Satelee kieltoja ja estoja ja uhkauksia. Haukutaan koko perhe lapsia myöden, lemmikki on ainoa joka säästyy haukkumisilta mutta saa kuunnella tätä ärjymistä joka voi kestää pahimmillaan myöhään yöhön. Syytä löytyy milloin mistäkin, joku on jättänyt jotain tekemättä tai joku on tehnyt jotain joka isännän mielestä on kiellettyä. Sitten kielletään harrastukset, kaverit ja muut. Syödä ei saa ja jatkuvasti pitää keksiä jotain selityksiä miksi asiat on näin. Anteeksi pitää pyytää mutta anteeksi ei anneta vaan haistatellaan päin naamaa. Jos lapsi tekee jotain provosoidaan toista osapuolta niin kauan, että saadaan jonkinmoinen riita aikaiseksi ja sitten käydään henkilökohtaisuuksiin ja muistellaan vuosien takaisia asioita jotka on häntä loukanneet. Tämä toistuu ja toistuu kuin oravanpyörä. Tässä ihmisessä on kaksi persoonaa, huonompi persoona vaan on liian herkkä kaikelle, onkin itse sanonut että olen kiva niin kauan kun minulle ollaan kivoja. Sitten kun on se mukavampi puoli vallalla niin ollaan ystävällisiä ja annetaan rahaa ja ostellaan ja saa taas mennä kavereiden kanssa lapsetkin. Isäntä on vuorotöissä, liekö hänelle liian raskasta, kun oireilee perheelleen vai perhekö lie hänen ongelmansa.
kun mieli ailahtelee usein
6
272
Vastaukset
- ennen niin tuttua
Lue kirja Sata tapaa tappaa sielu
- *maanantai*
Niin, se narsismia koskeva kirja. Tätä olen jo monesti miettinyt, että onko kyse narsistista. Ainahan tämmöistä käytöstä on ollut, mutta nyt jotenkin tuntuu että ihan viime vuosina sitä on ollut entistä enemmän ja useammin. Lapsetkin on teini-iässä eikä tunnu kivalta se heidän haukkuminen.
- kokemusta on
kuulostaa kaksisuuntaiselta mielialahäiriöltä tai narsismilta tai niiden yhdistelmältä.
- sdghasdshd
Vain idiootit jäävät tuollaisten ihmisten kanssa suhteeseen. Ja anna kun arvaan, "rakastat" sitä "miestä" niin paljon?
- ei kuulu sulle
Jos kerta ärsyttää ja kyllästyttää noin paljon, niin miten voit ottaa omaksi asiaksesi kirjoittaa tuollaista paskaa? Et tunne aloittajaa, ja tää juttu ei varmaan ole sulle noin henkilökohtainen.
- *maanantai*
Toisille asiat voivat olla yksiselkoisia ja päätökset helppoja ja ei tässä ole kyse siitä että "rakastaisin sitä miestä niin paljon". Parisuhteessa ja perheellisen elämässä on tuhat muutakin asiaa kuin pelkkä rakkaus, se ei pitkälle kanna. Toimeentulo, arjen pyörittäminen ja lasten harrastukset ym. Ja kun itsellä ei sitä tukiverkkoa ympärillä ole niin ei lähteminen ole niin helppoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1621374
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39956Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38695- 14620
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28602Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 28588
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver19580Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17543