väärä näkökulma

seksiin??

Mielellään kaipaisin kokemuksia toisilta vähän pidempään suhteessa olleilta ihmisiltä, oma suhteeni on kestänyt nyt viitisen vuotta, asumme yhdessä. Ensimmäisen vuoden ajan seksi oli suhteellisen tasapainoista ja mukavaa, miksei toinenkin, kerran viikossa harrasteltiin ja se taisi molemmille olla sopiva tahti. Nykyisin kuitenkin (jo viimeisen vuoden ajan ainakin) tahti on hiipunut kertaan kuukaudessa eikä sekään tapahdu kovin spontaanisti ja halukkaasti.

Ongelma on lähinnä minun, naisen, haluttomuus. Myönnän sen täysin. Kuitenkin, voisin harrastaa seksiä esimerkiksi kerran viikossa ihan miehen toivomuksesta. Mieheni on vain tavallaan hyvin vaativa sen suhteen, että minun pitäisi olla hyvin innostunut ja halukas, kun seksiä harrastamme. Se luo todella paljon paineita minulle, etenkin kun tiedän kokemuksesta, että miehen into on sitten lopahtanut monesti kesken toiminnan ihan vain siksi, etten minä nyt ole mukana tarpeeksi. (Vaikka olen esimerkiksi lämmitellyt ja ottanut suihin jne. mutta en ole yhdynnässä tarpeeksi kostunut ja lauennut jne.) Näinä kertoina olenkin tuntenut itseni sitten todella kehnoksi ja inhottavaksi ihmiseksi. Enhän minä sitä tahallani tee...

Kummalla tässä nyt on epärealistinen suhtautuminen seksin harrastamiseen, minulla vai miehelläni? Ja mikä tähän sitten auttaisi, onko kokemuksia, millä saada ne omat halut takaisin, kun ilmankaan en kelpaa?

16

411

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toki on minusta

      romanttista, jopa ihanteellista, että mies haluaisi minunkin nauttivan seksistä. Jotenkin vain tuntuu siltä, että miehelläni on jollakin tavalla epärealistinen kuva siitä, millaista seksin pitäisi olla. Tämä on kummallekin ensimmäinen yli vuoden kestänyt suhde, joten ei ole kokemusta muustakaan.

    • Kokemuksella

      Hei,

      Siinäpä kysymys. Olen mies joten vastaukseni pyrkii valottamaan (yhden) miehen näkökantaa.
      Seksi ilman molempien halua maistuu kuin ruoka ilman mausteita.
      Myös miehillä on tunteita. Olet todennäköisesti aivan oikein ymmärtänyt että miehesi innon lopahtaminen kesken rakastelun johtuu siitä ettei hän koe sinun olevan asiassa mukana täysin sydämin.
      Kun halua on vaikea käskemällä luoda voisit yrittää pieniä tekoja jotka viestittävät miehellesi että rakastat häntä. Kosketukset, halaukset, sanat tuntuvat todennäköisesti aidommilta kuin suihinotto jos teet sen vain velvollisuudesta.
      Jutttele ongelmastasi miehesi kanssa, ei se niin vaikeaa ole kunhan pääsettea alkuun. Kerro vaikka että haluat että miehelläsi on hyvä olla ja olet hänen puolestaan iloinen jos hän nauttii seksistä kanssasi vaikka et itse pysty haluamaan joka kerta. Kerro myös mikä tuntuu sinusta hyvältä. Hartioiden hierominen, teatterissa käynti tai mistä nyt pidätkin.
      Ongelmasi on ratkaistavissa koska olet sen tiedostanut ja haluat ratkaista sen.
      Hyväksy myös itsesi, et ole sen enempää kehno kuin inhottava, päinvastoin lämmin ja rakastava nainen.

      Kaikkea hyvää!

    • 23423424234

      Uskon että tässä asiassa voisi kumpikin vähän tsempata, ilman että ajatellaan että vain toisen käsitys ja ajatus seksistä olisi väärin.

      Uskon että miehellä on vähän liian täydellisiä kuvia seksistä. Vähän niinkuin porno jossa kaikki menee aina täydellisesti ja kumpikin aina nauttii täysillä ja laukeaa, mutta oikeassa elämässähän se ei niin ole.

      Sinun taas kannattaisi löytää ja etsiä itsestäsi se seksuaalinen puolesi. Tutki omaa kehoasi, masturboi, lue novelleja, etsi se mikä kiihottaa sinua ja kerro se miehellesi, näin myös hän voisi saada sinut mukaan ja ylipäätänsä saada sinut haluamaan seksiä myös useammin.

    • näinnnnnnnnnn

      Uskon vakaasti, että ihmisillä on hyvin erilaiset libidot ja muuttua muuksi olisi sama kuin taikoa ihonvärinsä toiseksi. Sen vuoksi kumppaninsa erilaisuutta voi joko ymmärtää tai tehdä siitä suuren ongelman. Teidän tapauksessa tilanne on valumassa ongelmalliseksi, jos sitä ei jollain lailla pureta auki.

      Mielestäni asenteesi on joustava ja ajattelet kumppasi parasta, joten olettaisin kumppanisi ryhtyvän yhtä lailla miettimään miten hän voisi tulla sinua vastaan. Tuntuu aika julmalta, ettei seksi onnistu hänen mielestään ja hän saa olla sitä mieltä. Minua kiinnostaisi tietää osaako hän ylipäätään houkutella sinua mukaansa? Sinä olet kirjoituksesi perusteella toteuttanut hänen toiveitaan, mutta mieti joskus edes omissa oloissasi mikä sinusta olisi kiihottavaa ja kiinnostavaa. Osaatko esittää toiveita kumppanillesi vai onko hän se,joka vastaa ja päättää kaikesta?

      Joskus haluttomuus kun voi olla sitä, että kumppani on liian yksioikoinen ja mielikuvitukseton. Tai sitäkin, miten oma aktiivisuus voi vaihdella vuorokauden aikanakin eli paras hetki olisi aamulla ja toisella vasta illalla tai siinä välissä. Jotkut tykkäävät touhuta riskillä julkisilla paikoilla ja jotkut taas peiton alla. Esimerkkejä riittäisi, mutta tärkeää on molempien rehellisyys ja avoimuus henkisellä tasolla. On sanottava, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei. Kaikkea ei tarvitse tehdä niin kuin elokuvissa, vaan niin kuin itsestä parhaimmalta tuntuu.

    • 2 + 17

      En minäkään haluaisi seksiä, ellei vastapuoli olisi innostunut. Ei siitä paineita pidä ottaa, vaan pitää tunnustaa tosiasiat. Jos seksi ei ole sinun juttusi, miehetkään eivät ole sinun juttusi.

      Muista, että sinussa ei ole mitään vikaa eikä sinun pidä muuksi muuttua. Sama koskee miestäsi. Rakkaus ei ole sama kuin yhteensopivuus.

      Lohtuna olkoon se, että moni nainen on ilmoittanut heränneensä Ruususen-unestaan selittämättömästi, kun oikeanlainen mies on tullut vastaan. Nykyisen miehesi kanssa tämä tuskin tulee tapahtumaan.

    • ap.

      Niin, kiitos ensinnäkin ihan asiallisista vastauksista, harvinaisempia näillä palstoilla :)

      Ikävämpi juttu on, ettei mitään maailmoja mullistavaa ratkaisua taitane enää löytyä mistään. Olen yrittänyt suoraan keskustella miehen kanssa useastikin. Ollaan puhuttu haluista ja toiveista, suukoteltu ja halittukin arkipäivässä, edelleen päivittäin.

      Tarkennanpa omaa tilannettani vielä sen verran, että tiedän kyllä, mikä aiemmin minua on sytyttänyt. En siis sanoisi niinkään, ettei seksi ole "minun juttuni", koska sitä olen innolla aiemmin harrastanut, olen myös valmis kokeilemaan monenlaista. Mieheni taas ei ole kovinkaan kokeilunhaluinen silloin kun seksiä harrastamme ja siksi se meneekin aina täsmälleen saman kaavan mukaan. Tietysti se voi vaikuttaa siihen, ettei nyt oikein kiinnosta, kun tietää jo aloittaessa minuutilleen mitä tehdään. Myös se mukaan houkuttelu, mistä joku mainitsi, on vähän sellaista, että "mennääs nyt suihkuun". Sitten mies menee ekaksi ja jää sängylle pötköttelemään ja minun pitäisi siitä sitten liittyä seuraan ja alkaa herätellä häntä. Joskus on jäänyt sessiot kokonaan välistä, kun olen protestina tälle käytökselle mennyt tekemään ihan omiani, eikä hän ole perään huudellut :D Sitten makoillut itsekseen ja lueskellut esim. tunnin tai pari ja sitten murjottanut minulle, että mikäs nyt tuli, kun et tullutkaan seuraksi. Äh...tuo jos mikä on ärsyttävää!

      • Kokemuksella

        No ei asia ainakaan sillä parannu jos järjestät hiukan lapsellisen protestin johon miehesi vastaa yhtä lapsellisesti. Mitä harvemmin seksiä harrastatte sen huonommin se todennäköisesti sujuu.

        Oletko varma ettei miehesi "innon lopahtimeseen" liity erektiovaikeuksia tms.
        On usein vaikea paikka miehelle ja silloin on helpompi siirtää vastuu kumppanille.
        Jos tästä on kyse on ongelman ratkaisu yhtä lähellä kuin lähin terveyskeskus.

        Tämä on kuitenkin asia josta voi olla helpompi keskustella viinilasin tai parin jälkeen toivossa että se irrottaisi kielenkannat.

        Toisaalta, jos seksi on tylsää ja aina samanlaista niin tee aloite.
        Miehet ovat tunnetusti huonoja ajatuksenlukijoita, kerro siis mitä haluat, joko sanoin tai näyttämällä.

        Tämän toisen kirjoituksesi perusteella vaikuttaa siltä että ongelma on vähintään yhtä paljon miehessäsi kuin sinussa vai tulkitsenko sinua väärin?

        Kaikkea hyvää!


      • nainen vastaa

        Miehesi kuulostaa vähän samanlaiselta kuin ex-mieheni. Hänelläkin oli tapana kertoa että seksiä tekisi mieli ja sitten asettautua mukavasti odottamaan, että minä aloitan hommat. Hän lisäksi vakuutteli, että toivoo minun tekevän aloitteita seksiin mutta kieltäytyi sitten joka kerta kun yritin seksiin houkutella. Eipä aikaakaan niin minua ei seksi kiinnostanut enää ollenkaan. Ennen niin halukkaasta naisesta tuli pihtari :(


    • ap.

      Niin, sillähän mies on osin perustellutkin sen, ettei halua tehdä mitään "erikoista" kun harvoin tehdään jotakin, ettei sitten epäonnistu. Mutta mutta...kun sitten jotakin on useammin, ei mikään ole erilaista kuitenkaan.

      Aloitteista sen verran, että olen monesti laittanut esim. musiikkia soimaan, kun sellaista virettä ollut ilmassa ja pyytänyt häntä kanssani tanssimaan. (Se esimerkiksi olisi minusta oikein mukavaa, edes joskus ja kiihottaisi esileikkinä. Mutta ei koskaan, koska hänestä tanssiminen on tyhmää ja noloa, vaikka kaksin kotona oltaisiin. Hän ei ole juomamiehiäkään, joten tunnelmaa ei voi silläkään vapauttaa.) Siksi esimerkkinä tuo tanssiminen, että olisi nyt helposti toteutettavissa, ei vaatisi kummaltakaan minusta mitään ihmeellisyyksiä, roolinottoja tai välineitä. Roolileikeistä mies seurustelun alussa sanoi olevansa kiinnostunut, mutta sitten käytännössä pitää sitä liian vaikeana. Toisena helppona esimerkkinä olen ottanut puheeksi usein yhteisen pornotuokion. Sitä kokeiltu muutamaan otteeseen, mutta mies on useimmiten kyllästynyt jo sitä pornoa katsottaessa liiaksi, eli sillä on pikemminkin ollut lannistava kuin kiihottava vaikutus. (Vaikka yksikseen sitä kiihottumiseen käyttääkin.)

      Erektiovaikeuksista ei ainakaan ajattelisi olevan kyse, koska siinä puolessa ei ole ongelmia, kun jotakin teemme. Itselläni nyt on projektina seuraavaksi kokeilla elää vähintään muutama kk ilman e-pillereitä, josko edes minun puoli niistä haluista saataisiin entiselle suorastaan hypertasolle :) Sitten se yksipuolisempikin seksi miehen ehdolla ois parempi kuin ei mitään.

      • ap.

        Tuohon pornoon lisätäkseni vielä sen, että joskus olen arvellut sen ylikulutustakin syyksi. Nykyisin ei kuulemma paljon katso sitäkään yksin, koska ei vain kiihotu enää mistään lukuun ottamatta jotakin todella extremeä (koska on varttunut pornon parissa ja nähnyt jo kaiken.


    • Daddy Cool

      No eipä ihme, ettet oikein innostu seksistä, jos se on noin kaavamaista ja ennalta sovittua. Aika harvoin ne spontaanit halut parisuhteessa syttyvät samalla hetkellä. Jonkinlaista seksiterapiaa teille voisi suositella, koska miehesi on selvästi jollain lailla lukossa. Lieneekohän porno tuhonnut luontaisen vietin. Normaalistihan naisen vietteleminen seksiin on miehestä kiihottavaa, mutta selvästi miehesi olettaa seksin kuin olevan sänkyyn tarjoillun aamiaisen. Pillereiden poisjättäminen varmasti lisää halujasi, mutta tuskin se miestäsi muuttaa.

      Kyllästyin toki itsekin rutiiniseksiin edellisessä avioliitossani. Ex. vaimoni halusi rutiiniseksiä jopa useita kertoja päivässä. Minulle olisi riittänyt vähempi, mutta monipuolisempi seksi, jossa seksuaalisen jännitteen luominen olisi olennainen osa. Homma alkoi tuntua työltä ja halut hiipuivat pikkuhiljaa. Toki sitä edesauttoi suhteen muut ristiriidat, joiden seurauksena aloin kokea vaimoni vastenmielisenä. Lopulta sain orgasmin vain kuvittelemalla, että hän oli joku muu.

      • 19 + 19

        "Normaalistihan naisen vietteleminen seksiin on miehestä kiihottavaa"

        Jaa, toi ei ole kyllä koskaan ollut mun juttu. Veikkaisin, että harva mies tuota urheilulajia harrastaa (naisten harmiksi).


      • Trauma
        19 + 19 kirjoitti:

        "Normaalistihan naisen vietteleminen seksiin on miehestä kiihottavaa"

        Jaa, toi ei ole kyllä koskaan ollut mun juttu. Veikkaisin, että harva mies tuota urheilulajia harrastaa (naisten harmiksi).

        Kerrompa oman tilanteeni. Olen jo keski-ikäinen ja useita suhteita takana. Asuin vuosia sitten naisen kanssa joka teki elämästäni kamalan. Hän oli usean lapsen yh, umpilaiska ja henkisen väkivallan mestari. Jätetään nyt ne hyväksikäytöt ja kiristykset kertomatta ja puhutaan siitä seksistä. Hän odotti aina täyshoitoa ja sitä kyllä yritin hänelle järjestää. Päivä päivältä aloin tuntea kasvavaa inhoa koko hommaa kohtaan mutta jatkoin urhoollisesti. Tyydytin hänet lähes joka kerta kahteen kertaan ja homma kesti yleensä yli tunnin. Huom. annoin myös suuseksiä vaikka hänen alapäänsä ei ollut mitenkään miellyttävän hajuinen tai makuinen. No siitä tuli pakkopullaa ja minä en enää itse lauennut. Häntä ei kiinnostanut saanko vai en vaa nukahti heti toisen orkun jälkeen. Inhosin ja jatkoin ja kärsin. Tätä jatkui vuosia. Viimein lopetin koko homman ja heitin eukon pihalle. Mutta mutta... sempä jälkeen ei ole seksi sujunut... se on kuin kirous. En saa itseäni innostumaan koko touhusta. Minulla on ollut useita tyttöystäviä sen jälkeen ja olen velvollisuudentunnosta harrastanut seksiä heidän kanssaan ja saanut heidät tyydytettyä... mutta lopetan sitten suhteen kun en enää viitsi ja jaksa koko hommaa. Toivottavasti teillä ei ole kyse tällaisesta "traumasta" sillä tämä on todella viheliäistä.


      • Daddy Cool
        Trauma kirjoitti:

        Kerrompa oman tilanteeni. Olen jo keski-ikäinen ja useita suhteita takana. Asuin vuosia sitten naisen kanssa joka teki elämästäni kamalan. Hän oli usean lapsen yh, umpilaiska ja henkisen väkivallan mestari. Jätetään nyt ne hyväksikäytöt ja kiristykset kertomatta ja puhutaan siitä seksistä. Hän odotti aina täyshoitoa ja sitä kyllä yritin hänelle järjestää. Päivä päivältä aloin tuntea kasvavaa inhoa koko hommaa kohtaan mutta jatkoin urhoollisesti. Tyydytin hänet lähes joka kerta kahteen kertaan ja homma kesti yleensä yli tunnin. Huom. annoin myös suuseksiä vaikka hänen alapäänsä ei ollut mitenkään miellyttävän hajuinen tai makuinen. No siitä tuli pakkopullaa ja minä en enää itse lauennut. Häntä ei kiinnostanut saanko vai en vaa nukahti heti toisen orkun jälkeen. Inhosin ja jatkoin ja kärsin. Tätä jatkui vuosia. Viimein lopetin koko homman ja heitin eukon pihalle. Mutta mutta... sempä jälkeen ei ole seksi sujunut... se on kuin kirous. En saa itseäni innostumaan koko touhusta. Minulla on ollut useita tyttöystäviä sen jälkeen ja olen velvollisuudentunnosta harrastanut seksiä heidän kanssaan ja saanut heidät tyydytettyä... mutta lopetan sitten suhteen kun en enää viitsi ja jaksa koko hommaa. Toivottavasti teillä ei ole kyse tällaisesta "traumasta" sillä tämä on todella viheliäistä.

        Ei mulle ole onneksi omasta avioliitostani seksitraumoja jäänyt vaikka eron hetkellä minkäänlainen läheisempi kanssakäyminen kenenkään naisen kanssa ei käynyt mielessäkään. Parin kuukauden jälkeen halut palasivat vähitellen.


    • dpwoeMDOE

      Minun mielestä sinun miehen pitäisi muuttaa käsitystään seksistä. Mainitsit että mies ei halua kokeilla mitään uutta, koska harrastatte harvoin ja ei halua että sillon epäonnistuu. Tuossa taitaa piillä jutun ongelma. Seksi on parasta silloin kun ei edes mieti orgasmia ja hyväksyy jos se ei tule. Pitää osata nauttia myös seksistä ilman orgasmia! Joka kerta kun menee sänkyyn, niin on mahdollista ettei tule, mutta se voi siltikin olla hauskaa, romanttista ja kiihkeää. Läheisyyttä parhaimmillaan. Mielestäni seksin itsetarkoitus parisuhteessa ei suinkaan ole orgasmi, vaan läheisyys ja hauskanpito, orgasmi on sitten se miellyttävä sivutuote :)

      Miehellesi voisi tehdä hyvää lukea jostain tutkimuksia, siitä kuinka usein naiset OIKEASTI saavat orgasmin pelkän yhdynnän avulla. Hän ei välttämättä ottaisi asiaa niin henkilökohtaisesti, jos ymmärtäisi että naisen anatomiakin on sellainen, että suurimmalla osalla orgasmi ei ole läpihuutojuttu (vaikka toki joillain onnekkailla on).

      Teidän myöskin kannattaisi harrastaa useammin seksiä, niin mies ehkäpä kestäisi "epäonnistumisen" paremmin. Jos et tänään tule, niin parin päivän päästä voisi yrittää uudelleen ;) Mutta ennen kaikkea teidän tulee keskustella aiheesta avoimesti, ja nimenomaan siitä että orgasmin puute ei tarkoita halujen puutetta. Etsi vaikka netistä tutkimuksia ja artikkeleita joihin vetoat jos hän -tyypillisenä miehenä- ei usko. Mutta turhaan soimaat itseäsi aiheesta, se on miehesi jonka täytyy kokea asennemuutos seksiä kohtaan. Jos sinulla häiritsee ettet itse saa orgasmia sillon tällön yhdynnässä, niin voin lohduttaa kertomalla että hyvin suuri osa naisista ei saa orgasmia ikinä yhdynnässä. Kysyppä tällaista miehiltä, niin vastaus on että kaikki entiset heilat/yhden illan jutut on tulleet aina. Ja tee perässä naisille galluppi kuinka moni on joskus esittänyt orgasmin, niin luvut ovat aika huikeita ja yhteensopivia ;D Enkä kyllä ihmettele miksi naiset feikkaavat, koska pahimmillaan mies ottaa orgasmittomuuden loukkauksena ja seksi vähenee huimasti.

    • Entinen haluton

      Ap:n ongelma on varmasti hyvin yleinen pitkässä parisuhteessa olleille/oleville ja onhan tuohon ko. ongelmaan tullut itsekin törmättyä 6 v. kestäneessä suhteessani. Itselläni varmasti merkittävin tekijä oli hormonaalinen ehkäisy. Eri valmisteita kokeillessa meni kuukausi jos toinenkin ilman seksiä. Sitä ei ajatellut missään muodossa ja se oli ärsyttävä velvoite, vaikka siitä kovasti nautinkin kun hommiin ryhdyttiin. Viimeksi kyllästyminen tapahtui vuosi sitten talvella, jolloin toki kokeilin kanssa yhtä hormonivalmistetta, joten se varmasti kanssa sekoitti asioita, mutta silloin ensimmäistä kertaa tuli eteen tilanne, jossa tunsin kyllästyneeni. Tuntui, että homma meni aina samalla tavalla, eikä yllätyksiä tullut. Tähän yksinkertainen ratkaisu oli muutos rutiineihin, eli vaihtelimme asentoja, kokeilimme erilaisia esileikkejä ja harrastimme seksiä muulloinkin kuin illalla ennen nukkumaan menoa. Kun rutiineista pääsi hetkeksi irti ja kokeili uusia juttuja, niin johan on taas hommat maistuneet :) Toki hormonaalisen ehkäisyn pois jättäminen oli se isoin asia, koska niitä käyttäessä halut putosivat miinuksen puolelle! Liikaa ei voi korostaa keskustelun merkitystä, koska ilman niitä hommat olisivat kosahtaneet. Monet kerrat asiasta juteltiin ja sitä ruodittiin yhdessä. Paljon tuli mietittyä, että mitä voisi tehdä erilailla ja mitä toinen oikeasti haluaa. Nautin jo alunperinkin seksistä todella paljon (kuulun siis näihin jotka onnekseen saavat orgasmin yhdynnässä), mutta pienet piristysruiskeet ovat aina välillä paikallaan. Mielikuvitusta peliin ja tsemppiä, kyllä nämä asiat ovat yleensä ratkaistavissa! :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      1740
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1730
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      105
      1650
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1418
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1376
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      477
      951
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      941
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      898
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      877
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      826
    Aihe