Tänään vaalipäivänä on hyvä käydä antamassa ääni ehdokkaalle, joka on NUOREKAS, EDISTYKSELLINEN, ARVOVALTAINEN, KUUNTELEE, EI PUHU TOISTEN PÄÄLLE, PITÄÄ HUOLTA VÄHÄOSAISISTA, ANTAA SUOMESTA HYVÄN KUVAN, ASIALLISELLA SEKÄ HYVÄLLÄ KÄYTÖKSELLÄ.
TODELLA VANKKA AMMATTITAITO.
Pekka Haavisto nro 2
79
438
Vastaukset
- ei ikinä tuollainen
Ei ikinä haavisto! Luo itsestään kuvan hyväuskoisille, joka ei vastaa todellisuutta!
- Ääni nro 2
Työpaikalla päätettiin äänestää kaikin voimin Pekka Haavistoa. Tänään kävin heti aamusta oman velvollisuuden suorittamassa, nro 2 meni äänestys korttiin.
Töissä puhuttiin hänen seksuaalisuudesta, mutta sillä ei ole mitään merkitystä KENENKÄÄN AMMATISSA.
Juuri näiden RASISTIEN vuoksi päädyimme Haavistoon. Heidän on parempi huomata, kuinka he eivät ole sopeutuneet tähän NYKYISEEN YHTEISKUNTAAN ! Kaikki ihmiset ovat TASA-ARVOISIA !
Illalla mennään parin työkaverin kans jännittämään Haaviston Vaali-iltaan Rovaniemellä.- CM EXTRA
AI CITYMARKETTI
- niinkö?
Ääni nro 2
Miten homoseksi tapahtuu?
- idoliko?
Ihanteensa kullakin!??
Armeijan käymätönkö paras puolusvoimien johtoon?? Kirkkoon kuulumatonko paras johtamaan myös kansankirkkoa?? Ikuinen ylioppilasko paras johtamaan koululaitoksellaan kansainvälistä tunnustusta saanutta maatamme??
Minua edelleen mietityttää olisko hän sittenkään ehdokkaista paras????- 24etrgf
Suomella on viimeiset 12 vuotta ollut armeijaa käymätön Puolustusvoiman Ylipäällikkö.
Presidentinviralla ja kirkolla ei ole mitään tekemistä keskenään. Suomessa on uskonnonvapaus, joka tarkoittaa myös vapautta olla uskomatta. - -
"Armeijan käymätönkö paras puolusvoimien johtoon??"
Suomen Tasavallan presidenteistä ainoastaan 3 (Kekkonen, Koivisto ja Ahtisaari) ovat käyneet varusmiespalveluksen. Loput 8 eivät, jos Mannerheimkin luetaan mukaan. Hänkään ei ole käynyt kuin rikkaiden etuoikeutettujen rantaruotsalaisten leikkikadettikoulun, josta sieltäkin potkittiin ulos ennen täyttä aikaa... Huonon käytöksen vuoksi.
Historia on ihan kivaa. Suosittelen myös homofobisille. - Ukko-
- kirjoitti:
"Armeijan käymätönkö paras puolusvoimien johtoon??"
Suomen Tasavallan presidenteistä ainoastaan 3 (Kekkonen, Koivisto ja Ahtisaari) ovat käyneet varusmiespalveluksen. Loput 8 eivät, jos Mannerheimkin luetaan mukaan. Hänkään ei ole käynyt kuin rikkaiden etuoikeutettujen rantaruotsalaisten leikkikadettikoulun, josta sieltäkin potkittiin ulos ennen täyttä aikaa... Huonon käytöksen vuoksi.
Historia on ihan kivaa. Suosittelen myös homofobisille.Taisipa historiaa lukeneelta pojulta unohtua muutamia tosiasioita:
Kuinkas monta pressaa on niitä jolloin neukkuvenäjä ei päästänyt varusmiespalveluun? Oli jopa kutsunnat kiellettyjä.
Mitä Ukko-Pekka teki suojeluskunnassa??
Ole varovainen kirjoittelussa joku polonen sivari voi jopa uskoa sinua ja sinunlaisia - -
Ukko- kirjoitti:
Taisipa historiaa lukeneelta pojulta unohtua muutamia tosiasioita:
Kuinkas monta pressaa on niitä jolloin neukkuvenäjä ei päästänyt varusmiespalveluun? Oli jopa kutsunnat kiellettyjä.
Mitä Ukko-Pekka teki suojeluskunnassa??
Ole varovainen kirjoittelussa joku polonen sivari voi jopa uskoa sinua ja sinunlaisiaPojuttele niin paljon kuin huvittaa. Se ei poista sitä tosiasiaa, että vain 3 Suomen presidenteistä on käynyt varusmiespalveluksen. Ja kaksi heistä oli demareja :)
- Nainenkin pärjäsi
Halonenkaan ei ole käynyt Armeijaa, eli onkos sillä sinänsä mitään väliä ?!?!?!
- Hetero ukki
Mitenkähän ammattitaito tulis kysymykseen tällaisessa tapauksessa?
http://www.iltalehti.fi/viihde/2012012115107412_vi.shtml - luin lehden
Eiköhän haaviston kumppani ollut alaikäinen ns seurustelu vaiheessa.
- vbcbn
et sinä osaa lukea.
- yksinnukun
tämä juttu on väännetty niin että on suvaitsevaista äänestää haavistoa. eli homous merkkaakin.
suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä ettei sillä kenen kanssa nukut ole merkitystä toisille. - Emartina
Olen todella iloinen Haaviston saamista äänistä. Luulen,että useat suomalaiset ovat ajatelleet asian oikein.Itse asun ulkomailla ja olen tekemisissä monenlaisten ihmisten kanssa. Suomi on hyvä maa asua ja kasvaa,mutta siellä on vielä ihmisiä,jotka eivät hyväksy tiettyjä asioita.Minäkin annan Haavistolle äänen!!! Hän on asiallinen.
- mini-nikkari
Omat käsitykseni Haavistosta:
- Haavisto ei kuulu kirkkoon
- Haavisto on Homoseksuaali
- Haaviston puoliso on nuori, rattijuoppotuomion saanut mies
- Haavisto on sivari, ei käy armeijan ylipääliköksi, vaarallisempi kuin Halonen!
-Haavistolla on vasemmistolaisia, jopa proletaarisia ajatuksia yhteiskunnan toiminnasta
Suomi tarvitsee porvarillisesti ajattelevan presidentin, Haavisto ei vain istu tähän maailmankuvaani. Surullista että presidentti valitaan nykyään "pellehyppykisoissa" ja tietokilpailuissa. Kansa ei jaksa enää edes kaivaa oikeaa tietoa, kun tiedotusvälineet eivät välitä sivistää kansaa. Tenteissäkin kysytään vain mielipiteitä asioista, joihin presidentillä ei ole mitään valtaa.- love and peace
Mikä on "oikeaa" tietoa?? Sinut tiedot ovat kovin juorun tapaisia. Jari SILLANPÄÄ HYVÄKSYTÄÄN,Marco B. oli Niinistön juhlissa mikrofonin takana.Molemmat ovat homoseksuaaleja,hyvin pidettyjä ihmisiä myös.Haavisto on vain yksi monesta ja so what???? Miksi takertua "pikkuasioihin".Elä ja anna toistenkin elää!!!!!!!
- nih nah
Rovaniemellä menee huonosti eikä mikään ihme.
Realiteetit kadoksissa.
Kaikki sikeässä unessa 24 tuntia.
Herra Haavisto sopivä johtamaan jotakin projektia.
- Sateenkaari maa
Oli hienoa nähdä että Suomessa on selkeästi avoimuutta.
Molemmat; niin Niinistö ja HAavistohan ovat ns homoystävällisiä ja erittäin suvaitsevaisia.
Todella iloinen SUOMALAINEN olen tällä hetkellä ! - hirveeulina
Ei haavistolla ole mahdollisuuksia pressaksi, siis lopetetaan tää turha hypetys..
- outo juttu
Niinistön lukion keskiarvo 6.5 Haaviston 8,9, millä lihaksilla Niinistö varatuomari.
- aatami ja eeva
Ainakin on ammatti! ja on normaali ihminen. On naimisissa naisen kanssa, omia lapsia, osaa tarvittaessa puolustaa suomea. Ei mitään epänormaalia!
- antero
pian nähdään,kumpia on enemmän suomessa ...homoja vai idiootteja...??
- Idio
Idiootteja Lapissa oli suhteessa eniten Suomessa, kun äänestivät ikuista kakkosta Väyrystä. Ei ole kepulit yhtään viisastuneet.
- So What..
Eikös ihmisen teot muita kohtaan merkitse enemmän,kuin sen oma seksuaalisuus !!!
Meissä hetero pareissa on ja sattuu kaikkea pahaa kokoajan ,mutta sehän on IHAN NORMAALIA SE. Hyhyyyy - VOI-PERSE
MITÄHÄN NE VETERAANITKI TUUMAA JOS SIVARI ON PUOLUSTUSVOIMAIN YLIPÄÄLLIKKÖ JA VIELLÄ HINTTI! HUH,HUH.
- vetskut
niistäki on osa homoja!!!!!
- dsafdssdf
Eräs maailmalla tunnetuimmista Suomalaisista sotaveteraaneista on julkihomo. Palkittiin useammallakin kunniamerkillä sodan aikana ja sen jälkeenkin. Kukako? Otapa selvää, foobikko.
- Idio
Onkohan sillä nyt enää mitään merkitystä, kuka on puolustusvoimain ylipäällikkö, kun Suomella ei kohta enää ole koko armeijaa. EU:n myötä liitytään Natoon, sanoi kuka tahansa muuta.
Ei muuta, kuin alkakaa opettelemaan espanjaa, niin maan äidilläkin on mukavampi sopeutua. - ergty
Idio kirjoitti:
Onkohan sillä nyt enää mitään merkitystä, kuka on puolustusvoimain ylipäällikkö, kun Suomella ei kohta enää ole koko armeijaa. EU:n myötä liitytään Natoon, sanoi kuka tahansa muuta.
Ei muuta, kuin alkakaa opettelemaan espanjaa, niin maan äidilläkin on mukavampi sopeutua.Haavistopa on vähemmän EU- ja varsinkin NATOmyönteinen kuin Niinistö, joka on koko poliittisen uransa ottanut suihin molemmilta ja ahnaasti.
- Takatuuppari
Meneekö Hemmo nyt Pekan taakse?
- ei talvivaaralle
Kyllä Haavisto puollustaa paremmin itsenäistä suomea EU:n ulkopuolella eikä päätä pahkaa hyppää Naton ja pääoman vankkuriin niin kuin Sauli. Kyllä se haavisto on näistä väyrysläisempi, vaikka kummalta se kuulostaakin . Eikä Haavisto ei ole heti myymässä meidän metsiä jollekin superyhtiölle, sille luonto on muutakin kuin kesätemmellyskenttä etelän kokkareille, jotkaa hurauttavat volvoillaan metsän reunaan ja roskaavat joka paikat. voin äänestää homoa, kokoomusta en ikinä!
- domell
Eikö herra H. ole ollut kehitysmaa-areenoilla vai miten se nyt olikaan?
- jätkä metsästä
Suomalaiset ovat olleet aina peräänantamatonta porukkaa.Kaikki jotka Haavistoa äänestävät ovat perää antavaa porukkaa. Haiskahtaa pahalta yök.
- rl 3
Miksi TÄMÄ MIES on jättänyt opintonsa kesken. Ei ainakaan taloudellisista syistä. HÄN on huomannut erinomaiset manipuloijan kykynsä ilmeisesti itse. Milloin Ranskaan tulee kaksi miestä ykköspaikoille ja toinen lisäksi jostakin kehitysmaasta.
- jokin tolkku
Onneksi ei tullut kehitysmaamiestä apulaisineen.
- Niinistö, normi
Kato käy persuissa jos homon taakse menevät!!! SE ON VISSI!!!
- niini
Kuvitelkaa jos tulis oikein vaalivauva niin johan romantikot on lääpällään,
- Saa mitä kirnuaa
Tuleehan niitä, -- päivittäin. Vetelevät vaan vessasta alas.
- paskastakonvehti
Ottakaa nyt pihalta hatullinen jäitä niinku aluksi. Ollaan vaan päättämässä kuka pääsee kuudeksi vuodeksi hyvään ja helppoon hommaan. yhtä kalliiksi mokoma turhake tulee.
- Nro 2 tänään
Haavisto arvostaa SOTAVETERAANEJA ja on puolustanut heidän maa-alueitaan maakunnissa ollessaan ympäristöministerinä ! Ottaa IHMISET IHMISINÄ. Tää keskustelu on täällä ALA-ASTE ikäisten tasolla. Etsittekö itsellenne MAKUUHUONE KAVERIA ? Minä etsin IHMISTÄ Suomen PRESIDENTIKSI !
Haavisto on yksinkertaisesti parempi näistä kahdesta kohtuullisen hyvästä ehdokkaasta !
Onneksi Suomessa on PALJON AVOIMIA IHMISIÄ.
NRO 2- äänestämään
Kyllä pressa pitää olla arvostettu maailmalla joka suomea etustaa rouvansa kanssa en voi misään nimessä äänestää muutakuin Saulia vaikka olenkin kepulainen aina.
- 2ertf
äänestämään kirjoitti:
Kyllä pressa pitää olla arvostettu maailmalla joka suomea etustaa rouvansa kanssa en voi misään nimessä äänestää muutakuin Saulia vaikka olenkin kepulainen aina.
Haavistohan on arvostetumpi maailmalla kuin Suomessa. Googlaa vaikka, tai katso Wikipediasta molempien ehdokkaiden toimet ulkomailla. Niinistö jää komeasti toiseksi.
- vielä persu
Sama täällä, vaikka olen persu! Persut saavat tyytyä viimeiseen kauteen palakan maksussa jos homon taakse menevät. On jo liian kauan tunnettu myötähäpeää suomalaisuudesta Halosen sitä edustaessa.
- Muisti pelaa!
Jos Kokoomuksen johto (eli Sauli Niinistö) olisi julkisesti tukenut Esko Ahoa presidentiksi vuonna 2000 voisin äänestää nyt Niinistöä. Niinistö romutti kateuksissaan Ahon presidenttihaaveet, äänestän tämän vuoksi Haavistoa.
- ex kepulainen
tämän vuoksi kepu on tuhon tiellä - kaikki perustuu katkeruuteen.
- ääni Niinistölle!
Kosto sattuu melkein aina kostajaan. Eteepäin tässä on mentävä eikä taakse. Jos menneisyys on olkapäällä ei ole tulevaisuutta. Siksipä minäkin äänestän Niinistöä vaikken haluaisi se on tärkeämpi kuin homopari.
- Kosto elää!!!!!
Miksi palkita Keskustan syöjä Niinistö? Miksi antaa ääni tyypille, joka romutti aikoinaan Esko Ahon presidenttiyden kateuksissaan? Olen saanut kaikki tuttavanikin onneksi Haavistoa kannattamaan ja he käyvät myös äänestämässä. Kosto on suloinen, haluaisinpa nähdä Niinistön naaman siinä tilanteessa, kun Haavisto voittaakin vaalit.
- Haavisto Toppi
vai bottomi? Ois kiva tietää?
- ererrerererere
Lappilaiset, äänestäkää Haavistoa! Niinistö halveksii teitä, eikä vaivaudu edes kampanjoimaan Lapissa!
- ymmärrys hoi, älä jä
Jospa N. luottaa lappilaisten arvostelukykyyn.
- lappi lomailua varte
saukki pohjolan puolesta!
ettekö usko!??
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1549232/kiinnostava_vertailu_niiniston_ja_haaviston_aloitt# - pressan poika
Kysymys on Suomen Tasavallan presidentti-instituutiosta, jossa on presidentti ja puoliso. Sanotaan protokollassa; Herra Tasavallan presidentti ja rouva. Haluatteko, että koko maailma hämmästelee meitä. Haluatteko, että Venäjän suhteet huononevat ja kauppa loppuu. Venäjä ei kutsu kylään. Siellä heitetään homoseksuaalit vankilaan. Alkaako koko sivistyneen maailman boikotti ja eristäminen. Presidentti on julkinen instituutio, jonka äänestää Suomen kansa.
Tämähän on jo nyt skandaali. Tätäkö se globalisaatio on. Nuoret ja opiskelijat ovat oppineet tämän televisiokursseilla ja juopotellessaan kaljakuppiloissa. Näkihän sen Haaviston juhlista. Arvot ja moraali on mennyttä, vaikka kuinka julistetaan mainoksissa juuri niiden puolesta ja eletään toisin. Heitetäänkö kaikki aikaisempien presidenttien rakentama hukkaan? Haloo missä on sivistynyt ja lukenut nuoriso. Miettikäähän nyt ROIn nuorisokin ja naiset mihin olette menossa mukaan. Ei se ole tästä reaalimaailmasta. Tottakai voi mittauttaa kannatustaan ei siinä mitään, mutta valita ei pidä viime peleissä. Joutuuko tulemaan siihen johtopäätökseen, että Rovaniemi on todella homomyönteinen alue, miten käy Lapin? Ihmisiä jaetaan kahtia, vaikka rauhan asialla ollaan. Kattia kanssa!- tilu lilut
Uusrovaniemeläiset kuvittelevat aina olevansa Rovaniemen markkinoilla
olisi sitten kysymys mistä asiasta tahansa.
- ääni heterolle.
Täyttä asiaa! Venäjällä kun oli eurovisio laulukilpailut niin muutamista maista homot suunnitelivat homomarssia, mutta se suunnitelu asteelle jäi- Näin käy jos haavisto olisi muka pressa.
- Idio
Totta puhuakseni Sauli Niinistölle annettiin ääni. Kyllä presidenttinä pitää olla edustava henkilö ja maan äitinä suomalainen nainen, ei Etelä-Amerikkalainen kolli, sillehän nauraa jo puolimaailmaa. Mitä sillä voitetaan, jos nyt maailmalle pyritään muka antamaan vapaamielinen kuva, ei mitään.
- 3xHaavisto
Todella mahtava esitys Sampokeskuksessa oli tänään.
Haavisto sai lisää kannattajia Rovaniemeltä. Pari kaveriakin päättivät vaihtaa Niinistöstä Haavistoon tuon esityksen jälkeen. Kävimme antamassa siis 3 ääntä heti tilaisuuden jälkeen Haavistolle. - paskattaaaaa
Vitt..uun koko homoskaala, noh eihän ne sinne mee, kyllä se on se toinen reikä! Yök! Sairasta!
- Olen äänestänyt
Eiköhän presidentin tärkein tehtävä ole kuitenkin ulkopolitiikan hoito.
Ja millainen on Haaviston ulkopoliittinen osaaminen?
Helsingin Sanomienn haastattelussa hänen tuli tunnistaa henkilöt hänelle näytetyistä valokuvista.
Haavisto ei tunnistanut Venäjän presidentti Dmitri Medvedeviä. Tokaisipa vain, että se on "golfpelaajan näköinen".
Haavisto ei tunnistanut myöskään Ruotsin pääministeri Fredrik Reinfeltiä, ei Viron pääministeri Andrus Ansipia, eikä edes Britanian pääministeri David Camerunia.
Hupaisaksi tämän hänen tunnistamattomuuskampanjansa tekee se, että omassa CV:ään hän ilmoittaa olevansa vierailevana tutkijana Ulkopoliittisessa Instituutissa ja että hänen erityisalueensa ovat Venäjää liittyvät kysymykset ja uudet turvallisuusuhat.
Vaikuttaa siltä, että pahin turvallisuusuhka Suomelle olisi se, että Haavisto pääsisi presidentiksi.
Haavisto on erinomainen näyttelijä, joka osaa esiintyä hyvin vakuuttavasti, mutta todellisuus on toista eli kuten ennen sanottiin: Moni kakku päältä kaunis, silkkaa silppua sisältä.
Niinpä kävin tänään äänestämässä Niinistöä, joka on todellinen ulkopoliittinen asiantuntija. Kuten presidentin tulee ollakin. - Nortth<-hermert
No oishan se jos Pekkaa joku äänestäis.
Gröna Lund. Mitään et saa tehdä täällä päin!
Eihän niillä ole edes parvekkeita Epsoossa
Ja se kampaaja pilettää Newe Nyokissa: arvaa kenen rouva olen.
Mee siinä sitte YK-kokkoukseen pittään puhetta - eikö se on semmonen.Ehkä nauru maittais African pojille.- ae5rfh
Afrikan pojille tässä ei olle presidenttiä valitsemassa. Antaa poikain nauraa.
- turhaa jauhantaa
ja provoilua nuo minä ja kaverit äänestettiin Haavistoa. Ei Haavistolla ole mahdollisuuksia presidentiksi ja sillä siisti...
- karannut peura
Mutta varmaan täällä Rovaniemelläkin on pari kourallista ammattivihreitä, jotka nyt kampanjoivat hiki hatussa Haaviston puolesta tässäkin ketjussa koska arvelevat saavansa Haaviston helmoissa haaviinsa lisää vihreitä. Ei taida onnistua. Entisetkin kaikkoo, kuten mm. minä. Hyvähti viherpiiperöt. Mie oon vihreenä syntyny ja samanlaisena kuolen, vaan en tarvii teijän kerho- ja puoluehörhötyksiänne. En myöskään teidän surkeeta pressaehdokastanne.
- S.N laman arkkitehti
Niinistö on opetellut uuden hitaan puhetyylin ollakseen vakuuttavampi. Niinistön ulkopoliittinen osaaminen on nolla, sillä ei ainakaan kannata ratsastaa. Niinistön leirisssä on muutenkin paniikki päällä, olisihan se katastrofi jos tämä marioinetti ja broileripoliitikko hyytyisikin viime metreillä. Hyvä Haavisto, tsemppiä! Saat ainakin minun ääneni!
- meillä osataan
Harvoi näkee noin "vakuuttavaa" ppötköä kuin tuo S.N laman arkkitehdin hätäpäissään ilmoille pukkaama sepustus. Siinä oli kaikki asiat perusteltukin niin vakuuttavasti :).
- Ninnulii
Mun mielestä tuo kaveri kirjoitti täyttä asiaa Niinistöstä. Mediakonsulttien luoma tyhjä hahmo, jonka mielipiteistä ei saa selvää. Mun ääni meni jo Haavistolle, joten turha vikistä, mun mielestä sun herjakirjotuksesi täyttää hyvin ppötkön kriteerin.
- ippu77
Siksi juuri minäkin äänestän Haavistoa! Oli tosi vakuuttava Sampparissa, ihana mies!
- Niinistö.
Provoa on myös, että Niinistö kannattaa pakolla kuntien liittymään!! Kukaan ei kannata PAKKO!
- Kathjusha
Rovaniemi on jo tehnyt sen, mitä nyt haakoillaan. Siis liitoksen.Mitä voita sillä, jos äänestät Haavistoa? Me olemme edelläkävijöitä.
- Liljaruusu
Pressanlinnassa haluan nähdä aviopuolison, en kahta miestä.Sorry vaan.Kirkossakin mennyt kaikki p.....een kaikessa hyväksymisessä. Joten jos periaatteet myydään vallan ja hyväksymisen ilmapiirissä, niin suohon mennään.Valitettavasti. Vanhemmat, jotka puolustaneet maatamme ja periaatteitamme kääntyvät haudassaan, ja mitäs sitten? Ikävää, että valta on niin rakasta ja myydään periaatteet hernekeittopurkista.Yäk!
- 234rfg
Joo. Inkvisito takaisin, vääräuskoiset nuotioon. Mitä sillä lähimmäisenrakkaudella kukaan tekisikään?
- Ääni annettu
Kävin eilen perjantaina äänestämässä, jono oli pitkähkö vaalikopille. Siinä jutellessä tuli olo että mitä nämä gallupit tietää ? Siitä jonosta suurin osa aikoi äänestää Haavistoa Presidentiksi. Todella yllättävää !
Siinä oli nuorta ja vanhempaa, naista ja miestä.
Vanhempi mies sanoi (arviolta 75v) että maailma on muuttunut ja niin sitä pitää muuttua sen mukanakin.
Ajattelin että nämä Gallupit väittää Niinistön olevan huimassa johdossa, mutta tässäkin jonossa suurin osa oli Haaviston kannalla. Saman olen huomannut Facebookin ystävissäni, työpaikalla ja harraste porukoissa sama juttu. Liikunko siis itse normaalia suvaitsevaisemmissa piireissä ?
Itse en tykkää lainkaan tuosta ihmisten loanheitosta. Keneltä se on pois jos joku sattuu rakastamaan elämässä toista ihmistä. Onko taustalla joku oma kriisi tms ? - Niinistö
ÄLÄ VALEHTELE! Viherpiipittäjä!
- Keput
Olin miekin jonossa ja puheltiin aivan toisesta miehestä!!!! Niinistö oli tapetilla ja kaikilla arvoillaan! Ääni meni miehiselle miehelle, Niinistölle!
- En Vihreä-Haavisto 2
Keskiviikkona oli ollut Sampokeskuksessa ennätyksellisen paljon väkeä paikalla. Koskaan aiemmin ei ollut ollut siellä niin paljon ihmisiä kuin Haaviston vaalipuheen aikana. Oli siis paikalla todella väkeä.
Rovaniemelläkin ollaan suvaitsevaisia - onneksi. Harmi kun en päässyt paikalle.
Mutta tietenkin Räsäsen kanssa samaa mieltähän on Suomessa joitakin huuhailijoita. Liittykää sit vaikka Kristillis Demokraattien väkeen. - Vielä ei ole homon
aika presidentiksi. Ehkäpä sadan vuoden päästä sitten..
- Rollossakin voitto
Mahtavaa. Haavisto johtaa Facebookissa, Tietää todella hyvää Sunnuntaille. HAavisto on jo nyt näiden vaalien voittaja ! ONNEA HAAVISTOLLE !
Sunnuntaina Rovaniemellä on Haaviston vaalijuhla CAFE TIVOLISSA. Siellä jännitetään mikä on voitto prosentti.
Huomenna lähden itsekin vielä kadulle tsemppaamaan Haaviston puolesta.
Suomi on HIENO MAA ! - Haavisto Nro 2
Aivan loistava veto ja SANOMA !
Mukana kaikki ihmisryhmät, joita väitetty joista Haavisto ei pidä huolta !
http://www.youtube.com/watch?v=wO63xt2jWtc - Anaali-77
Kukaan töyspäine ei haavistoa äänestä vaikka kotona kakkonen o kova sana
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1151840Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101763Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1131754Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2551437Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341382Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4861008Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50960Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115907Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237901Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347861