Tulen jäämään ikuiseksi sinkuksi

itsestäänselvyys

Olen yli 30-vuotias nainen, en ole koskaan seurustellut ja pidän hyvin todennäköisenä, että tilanne tulee jatkumaan samana loppuelämäni.

Ensinnäkin en ole kaunis vaan varsin tavallisen näköinen, ja lisäksi olen lihonut reilusti viime vuosina. Tiedän toki voivani laihduttaa, mutta ei minusta silti saa huippuluokan kaunotarta millään kriteereillä mitattuna. Ja kun tietää, kuinka ulkonäkö tuntuu muodostuvan aina vain tärkeämmäksi kriteeriksi parinvalinnassa, niin eipä ole kehumista.

No, ulkonäöllisiä puutteitani varmaankin miehet voisivat katsoa läpi sormien, jos minulla olisi se kertakaikkisen upea luonne. Mutta kun ei minulla ole sitäkään. Olen liian rauhallnen, liian hiljainen, tylsä ja tavallinen ainakin vieraassa seurassa, tuttujen parissa saatan välillä innostua hyvinkin puheliaaksi. En osaa olla supersosiaalinen ilopilleri ja jatkuvasti äänessä, ja siis sellainen ihminen, josta kaikki pitävät ja jonka seurassa kaikki viihtyvät. Lisäksi kuvittelen myös olevani varsin fiksu (tosin muutkin ovat näin väittäneet), enkä kauaa jaksa ihmisiä, joille yksinkertaisimmatkin asiat täytyy vääntää rautalangasta, ja joiden kanssa ei pysty keskustelemaan kuin aivan pinnallisista asioista. Toisaalta taas en myöskään pidä sellaisista ihmisistä joilla ei ole lainkaan huumolrintajua, ja jotka ottavat itsensä liian vakavasti ja ovat täydellisiä tosikkoja. (Ja nämä olivat toki vain pintasilaus lukuisista vioistani)

Ja tämähän nyt ei nykyaikana käy päinsä, sillä naisen odotetaan olevan aina iloinen, aktiivinen, ulospäinsuuntautuva ja sosiaalinen seurueen keskipiste. Ja mielenkiintoista on ollut huomata, että myöskin ne rauhalliset ja ujot miehet joita olen elämäni aikana tavannut tuntuvat haaveilevan tällaisesta naisesta. (No, kait se on ymmärrettävää, vastakohdathan kuulemma täydentävät toisiaan)

7

173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sillitrooli

      Veikkaan, että ongelmasi on lähinnä se, ettet liiku missään. Yleensä pariutumisiässä olevat naiset (=alle 40v) saavat miesten lähestymisiä missä tahansa. Siis lasken tässä miesten lähestymiseksi myös sen, että mies yrittää jutellen luoda common groundia hänen ja naisen välille, jotta joskus myöhemmin voisi tehdä varsinaisen aloitteen treffeille/ eroottiseen suhteeseen.

      • sillitrooli

        Lisättäköön, että kun sanon ettet liiku missään, niin en tarkoita pelkästään baareja ja muita alkoholipitoisia tilaisuuksia. Tarkoitan, ettet ole kursseilla, messuilla, taidenäyttelyissä, urheiluseuroissa, kokkikerhoissa, asukasilloissa, missä tahansa. Tai jos olet, niin et ole miehille avoin, et katso silmiin etkä ole miesten läheisyydessä, eikä kellekään miehelle edes voi tulla mieleen, että tuohon naiseen olisi kiva tutustua.


      • ap.

        Olet oikeassa siinä, että en liiku missään, siis nykyisin. Aikaisemmin olin kyllä huomattavasti aktiivisempi, kävin baareissa ja muissa sellaisissa paikoissa, joissa ihmiset yleensä tapaavat tutustua toisiinsa. Kyllästyin kuitenkin siihen, että omalla kohdallani nuo tutustumisyritykset eivät koskaan johtaneet mihinkään.


      • sillitrooli
        ap. kirjoitti:

        Olet oikeassa siinä, että en liiku missään, siis nykyisin. Aikaisemmin olin kyllä huomattavasti aktiivisempi, kävin baareissa ja muissa sellaisissa paikoissa, joissa ihmiset yleensä tapaavat tutustua toisiinsa. Kyllästyin kuitenkin siihen, että omalla kohdallani nuo tutustumisyritykset eivät koskaan johtaneet mihinkään.

        Eikö miesten taso tyydyttänyt vai miksi tutusmisyritykset eivät johtaneet mihinkään?


    • Säästö Possu

      En tiedä, onko se syöminen tosiaan joillekin niin ylipääsemätön henkinen este, kun itseä ei ainakaan haittaa vaikka maha välillä muriseekin eikä tapana ole huvikseenkaan mitään makioita mässytellä. Ja hoikkahan siksi olenkin. Tulee mieleen eräs "hassu" kuva jossa oli lihaksikkaan yläosattoman miehen ja hoikan naisen kuvat vierekkäin (kummatkin varmasti vastakkaisten sukupuolten silmää miellyttäviä) ja teksti jossa miehellä armoton lista bodaamista ja kuntoilua, naisella vain "älä syö kuin saatanan hippo" xD

      • kuva tässä

        http://pics.kuvaton.com/kuvei/amount_of_work.jpg


    • Ulos haudasta

      Ainut asia mitä voin sanoa on että oikeasti, laihduta itsesi takia tai oikeammin muuta elämäntapojasi.

      Helpottaa kumppanin löytämistä eri toten naisilla. Mies joutuu usein rehkimään salilla tuota tarkoitusta varten eikä lopputulos sittenkään ole lainkaan niin varma kuin naisilla.

      Toinen on se että tee itsesi näkyväksi käymällä eri paikoissa.

      Lisäksi totean että yleensä se on kyllä ihan ne ujot naiset jotka haluaa sen sosiaalisen miehen piristämään elämäänsä eikä toisin päin.

      Toisaalta jos vaikutat alakuloiselta ja sinuun tuntuu olevan vaikea tutustua niin moni mies luovuttaa.

      Valitettavasti se on miehenkin kohdalla niin että ihmisten kanssa joutuu puhumaan usein alussa joko pinnallista tai kevyttä läppää ettei toinen osapuoli liikaa "rasitu".
      Itse olisin joskus todella otettu jos jonkun naisen kohdalla näin ei olisi. Se kuitenkin pitää mainita että naisen lihavuudesta en mahdottomasti innostu tai oikeammin se on este suhteelle.

      Tiedän että minä ja moni muu rauhallinen mies jolla kuitenkin juttu lentää ettii naista joka ennen kaikkea REAGOI miehen juttuihin ja toisaalta nainen ei ahdistu jos välillä on hiljaisia hetkiäkin jne. ON kamalan rasittavaa miehenä yrittää vetää koko keskustelua ja suhdetta eteenpäin joten sen vuoksi uskon monen pitävän ehkä parempana ulospäinsuuntautunutta naista.

      Pari sinunlaista naista muuten netin kautta tunteneena voin sanoa että he ovat sattuman kautta löytäneet itselleen kumppanin kolmekymppisinä joten en oikein usko että vielä on liian myöhäistä.

      Mitä tulee tuohon tylsyyteen ja tavallisuuteen niin kannattaa hankkia ellet jo sellaisia omaa kiinnostuksenkohteita joita miehen kanssa puuhata. On hankala kiinnostua naisesta jota kiinnostaa esimerkiksi vain kotiaskareet tai naisten jutut tyyliin neulominen eikä miehen kanssa ole mitään yhteistä.

      Tavallaan alussa tarvitaan sitä kontaktipintaa jota jaetaan sillä psyykkisellä tasolla ettei se tutustuminen käy liian vaikeaksi.

      Mutta ehdottomasti suosittelen elämäntapojen muutosta itsesi takia jos olet kiloja saanut. Uskon että se tuo lisää virtaa myös muuhun elämään sekä aktiivisuutta seuranhakuun.

      Jos annat itsesi nyt romahtaa niin tilanne huononee vuosi vuodelta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      1964
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      1874
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1794
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1465
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1392
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      516
      1076
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      972
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      916
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      882
    Aihe