Miten voikaan ihmisellä olla taas itsetunto nollissa ja kauhee masennus ja ketutus!
Mut jätettiin siis muutama kuukausi sitten vuoden mittaisen suhteen jälkeen aivan arvaamatta tekstiviestillä. Välillä on ollu vähän parempikin olo, mutta melkein kokoajan on masentanu.
Viime yönä näin unta jonka en olis ikinä halunnu loppuvan. Siinä ex-tyttöystävä tuli mun kotiin ja pyysi anteeks että jätti mut. Sitten me halattiin pitkään ja voi jeesus että tuntu hyvältä halata niin syvästi rakastamaansa henkilöä. Jumaliste että oli hyvä uni!! Ikinä en oo parempaa nähny. Vieläkin tulee tippa linssiin kun muistelee sitä unta.
Mutta sitten tuli taas herätys karmeaan maailmaan ja älysin että PERKELE! Se oli vaan unta.
Koko päivän mietin vaan sitä unta ja sitä mitä olisin voinut tehdä toisin.
Kun mietin sitä unta niin tuli vähäks aikaa jo parempi mieli, että jos kuitenkin vielä joskus.
Tänä iltana ajoin exän talon ohi ja sielä oli taas yhden vanhan kaverin auto. Sehän ei edelleenkään merkkaa välttämättä mitään mutta silti. Se löi kyllä ihmisen polvilleen.
Järki sanoo kyllä että ei mulla oo enää mitään mahdollisuutta saada häntä takasin, mutta sydän sanoo ihan muuta. Mä mietin kultaani joka ilta ja rakastan häntä vieläkin aivan perkeleesti. Voi jos joskus vielä saisin hänet. Antaisin ihan mitä vaan.
Oon miettiny että olis varmaan ollu parempi etten ikinä olis rakastunu tähän naiseen, mutta niinhän sitä sanotaan että parempi rakastaa kerran kuin olla rakastamatta kertaakaan.
Kauankohan tällänen olo kestää, voi olla etten mä kestä. Onhan täällä palstalla ollu paljon pahempiakin kirjotuksia suhteiden loppumisista ja kyllä varmasti jollain on vielä pahempikin olo. Mä nyt oon vaan tällanen tunteellinen ruikuttaja jolla ei oo sellasta ihmistä jolle näitä asioita vuodattaa. Mä nyt vaan oikein rakastamalla rakastan tätä naista!
Tekis vaan mieli tietää miten tästä olotilasta oikein selviää? Vai oppiiko sitä vaan jotenkin elään asian kanssa?
Mut jätettiin siis muutama kuukausi sitten vuoden mittaisen suhteen jälkeen aivan arvaamatta tekstiviestillä. Välillä on ollu vähän parempikin olo, mutta melkein kokoajan on masentanu.
Viime yönä näin unta jonka en olis ikinä halunnu loppuvan. Siinä ex-tyttöystävä tuli mun kotiin ja pyysi anteeks että jätti mut. Sitten me halattiin pitkään ja voi jeesus että tuntu hyvältä halata niin syvästi rakastamaansa henkilöä. Jumaliste että oli hyvä uni!! Ikinä en oo parempaa nähny. Vieläkin tulee tippa linssiin kun muistelee sitä unta.
Mutta sitten tuli taas herätys karmeaan maailmaan ja älysin että PERKELE! Se oli vaan unta.
Koko päivän mietin vaan sitä unta ja sitä mitä olisin voinut tehdä toisin.
Kun mietin sitä unta niin tuli vähäks aikaa jo parempi mieli, että jos kuitenkin vielä joskus.
Tänä iltana ajoin exän talon ohi ja sielä oli taas yhden vanhan kaverin auto. Sehän ei edelleenkään merkkaa välttämättä mitään mutta silti. Se löi kyllä ihmisen polvilleen.
Järki sanoo kyllä että ei mulla oo enää mitään mahdollisuutta saada häntä takasin, mutta sydän sanoo ihan muuta. Mä mietin kultaani joka ilta ja rakastan häntä vieläkin aivan perkeleesti. Voi jos joskus vielä saisin hänet. Antaisin ihan mitä vaan.
Oon miettiny että olis varmaan ollu parempi etten ikinä olis rakastunu tähän naiseen, mutta niinhän sitä sanotaan että parempi rakastaa kerran kuin olla rakastamatta kertaakaan.
Kauankohan tällänen olo kestää, voi olla etten mä kestä. Onhan täällä palstalla ollu paljon pahempiakin kirjotuksia suhteiden loppumisista ja kyllä varmasti jollain on vielä pahempikin olo. Mä nyt oon vaan tällanen tunteellinen ruikuttaja jolla ei oo sellasta ihmistä jolle näitä asioita vuodattaa. Mä nyt vaan oikein rakastamalla rakastan tätä naista!
Tekis vaan mieli tietää miten tästä olotilasta oikein selviää? Vai oppiiko sitä vaan jotenkin elään asian kanssa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei todellakaan kannata haikailla.
Onhan se kieltämättä nuorella miehellä hieman vaikeaa näitä suhteita äkkiä rakentaa, mutta aikasi tulee vielä.
Tee ja harrasta nyt jotain sellaista, mitä seurustelevana ja perheellisenä et voi.
Uusi rakkaus on silti lähempänä kuin uskotkaan.
Vanhan perässä roikkuminen on säälittävintä mitä voit tehdä. Sillä et saa pisteitä sen paremmin entiseltäsi kuin keneltäkään muultakaan.
Tiedän tunteen...
Rakastin/rakastan ex:ääni niin, ettei voi sanoin kuvata. Kaikki ei kuitenkaan aina suju niinkuin elokuvissa, jos sujuisi, niin yhdessähän sitä oltaisi...
En ole mikään antamaan neuvoja, voin vain sanoa, että ajan kanssa helpottaa. Kulunut korulause, mutta pitää paikkansa.
Läpikäymäsi tunteet ovat täysin normaaleja ja ne pitää käydä läpi. Älä kuitenkaan jää "rypemään" huonoissa fiiliksissä, vaan koita jatkaa elämää. Muuta ajateltavaa saat harrastuksista, kavereista, työstä/koulusta ja ennenkaikkea perheestäsi.
Voimia sinulle!