Kun olin vielä nettideitissä läsnä niin huvikseni tein kaksi valeprofiilia tutkiakseni hieman miten molemmat sukupuolet suhtautuvat tiettyihin juttuihn.
Tulokset koskevat ennen kaikkea nuorten miesten ja naisten 18-35 v nettikäyttäytymistä.
A) Tein miehen profiilin (28v) jossa lisäsin noin 180 sentin mittaani 5 senttiä pituutta ja laitoin hiusten värin vaaleasta tummaksi sekä normaali ruumiin rakenteen urheilulliseksi. Kyseessä oli kuvaton profiili.
Pidin koulutustason (AMK) mutta lisäsin tuloja. Lyhensin tekstin jolla hain minimiin ja annoin kuvan kovasti menevästä miehestä joka ei etsi mitään turhan vakavaa. Lauseet olivat yksinkertaisia sekä myyntimäisiä, tarkoituksena lähinnä kehua itseä ja kaupitella olihan kyseessä kaupallisen alan myyntimies mutta annoin vihjeitä että mies olisi aika yksinkertainen sekä hieman tyhmäkin.
Mitä tapahtui?
Aiemmin vastaamatta jättäneet naiset olivat heti kiinnostuneita sekä mm. muutama akateeminen nainen, jotka väittivät etsivänsä nimenomaan "älykäst ja sivistynyttä" miestä olivat suorastaan innoisaan. :D
Profiilia jota pidin ennen tuota testiä oli kehuttu, mutta osan mielestä koulutukseni ei riittänyt sekä he odottivat mieheltä jotain muuta vaikka omasta mielestäni olimme näiden muutaman naisen kanssa alustavasti aika "samanlaisia".
Lisäksi joukossa oli naisia jotka aiemmin eivät olleet vilkaisseetkaan profiiliini ja flirttejä tuli myös niin nuorilta kuin vanhemmiltakin naisilta.
Pari naista yritti lähes väkisin tapaamista kun aiemmalla profiililla olivat vastanneet lähinnä juutajaata sekä lopettaneet vastaamisen.
Nyt oli se meininki naisilla että "tätä miestä on saatava vaikka henki menisi" sekä "oltiin tosi kiinnostunut".
Päätelmä:
Älä ole vain vajaa 180 senttiä, vaalea, kohtuullisesti koulutettu ja tuloinen äläkä ainakaan kirjoita mitään älykästä tai huumorintajuista profiiliin sekä varsinkaan etsi turhan vakavasti seuraa. Koska muuten saat lähinnä niiden naisten seuraa joita et edes ihannenaiseksi laita (pyöreät, yksinhuoltajat)
B) Tein naisen profiilin (23v) joka oli keskimittainen, normaalivartaloinen ja suhteellisen kevyt. Käytin hymiöitä aika paljon sekä yritin antaa positiivisen kuvan.
Vierailuja tein miesten profiileihin itse, mutta kun huomasin että lähes jokainen vierailu tuotti viestin tai flirtin niin lopetin.
Miehet etsivät aktiivisesti profiilia sekä löysivät sen nopeasti ilman että itse selailin profiileja.
Kahden vuorokauden aikana näitä yhteydenottoja tuli yli 100 ja lisää kertyi.
Noin 10% viesteistä oli seksin vonkausta eri puolilta Suomea, 10% "mitä kuuluu" viestejä ja ehkä 10% sitten niitä jotka saattoivat olla varatuilta/pelimiehiltä.
Silti viesteistä 2/3 olivat vähintään ok tason viestejä eri pituisina.
Päätelmä:
Jos nuori nainen ei löydä täältä seuraa koska sitä tulee tuutin täydeltä niin ihmettelen suuresti. Tarkoittaa myös sitä että nuori mies joutuu kilpailemaan jo heti alussa kymmenien tai satojen tarjokkaiden kanssa joista nainen kuorii kermaa päältä.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------
Minun tuskin tarvinnee tehdä tämän enempää päätelmiä näistä koska jokainen osaa loput sekä huomioida miten tämä vaikuttaa nettideittiin yleisesti.
Jos tähän otetaan vielä huomioon kuinka töykeästi netissä käyttäydytään ja olo voi olla varsinkin nuorehkolla miehellä kuin halvalla makkaralla niin ei varmaan tarvitse ihmetellä miksi fiksu omillaan pärjäävä mies jättää tämän sirkuksen välistä ja etsii parempaa seuraa oikeastaan mistä tahansa muualta.
Ellei halua sitten nimenomaan etsiä sitä pyöreää yksinhuoltajaa, niitä näyttää olevan reilusti tarjolal.
Mut, ei kiitos.
Pari testiä valeprofiileilla
23
817
Vastaukset
- fghfds
Luulen että itsekin olen saanut kuvallisen feikkiprofiilin tehneeltä postia. Profiilissa kehuttiin kovasti itseä ja sanoinkin siitä viestin laittaneelle.
Lähetin hälle pari feikki kuvaa. Mies kaikkosi aika nopeasti vaikka sen näköiselle naiselle olisi luullut vastaavan... - ghjt6
"Jos nuori nainen ei löydä täältä seuraa koska sitä tulee tuutin täydeltä niin ihmettelen suuresti. Tarkoittaa myös sitä että nuori mies joutuu kilpailemaan jo heti alussa kymmenien tai satojen tarjokkaiden kanssa joista nainen kuorii kermaa päältä."
Ei koske pelkästään alle 30 v naisia, kyllä niillä 40 v naisillakin kysyntää on ja paljon, varsinkin jos eivät ole ihan kauheita läskejä. Ilmeisesti tämä lapsettomuus on sitten kai aika tärkeä asia miehille...?- höpö höpö
Joo on tosi paljon kysyntää. Yhtenä päivänä kysyy joku 55-vuotias mies panopuukseen, toisena päivänä kysyy 17-vuotias kakara poikuuden poistamiseen. Ja tämä naiselle joka ei ole kauhea läski ja on myös lapseton.
Sitten meneekin sellainen pari viikkoa että seuraavan kerran tulee yhteydenotto. Näin siis pitkässä juoksussa. Heti sen jälkeen kun on laittanut uuden profiilin tulee kyllä paljon flirttejä ja ehkä viisi viestiäkin, mutta ne ovat kaikki kaukana asuvilta, iäkkäiltä, ulkomaalaisilta ja feikeiltä (englantia mökeltävä liian uskomattoman hyvältä vaikuttava tapaus josta jokainen arvaa ettei ole todellinen ihminen).
Vautsi kun meneekin lujaa näin 40 naisena. Mistä ihmeestä te miehet saatte päähänne että tämän ikäisetkin saavat helposti juuri kaipaamaansa ja ikäistään seuraa? Taitaa olla pari kappaletta per VUOSI että 40 miehet ottavat yhteyttä asiallisissa merkeissä. Pornohiiriä kun ei asialliseksi lasketa.
-----------------------
Aloittajalle tiedoksi että mikään ei ole niin tylsä kuin tummatukkainen mies, koska näitä on koko maa väärällään. - akhdsfk
höpö höpö kirjoitti:
Joo on tosi paljon kysyntää. Yhtenä päivänä kysyy joku 55-vuotias mies panopuukseen, toisena päivänä kysyy 17-vuotias kakara poikuuden poistamiseen. Ja tämä naiselle joka ei ole kauhea läski ja on myös lapseton.
Sitten meneekin sellainen pari viikkoa että seuraavan kerran tulee yhteydenotto. Näin siis pitkässä juoksussa. Heti sen jälkeen kun on laittanut uuden profiilin tulee kyllä paljon flirttejä ja ehkä viisi viestiäkin, mutta ne ovat kaikki kaukana asuvilta, iäkkäiltä, ulkomaalaisilta ja feikeiltä (englantia mökeltävä liian uskomattoman hyvältä vaikuttava tapaus josta jokainen arvaa ettei ole todellinen ihminen).
Vautsi kun meneekin lujaa näin 40 naisena. Mistä ihmeestä te miehet saatte päähänne että tämän ikäisetkin saavat helposti juuri kaipaamaansa ja ikäistään seuraa? Taitaa olla pari kappaletta per VUOSI että 40 miehet ottavat yhteyttä asiallisissa merkeissä. Pornohiiriä kun ei asialliseksi lasketa.
-----------------------
Aloittajalle tiedoksi että mikään ei ole niin tylsä kuin tummatukkainen mies, koska näitä on koko maa väärällään.Taidat sitten olla poikkaus. Itse 38 v miehenä kokeilin viime keväänä e-kontaktia ja ainoastaan yksi nainen vaivautui mulle jotain kirjoittamaan ja kertoi että viestejä tulee joka päivä ja paljon. Monet eivät edes viitsineet vierailla meikäläisen profiilissa vaikka näkivät että olin heidän profiileissaan käynyt.
Lopetin touhun kuukauden maksullisen jakson jälkeen. Ehkä se jollekin toimii, itse en viitsinyt enää jatkaa. - höpö höpö
akhdsfk kirjoitti:
Taidat sitten olla poikkaus. Itse 38 v miehenä kokeilin viime keväänä e-kontaktia ja ainoastaan yksi nainen vaivautui mulle jotain kirjoittamaan ja kertoi että viestejä tulee joka päivä ja paljon. Monet eivät edes viitsineet vierailla meikäläisen profiilissa vaikka näkivät että olin heidän profiileissaan käynyt.
Lopetin touhun kuukauden maksullisen jakson jälkeen. Ehkä se jollekin toimii, itse en viitsinyt enää jatkaa.Kyseisen naisen omassa profiilissaan varmaankin on sellainen muotoilu että miehet arvelevat pääsevänsä kertapanoille naisen kanssa. Tai on sitten sellainen turvallisen tavallinen nainen jota ei maailmassa kiinnosta mikään sen kummoisempi kuin Salkkarit, Jari Sillanpää, tosi-tv ynnä muu junttiroska.
Ihmiset kaihtavat liian erikoisia tapauksia. Jotkut harrastuksistani ovat sellaisia, kun minun kanssanihan voisi joutua vaivautumaan vaikkapa keskustelemaan syvällisistä asioista... Ja kun en siltikään ole akateeminen ihminen, niin eihän pienen ihmisen järki sellaista tilannetta ymmärrä että joku tavis joka ei kuulu kultapossukerhoon on silti kiinnostunut vähän erikoisemmista asioista kuin juntti saisi.
- valopää-
Niin että sinä miehenä tiedät minkälaiset viestit ovat KAIKKIEN naisten mielestä hyviä? Aika kummalliselta vaikuttaa tuo touhusi, ethän sinä voi mennä sanomaan minkälaiset viestit ovat hyviä ja minkälaiset taas eivät kun et ole edes nainen, etkä varsinkaan voi yleistää asiaa tuolla tavalla koska naisetkin ovat yksilöitä ja arvostavat varmasti erilaisia viestejä. Et myöskään maininnut minkä ikäisiä tuolle "naiselle" viestittelevät miehet olivat?
- leopold.k
Oon ite aikeissa tän vuoden aikana tehdä ihan tommosen omatoimisen tutkielman tuosta, lähinnä lähtökohdista että:
- Mitä naiset kertovat etsivänsä miehestä
ja sitten vähän vertailua tuon kerrotun ihanteen ja parin vertailukohdan välillä.
Koska minua kiinnostaa se että vastaako se mitä naiset ajattelevat haluavansa oikeasti sitä mistä he tosiasiassa kiinnostuvat. Samaa voisi kysyä miehistä, mutta itse olen enemmän kiinnostunut tuosta naisten osalta. Tästä liikkuu kuitenkin kaikenlaisia hurjiakin väitteitä. Ja naisten antamat vinkit siitä miten nainen isketään ovat lähes poikkeuksetta aika toimimattomia mutu-tuntumalta niin kiinnostaa selvittää miten tämä asia vaikuttaisi olevan. Kolmas vaihe olisi sitten jonkunlaisen todistettavia tuloksia omaavan mallin kehittäminen nettideittailuun.- hjkhjkhjk
"Ja naisten antamat vinkit siitä miten nainen isketään ovat lähes poikkeuksetta aika toimimattomia mutu-tuntumalta niin kiinnostaa selvittää miten tämä asia vaikuttaisi olevan."
Ja sinäkö luulet että on olemassa joku yksi ja ainoa iskutapa joka pätee kaikkiin naisiin? Mielestäni on idioottimaista kysellä täältä tai ylipäätään mistään mitään iskuvinkkejä koska jokainen nainen on yksilö ja samat iskutyylit eivät todellakaan päde kaikkiin. - leopold.k
hjkhjkhjk kirjoitti:
"Ja naisten antamat vinkit siitä miten nainen isketään ovat lähes poikkeuksetta aika toimimattomia mutu-tuntumalta niin kiinnostaa selvittää miten tämä asia vaikuttaisi olevan."
Ja sinäkö luulet että on olemassa joku yksi ja ainoa iskutapa joka pätee kaikkiin naisiin? Mielestäni on idioottimaista kysellä täältä tai ylipäätään mistään mitään iskuvinkkejä koska jokainen nainen on yksilö ja samat iskutyylit eivät todellakaan päde kaikkiin.Ei, en minä luule että on olemassa yksi ja ainoa iskutapa joka pätee kaikkiin naisiin, mistä niin päättelet?
En täältä ole iskuvinkkejä kysynytkään mutta jossain vaiheessa huomasin joidenkin naisten asiaan ottavan miellään kantaa (muualla siis) muodossa 'naiset tahtovat että...' ja sen jälkeen olen alkanut kiinnostua tästä asiasta.
Mutta sillä mitä minä luulen ei oikeastaan ole väliä koska en aio arvata vaan testata.
- yks vaan
Aika turha ihmetellä sitä ettet itse kelpaa ominaisuuksinesi kun itsekin hyljeksit naisia tietyillä ominaisuuksilla (pyöreä ja yksinhuoltaja). Olet nyt tavoittelemassa naisia joille on tarjolla ehdokkaita joilla on halutumpia ominaisuuksia (pituus, varakkuus) kuin sinulla. Laske rimaa tai luovuta. Et tule tosielämässäkään saamaan naista jolla on enemmän varaa valita kuin sinulla.
- Sivusta seuraaja
Taas samaa länkytystä. Keskituloisen ja normaalipainoisen miehen pitäisi tyytyä lihavaan naiseen? Vain rikkailla miehillä on oikeus hakea yhteensopivaa kumppania?
Miksi aloittaja ei saisi hakea kaltaistaan? Oletan, että hän ei ole ylipainoinen ja hänellä ei ole vielä lapsia. Toki hoikilla lapsettomilla naisilla on enemmän kysyntää, mutta ei se tarkoita, että aloittajan tarvitsisi tai kannattaisi kelpuuttaa vastakohtaansa. Siitä ei tulisi pidemmän päälle onnellinen suhde.
Tässä maassa on myös jälkikasvua hankkineita miehiä. Pariutukoot pullukat ja yksin- tai yhteishuoltajat keskenään. - leopold.k
Parempi ettiä jotain semmoista mitä tahtoo eikä ottaa ketä vaan.
- SuklaaNaamaLäski:D
Sivusta seuraaja kirjoitti:
Taas samaa länkytystä. Keskituloisen ja normaalipainoisen miehen pitäisi tyytyä lihavaan naiseen? Vain rikkailla miehillä on oikeus hakea yhteensopivaa kumppania?
Miksi aloittaja ei saisi hakea kaltaistaan? Oletan, että hän ei ole ylipainoinen ja hänellä ei ole vielä lapsia. Toki hoikilla lapsettomilla naisilla on enemmän kysyntää, mutta ei se tarkoita, että aloittajan tarvitsisi tai kannattaisi kelpuuttaa vastakohtaansa. Siitä ei tulisi pidemmän päälle onnellinen suhde.
Tässä maassa on myös jälkikasvua hankkineita miehiä. Pariutukoot pullukat ja yksin- tai yhteishuoltajat keskenään.Pyöreä ja ylipainoinen ei ole sama asia. Pyöreäksi itse kutsuisin itseäni, mutta en ole ylipainoinen. Eikö siinä ole ylipainoinen ja pyöreä erikseen?
Mutta kyllä mä olen samaa mieltä, ettei tarvi vastata naisille jotka eivät odotuksiasi (jotka varmaan mainitset profiilissa) ole täyttäneet. - yks vaan
Sivusta seuraaja kirjoitti:
Taas samaa länkytystä. Keskituloisen ja normaalipainoisen miehen pitäisi tyytyä lihavaan naiseen? Vain rikkailla miehillä on oikeus hakea yhteensopivaa kumppania?
Miksi aloittaja ei saisi hakea kaltaistaan? Oletan, että hän ei ole ylipainoinen ja hänellä ei ole vielä lapsia. Toki hoikilla lapsettomilla naisilla on enemmän kysyntää, mutta ei se tarkoita, että aloittajan tarvitsisi tai kannattaisi kelpuuttaa vastakohtaansa. Siitä ei tulisi pidemmän päälle onnellinen suhde.
Tässä maassa on myös jälkikasvua hankkineita miehiä. Pariutukoot pullukat ja yksin- tai yhteishuoltajat keskenään.Siitä on kyllä ihan tutkimustakin tehty että ongelmia tulee kumppanin löytämisessä juuri silloin kun yrittää saada kumppanin korkeammalta "tasolta" kuin mihin itse kuuluu. Se on sitten eri asia voiko ihmisiä järjestellä eri tasoihin mutta ko tutkimus järjestelee.
Jos nyt sitten on niin että mies lähestyy tietynlaisia naisia eikä saa vastakaikua heiltä mutta toisilta taas tulee yhteydenottoja niin voisi olla aiheellista miettiä että hakeeko mies kaltaistaan vai hakeeko naista johon itsellään ei ole todellisia mahdollisuuksia. Toki saa hakea vaikka minkälaista naista mutta ellei se onnistu niin todelisuus on sitten sitä että hakee ja hakee muttei löydy.
Nuorella, hoikalla, keskituloisella ja lapsettomalla naisella on enemmän kysyntää kuin miehellä samoilla ominaisuuksilla. Se johtuu siitä että miehet , iästä, tulotasosta ja lapsien lukumäärästä riippumatta, haluavat juuri nuoren ja lapsettoman naisen. Naiset taas eivät ole niin tarkkoja iästä tai siitä onko miehellä jo lapsia. Se ei ole naisten vika jos jokainen mies haluaa samanlaisen naisen. - Onnea "perheeseen"
yks vaan kirjoitti:
Siitä on kyllä ihan tutkimustakin tehty että ongelmia tulee kumppanin löytämisessä juuri silloin kun yrittää saada kumppanin korkeammalta "tasolta" kuin mihin itse kuuluu. Se on sitten eri asia voiko ihmisiä järjestellä eri tasoihin mutta ko tutkimus järjestelee.
Jos nyt sitten on niin että mies lähestyy tietynlaisia naisia eikä saa vastakaikua heiltä mutta toisilta taas tulee yhteydenottoja niin voisi olla aiheellista miettiä että hakeeko mies kaltaistaan vai hakeeko naista johon itsellään ei ole todellisia mahdollisuuksia. Toki saa hakea vaikka minkälaista naista mutta ellei se onnistu niin todelisuus on sitten sitä että hakee ja hakee muttei löydy.
Nuorella, hoikalla, keskituloisella ja lapsettomalla naisella on enemmän kysyntää kuin miehellä samoilla ominaisuuksilla. Se johtuu siitä että miehet , iästä, tulotasosta ja lapsien lukumäärästä riippumatta, haluavat juuri nuoren ja lapsettoman naisen. Naiset taas eivät ole niin tarkkoja iästä tai siitä onko miehellä jo lapsia. Se ei ole naisten vika jos jokainen mies haluaa samanlaisen naisen.Eli nyt kaikki liikuntaa aktiivisesti harrastavat lapsettomat miehet hyväksymään "tasonne" eli ettimään se pyöreä tai läski yh suhteeseen!
Ei haittaa vaikka olisi vanhempikin teitä, moninkertaistatte löytää mahdollisuuden elättää jonkun toisen kakara sillä!
"Nuorella, hoikalla, keskituloisella ja lapsettomalla naisella on enemmän kysyntää kuin miehellä samoilla ominaisuuksilla. "
Tämäkö on miesten vika?
"eikä saa vastakaikua heiltä mutta toisilta taas tulee yhteydenottoja niin voisi olla aiheellista miettiä että hakeeko mies kaltaistaan vai hakeeko naista johon itsellään ei ole todellisia mahdollisuuksia"
Nimenomaan. KALTAISTAAN
Normaalivartaloinen lapseton mies = normaali/hoikka lapseton nainen (ei pyöreä pompula tai yh) - yks vaan
Onnea "perheeseen" kirjoitti:
Eli nyt kaikki liikuntaa aktiivisesti harrastavat lapsettomat miehet hyväksymään "tasonne" eli ettimään se pyöreä tai läski yh suhteeseen!
Ei haittaa vaikka olisi vanhempikin teitä, moninkertaistatte löytää mahdollisuuden elättää jonkun toisen kakara sillä!
"Nuorella, hoikalla, keskituloisella ja lapsettomalla naisella on enemmän kysyntää kuin miehellä samoilla ominaisuuksilla. "
Tämäkö on miesten vika?
"eikä saa vastakaikua heiltä mutta toisilta taas tulee yhteydenottoja niin voisi olla aiheellista miettiä että hakeeko mies kaltaistaan vai hakeeko naista johon itsellään ei ole todellisia mahdollisuuksia"
Nimenomaan. KALTAISTAAN
Normaalivartaloinen lapseton mies = normaali/hoikka lapseton nainen (ei pyöreä pompula tai yh)Kysynnällä jos mitataan niin normaalivartaloisen lapsettoman miehen ja vastaavan naisen välille ei voida mitenkään laittaa yhtäläisyysmerkkiä. Jos taas mittaat painoindeksillä ja lasten lukumäärällä samankaltaisuutta niin olet oikeassa. Kuitenkin parinvalinnassa vaikuttaa eniten kysyntä ja tarjonta, joihin toki vaikuttavat painoindeksi ja lasten lukumäärä mutta koska miehille nuo asiat tuntuvat olevan olennaisempia kuin naisille niin miehet etsivät kaikki juuri sellaista naista, naisella parinvalintaan vaikuttaa muutkin asiat. Olennaisina em lisäksi esim älykkyys, pituus ja varallisuus.
Ei se ole tietenkään kenenkään vika että kuka on kysytty mutta kaipa se on miesten päätettävissä minkälainen nainen on miesten kesken suosittu? Naiset eivät itse siihen voi vaikuttaa laisinkaan.
Niin. Ainahan on vaihtoehtoja. Voi etsiä ja etsiä tai sitten valita sellaisen naisen joka on kiinnostunut itsestä. Ei kenenkään tietenkään pakko ole seuraa vastaanottaa. Ainahan voi olla yksinkin. Mutta turha siitä on sitten paapattaa ellei tarjottu seura kelpaa eikä muuta seuraa ei ole tarjolla. Se nyt vaan on näitä pariutumisen perusasioita että kysytyimmät valitsevat mitä haluavat ja muut valitsevat niistä mitkä jää. - leopold.k
yks vaan kirjoitti:
Siitä on kyllä ihan tutkimustakin tehty että ongelmia tulee kumppanin löytämisessä juuri silloin kun yrittää saada kumppanin korkeammalta "tasolta" kuin mihin itse kuuluu. Se on sitten eri asia voiko ihmisiä järjestellä eri tasoihin mutta ko tutkimus järjestelee.
Jos nyt sitten on niin että mies lähestyy tietynlaisia naisia eikä saa vastakaikua heiltä mutta toisilta taas tulee yhteydenottoja niin voisi olla aiheellista miettiä että hakeeko mies kaltaistaan vai hakeeko naista johon itsellään ei ole todellisia mahdollisuuksia. Toki saa hakea vaikka minkälaista naista mutta ellei se onnistu niin todelisuus on sitten sitä että hakee ja hakee muttei löydy.
Nuorella, hoikalla, keskituloisella ja lapsettomalla naisella on enemmän kysyntää kuin miehellä samoilla ominaisuuksilla. Se johtuu siitä että miehet , iästä, tulotasosta ja lapsien lukumäärästä riippumatta, haluavat juuri nuoren ja lapsettoman naisen. Naiset taas eivät ole niin tarkkoja iästä tai siitä onko miehellä jo lapsia. Se ei ole naisten vika jos jokainen mies haluaa samanlaisen naisen."Siitä on kyllä ihan tutkimustakin tehty että ongelmia tulee kumppanin löytämisessä juuri silloin kun yrittää saada kumppanin korkeammalta "tasolta" kuin mihin itse kuuluu. Se on sitten eri asia voiko ihmisiä järjestellä eri tasoihin mutta ko tutkimus järjestelee. "
Jos tätä tahtoo 'kiertää' niin pitää varmaan löytää se arvojärjestelmä missä on itse sitä naista korkeammalla ja pelata sillä. Jos on esim. jossain yhteisessä mielenkiinnonkohteessa/harrastuksessa kokeneempi tms...
Anteeksi muuten kun kommentoin aina näihin, en oo mikään treffiguru mutta miusta näitä on vaan äärimmäisen kiinnostavaa miettiä ja lähinnä siltä kannalta että miten niihin voisi vaikuttaa. - Onnea "perheeseen"
yks vaan kirjoitti:
Kysynnällä jos mitataan niin normaalivartaloisen lapsettoman miehen ja vastaavan naisen välille ei voida mitenkään laittaa yhtäläisyysmerkkiä. Jos taas mittaat painoindeksillä ja lasten lukumäärällä samankaltaisuutta niin olet oikeassa. Kuitenkin parinvalinnassa vaikuttaa eniten kysyntä ja tarjonta, joihin toki vaikuttavat painoindeksi ja lasten lukumäärä mutta koska miehille nuo asiat tuntuvat olevan olennaisempia kuin naisille niin miehet etsivät kaikki juuri sellaista naista, naisella parinvalintaan vaikuttaa muutkin asiat. Olennaisina em lisäksi esim älykkyys, pituus ja varallisuus.
Ei se ole tietenkään kenenkään vika että kuka on kysytty mutta kaipa se on miesten päätettävissä minkälainen nainen on miesten kesken suosittu? Naiset eivät itse siihen voi vaikuttaa laisinkaan.
Niin. Ainahan on vaihtoehtoja. Voi etsiä ja etsiä tai sitten valita sellaisen naisen joka on kiinnostunut itsestä. Ei kenenkään tietenkään pakko ole seuraa vastaanottaa. Ainahan voi olla yksinkin. Mutta turha siitä on sitten paapattaa ellei tarjottu seura kelpaa eikä muuta seuraa ei ole tarjolla. Se nyt vaan on näitä pariutumisen perusasioita että kysytyimmät valitsevat mitä haluavat ja muut valitsevat niistä mitkä jää.Edelleen, sinä puhut saman arvoisuudesta jonka määrittelee muuttuvat markkinat kun minä puhun samankaltaisuudesta.
"Ainahan on vaihtoehtoja. Voi etsiä ja etsiä tai sitten valita sellaisen naisen joka on kiinnostunut itsestä. Ei kenenkään tietenkään pakko ole seuraa vastaanottaa. Ainahan voi olla yksinkin. Mutta turha siitä on sitten paapattaa ellei tarjottu seura kelpaa eikä muuta seuraa ei ole tarjolla. Se nyt vaan on näitä pariutumisen perusasioita että kysytyimmät valitsevat mitä haluavat ja muut valitsevat niistä mitkä jää."
Lässyn lässyn lää.
- hahmotelma
Älkää jooko liikaa innostuko testailemaan...
- Foooogel
Joopa joo, naisten markkinat täällä, MUTTA silti monet samat naisten profiilit ovat täällä kuukaudesta toiseen. Sitä en ymmärrä. Itse 33v mies, oon pitänyt profiilia viime kesästä. Mulla on ollut sellainen periaate, etten ota kehenkään yhteyttä. Se on aivan turhaa, naiset saavat niinpaljon yhteydenottoja, että olisin vain yksi monista...
Olen ammattikoulun käynyt, kokopäivätyössä, pitkä, tupakoimaton, lapseton, vuositulot noin 40 000 €, profiilistani löytyy paljon tekstiä, huumoria, annan itsestäni mielestäni reippaan ja kivan kuvan, listaa voisi jatkaa loputtomasti...
Mikä on lopputulos? Profiilissani käyvät vain ne naiset, joidenka profiilissa minä olen ensin vieraillut ja sen lisäksi itseäni vanhemmat naiset. Viestejä tulee keskimäärin kaksi kuukaudessa. Nekin itseäni vanhemmilta naisilta, joista en periaatteessa ole kiinnostunut.
Jos suomi24:stä löytää edes treffiseuraa, se on ihme.
JOS esim saman kaupungin sinkut järjestäisivät livetapaamisen, pareja syntyisi varmasti, mutta netin kautta tää homma ei etene. Se on varma.- 12+8
Sinä hukut sinne massaan. Jos laittaa hakuun vaikka mies 32-35 v ja uusimaa, tuloksia tulee yli 1000. Valokuva ja muutkaan jutut ei auta, sinnehän hukut... Harva nainen jaksaa tai viitsii selailla satoja profiileja ja lukea niitä saatika sitten vielä ottaa yhteyttä.
- leopold.k
Tahtoisin huomauttaa että on harhaluulo että yhteydenottaminen olisi virhe. Monesti juuri suuren tarjonnan takia naiset ilmeisesti yleensäkään jaksavat tarkastaa vain miehet jotka ovat ottaneet yhteyttä. Ja sitten kun käsittääkseni naiset ainakin lukevat ne yhteydenotot yleensä.
Niin kannattaa ottaa yhteyttä, mutta jollain tavalla mikä ei ole kaikkien käyttämä. Eikä varmaan millään valtavan pituisella romaanilla vaan jollain mikä osoittaa ne ominaisuudet mitä haluat osoittaa suht lyhyesti ja luontevasti ja antaa jotain mistä nainen voi helposti jatkaa keskustelua, esim jonkun avoimen kysymyksen. Mielellään jonkun avoimen mielipide- tai toivekysymyksen tms. mihin kuka tahansa voi vastata ja se vastaus silti kertoo jotain vastaajasta.
- Hasta Luego
Olin 3 päivää Match.com:in asiakas ja sitten ne laittoi mun profiilin kiinni. Ilmeisesti siksi, että en maksanut vain kitkuttelin maksattomana asiakkaana. Kuvallista profiilia käytiin katsomassa 22 kertaa ja yksi innostui jopa flirttailemaan (haku skaalaa vanhempi mamma). En tietysti ollut hakemassa mitää tänne- nyt-heti - seuraa, mutta yllätti tuo pihalle lentäminen :-).
Pitää ilmeisesti siirtyä live tapaamisiin, kun niissä pääsen paremmin esiin ja toivoa, että jota kuta vielä kiinnostaa tälläinen maailmaa nähnyt jantteri :-).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1231964Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1311874Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101794Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561465Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341392Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5161076Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50972Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115916Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347882