Miten luottaa pettämisen jälkeen?

surullinenpettynyt

Varmaan usein kysytty juttu, miten luottaa pettämisen jälkeen.

En ole koskaan ollut mustasukkainen ihminen, mistään. Sitten mies meni ja petti, minä tietenkin erosin hänestä, mutta jäätiin ystäviksi. Mies sanoi että rakastaa minua yhä, mutta eroamisen jälkeen ja noiden sanojen jälkeen meni päivä ja sain kuulla, että hän oli ystäväni kanssa pussaillut.

Meni kuukausi, ennenkuin mies tuli takaisin ja sanoi, että haluaa minut takaisin, rakastavansa niin kovasti ja ettei ollut arvostanut minua aikaisemmin tarpeeksi tajutakseen että haluaa olla oikeasti kanssani. Meidän suhde toki alkoi alunperin huonoon aikaan, mutta ei se mielestäni kuitenkaan ole pätevä syy pettämiseen.

Nyt olen ihminen joka en halua olla. Mustasukkainen melkein kaikesta. En halua olla, mutta heti kun tiedän, että hän juttelee jollekkin naiselle, ajattelen heti, että nyt sitä taas mennään. Tuntuu taas että kaikki muutkin merkit tarkoittavat että hän selvästi pettää, jälleen mielummin on muiden kanssa kuin minun, vaikka tietää että meillä on vain tietty aika olla yhdessä, koska kummallakin erilainen rytmi, niin silti hän viettää sen mielummin kavereidensa kanssa eikä edes kutsu minua mukaan.

Haluaisin luottaa. Haluaisin sen luonteeni takaisin jossa uskoin kumppaniani 100%, jossa minun ei tarvinnut tuntea tälläistä ahdistusta jatkuvasti. Ei minua ennen haitannut lainkaan että jutteli ja hengasi naisten kanssa, enkä halua vieläkään sitä kieltää. Mistä minä kuitenkaan tiedän, että onko hän sitten tällä kertaa oikeasti uskollinen. Asumme kuitenkin suht. kaukana toisistamme (350km) joten suurimmaksi osaksi olemme vielä netin välityksellä yhteydessä.

Yhteen en halua muuttaa ennenkuin osaan jälleen häneen luottaa. Mutta nyt ajattelen jälleen vain eroa.

Onkohan se ihan turha haave, että tälläisestä oikeasti saisi toimivan suhteen? Suhteessa sinällään ei ole muuten vikaa, osataan puhua, vaikka usein se puhuminen alkaa minun toimesta ja muutenkin kaikkea muuta on juuri hyvin silloin kun hän oikeasti huomioi. Ja tosiaan, kun en haluaisi muuta kuin sen pari tuntia edes päivästä, että voisi muistaa että minäkin olen olemassa. Samaa en tottakai vaatisi jos asuttaisiin lähempänä tai yhdessä, mutta kun ollaan näin kaukana...

En edes tiedä mitä kirjotan. Anteeksi että purkauduin tänne.

2

130

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ikisinkku36

      Koska mukavalla ja kiltillä miehellä ei tee mitään. Kautta aikain naiset ovat tykänneet mieheistä jotka pettävät, juopottelevat ja valehtelevat. Se on niin jännää kun mies pettää ja sit lirkutellen sanoo rakastavansa ja haluavansa naisen takaisin. Ja tietenkin naiset uskoo kaiken mitä pettäjä sanoo. Se on luonnon laki et kiltillä ja tylsällä miehellä ei tee mitään

      • surullinenpettynyt

        Niin, tämäkin mies on minulle sanonut olevansa kiltti mies, ei edes juo alkoholia, muutenkin on sellainen perus tavis tyyppinen omasta mielestäni. Ei hänellä ole edes ollut kuin yksi tyttöystävä ennen minua ja ollaan kuitenkin jo yli 20 ja yhtä paljon ollut sängyssä muiden kanssa.

        Tämän kai siitä saa kun ottaa sellaisen kiltin miehen, eivät oikeasti edes ole kilttejä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1610
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      832
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      129
      578
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. 42
      496
    Aihe