Olen 27-vuotias kahden tytön isä. Olemme vaimoni kanssa olleet naimisissa 4 vuotta ja yhdessä nyt 6,5 vuotta. Suhteen taso tuntuu laskevan koko ajan ja tuntuu että vain toinen tekee suhteen eteen töitä.
Suhteemme aluksi seksielämämme oli hyvin vilkasta ja aloitteet tulivat molemmin puolin. Vaimoni oli tuohon aikaan työttömänä ja hänellä oli paljon aikaa olla kotona. Aika pian ensimmäinen lapsi tuli mukaan kuvioihin ihan suunnitellusti. Ensimmäisen lapsen jälkeen seksielämä palautui pian normaaliksi ja olimme molemmat tietääkseni hyvin tyytyväisiä tilanteeseen.
Toisen lapsen jälkeen seksi ei palautunut enää edelliselle tasolle. Nyt lapset ovat jo 2- ja 5-vuotiaat, joten aikaa ja voimiakin pitäisi taas olla. Aikaisemmin yritimme keskustella läheisyyden ja seksin vähyydestä jolloin vaimoni kertoi olevansa väsynyt runsaasta työn määrästä.
Tuon jälkeen vaimo on ottanut itselleen osa-aikatyön ja lapset ovat päivähoidossa koko päivän ja minä kuljetan lapset päivähoitoon ja takaisin päivittäin. Olen myös ottanut suurimman osan kotitöistä vastuulleni. Hoidan nykyään pääasiassa perheen pyykkihuollon, kodin siivoamisen, kaupassa käynnin ja lasten nukkumaan laittamisen päiväkotikuljetusten lisäksi.
Töiden aloittamisen jälkeen vaimoni on alkanut istua tietokoneella todella paljon. Joinain päivinä hän on jäänyt "sairaslomalle" voidakseen istua facebookissa. Itse yritän olla lasten kanssa iltaisin ja laitan heidät nukkumaan puoli yhdeksän aikaan. Yleensä menen nukkumaan viimeistään yhdeltätoista mutta vaimo jää istumaan joka ilta tietokoneelle. Olen monesti pyytänyt häntä kanssani nukkumaan, mutta hänellä on aina jokin asia kesken.
Nykyään en saa vaimoltani mitään läheisyyttä ja pieni halaaminenkin on mahdotonta koska "väsyttää niin paljon". Teen jo lähes kaiken työn kotona ja minusta on kohtuutonta että silti väsymyksen piikkiin voi laittaa niin paljon. Seksiä meillä on nykyisin kerran kuukaudessa tai kahden kuukauden välein. Seksi tapahtuu aina lähetyssaarnaaja-asennossa ilman esileikkejä (vaimo ei halua niitä vaan pyytää tulemaan päälle heti). Aloitteet tulevat aina minulta. Olen yrittänyt herättää keskustelua ja kysyä onko kaikki hyvin, mutta vaimon vastauksen perusteella kaikki on hyvin.
Itse kaipaan kovasti läheisyyttä ja sen ei välttämättä tarvitsisi aina johtaa seksiin asti vaan läheisyys, keskustelu ja muukin yhdessä olo olisi minulle tärkeää. Olen aina kohdellut vaimoa hyvin.
Vaimoni myös kieltää itsetyydytyksen, pornon katsomisen ja kaiken vastaavan ja haluaisin kunnioittaa hänen arvojaan asiassa, mutta nyt alkaa jaksaminen loppua. Onko ero edessä? Muita samassa tilanteessa olevia tai hyviä neuvoja?
Vain asialliset vastaukset kiitos.
Eroko edessä
14
520
Vastaukset
- eepee123
Väsyminen kuulostaisi olevan henkistä laatua. Onko havaittavissa alakuloisuutta, tyytymättömyyttä arkeenne? Itse huomaan, että jaksaminen on vähissä kun olen hetkellisesti ja ohimenevästi kyllästynyt perhe-elämän pyörittämiseen. Vaimollasi tämä on ilmeisesti jatkuvaa? Eikö hänellä voi lyödä faktoja tiskiin siitä mitä kaikkea sinä teet kotona häntä auttaaksesi, ettei hän rasittuisi liikaa? Kysyt kuinka muka voi siltikin olla aina väsynyt.
Oletko varma ettei kuvioissa ole toista miestä? Ei välttämättä fyysistä pettämistä, mutta henkistä? Jos viihtyy koneella jatkuvasti ja facebookissa istuminen menee sinun edellesi. Toivottavasti saat asiaan selvyyden, jaksamista! - Laskeva suora
Kertomuksenne lähti aivan, kuin minun rakkaustarinani n 20 vuotta sitten. Aluksi seksi toimi vuosia, ja vielä ekan lapsenkin jälkeen palautui kohdalleen. Toisen synnytyksen jälkeen ei enää ole palautunut. Siitä vaan aina huononi, kunnes loppui kokonaan jo aika monta vuotta sitten.
- Vanha mutta kokenut
Terve,
Omakohtaisesti asian kokeneena ota asia esille vaimosi kanssa ja kerro (jos tunnet niin) että aiot muttaa erilleen ellet saa minkäänlaista vastakaikua tunteillesi ja tarpeillesi. Tilanne ei tule parantumaan ilman kunnon keskustelua.
Tärkeintä ei ole että vaimosi pystyy heti muuttamaan tilanteen paremmaksi vann että hän haluaa muuttaasen paremmaksi. Kärsin itse asiasts vuosia uskaltamatta pistää kovaa kovaa vasten. Kun lopulta uskalsin saan kyllä seksiä mutta vaimoni on jo kadottanut kyvyn nauttia siitä. Halua olisi kyllä nyt.
Kaikkea hyvää! - janne-27
Kiitoksia asiallisista vastauksista. Täytyy varmasti yrittää keskustella asiasta jälleen. Mahdollisuuksia keskustella ilman että lapset ovat hereillä vain tietenkin on aika vähän varsinkin kun illat menevät toisella aktiivisesti tietokoneella istuen.
Pettämisestä en usko olevan kysymys, mutta tietenkään täyttä varmuutta asiasta ei ole koska en halua vakoilla toisen tekemisiä. Sen tiedän etten jaksa tilannetta tällaisena enää kovin pitkään. Itselläni halut kuitenkin tallella ja joka päivä tekee mieli jotain ja tietenkin läheisyyttä parisuhteessa tarvittaisiin jokaisena päivänä, että suhde pysyy hyvänä. - ei näin____
Eihän itsetyydytystä voi kieltää kukaan, ei ainakaan semmoinen joka ei suostu seksiin. Tuohan on nyt aivan naurettavaa.
- janne-27
Hänen mielestään itsetyydytys on ällöttävää ja näkee sen myös loukkauksena häntä kohtaan. Silloin kun sain tarpeeksi usein sekään ei ollut ongelma. Nyt voin tehdä sitä vain salaa kun vaimo on poissa. Osa-aikatyöntekijä vain on usein kotona.
Yritän illalla saada keskustelua aikaan.- n23w
Ja sun vaimosi ei muka ikinä tyydytä itseään? Niin varmaan... Näin naisen näkökulmasta, monet naiset saattavat menettää mielenkiintonsa omaan kumppaniinsa, mutta olla silti jollain tasolla seksuaalisia. Varsinkin, jos on vielä melko nuori. Tietty, jos hän on jotenkin masentunut tai jotain, niin silloinhan ei oikein mikään kiinnosta.
- jopasjotakin_
Tuohan on hauskaa: avioliitossa, ei harrasteta seksiä eikä saa itsetyydyttääkään. Hienoa, sut on kuule kaveri kuohittu hienosti :D Eiköhän kuule olisi aika ottaa se oma paikka siinä perheessäsi perheen päänä, vai jäätkö vapaaehtoisesti tossukaksi?
- oppeliini
Voitko mitenkään poistaa kodistanne tietokoneen. Ellei hän tarvitse sitä tyonsä takia (tutkimustyo, asiakaiden päivitys jne, "riko " koneenne ja vie se viikoksi korjaamoon. ( Vinttiin tai komeroon piiloon).
On olemassa internetaddicteja ja kuulostaa kuin vaimosi on yksi heistä, hän pakenee virtuaalimaailmaan unohtaakseen itsensä ja perheensä, pakoillakseen velvollisuuksiaan.
Te yhdessä olette hankkineet lapsenne ja perustaneet kotinne, on todella väärin että vaimosi ei osallistu minkään ylläpitoon.
Suurin syy: internet. - ------------
Teillä on seitsemän vuoden kriisi. Suhteenne kaipaa päivitystä tai eroa. Tuo päivitys ei millään onnistu, jos vain sinä haluat sitä. Pankaas keskustellen vaimon kanssa mitä hän haluaa suhteeltanne ja mitä sinä haluat.
Koska vaimosi vaikuttaa jotenkin poissaolevalta, hänen olisi hyvä tehdä masennustesti ja käydä lääkärintarkastuksessa. Väsymyksen taustalla voi olla mielenterveysongelma tai jokin fyysinen sairaus, kuten diabetes, kilpirauhasen toimintahäiriö yms. - entisen entinen
Kylläpä kuullostaa tutulle, paitsi että meillä on mies se toinen osapuoli. 4 lasta ollaan saatu yhdessä ja pitkä suhde takana, mutta jokin puuttuu.
Itse yritin keskustella asiasta, vuosien mittaan siihen tympääntyi. Nyt on tilanne se että eropaperit lähti vetämään, en enää jaksanut odottaa luvattua muutosta jota ei kuitenkaan koskaan tulisi.
Vaimosi käytös on todella veemäistä sinua kohtaan. Ei hän pysty kieltämään sinun lapaseenvetoja :D sillä sehän on ihan normaalia!
Jätä kotityöt tekemättä, ihan välttämättömin vaan mikä on pakko lasten kannalta. Josko alkais rouva heräämään..ja jos ei asiallinen juttelu onnistu niin kannattaa miettiä oikeasti omaa jaksamista ja elämäänsä, paljonko on valmis joustamaan ja venymään. Tiedän mistä puhun valitettavasti.
Toivon sinulle jaksamista paljon ja muista että loputtomiin ei kannata venyä, eikä itseään uhrata, jos toinen ei tule puolitiehen vastaan. Silloin on parempi nostaa kytkintä :) - 14
Kaikella on alkunsa ja loppunsa, myös avioliitoilla. Teidän liittonne on saavuttanut tuon määräajan, on uuden elämän aika, miksi kierrellä väistämätöntä.
Good luck- kovamyrkky
Juu juu, helppo kirjoittaa noin sinkkunäkövinkkelistä, mutta mitäs me niille lapsille tehdään? Tässä tapauksessa toivon, että mahdollisen eron sattuessa isä hakee lähihuoltajuutta juuri sellaisin perustein, joista kertoi. Siis että hän on käytännössä itse ja yksin hoitanut kaikki kotityöt, lasten kuljetukset, nukutukset jne. sillä välin kun netti/fb-addikti vaimo istuu koneella iltapäivästä yöhön. Minua kauhistaa asiassa se puoli, että miten muka tuo äiti yksin huolehtisi kahdesta lapsesta jatkossa. Aavistan pahaa.
Vaimo on nyt heräteltävä radikaalisti. Liika kiltteys on tähän johtanutkin, siis että mies on nössöillyt ja vaimo päässyt yksin vallan kahvaan perheessä. Tietokoneen rikkominen ei ollut lainkaan hassumpi idea, tai muuten selvät sävelet "minä ja lapset tai tietokone, valitse kumman kanssa haluat elämää jatkaa". Jos et saa tietokonetta rikottua, jokin sääntö pitää touhussa olla, kuten esim. kaksi tuntia koneella kahtena arkipäivänä, kolme tuntia viikonloppuna, loppu aika liikuntaa, taloustöitä, lasten kanssa touhuamista ja lempimistä. Muuten ero. Rähinästä ja metelistä, kyynelistä älä korviasi lotkauta, sanelet vain ehdot joilla olet valmis suhdetta jatkamaan, muuten hän lähtee huushollista (ilman lapsia). Ole mies!
- Mies miehen paikalla
Moikka Voi voi samanmoisia tarinoita lähes kaikilla p suhteessa olevilla... Sinä olet perheen pää ja olet tietysti isäntä talossa oikeutettu ottamaan vastuun eli ohjat käsiin sillä se on luojankin antama järjästys joten pidä se järjastys arvossa äläkä käytä sitä väärin ei tyraanin tavoin vaan kohtuullisella tavalla. Älåkå päästä naista koskaan miehenpaikalle vaikka nykyään on tasarvonhenki tämä sillä nainen ei kuitenkaan tykkää vaikka hän aina yrittää se on perisynti...:)
Heitä tietska roskikseen sillä se on monien pariskuntien turma jollei sitä osata oikein käyttää.J
Jätä toiselle kuuluvat tai puolethommista tekemättä jolla näytät että sinuakin tarvitaan tämän paletin pyörittämisessä. En halua mitään itsekästä toimintamallia kertoa mutta joskus on vaan näytettävä missä kaappi seisoo. uskoisin että se oikeanlainen kunnioitus löytyy juuri silloin kun nainen on naisen paikalla ja mies miehen..
Tosin asiat voivat olla joskus ihan muistakin asioista kiinni voi olla masennus tai jokin muu henkinen ongelma mutta ota puheeksi ettei tämä näinkään voi jatkua sekin voi joskus laukaista tilanteen suuntaan jos toiseenkin mutta silloin on ammattiauttajat paikallaan...joskus vaan voi tulla jopa ero mikä sattuu sydämmeen ja tuntuu ettei tästä elämästä löydy valopilkkuakaan mutta parempi sekin kun kokoperhe sairastuu toisen sairauden tai toisen välinpitämättömyyden vuoksi
Tämä nyt näin nopeesti kirjoitettuna ja varmasti asian olisin voinut heman nätimminkin kirjoittaa mutta ei ollut aikaa joten kaikkea hyvää ja ja toivotaa että kaikki jäerestyy parhain päin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1061762Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2091742Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1061663Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541425Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii482965Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50946Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298886Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347832