Tuskin nämä ajatukseni tänne palstalle sopii, mutta minun on pakko saada purkaa omia ajatuksiani.
Viime vuosi oli minulle elämäni rankin, pettämistä, jättämistä ja käsiksi käymistä. Vuoteen en ole nauranut niin, että tuntisin itseni onnelliseksi, päinvastoin..saatan olla ulkoisesti iloinen, mutta on niin hemmetin vaikea olla, kun sisälläni huutaa.
Olin n. 3 vk sitten autokolarissa ja henkeni oli n. puolen sekunnin päässä. En tajua, miksi en ajanut puolta sekuntia nopeammin, kun hiljaa mielessäni olen jälkeen päin toivonut, että olisinpa kuollut.
En sinänsä valita, minulla on kaikkea..perhe, koti ja kavereita, mutta olen edelleen vailla sitä tunnetta, läheisyyttä, lämpöä ja rakkautta, jota joskus erehdyn hakemaan seksisuhteilla. Aamulla tosin heräessäni tiedän, että olen taas yksin. Monesti olen seissyt leipäveitsi kädessäni ja lääkkeiden vierellä, hiljaa odottaen että teen sen, mutta raukkahan minä olen..en pysty edes tappamaan itseäni.
Tunnen vain koko ajan etsiväni jotain, mikä tuntuu olevan saavuttamattomissani.
Koitan saada itseni henkisesti psyykattua ajatellen, että olen vasta pian 20-vuotias ja koita nyt perkele jaksaa, mutta vellon siinä menneisyyden tunteessa. Voi jos joku tietäisi, miten yksinäinen olen ja miten mä haluaisin taas nauraa ja iloita.
Onnellisia ovat ne, jotka tuntevat itsensä ehjäksi.
Viime vuosi oli minulle elämäni rankin, pettämistä, jättämistä ja käsiksi käymistä. Vuoteen en ole nauranut niin, että tuntisin itseni onnelliseksi, päinvastoin..saatan olla ulkoisesti iloinen, mutta on niin hemmetin vaikea olla, kun sisälläni huutaa.
Olin n. 3 vk sitten autokolarissa ja henkeni oli n. puolen sekunnin päässä. En tajua, miksi en ajanut puolta sekuntia nopeammin, kun hiljaa mielessäni olen jälkeen päin toivonut, että olisinpa kuollut.
En sinänsä valita, minulla on kaikkea..perhe, koti ja kavereita, mutta olen edelleen vailla sitä tunnetta, läheisyyttä, lämpöä ja rakkautta, jota joskus erehdyn hakemaan seksisuhteilla. Aamulla tosin heräessäni tiedän, että olen taas yksin. Monesti olen seissyt leipäveitsi kädessäni ja lääkkeiden vierellä, hiljaa odottaen että teen sen, mutta raukkahan minä olen..en pysty edes tappamaan itseäni.
Tunnen vain koko ajan etsiväni jotain, mikä tuntuu olevan saavuttamattomissani.
Koitan saada itseni henkisesti psyykattua ajatellen, että olen vasta pian 20-vuotias ja koita nyt perkele jaksaa, mutta vellon siinä menneisyyden tunteessa. Voi jos joku tietäisi, miten yksinäinen olen ja miten mä haluaisin taas nauraa ja iloita.
Onnellisia ovat ne, jotka tuntevat itsensä ehjäksi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaikka kuinka sinusta tuntuu nyt tosi rankalta ja pahalta, koita kuitenkin jaksaa uskoa ja toivoa siihen parempaan tulevaisuuteen. Yritä saada iloa niistä elämän pikkuasioista. Hakeudu terapeutin juttusille jonka kanssa voit purkaa tuntemuksiasi.
Itse olin muutama vuosi sitten tilanteessa, jossa tuntui etten enää koskaan voisi tuntea onnellisuutta ja että parempi olisi vain kuolla pois mahdollisimman pian. Eräät tapahtumat saivat kuitenkin pienoisen käänteen aikaiseksi elämääni ja aloin pikku hiljaa parantua tuosta tuskaisesta ja kalvavasta masennuksesta. Olin ollut muutaman vuoden todella hukassa itseni kanssa. Nyt olen kuitenkin pikkuhiljaa löytänyt itseni jälleen ja tunnen olevani onnellinen nuori nainen pitkästä aikaa.
Sillon kun meni huonosti, niin halusin vain käpertyä kuoreeni ja olin koko ajan tosi kärttyinen ja maailma näytti todella synkältä. Onneksi sain kuitenkin edes sen tehtyä että hakeuduin terapeutin juttusille. Niiden juttutuokioiden ja asennemuutoksen ym. avulla alkoi pikku kuoresta kuoriutumaan pikkuhiljaa kaikissa sateenkaareen väreissä loistava perhonen.
Vaikka sinusta tunttuukin nyt aika synkältä ja näköalattomalta, niin toivoa paremmasta kuitenkin on. Älä lannistu vaan usko siihen, että jonain päivänä myös sinä pystyt nauramaan ja iloitsemaan elämän pienistäkin hetkistä!
sinun elämäsi suhteen on, että jaksat. Jaksat ja jaksat eteenpäin.
Yritin itsaria n 10 v sitten.Sen jälkeen kului pari vuotta, ajoin - siis täysin vahingossa -auton ulos tieltä. Olin saanut kortin ja hiton halvan auton...
(eli minulle ei käynyt mitään, vaikka olisi voinut - muistan yhä miten silloin ajattelin että nyt tuli loppu tälle elämälle...Sellaisessa tilanteessa kuitenkin ehtii ajatella kaikkea ja vielä muistan sen miten varma olin ja pelkäsin kuolemaa silloin ).Enää en osaa pelätä, olin vain onnellinen ettei mitään käynyt.Auto vaan meni. Minä en.
Mutta, esim. minä tunnen samanlaista yksinäisyyttä, läheisyyden puutetta, rakkaudettomuutta. Kaiken aikaa.
(Löysin paljon itseäni teksistäsi.)
Niin minäkin.. Minäkin olen hakenut ja hakenut onnea ja rakkautta.Olin aviossa, mutta jo silloin etsin rakkautta ja lämpöä muualta. Yhden yön juttuja enimmäkseen. Mutta en löytänyt tunnetta, jota olin etsinyt. En edelleenkään !
Sain lapsen. Huolimatta omasta melko surkeasta elämäntilanteesta päätin lapsen pitää.
Ainoa elämää ylläpitävä voima on nyt tuo lapseni.
Muuten-voisin lähteä täältä kauas pois, koska kaikki on liian vaikeaa ja tuntuu ainakin siltä -
mutten jollain tapaa voi.
Lapseni vuoksi.
Vaikka miessuhteita on ja on ollut, olen yhä kuitenkin yksin ja "sisältä rakkaudeton ".
Elän melko rajua elämää. Masennus ja morkkis siis läsnä jokikinen päivä.
Myös huoli lapsesta. Jne jne.
Niin. Olen vuosia käynyt ns. terapiassa.
( josta ei ole ollut sanottavammin hyötyä ).Itsetuhoiset ajatukset ovat päässä.
Tiedän ja tunnen, etten ole ns. ehjä sisältä.
Tiedän, miltä tuntuu kun haluaisi itkeä eikä itku tulekaan.
En muista milloin viimeksi olen nauranut. Todella nauranut.
Olen sinua vanhempi, mutta tunnen ikäisiäsi.
Ja mitä halusin sanoa sinulle;
luota itseesi ja opi rakastamaan itseäsi.
( ne ns. irtosuhteet vain hajottavat sinua kuten minua ). Yksinäinen voi olla kuka tahansa, vaikka olisi perhe ja suku ympärillä.
Yksinäisyys johtuu silloin etenkin ( omalla kohdalla ) niistä vaateista, joita perhe ja suku sinulle laittavat.
(,,,,ymmärräthän; parisuhteen luominen, opinnot, asuminen, eläminen, tulevaisuuden suunnittelu jne jne... )
Mutta yksinäisyys ei ole sairaus, sen asian voi korjata. Hankkiudu - vaikka viim. voimanrippeillä ...- harrastuksiin, muiden ikäistesi pariin. Älä jää neljän seinän vangiksi.
Lähde ulos. Liikkumaan, harrastamaan, bailaamaan..mitä tahansa::: Usein harrastusten parista löytää nimittäin tosi hyviä ystäviä( hyvällä lykyllä ), ja seuraa etc.
Niin. En vastannut vain vastatakseni.
Tänään viimeksi kävi mielessä lopettaa tämä kaikki.
Mutten vielä voi, koska tuntuu, että minua vielä tarvitaan täällä ja että lapseni tulee vielä minua tarvitsemaan.
En ole ehjä. rakennan itseäni kuin palapeliä.
Voimaa ja vahvuutta Sinulle siinä työssä.
Ja ps; mielestäni kukaan tuntemistani perh.-suvunjäsenistä/ kavereista ei ole " ehjiä ".
Sinulle toivon kaikkea parasta.
Olet kaiken hyvän arvoinen, mitä elämä vuielä voi sinulle antaa:)
Kun luin nämä teidän juttunne, tuli tunne, että jotain pitää sanoa, vaikka vain vähän. Olen itse jo keski-ikäinen nainen, elämä sekaisin uudelleen,
tällä kertaa olen tahallani sekoittanut, halunnut muuttaa elämääni.. tämäkin on vaikeata. Minulla itsellänikin on lapsuudestani huonoja muistoja, tosin ehjä koti kuitenkin, mutta asiat eivät aina menneet hyvin. Vähän yli parikymppisenä olin masentunut ja jotenkin hukassa, tulipa joskus mieleeni kuolema, olisiko se helpotus...
Kyllä te jaksatte, aivan varmasti .. yrittäkää etsiä kokemuksia, hyviä, pienistä se alkaa.
Elämä on siitä hyvää, että se saattaa nakata eteen ihan mitä vaan, yllätyksiä, hyviä ihmisiä, rakkauttakin, yhtäkkiä tyhjyys katoaa... Enää nykyisin ei tule koskaan mieleen kuolema helpotuksena. Päinvastoin, haluan elää ja nähdä ja kokea. Ja niistä pahoista ajoista vielä.. nyt näen niiden arvon .. nyt tiedän, kuinka paljon ne minua kasvattivat ihmisenä. Jotenkin en haluaisi vaihtaa niitä pois, vaikka se hullulta kuulostakin! Voimia teille, elämä näyttää joskus hyviäkin puoliaan :)