Miten luottaa pettämisen jälkeen?

Varmaan usein kysytty juttu, miten luottaa pettämisen jälkeen.

En ole koskaan ollut mustasukkainen ihminen, mistään. Sitten mies meni ja petti, minä tietenkin erosin hänestä, mutta jäätiin ystäviksi. Mies sanoi että rakastaa minua yhä, mutta eroamisen jälkeen ja noiden sanojen jälkeen meni päivä ja sain kuulla, että hän oli ystäväni kanssa pussaillut.

Meni kuukausi, ennenkuin mies tuli takaisin ja sanoi, että haluaa minut takaisin, rakastavansa niin kovasti ja ettei ollut arvostanut minua aikaisemmin tarpeeksi tajutakseen että haluaa olla oikeasti kanssani. Meidän suhde toki alkoi alunperin huonoon aikaan, mutta ei se mielestäni kuitenkaan ole pätevä syy pettämiseen.

Nyt olen ihminen joka en halua olla. Mustasukkainen melkein kaikesta. En halua olla, mutta heti kun tiedän, että hän juttelee jollekkin naiselle, ajattelen heti, että nyt sitä taas mennään. Tuntuu taas että kaikki muutkin merkit tarkoittavat että hän selvästi pettää, jälleen mielummin on muiden kanssa kuin minun, vaikka tietää että meillä on vain tietty aika olla yhdessä, koska kummallakin erilainen rytmi, niin silti hän viettää sen mielummin kavereidensa kanssa eikä edes kutsu minua mukaan.

Haluaisin luottaa. Haluaisin sen luonteeni takaisin jossa uskoin kumppaniani 100%, jossa minun ei tarvinnut tuntea tälläistä ahdistusta jatkuvasti. Ei minua ennen haitannut lainkaan että jutteli ja hengasi naisten kanssa, enkä halua vieläkään sitä kieltää. Mistä minä kuitenkaan tiedän, että onko hän sitten tällä kertaa oikeasti uskollinen. Asumme kuitenkin suht. kaukana toisistamme (350km) joten suurimmaksi osaksi olemme vielä netin välityksellä yhteydessä.

Yhteen en halua muuttaa ennenkuin osaan jälleen häneen luottaa. Mutta nyt ajattelen jälleen vain eroa.

Onkohan se ihan turha haave, että tälläisestä oikeasti saisi toimivan suhteen? Suhteessa sinällään ei ole muuten vikaa, osataan puhua, vaikka usein se puhuminen alkaa minun toimesta ja muutenkin kaikkea muuta on juuri hyvin silloin kun hän oikeasti huomioi. Ja tosiaan, kun en haluaisi muuta kuin sen pari tuntia edes päivästä, että voisi muistaa että minäkin olen olemassa. Samaa en tottakai vaatisi jos asuttaisiin lähempänä tai yhdessä, mutta kun ollaan näin kaukana...

En edes tiedä mitä kirjotan. Anteeksi että purkauduin tänne.