Eli seurustelin tämän miehen kanssa noin 2vuotta. Oltiin kihloissakin jonkun aikaa.
En ole ikinä ollut niin rakastunut ja palvoin miestäni.... Ja uskoakseni hänkin minua rakasti, ainakin vähän.
Yhdessä vaiheessa minulla todettiin vakava masennus, enkä olisi jaksanut elää ilman miestäni. No pari kuukautta osastolla auttoi taas uuteen alkuun, mutta tunsin tarvitsevani miestä vielä enemmän.
Kun tulin kotiin, mikään ei kuitenkaan ollut kuin ennen. Mies oli välinpitämätön, vaikka asiat alkoivat mennä minun osalta hyvin. Sitten alkoivat riidat, vaikka annoin kaiken aikani ja huomioni miehelle. Odotin häntä kotiin aina kuin kuuta nousevaa, mies ei vaan enää näyttänyt olevan kiinnostunut. Halusi vain mennä baareihin ja kotona ei minua huomioinut.
Silti rakastin häntä niin että sattui, osasi hän välillä olla lähellä.
Puoli vuotta sitkuttelin masennus lääkityksen kanssa ja yritin parantua, asiat alkoivatkin luistaa.
Ja kun oloni oli taas hyvä, halusin kesän kunniaksi mennä käymään terassilla ja elämään kerrankin.......
samalla viikolla mies vain etääntyi, sanoi että hänellä ei ole kotiintulo aikoja ja lähti yöhön.
Minä itkin, taas hän jätti minut yksin.
Sitten tuumasin että no sitten lähden minäkin!
Ja samana iltana mies heitti sormukset mäkeen naamani edessä.....
Syyksi siihen että hän halusi erota en saanut muutakuin, että hän ei halua seurustella vaan olla sinkku.....
Olin aivan palasina, en uskonut voivani hengittää ilman miestäni.
Hain tavaroitani yhteisestä kodista, ja itkin ja huusin. Mutta mies vain sanoi, että olisi pitänyt erota jo kun tulin osastolta.
Sen jälkeen hän katosi, en kuullut hänestä, ei vastannut puheluihin....
Kun näin kerran baarissa hän ei halunnut tulla edes keskustelemaan, asioista vaikka olin aivan romuna.
Itkin ja rääyin joka päivä, en osannnut enkä halunnut tehdä mitään. Masennus oli yhä läsnä ja on edelleen.
Kuukausi eromme jälkeen kuulin että hän seurustelee, kuulin sen kotibileissä jossa aloin rääkymään ja sattui kaikkialle.
Kuulin myös hänen minua haukkuneen hulluksi, olinhan minä sille naiselle joo jotain raivonnut sille uudelle.... mutta en tiennyt mitä tehdä, olin tulla hulluksi.
Erosta on nyt puolivuotta ja seurustelen..... mutta edelleen itken joskus ja olen surullinen, ajattelen ex miestäni ja kaipaan, mietin mitä hänelle kuuluu ja miksi hän teki minulle niin.....
Sydämmeen sattuu ja rakkaus ei ole kadonnut vaikka haluan.
Millä minä unohdan sen!!!!!!???? En kestä, ja vaikka välitän hirveästi nykyisestä miehestäni, en exää vaan unohda, enkä tunne sitä rakkautta.....
Ja tiedän oon säälittävä..... mut uskokaa et sattuu.
Ja kaiken lisäksi menetin 4 ystävääni, eivät halua enää nähdä, eikä ole kuulunut. Olen kuulemma feikki ystävä, ja ansainnut kaiken.... uskoivat puheita minusta ihmisiltä jotka minua vihaavat....
En ole ikinä ollut niin rakastunut ja palvoin miestäni.... Ja uskoakseni hänkin minua rakasti, ainakin vähän.
Yhdessä vaiheessa minulla todettiin vakava masennus, enkä olisi jaksanut elää ilman miestäni. No pari kuukautta osastolla auttoi taas uuteen alkuun, mutta tunsin tarvitsevani miestä vielä enemmän.
Kun tulin kotiin, mikään ei kuitenkaan ollut kuin ennen. Mies oli välinpitämätön, vaikka asiat alkoivat mennä minun osalta hyvin. Sitten alkoivat riidat, vaikka annoin kaiken aikani ja huomioni miehelle. Odotin häntä kotiin aina kuin kuuta nousevaa, mies ei vaan enää näyttänyt olevan kiinnostunut. Halusi vain mennä baareihin ja kotona ei minua huomioinut.
Silti rakastin häntä niin että sattui, osasi hän välillä olla lähellä.
Puoli vuotta sitkuttelin masennus lääkityksen kanssa ja yritin parantua, asiat alkoivatkin luistaa.
Ja kun oloni oli taas hyvä, halusin kesän kunniaksi mennä käymään terassilla ja elämään kerrankin.......
samalla viikolla mies vain etääntyi, sanoi että hänellä ei ole kotiintulo aikoja ja lähti yöhön.
Minä itkin, taas hän jätti minut yksin.
Sitten tuumasin että no sitten lähden minäkin!
Ja samana iltana mies heitti sormukset mäkeen naamani edessä.....
Syyksi siihen että hän halusi erota en saanut muutakuin, että hän ei halua seurustella vaan olla sinkku.....
Olin aivan palasina, en uskonut voivani hengittää ilman miestäni.
Hain tavaroitani yhteisestä kodista, ja itkin ja huusin. Mutta mies vain sanoi, että olisi pitänyt erota jo kun tulin osastolta.
Sen jälkeen hän katosi, en kuullut hänestä, ei vastannut puheluihin....
Kun näin kerran baarissa hän ei halunnut tulla edes keskustelemaan, asioista vaikka olin aivan romuna.
Itkin ja rääyin joka päivä, en osannnut enkä halunnut tehdä mitään. Masennus oli yhä läsnä ja on edelleen.
Kuukausi eromme jälkeen kuulin että hän seurustelee, kuulin sen kotibileissä jossa aloin rääkymään ja sattui kaikkialle.
Kuulin myös hänen minua haukkuneen hulluksi, olinhan minä sille naiselle joo jotain raivonnut sille uudelle.... mutta en tiennyt mitä tehdä, olin tulla hulluksi.
Erosta on nyt puolivuotta ja seurustelen..... mutta edelleen itken joskus ja olen surullinen, ajattelen ex miestäni ja kaipaan, mietin mitä hänelle kuuluu ja miksi hän teki minulle niin.....
Sydämmeen sattuu ja rakkaus ei ole kadonnut vaikka haluan.
Millä minä unohdan sen!!!!!!???? En kestä, ja vaikka välitän hirveästi nykyisestä miehestäni, en exää vaan unohda, enkä tunne sitä rakkautta.....
Ja tiedän oon säälittävä..... mut uskokaa et sattuu.
Ja kaiken lisäksi menetin 4 ystävääni, eivät halua enää nähdä, eikä ole kuulunut. Olen kuulemma feikki ystävä, ja ansainnut kaiken.... uskoivat puheita minusta ihmisiltä jotka minua vihaavat....
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oletkohan sinä liian riippuvainen muista ihmisistä? Onko sinulla aivan liian vähän tekemistä?Kuulostaa aivan siltä.
Oletko ajatellut hankkia itsellesi lisää tyotä, oppikursseja, harrastuksia? Nuo kaikki yhdessä ja erikseen lahjoittaisivat sinulle niin paljon tekemistä ja positiivista ajateltavaa ettei sinulle jäisi tuota valtavaa määrää ylimääräistä aikaa jauhaa ajatuksia muista ihmisistä. Saisit jotain PLAJON kehittävämpää ajattelemista ja tekemistä.
Oikein paljon kun on mieluisaa (ei välttämättä joka sekuntti niin mieluisaakaan mutta velvollisuudesta suorittaa kurssi/tyo/asia loppuun) tekemistä siinä masentuneisuus häviää. Ei yksinkertaisesti ole aikaa surkutella itseään tai muita ihmisiä. Ihmisiä jotka loppujen lopuksi ovat täysin yhdentekeviä, roikuit sinä heissä tai et!
Joten aivan ensiksi ulos lenkille ja sitten hakemaan älykkäämpää ja aivoja kehittävämpää tekemistä!
Noiden korkeatasoisempien asioiden kanssa puuhatessa, saat tutustua ihmisiin joilla on hiukan suurempi älykkyysosamäärä ja jotka ovat tutustumisen arvoisia.