Työttömyys kiertoon!!

Nyt heti vuoden alussa päättäkäämme ryhtyä jakamaan iloisesti köyhyyttä muillekin. Ja miten tämä tehdään?
Tarvitsemme lain, jonka mukaan jokainen on oikeutettu jättämään työnsä ja siirtymään työttömäksi, erityisesti silloin jos tilalle otetaan työtön.
Joten totta kai oitis paikalla ne, jotka kadehtiat työttömiä ja haukkuvat heitä luusereiksi, pinnareiksi, laiskoiksi jne, oitis käyttävät tilaisuuden hyväkseen ja antavat paikkansa työttömälle päästäkseen itse nauttimaan työttömyyden suurista iloista ja suurista ansoista, ja mikä parasta, joku työtön luuseripaska joutuu töihin :D

Jos alkaa vaikuttaa siltä, että yhtäkkiä porukkaa ei huvitakaan ajatus kortistoon siirtymisestä, valtio ryhtyy selvittämään nettipuheista kuka on nimitellyt työttömiä ja tämä joutuu oitis pihalle. Myös työpaikan puheet otetaan syyniin, jokainen työttömiä mollaava tulkitaan halukkaaksi siirtymään kortistoon.
Tässä on mahdollista ottaa myös ns. ilmiantojärjestelmä käyttöön, eli kun joku velvollisuudentuntoinen kansalainen kuulee toisen puhuvan työttömistä halveksuvaan sävyyn, hän voi halutessaan tehdä ilmiannon työvoimaviranomaiselle, joka ryhtyy järjestämään työttömän ja pilkkaajan vaihtoa työpaikalla.

Kuulostaa hyvältä, eikö?
6227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hirveen hyvä idea ja ja ja

Äänestä
  • Joo, olen tästä hirrrveeen, hirrrrevveen innostunut ja ja ja

    Äänestä

Heräsin viitisen minuuttia sitten. Katsoin lämpömittaria, 24 astetta pakkasta, huh-huh, tuonnekko pitäisi lähdetä, ei kiitos. Varsinkin kun on kankkunen, mielummin takaisin nukkumaan. Onneksi muut käyvät töissä ja maksavat veroja, ei tarvitse vuokraa, elatusmaksuja ja omaa elämistään maksaa. Nyt takaisin nukkumaan, työn iloa muille...

Äänestä

Jospa ne VIHREÄT järjestää niitä töitä!!!!!! Istuvathan hallituksessa!!!

Äänestä

Se olisikin hyvä ajatus että työpaikat vaihtoon. Maximissa viisi vuotta voisi saada olla yhdessä työpaikassa sama ihminen ja sen jälkeen vaihtoon. Kunnassa voisi olla joku virasto joka hoitaisi nämä jakohommat. Kaikkien kuntalaisten pitäisi olla siellä kirjoilla jotka ovat työttömiä ja jotka haluavat tehdä työtä. Näin loppuisi jatkuva työttömyys.Onhan niitä nyt toimettomia Ely ja hely keskusksia... nyt niille tulisi oikein työtäkin.

Äänestä

Vaihtoehto voisi olla myös tulojakosysteemi kuten alaskassakin ja kanadassa (intiaaneille) että jaetaan lapissa olevien yritysten tuloksesta joku prosentti joka asukkaalle, etenkin sellaisille joilla ei ole työtä. Työssäollevat eivät tätä tuloa tai ponusta saisi. Kaikki yritykset ja etenkin luonnonvoimia käyttävät olisivat maksumiehinä. Alkaisi varmaan syntymään työpaikkoja sillä työtähän kyllä on mutta nykyään firmat teettää niin pienellä väellä kuin mahdollista ja koneistaa loput hommat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Työtön mainari. kirjoitti:

Nyt heti vuoden alussa päättäkäämme ryhtyä jakamaan iloisesti köyhyyttä muillekin. Ja miten tämä tehdään?
Tarvitsemme lain, jonka mukaan jokainen on oikeutettu jättämään työnsä ja siirtymään työttömäksi, erityisesti silloin jos tilalle otetaan työtön.
Joten totta kai oitis paikalla ne, jotka kadehtiat työttömiä ja haukkuvat heitä luusereiksi, pinnareiksi, laiskoiksi jne, oitis käyttävät tilaisuuden hyväkseen ja antavat paikkansa työttömälle päästäkseen itse nauttimaan työttömyyden suurista iloista ja suurista ansoista, ja mikä parasta, joku työtön luuseripaska joutuu töihin :D

Jos alkaa vaikuttaa siltä, että yhtäkkiä porukkaa ei huvitakaan ajatus kortistoon siirtymisestä, valtio ryhtyy selvittämään nettipuheista kuka on nimitellyt työttömiä ja tämä joutuu oitis pihalle. Myös työpaikan puheet otetaan syyniin, jokainen työttömiä mollaava tulkitaan halukkaaksi siirtymään kortistoon.
Tässä on mahdollista ottaa myös ns. ilmiantojärjestelmä käyttöön, eli kun joku velvollisuudentuntoinen kansalainen kuulee toisen puhuvan työttömistä halveksuvaan sävyyn, hän voi halutessaan tehdä ilmiannon työvoimaviranomaiselle, joka ryhtyy järjestämään työttömän ja pilkkaajan vaihtoa työpaikalla.

Kuulostaa hyvältä, eikö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu