Haluaisin siis apua kaverisuhteissani. Meitä on yksi neljän porukka, eli minä ja 3 samanikäistä kaveriani. Ongelma on nyt siinä, että 2 henkilöä porukastamme ovat hieman "irtoutuneet" ja ovat toistensa kanssa lähes 24h. Heidän "kaverisuhdettaan" vielä vahvisti se, että toisen vanhemmat erosivat ja hän muutti entistä lähemmäs sitä toista, ja tällä hetkellä he asuvat muutaman kymmenen metrin päässä toisistaan, niin että viettävät lähes kaikki illatkin toistensa kanssa. He keksivät joka päivä omia juttujaan, joihin minä ja eräs toinen tyyppi meidän porukasta ei pääse mukaan. Kaiken lisäksi, he stalkkaavat ainakin mua (siis netissä), esim. kun kirjoitin eräälle toiselle keskustelufoorumille samasta aiheesta, he löysivät sen, ja tässä nyt taistelen heidän kanssaan siitä, että juttu ei ollut minun kirjoittama. He eivät silti siihen ole suhtautuneet muulla tavoin, kuin vain vääntävät kanssani siitä, että minä olisin kirjoittanut sen. Eli he eivät ole myöskään osoittaneet myötätuntoa minua tai toista kaveriani kohtaan. Mielestäni tuon laskisin siis jo hieman "kaverisyrjinnäksi" ja myös se toinen kaveri siitä kaksikosta, punkeaa lähes joka juttuun mukaan, missä se toinen tyyppi siitä kaksikosta on. Mm. minun ja sen kaksikon toisen kaverin piti mennä kolmestaan yhden tyypin (joka ei siis kuulu meidän jengiin) kanssa kesäleirille, mutta päättipä sitten se kaksikon toinen tyyppi pungeta mukaan, ja tuokaan ei ollut ainut kerta. Ja mulla ei oikein oo ketään muitakaan kavereita, kun meidän luokalla on vaan 7 tyttöä (mukaan laskettuna meidän nelikko) ja 1 on vähän poikatyttö, ja ne kaks muuta viihtyy enemmän kaksisteen jne. Saattaa kuullostaa ehkä vähän kateellisen puheelta, mutta mielummin haluaisin kavereita, kun olla aina yksin.
Kaverisyrjintä
1
157
Vastaukset
No jos kaverukset ovat löytäneet toisensa, niin siinä tilanteessa pitää olla tyytyväinen heidän puolestaan. Muuten tulee helposti tehtyä "perisuomalaiset" ja laitettua oma vahinko kiertämään, jonka seurauksena porukka on vähän vaikeana, kun ei ymmärrä, mistä moinen käyttäytyminen johtuu. Anna tyyppien olla. Itse kullakin on oikeus päättää kuinka monen ja kenen kanssa sitä haluaa olla. Hajaantuminen on erittäin yleinen ilmiö ja siihen voi varautua tutustumalla ennakkoluulotta mahdollisimman moneen tapaamaansa tyyppiin.
Jos yksinäisyys vaivaa, taustasyynä on usein tylsistyminen. Kokeile itse -- koitapa kaivaa tietoisesti haavoja ollessasi tylsistynyt ja huomaat, että siitä seuraava turhautuminen on omaa luokkaansa. Syy on se, että käytännössä siinä puretaan kaikki harrastunut energia veitsen kääntämiseen haavassa -- mietipä kuinka hyvä fiilis tulee, jos käytät saman energiaan johonkin sellaiseen, mistä aidosti pidät. Suosittelen harrastuksiksi joukkuelajeja ja partiota, josta niitä kavereitakin pitäisi tulla. Partiossa oppii olemaan välittämättä pikkuasioista, kun tekemisiä suunnitellaan paljolti yhdessä ja mukana on aina joku vanhempi tyyppi, jolta voi kysellä kaikenlaista turhaa.
Ota vaan rennosti. Kannattaa muistaa ajatella itseäkin välillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455150Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241643Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151519Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501436- 141215
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol19906Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827