Kun avioliitto alkaa tuntua tyhjältä, niin mika saakaan sen aikaan.
Useinhan ensimmäinen suhde on alkanut jo melekin teininä, silloin ollaan yläasteella, lukiossa, ammattikoulutuksessa .
Kun sitten on saatu ammatti, pelmahtaako joillakin niin kovasti "hatuun", että kaikki muut tuntuvat alempiarvoisilta, myös tämä teinirakkaus. Aletaankin elää tämä ammattitittelin perusteella elämää ja unohdetaan kokonaan se mitä olla vain ihminen, perheenäiti tai perheenisä.
Aletaan vaatia tavallaan tätä ammattiarvostusta myös kotona, eihän se niin voi olla.
Kuulin täsä juuri, kuinka eräs ihminen ajaa kaikki läheltään pois, juuri tällä hatuun nousulla, elämä onkin sitten nyt rempallaan.
Toinen on se, mistä kukakin on lähtöisin, joissakin perheissä etelään, niin että aamulla sanotaan huomenta ja illallaa toivotetaan hyvää yötä. Kiitetään jokaikisestä asiasta ja anteeksi pyydetään jopa omia sanomisia.
Mitä kukakin tästä ajattelee, minä kuitenkin itse näen että kaikessa liika on liikaa, jos perhe elää fraaseissa, eihän se ole mitään todellista.
Liikaa käytettyinä asiat hallentuvat ja näiltä sanoilta katoaa kokonaan niiden taika ja teho.
Taitaa olla meillä Suomessa aika määrä ihmisiä, korkeasti koulutettuja kehnommin koulutettujen vanhempien lapsia, jotka alkavat jopa halveksimaan vanhempiaan saatuaan tuon koulutusarvon, minusta asia kertoo hirveästä itsekkyydestä, ei ihminen koskaan saa arvo ihmisenä koulutittelin vuoksi vaan ja ainoastaan siitä, kuin hän arvostaa muita ihmisiä, olivatpa he sitten ammatiltaan mitä hyvänsä.
Armeija ja sen upseerit ovat yksi kaikkein hirvitt'ävin näistä, sillä hehän tallvoat kaikki alleen, naiset ovat heille riistaa. Kuten eräs evp oli tokaissut, kun nuori nainen joutui raiskatuksi ja taaetuksi, että oma vikansa kun laittaa pitkät mustat saappaat ja tiukat paljastavat vaatteet päällensä. Että tässä Upseereiden kanta naisesta. Muuten näissä upseereissa on vieläkin niitä, joilla ei edes voisi olla upseerin arvonimeä, koska eivät ole suorittaneet siihen liittyvää korkeakouluopiskelua sotakorkeassa, ja nämä ovatkin sitten oikeita luusereita, yrittävät kaikin tavoin pettää tällä arvonimellä naisia ja muitakin ihmisiä.
Me nuortern ihmisten vanhemmat olemme joutuneet elämään Suomessa , jossa vain harvoille oli pitempi koulunkäynti mahdollista, meidän piti haketua työelään, jota useimmat ovat tehneet yli 40 vuotta. Koska oma elämänne on ollu aina hyvin vaatimatonta, sillä rahaa ei sodan jälkeen yksinkertaisesti ollut ja isät olivat sotavammaisia. Ajettelimme, että omat lapsemme saavat hyvän koulutuksen, on hirvittävää nähdä, että oma lapsia alkaa halveksimaan.
Tietenkin kaikki olemme erilaisisra lähtökohdista, toiset ovat niin vaatimattomista oloista että leipääkään ei ole joka päivä ollut, toiset ovat sitten vauraammista oloista. Nui köyhätkään eivät ole itse syynä köyyhyytennsä, vaan elämä oli niin erilaista, mutta lapsilleen he ovat kaiken antaneet,
Ennen arvostettiin perheet, johon kuuluivat vanhemmat ja isovanhemmat, oltiin yhtä. Autettiin toisiamme ja pidettiin toistemme puolta.
Toivon jokaisen korkeankin koulutuksen saanutta ihmistä arvostamaan kanssaihmisiään ja eritoten vanhempiaan , sisaruksiaan, eikä kokemaan häpeää heidän vuokseen. Kun mietitte, miten paljon enemmän he ovat kaiken eteen joutuneet tekemään, jotta olette saaneet sen koulutuksenne.
Ei ollut minkäänlaisia koneita, kaikki tehtiin käsin, minäkin olen ollut lauantait työssä, joten oli vain yksi vapaapäivä ja päivät olivat pitkiä.
Tosin itse sain sitten yletä tehtävissä ja olen suorittanut koulutusta jopa ammatikorkeassa, joten olen etuoikeutettu, mutta vanhempani olivat minulle aina esikuvia, en heitä hävennyt.
Saako tät ajatusmaailma, joka nyt on päässyt vallee teidät eroamaan siitä ensirakkaudesta, koska hän ei osaa puhutella arvonimellä kotona tai aina ymmärrä heti anatta periksi toiveillenne.
Useinhan ensimmäinen suhde on alkanut jo melekin teininä, silloin ollaan yläasteella, lukiossa, ammattikoulutuksessa .
Kun sitten on saatu ammatti, pelmahtaako joillakin niin kovasti "hatuun", että kaikki muut tuntuvat alempiarvoisilta, myös tämä teinirakkaus. Aletaankin elää tämä ammattitittelin perusteella elämää ja unohdetaan kokonaan se mitä olla vain ihminen, perheenäiti tai perheenisä.
Aletaan vaatia tavallaan tätä ammattiarvostusta myös kotona, eihän se niin voi olla.
Kuulin täsä juuri, kuinka eräs ihminen ajaa kaikki läheltään pois, juuri tällä hatuun nousulla, elämä onkin sitten nyt rempallaan.
Toinen on se, mistä kukakin on lähtöisin, joissakin perheissä etelään, niin että aamulla sanotaan huomenta ja illallaa toivotetaan hyvää yötä. Kiitetään jokaikisestä asiasta ja anteeksi pyydetään jopa omia sanomisia.
Mitä kukakin tästä ajattelee, minä kuitenkin itse näen että kaikessa liika on liikaa, jos perhe elää fraaseissa, eihän se ole mitään todellista.
Liikaa käytettyinä asiat hallentuvat ja näiltä sanoilta katoaa kokonaan niiden taika ja teho.
Taitaa olla meillä Suomessa aika määrä ihmisiä, korkeasti koulutettuja kehnommin koulutettujen vanhempien lapsia, jotka alkavat jopa halveksimaan vanhempiaan saatuaan tuon koulutusarvon, minusta asia kertoo hirveästä itsekkyydestä, ei ihminen koskaan saa arvo ihmisenä koulutittelin vuoksi vaan ja ainoastaan siitä, kuin hän arvostaa muita ihmisiä, olivatpa he sitten ammatiltaan mitä hyvänsä.
Armeija ja sen upseerit ovat yksi kaikkein hirvitt'ävin näistä, sillä hehän tallvoat kaikki alleen, naiset ovat heille riistaa. Kuten eräs evp oli tokaissut, kun nuori nainen joutui raiskatuksi ja taaetuksi, että oma vikansa kun laittaa pitkät mustat saappaat ja tiukat paljastavat vaatteet päällensä. Että tässä Upseereiden kanta naisesta. Muuten näissä upseereissa on vieläkin niitä, joilla ei edes voisi olla upseerin arvonimeä, koska eivät ole suorittaneet siihen liittyvää korkeakouluopiskelua sotakorkeassa, ja nämä ovatkin sitten oikeita luusereita, yrittävät kaikin tavoin pettää tällä arvonimellä naisia ja muitakin ihmisiä.
Me nuortern ihmisten vanhemmat olemme joutuneet elämään Suomessa , jossa vain harvoille oli pitempi koulunkäynti mahdollista, meidän piti haketua työelään, jota useimmat ovat tehneet yli 40 vuotta. Koska oma elämänne on ollu aina hyvin vaatimatonta, sillä rahaa ei sodan jälkeen yksinkertaisesti ollut ja isät olivat sotavammaisia. Ajettelimme, että omat lapsemme saavat hyvän koulutuksen, on hirvittävää nähdä, että oma lapsia alkaa halveksimaan.
Tietenkin kaikki olemme erilaisisra lähtökohdista, toiset ovat niin vaatimattomista oloista että leipääkään ei ole joka päivä ollut, toiset ovat sitten vauraammista oloista. Nui köyhätkään eivät ole itse syynä köyyhyytennsä, vaan elämä oli niin erilaista, mutta lapsilleen he ovat kaiken antaneet,
Ennen arvostettiin perheet, johon kuuluivat vanhemmat ja isovanhemmat, oltiin yhtä. Autettiin toisiamme ja pidettiin toistemme puolta.
Toivon jokaisen korkeankin koulutuksen saanutta ihmistä arvostamaan kanssaihmisiään ja eritoten vanhempiaan , sisaruksiaan, eikä kokemaan häpeää heidän vuokseen. Kun mietitte, miten paljon enemmän he ovat kaiken eteen joutuneet tekemään, jotta olette saaneet sen koulutuksenne.
Ei ollut minkäänlaisia koneita, kaikki tehtiin käsin, minäkin olen ollut lauantait työssä, joten oli vain yksi vapaapäivä ja päivät olivat pitkiä.
Tosin itse sain sitten yletä tehtävissä ja olen suorittanut koulutusta jopa ammatikorkeassa, joten olen etuoikeutettu, mutta vanhempani olivat minulle aina esikuvia, en heitä hävennyt.
Saako tät ajatusmaailma, joka nyt on päässyt vallee teidät eroamaan siitä ensirakkaudesta, koska hän ei osaa puhutella arvonimellä kotona tai aina ymmärrä heti anatta periksi toiveillenne.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.