En voi käsittää monien nuorten miesten seksikumppanien vähäistä määrää. Itse olen äärimmäinen ATM (nörttimäinen, tyylitön, rumahko, laiha, arka, tylsä, täysin epämiehekäs ja seksitön), ja silti minulle kertyi 6 seksikumppania (tosin noista 2 oli pelkkä suihinotto/käsihoito) niiden parin vuoden aikana kun edes yritin. Tuon lisäksi oli 4 tilaisuutta milloin jotain olisi aivan varmasti tapahtunut, elleivät joko olosuhteet olisi tulleet viimetingalla väliin tai ellen olisi itse pitäytynyt kiinni periaatteessani etten enää rumahkoihin tyttöihin koske. Enkä tosiaankaan lähestynyt mitään kaameimpia tapauksia. Noista seksikumppaneistani tosiaankin yksikään ei edes ollut lihava (monet ennemmimnkin liian laihoja) ja vain yksi naamaltaan suoranaisesti kehno (yksi - jonka kanssa seurustelin - oli jopa selvästi nätti).
Unohdetaan alfat sun muut - kyllähän nyt ulkonäöltään normaaleille ja mieleltään terveille miehille luulisi kertyvän noita kumppaneita kymmenittäin. Eivätkö suomalaiset nuoret miehet osaa vongata? Vai onko kyseessä itsekunnioitus ongelma - ei haluta epätoivoisesti vongata naisilta joita ei oikeasti edes kiinnosta? Vai ovatko miehet niin toivottomia romantikkoja että kaivataan suhdetta pakonomaisen vonkauksen ja yhdenyön juttujen sijaan (tuo kyllä pätee minuun itseeni)?
Seksikumppanien vähäinen määrä
22
385
Vastaukset
- ???????????
ATM on panomies?
- elävä todiste
ATM=nirso
- Naisasialooseri.
Arvaas mitä. Et ole ATM. ATM ei edelleenkään tarkoita nörttimäistä, rumaa, tyylitöntä, laihaa, arkaa, tylsää, täysin epämiehekästä ja seksitöntä vaan miestä joka ei saa naista.
Itse en ole noista mitään paitsi arka ja jonkun mielestä ehkä tylsä koska olen raitis, mutta silti en saa naista vaikka kuinka vonkaisin.- ATM=ATM=ATM
Muttet tiedä varmaksi kun et uskalla vongata.
Pöö! Ei ole mitään syytä pelätä, sanoo Lipposen Paavokin mainoksessaan... ;-)
Ps. Ala sitten dokaamaan, jos se vain siitä on kiinni. Kohta on vosu paksuna ja voit jälleen lopettaa.- tee.Aaa.Tee.Ämm
Olen ATM, sillä naiset eivät halua minua. AT-mies on mies jonka kanssa naiset eivät halua harrastaa seksiä. Kukaan noista naisista ei oikeasti halunnut minua.
Ja lisäyksenä vielä aloitus-kuvaukseeni: olen myös pahasti mielenterveysongelmainen. - Justin Bieberin veli
tee.Aaa.Tee.Ämm kirjoitti:
Olen ATM, sillä naiset eivät halua minua. AT-mies on mies jonka kanssa naiset eivät halua harrastaa seksiä. Kukaan noista naisista ei oikeasti halunnut minua.
Ja lisäyksenä vielä aloitus-kuvaukseeni: olen myös pahasti mielenterveysongelmainen.Omituinen ajattelutapa, että "eivät oikeasti halunneet". Jos et raiskannut, niin voidaan sanoa, että sait haluamaan siksi aikaa kun seksiä harrastettiin. Ei suurin osa miehistä taida saada mitään sellaista kohtelua, että nainen miettii kuukausitolkulla, että kun tuon saisi, niin halkeaisin innosta!
- tee.Aaa.Tee.Ämm
Justin Bieberin veli kirjoitti:
Omituinen ajattelutapa, että "eivät oikeasti halunneet". Jos et raiskannut, niin voidaan sanoa, että sait haluamaan siksi aikaa kun seksiä harrastettiin. Ei suurin osa miehistä taida saada mitään sellaista kohtelua, että nainen miettii kuukausitolkulla, että kun tuon saisi, niin halkeaisin innosta!
Niin, eivät halunneet. Kukaan nainen ei ole ikinä sanonut tunteneensa "kemiaa" kanssani, vaan päinvastoin, jopa nörttimäiset tytöt ilmaisevat etten haluta lainkaan.
Kuvaillaanpa vielä hieman noita seksikokemuksiani. Ei missään tietyssä järjestyksessä:
1. Hyvin humalainen tyttö tuli luokseni nukkumaan. Kähmin niin kauan kunnes suostui ottamaan poskeen. Aamulla tyttö lähti hyvin vihaisena pois.
2. Humalainen tyttö lähti baarista mukaani. Ehdotettuani kämpille lähtemistä, tyttö tiiraili minua humalaisesti silmät sirrissä ja kysyi kaveriltaan jotain tyyliin "onks toi mistään kotosin?"...johon kaveri - kiusaantuneena siitä että tajusi minun kuulleen - vastasi "no...ihan ok".
3. Humalainen kaikkea paneva roskapussinaama lähti baarista kämpilleni (ja tuokin vain siksi että oma kaverini lähti tuon tytön kaverin kanssa kämpille, jolloin tuo tyttö jäi ns. yksin).
4. Olin suhteessa tytön kanssa joka oli *todella* epävarma itsestään ja viehättävyydestään. Ei myöskään liikkunut käytännössä missään missä olisi tutustunut poikiin. Halusi kuitenkin parisuhdekokemuksen ja alkoi siksi seurustelemaan kanssani. On kuitenkin sanonut ettei oikeasti halunnut minua.
5. Pääsin hieman hommailemaan humalaisen tutun tytön kanssa, armottoman vonkauksen jälkeen. Jälkeenpäin tyttö katui tekosiaan syvästi.
6. Harrastin seksiä tytön kanssa joka halusi eroon neitsyydestään ja olin paikan ainoa jätkä joka kävi päälle. Jälkeenpäin tyttö ajatteli asiasta että "olisi saanut jäädä tekemättä".
Ja voisin vielä nuo 4 läheltä piti tilannettakin eritellä, ihan vaikka omaksi ilokseni...
1. Arahko mutta selvästi kokemuksia kaipaava neitsyt-tyttö olisi lähtenyt baarista kämpilleni nukkumaan. Vaikutti todella sellaiselta tapaukselta joka olisi varmasti antanut jos olisin siellä sängyssä alkanut armottomasti vonkaamaan. Tytön kaveri kuitenkin vaatimalla vaati tytön mukaansa kotiin. Olin yhteydessä myöhemmin, mutta tyttö ei halunnut enää nähdä, koska en todellakaan napannut (ei nyt aivan noita sanoja kummiskaan käyttänyt).
2. Eräs varattu, mutta löyhällä moraalilla varustettu tyttö tuli kämpilleni nukkumaan todella hyvin onnistuneen illan jälkeen, jolloin olin saanut jostakin itsevarmuuden pistoksen. Ehdin touhuilussa jo melkein "puoliväliin", mutta sitten tyttö pisti stopin touhuilulle. "Selittelyistä" kävi ilmi että syy oli täysi epähaluttavuuteni.
3. Nukuin yötä ruman tytön vieressä, joka olisi luultavasti antanut jos olisin vongannut urakalla. Jätin kuitenkin tekemättä koska olen päättänyt olla koskematta rumiin/rumahkoihin tyttöihin. Tuokin tyttö on silti tehnyt selväksi että olen hänen mielestään epäseksikäs.
4. Humalainen, melko rumahko ja ulkonäöstään katkera tyttö (joka kitisi siitä ettei saa komeita miehiä) olisi lähtenyt baarista kämpilleni panemaan, mutta päätin jättää väliin. - kyseessä selvästi

4. Humalainen, melko rumahko ja ulkonäöstään katkera tyttö (joka kitisi siitä ettei saa komeita miehiä) olisi lähtenyt baarista kämpilleni panemaan, mutta päätin jättää väliin.kunnon mies
- Pillutonta menoa
...ja mieleltään terveille
Tuohon se minun kohdallani ainakin kaatuu. Lisäksi en osaa vongata. - gargws
ATM ei oikeasti halua, vaikka väittääkin niin. Sisäinen ristiriita.
- Vastoinpäin
ATM oikeasti haluaa, mutta ei onnistu käyttäytymään kuten normaalit haluavat miehet. Sisäinen ristiriita tosiaan.
- suomihuora=15nussima
AT-miehet ovat liian romanttisia nykynaisille.
- ww772
Toivoton romantikko täällä. En tee aloituksia ellen ole ihastunut jo valmiiksi, ja en ihastu kunnolla kuin korkeintaan kerran viidessä vuodessa. Ja sitten jos olen ihastunut niin sinä aikana muiden naisten on turha edes yrittää. Tällä tavalla on mennyt monia hyviäkin tilaisuuksia ohi.
- virhe arvio
hyvät kanssa eläjät, ( miehet) eläkää helv...ssä ottako akkaa kiusaksenne, vapaana on helpointa.
- sikaniska77
Suomalaiset miehet pitävät rimaa liian korkealla, tai eivät osaa tai uskalla vongata. Vonkaamisessa pitää heittää ego nurkkaan ja pysyä melkein sosiopaattisen tyynenä, tapahtui mitä tahansa. En kyllä pysty tähän kovin usein itsekään.
- Wonkamies
Tämä oli oikeasti hyvä kommentti. Hyvä vonkaaja ei väräytä kulmakarvaansakaan, vaikka eteen tulisi miten yllättäviä juttuja tahansa.
- hipsterina
Mitä vonkaaminen sitten on? Minusta vonkaaminen ei ole limaista ja niljakasta puuhaa, vaan voi ihan asiallisesti kysyä, että saako tulla saattamaan tai lähdettäiskö meille täältä baarin metelistä ottamaan vähän juomaa. Toki sitä ennen jutellaan niitä näitä ja voi vilkaista välillä naisen rintoja tai sanoa jotain kohteliasta esim. sulla on nätti hymy tai että ihme, että olet sinkkuna, kun olet niin suloinen.
Jos normaalin keskustelun läpikäyminen on mahdotonta, niin miten te kommunikoitte vanhempienne, työkavereiden ja omien kavereiden kanssa? Ei naisen kanssa tarvitse mitään ihmeläppää heittää, vaan tavallista juttelua ja sinne sekaan pientä flirttiä. Harjoittelemalla sitä oppii. Aluksi voi harjoitella flirttiä sellaisen naisen kanssa, joka ei ole edes kovin kaunis eikä missään tapauksessa sellainen, jonka kanssa haluaisi seurustella tms, mutta kun treenaa vähemmän kiinnostavien kanssa aluksi, niin se itsevarmuus kasvaa sitten, kun todella pitäisi päästä tositoimiin unelmanaisen kanssa.- Der Mensch
"vonkaaminen ei ole limaista ja niljakasta puuhaa, vaan voi ihan asiallisesti kysyä, että saako tulla saattamaan tai lähdettäiskö meille täältä baarin metelistä ottamaan vähän juomaa. (jne.)"
Juuri näin! Tuntuu että vonkaaminen on sanana huonossa huudossa naisten keskuudessa, vaikka ei sillä välttämättä tarkoiteta enempää tai törkeämpää kuin tuo ja mitä kirjoitit jatkossa.
Myös toinen kappaleesi oli järkevää tekstiä, flirttailua voi harjoittaa muunkin kuin unelmiensa naisen kanssa. Tuskin ne naisetkaan siitä kauheasti pahastuu. - tee.Aaa.Tee.Ämm
No vonkaaminen on esim. sitä että hyppii naisesta toiseen yrittäen epätoivoisesti saada jonkun illan päätteeksi mukaansa. Ruinaa varsinkin selvästi humalaisilta naisilta. Ja jos saa tytön sänkyynsä, niin ei lopeta (pientä) käpälöintiä pyydettäessä, vaan yrittää ns. uuvuttaa tytön antamaan (en nyt tarkoita mitään raiskausta kummiskaan). Myös nuorten tyttöjen epävarmuuden hyväksikäyttäminen voidaa laskea ns. vonka-asenteeseen.
- hmph.
kyllä suomessa käytettyä huoranvittua riittää.
- tee.Aaa.Tee.Ämm
Osa oli neitsyitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1061762Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2091742Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1061663Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541425Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii482965Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50946Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298886Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347832