liian vähän. Sitten lähetellään edestakaisin maksukuitteja joissa on päällekkäisiä päivämääriä. Nimet on papereissa väärin eikä kukaan tiedä mistään mitään. Sitten vaan kiristetään vyötä jotta viimeinen palkka riittäisi vielä vähän eteenpäin. Seuraavaa maksupäivää ei tiedä kukaan.

Jos vaan tästä ikinäkään työelämään enää pääsen, vaihdan kassaa/liittoa ihan saman tien!

2

112

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • entinen jäsen

      Tekeehän se paljonkin, tukee yhden tietyn puoluee vaalitoimintaa.Ja jäsenten kustannuksella. Itse liityin Loimaan työttömyyskassaan juuri tuosta systä, ne ei ole minkään puolueen puolesta puhujia eikä vaalitoiminnan rahoittajia. Saman työttömyysturvan saa sieltä kuin ammattiliitoista.

    • ap.

      Sinne ne on tainnu mun päivärahat hävitä, Lipposen vaalimakkaroihin ja rintanappeihin...

      Olen kohta lähdössä kahdeksi viikoksi ulkomaille sukuloimaan, ihan tuohon Ruottiin vaan. Pitäisi kuulemma työkkäriin ilmoittaa tämmöiset matkat, koska silloin ei ole kykenevä ottamaan vastaan tarjottua työtä eikä voi saada myöskään työttömyyskorvausta. No mut kun en mä näköjään muutenkaan saa mitään korvausta eikä työkkäri mitään työtä koskaan kenellekään tarjoa, niin ei kai sit tarvi ilmottaakaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1682
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      107
      869
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      634
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      608
    6. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      90
      606
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      536
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      520
    Aihe