Jos kemiat menevät oikeasti yhteen, ei välimatkalla ole väliä! Näemme seuraavan kerran rakkaani kanssa yli kuukauden päästä, eikä se edes tunnu pitkältä ajalta. Päivittäin olemme yhteydessä puhelimen tai s-postin välityksellä ja kun näemme otamme kaiken irti tapaamisista! Ei kilometrit haittaa, olen vain onnellinen että edes koskaan tapasin hänet! =)
"vain" 600 km
Kyllä kestää
122855
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Onks tää niiko Oulu - Hki?! =)
Itselläkin joskus kokemuksia moisesta ja aika tuskaa oli. Ja loppupeleis homma viel meni reisille...
Hieman tuota pidemmällä akselilla tuli itse reissattua puolisen vuotta, kaikki hyvin, loistavasti ja pilvissä leijuen, kunnes kosahti.
Surullista. Nuolen haavojani edelleen ja kyseinen hlö pyörii mielessäni päivittäin. Prkl!
Kannattaa vetäistä jo ennen tapaamista yhdet, niin et ole niin herkkänä ja tule heti reisille kun vihdoin kohtaatte.
Hyvin meni rakkauden huumassa...nyt naimisissa kymmenen vuotta ja kolme lasta...saman katon alla.
Mulla on kokemusta täysin samanlaisesta hommasta... N. 600 km välimatkaa. Puhelin on onneksi keksitty. Näemme 17 päivän, eli 408 tunnin, hieman alle 25000 minuutin kuluttua... eilen illalla tuli oikeasti laskettua nämäkin asiat.. Ikävä vaivaa mutta kun näemme, otamme varmasti kaiken irti.. Ihastukseni kohde muuttaa Ouluun ensi vuonna, eli sinne asti pitäisi kituutella... Miten ikävän saa pois?
Kauanko ootte olleet tämmöisessä kaukosuhteessa? Toimiiko se teillä hyvin? Saattaisi vähä kannustaa itseäki jos kuulee positiivistä palautetta asiasta... Tsemppiä teille!!! Toivottavasti tää munkin homma toimii loppuun asti.
Hei!
nyt vasta tämän palstan löysin ja kuinka olisin kaivannut tätä pari vuotta sitten jatkuvan ikävän keskellä! Siis. Sitä halusin kertoa ja rohkaista teitä samalla: kyllä se kestää! Minä ja nykyinen avomieheni elimme kaukosuhteessa 2 vuotta välimatkan ollessa 1300 km (minä suomessa, hän norjassa). Näimme toisia viikon kerrallaan (jouluna ja kesäisin jopa 2!) 3-8 viikon välein! kaikki se aika milloin ei nähty oli täynnä ikävää, mutta kaikkeenhan tottuu ja asenne täytyi vain olla kohdallaan. Kahden vuoden kaukosuhteen jälkeen hän muutti suomeen ja nyt ollaan asuttu yhdessä onnellisesti 1,5 vuotta. :) uskokaa rakkauteenne ja suhteeseenne ja LUOTTAKAA toiseen. ja älkää antako mahdollisten ulkopuolisten mielepiteiden (esim." onko tuossa järkeä? ootko varma että voit luottaa siihen?" yms juttujen) vaikuttaa vaan luottakaa itseenne ja toisiinne! (itse ainakin kuulin noita kommenteja aina välillä, ainakin aluksi). Tsemppiä teille kaikille ikävän jaksamiseen! ja onnelista kesän jatkoa!:)
Kolmetoista kuukautta kaikenkaikkiaan, matkaa 2000 km... Hyvin olemme toistemme kanssa toimeen tulleet ja onhan toiseen täytynyt luottaa 100%:a...
Nimenomaan se luottamus. Minun tapauksessani Oulun kaveriin ei ollut luottamista. En tiedä, jänistikö hän koko jutusta tai ei halunnut sitoutua. Ei kertonut kun "löysi toisen naisen" ja se siitä sitten. Kipeää tekee.
...niin minkään ei pitäisi olla mahdotonta. Itsellä on käynyt mielessä pyöräillä rakkaani luo tässä joku päivä. Teltta ja makuupussi matkaan ja menoksi. Mutta välillä mietityttää että onko toinen osapuoli täysillä tässä jutussa mukana? Muuten, naiset, pitäisittekö itse moisesta hullusta ideasta, jos rakastajanne tulisi esimerkiksi pyörällä 600km vain teidän vuoksenne? Vai menisikö se jo hieman liian pitkälle? Kiitos jokaiselle joka laittoi rohkaisevaa kommenttia!!! Sisulla eteenpäin vaikka ikävä vaivaakin!
olisin kyllä aika "otettu" jos 600km minun vuokseni pyörällä polkisi...:) ei mene liian pitkälle, tuohan vain osoittaa kuinka tosissasi sinä olet!
Pyöräilin sitten sen 594,2 km tyttöystäväni luo... :) Olin siellä kaksi yötä ja tulin takaisin. Enkä kadu tuota reissua. Paitsi että vähän mietitytti kun soitin erään kaupan pihalta tyttöystävälleni, että "kävele kaupan pihalle. siellä on sulle pieni yllätys." tyttöystävä asui vieressä ja itse menin kaupan taakse piiloon ja otin ruusun jonka ostin lähellä olevasta kaupasta. näin hänet kaupan pihalla katselemassa ympärilleen ja soitin hänelle ja käskin katsoa kohti sairaalaa. kävelin hänen taakseen ja ojensin ruusun olan ylitse ja halasin häntä ja kerroin että rakastan häntä yli kaiken... Teinköhän väärin kun tyttö alkoi itkemään? ;/
Olikohan tuo sitten romanttista, siitä saavat kaikki olla omaa mieltään? Mitä naisväki täällä on mieltä, olenko tarpeeksi romanttinen?