Oletteko huomaneet samaa?
Lapsia saaneet siskot ja veljet ovat aina hyödyntämässä läheisiään?
Mikä käsittämättömintä, niin monesti juuri nämä lapsia tekevät siarukset oli niitä perässä vedettäviä ja passattavia jo nuorempana. Käyttivät jo silloin taitavasti hyväkseen muuta perhettä.
Ja annas olla kun alkaa talon rakennuspuuhat (ja se talohan on saatava), lasten teko jne. Koko ajan saat olla jeesaamassa. Ja se jeesi kyllä tasan taipuu siihen yhteen suuntaan. Heitä et näe edes kylässä itsesi luona, mutta heille päin pitää matkan taipua jos mistäkin syystä.
Pahinta on huomata kuinka sumeilematta käytetään hyväksi vanhempia. Viedään lapset hoitoon, että päästään juomaan tai mennään ihan pokkana koko perhe näiden ruokittavaksi.
Nyt ymmärrän miksemme saaneet mummiltamme koskaan mitään lahjoja tai rahaa, niin kuin muut ikäiseni. Hänellä kun meni pieni sairaseläke meidän viikonloppu-ruokailuihin. Nyt häpeän jo omien vanhempienikin puolesta.
On törkeää pitää itsestään selvänä että vanhemmat ja sisarukset ruokkivat ja passaavat lapsiperheitä arjessaan. Mikä käsittämättömintä, lapselliset ei tunnu edes tajuavan kuinka paljon rahaa heidän passaamisensa vie. Aivan kuin ruoka ja bensa eivät maksaisi mitään. Ovat niin saitoja, että edes tilatessaan sinua tuomaan ruokakassin itselleen, heillä ei ole koskaan rahaa maksaa takaisin, vaikka tulojensa puolesta voisivat ostaa tuon palvelun hyvin ulkopuoliselta.
Välillä tuntuu, että lisääntymisvietti on vain niillä, jotka osaavat hyödyntää kaikessa lähipiiriään? Tai mikä pahin, yhteiskuntaa. Lapset sairastelevat tasan sen mukaan miten äiti haluaa mennä töihin (tätä on nähty ja paljon).
Jo yksilapsinen perhe maksaa tyonantajalle/ yhteiskunnalle pahimmillaan useita kymmeniä tuhansia euroja. Suurperheistä puhumattakaan.
Halu lapsiperheeseen on kai vain saidoilla, pinnallisilla ja narsistisilla hyväksikäyttäjillä, jotka eivät edes tajua hävetä!
Perhe muiden kustannuksella
5
216
Vastaukset
- -_-
Sivusta seuraan kuinka veljeni raahaa suurperhettään jatkuvasti täysin säälimättä hoidettavaksi jo eläkkeellä oleville vanhemmillemme, ei hetken rauhaa.
- mk
Ihmisiä käytetään hyväksi niin kauan kun se sallitaan ja kun viheltää pelin poikki ajoissa niin se loppu. Edenmennyt naiseni äiti yritti minusta tehdä autokuskia mutt heikolla tuloksella kun on paljon muttakin tekemistä että silleen. Kerran kun lapsemme oli pieni ja oltiin yökylässä niin lauantai aamuna olisi pitnyt klo 10 lähteä kauppaan niin sanoin että en lähde koska illalla oli tullut otettua alkoholia sen verran ettten ollut ajokunnossa mutta sitä en anopille sanonut vaan sanoin että minä jään lapsen kanssa ja h'nen tyttärensä lahtee kuskikis kun anopilla ei ollut korttia. Yksi kaveri aikoinaan kun sillä ei ollut autoa niin puuteli kuskamaan vähän väliä mutta sitten keksin että olen ottanut muutaman oluen ja en ole ajokunnossa mutta otti herneen nenään kun muutman vuoden jälkeen sanoin että piti keksiä joku tekotyy kun ei hyvittanut lähteä mihinkään kun naisen kanssa vietty aika on parempaa kun muita avustaa.
- älä lyö
olen samaa mieltä, moni perhe käyttää hyväksi vanhempiaan mutta ei kannata yleistää. itse olen perheeellinen ja ajattelen niin kuin sinä. nykyisin moni ajattelee vain itseään ei miltä toisista tuntuu ja olisivatko he itse valmiita tekeen saman tosien puolesta ? tuskinpa. tuo hyväksikäyttö on niin tavallista nykyisin ja jos itse tarvii apua ei sitä saa.
en itse ymmärrä miksi on hankittava lapsia ja sitten syytää ne muille. laps parat ovat heitteillä sillä rahahan merkitsee enemmän ja mammona. ei vodia olla kotona kun ei oo varaa, miksi ei oo ? joo kun otetaan niin paljon velkaa. itse oisi tuntunut kauhealta että päiväkoti ois ollut se joka sai nähdä lapsemme kehityksen ensin. vähällä rahalla selvittiin eikä kaduta. mutta ei ollut sit uutta autoa tai muutakaan. oli ruokaa pöydässä ja koti. - oma elämäkin
Meillä veli juoksuttaa koko perhettä. Äiti hoitaa lapset, Isä auttaa remonteissa ja minä saan hypätä kaupassa kun olen maisemissa. Kun ei o kuulemma aikaa kun menee töissä myöhään ja lapset valvottaa. Eipä ymmärrä kun itse sanon samaa. Ei ole aikaa kun koululla menee pitkään ja opiskelijaelämä valvottaa.
Valintakysymyksiä mielestäni molemmat :)
Voisinhan pyytää vielä äitäni vaikka pyykkäämään kun en näiltä omilta kiireltä ehdi, mutta ei kyllä itse vaan kehtaa. - J J
VAI IIN
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1681418
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä401015Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38725- 14640
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28632- 37627
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20622Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17573