Erään Herrasmiehen Tarina

Herrasmies699

Moikka rakkaat,
Tulenpa tänne purkamaan tuntojani, täältähän te kuulijat yleensä löydytte...

Tarinani olkoon opetus ja varoitus teille ystäväni.

Olen jo pari vuotta esiintynyt menestyvänä maailman miehenä, joka asuu Tampereella. Työn puolesta reissaan mukamas paljon ja asun Helsingin hotelleissa.
Tosiasiassa yöni vietän täältä löytämieni naikkosten luona, joskus on noita baareistakin tarttunut. Asun Helsingissä, nykyään kaupungin asunnossa Jakomäessä.
Todellisessa elämässä olen eronnut ja työtön, mutta aikani kulutan urheilemalla ja lukemalla. Onneksi vanhoista töistä jäljelle jääneillä puvuilla olen pystynyt pitämään kiiltävän ulkokuoren yllä.

Nyt sitten kävi semmoinen klassinen moka, että rakastuin oikeasti tapaamani naiseen. Valheeni rupeavat jo natisemaan liitoksistaan kun hän olisi tulossa Tampereelle minua tapaamaan.
En usko että vesivahinko tai muu menee enää läpi, sen verran hurjia selityksiä tässä on jo jouduttu keksimään. Hotelli tms. ei onnistu, kun kaikki rahat on jo menneet, eikä niitä ole majoitukseen saatika matkalippuun.

Miten tästä eteenpäin ? Rakastan naista kovasti, mutta tiedän että valheideni paljastumisen jälkeen hän ei halua olla minun kanssani missään tekemisissä...

15

933

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niia-liia

      Niin... Tosi tylsä tilanne. Teille molemmille siis... Molemmat saatte sydänsuruja ja kakkaset fiilikset. Hänellä saatta mennä luottamus ihmisiin pitkäksi aikaa ja sä menetät rakastamasi ihmisen ja itsesi kunnioituksen. Ei varmasti ole hyvä elää valheessa. Oon pahoillani sun ja naisesi puolesta.

      Miten ajattelit edetä?
      Voithan kadota... jättää salamyhkäisen varjon ja olla kohtaamatta totuutta.?
      Voithan lainata rahaa ja jatkaa valehtelua.?
      Voithan tunnustaa ja kohdata valheidesi jäljet.?
      Mitäs vaihtoehtoja vielä olis?

      • olin 25 ja inhottava...

        joo, ei saa leikkiä ihmisillä. Tunnustan itse tehneeni sitä nuorena ja typeränä. Leikin idea oli saada tyyppi rakastumaan, maali oli se "minä rakastan sinua". Valitsin mahdollisimman pinnallisia, kusipäänä pitämiäni miehiä kohteeksi. Muokkauduin mahdollisimman lähelle heidän ihannenaista tavoiltani, feikkiluonteeltani ja ulkoisesti sen verran, kun pystyin. (ulkoisesti olen ns missityyppiä - pitkä, hoikka, mutta muodokas ja pitkähiuksinen - tuo miellytti monia.

        Sitten tapasin "pinnallisena kusipäänä pitämäni" miehen ja tutustuessani häneen huomasin hänen olevan aivan mahtava tyyppi. Kun aikaa oli mennyt n vuosi, "minä rakastan sinua" oli tullut jne, alkoi omatuntoni kolkuttaa ja halusin olla rehellinen ja kertoa jutun idean (ja että olen hänestä oikeasti kiinnostunut). Tottakai juttu loppui! Karseinta oli nähdä hyvä tyyppi ja rakas ihminen itkemässä :( .
        Sain opetuksen! Menetin ehkä parhaiten itselleni sopivan miehen..


    • leopold.k

      Lienee ollut aika ennustettavissa tuo moka.

      Kirjota semmone tilitys suomi24:seen mis korostat et rakastat sitä ja koita pitää huoli et se lukee sen.

    • uus rikas

      mulla taas asiat toisin päin rahaa aivan ylettömästi mutta yritän peitellä sitä

    • petetty ja rikki

      kunpa voisin pelastaa hyväuskoisen naisen sinulta sairaalta huijarilta. jos olisit MIES, kertoisit totuuden ja kantaisit vastuun seurauksista. älä yhtään enempää pitkitä tilanteen paljastamista, jos oikeasti rakastat naista. kukaan tervejärkinen mies ei halua satuttaa rakastamaansa naista. sinulla ei ole oikeutta rikkoa naista! petetyksi tuleminen jättää syvät haavat. liian kova opetus maailman pahuudesta!
      aitoon rakkauteen eivät kuulu valheet. jokainen terve ihminen rakastaa itseäänkin jo sen verran paljon, ettei lankea moiseen itsensä ja toisen osapuolen pettämiseen.
      hae itsellesi terapiaa, jotta opit ensin rakastamaan itseäsi terveellä tavalla! vasta sen jälkeen haaveile parisuhteesta.

    • hah hah

      Sitä sait, mitä tilasit. Karman laki...

    • ----

      Jospa sun kämppä ja omaisuus vois palaa tulipalossa kokonaan? Joutuisit kurjaan tilanteeseen, masentuisit ja sen vuoksi menettäisit työpaikkasi? Nainen hoivaisi ja ottaisi luokseen asumaan...

    • 12+9=129

      Suoli24:n ylläpitoko keksi uuden jutun nostettavaksi tuonne yläpaneeliin vai ihan itsekö päästit mielikuvituksesi valloilleen?

    • Saitko nyt opetuksen

      Ihan oikein sinulle, mitäs menit valehtelemaan. Oikea hyvä suhde ei voi perustua valheelle. Itse löysin täältä yhden miehen, joka on satuillut minulle koko ajan ja valheet paljastuivat. Ensin paljastui että hän oli valehdellut ikänsä, oli 7 vuotta vanhempi kuin sanoi olevansa. Annoin hänelle ensin tilaisuuden ja kysyin että onko jotain mitä hän haluaisi kertoa minulle, kun tiedän, että jotain on. Ei kertonut. Sitten sanoin suoraan, että tiedän, että tämä eikä tämä eikä tämä asia ole totta. Sitten myönsi ja tuli vaikka mitä selitystä. Samanlaista itsetunnon puutetta, piti yrittää esittää jotain muka parempaa kuin oli, kun luuli ettei kelpaa omana itsenään. Sanoin hänelle, että valehteleminen on paljon pahempi kuin ne asiat, joista hänellä oli komplekseja, ihan turhia komplekseja.

      En tajua miksi pitää esittää jotain muuta. Jos ei kelpaa omana itsenään, niin sitten ei tarvitse kelvata. Inhoan valehtelemista aivan erityisesti. En tiedä onko joidenkin ihmisten helppoa hyväksyä valehtelu, jos vaikka itsekin valehtelevat?

      Sanoin sille miehelle, että okei, mennään sitten hänen säännöillään, ja minäkin alan valehedella niin ettei hän tiedä mihin voi luottaa ja mihin ei. No, en jäänyt katselemaan häntä kovin pitkään, kun valehtelu senkun jatkui, ihan tarpeettomista ja naurettavista asioista, miksi sellaisista ylipäätään pitää valehdella.

      • Zodiac___

        Niin kyllä se tässä nettideittailun karussa maailmassa on vain niin, että valehtelun ja itsensä mainostamisen ja markkinoinnin raja on häilyvä. Kuinkahan moni ilmoituksen jättäjistä ei ole pituuttaan, painoaan tai ruumiinrakennettaan sopivasti pyöristänyt parempaan suuntaan.


    • Juu-uu50

      Mun avomies valehtelee ja jää kiinni tämän tästä nettideittailusta ja millon soittelee huorille ja millon exät laittaa viestiä kun on tulossa ero jne, jne. Hän ei kuulemma ole vastaillut itse. Patologinen valehtelija voi satuttaa tosi pahasti jos ei osaa suojata itseään ja lähteä kävelemään. Kohta se saa soitella ihan vapaasti...

    • valheet totuudeksi

      Tutustuin samanlaiseen mieheen joka valehteli itsestään kaiken, mutta ikävä kyllä ne asiat tuli julki jälkikäteen aivan muun kautta kuin miehen itsensä kautta. Sydänsuruja siitä miksei toinen voi kertoa totuutta itsestään ja lähti pakoon kun ei kestänyt kiinni jäämistään.

      Eli ihan turha yrittää ainakaan peitellä valheita keksimällä selityksiä. Kun ne tulee ilmi onkin jo elämä usein pilalla molemmilla. Kerro totuus ja katso kestääkö toinen sinut sellaisena mikä olet. Itse olisin ennemmin kestänyt työttömän toduudessa olevan miehen kuin sellaisen joka satuili itseään paljon paremmaksi mitä on.

    • Puppu Generator

      Mutta eihän tarina edes ole tosi!

    • hyvinpettynyt
    • yks vaan

      Yhdelle ystävälleni kävi nuoruudessaan noin. Hän tapasi baarissa miehen joka valehteli ikänsä (5 vuotta nuoremmaksi kuin todellinen ikänsä oli), työpaikkansa ja jättipä kertomatta senkin että hänellä on lapsi.

      Kun suhteesta tulikin pidempi kuin yhden yön juttu ja se alkoi syvenemään, mies alkoi välttelemään ystävääni, joka oli häneen jo rakastunut. Sanoi ettei halua vielä sitoutua jne. Sanoi myös että hänellä on jotain mitä ei ole kertonut. Ystävälleni iski saalistusvimma, tuon miehen hän haluaa, oli se salaisuus mikä tahansa. Mies onnistui pelaamaan aikaa olemalla etäinen ja mitä etäisempi hän oli sitä enemmän ystäväni hänen kanssaan halusi seurustella. Mietimme ystäväporukalla päämme puhki mikä on se salaisuus ja mitä hurjimpia skenaarioita kävi mielessä.

      Lopulta, yksi kerrallaan mies paljasti valheensa. Ensimmäiseksi ikänsä. Sillä ei enää ollut merkitystä, 5 vuotta sinne tänne, koska ystäväni oli jo rakastunut häneen. Sen jlk että hän työskenteleekin oikeasti vähemmän hohdokkaassa työssä kuin oli kertonut. Ystävälleni ei työllä ollut merkitystä, hän oli rakastunut mieheen eikä hänen ammattiinsa. Sitten lopuksi kertoi että hänelle on lapsi. Ei silläkään ollut väliä koska ei lapsensa kanssa elänyt. Ei itse asiassa tavannutkaan lastaan juuri koskaan. Ystäväni rakastuneena laittoi valehtelun miehen vastikään tapahtuneen eron piikkiin ja hylkäämisen sijaan tunsi suojelutarvetta ja empatiaa häntä kohtaan.

      Ystäväni ja tämä mies ovat olleet yhdessä jo 15 vuotta ja heillä on 2 yhteistä lasta.

      Eli sanoisin että paljon riippuu naisesta. Jos hän on sinun sisimpääsi rakastunut niin ei niillä tuloilla ja menestyksellä ole väliä hänelle. Pahinta siinä on nyt se että olet valehdellut hänelle, kaikki eivät pääse siitä yli. Mutta ehkä voisit kokeilla tuon miehen "kikkaa" eli otat etäisyyttä ja alat epäröimään. Kerrot jossain vaiheessa että sinulla on asioita joita et ole kertonut ja jos hän ne kuulee ei enää halua kanssasi olla. Naisen metsästysvaisto saattaa herätä ja lopulta hän haluaa sinut ja selvittää että mikä olet miehiäsi. Voit sitten selittää kun valheesi paljastuvat että sinua hävetti niin ettet uskaltanut kertoa ja ajattelit ettei hän ole enää sinusta kiinnostunut. Ja voit sanoa että ennen hänen tapaamistaan olit pelailija mutta hänet tavattuasi muutuit. Jokainen nainen haaveilee muuttavansa miehen. Sinulla on toivoa naiset rakastuvat renttuihin-ilmiön takia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2053
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1957
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1811
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1479
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1395
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      532
      1113
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      980
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      927
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      349
      899
    Aihe