naisen ja miehen eroavaisuus tunnetasolla lyhyesti:
mies rakastuu, rakastuminen syvenee rakkaudeksi, syväksi tunteeksi
nainen rakastuu ja pitää siitä huumasta, ei ala rakastamaan, korkeintaan rakastaa rakastumista ja rakastuu rakkauteen
noilla syillä mies ja nainen menee yhteen, suhteeseen
kun miehellä rakastumisen vaihe on ohi, on oikea rakkaus mukana kuvioissa, se syvä tunne, kiintymys
kun naisella on rakastumisen vaihe ohi, on suhdekin ohi, nainen lemppaa äijän ulkoruokintaan koska "en rakasta sinua enää" vaikka se rakastuminen ei ole mitään oikeaa rakkautta, se on vain askel siihen mutta nainen ei aio jäädä ottamaan selvää syveneekö tunteet ja eihän siinä ole sitä huumaa enää
mies rakastuu, rakastuminen syvenee rakkaudeksi, syväksi tunteeksi
nainen rakastuu ja pitää siitä huumasta, ei ala rakastamaan, korkeintaan rakastaa rakastumista ja rakastuu rakkauteen
noilla syillä mies ja nainen menee yhteen, suhteeseen
kun miehellä rakastumisen vaihe on ohi, on oikea rakkaus mukana kuvioissa, se syvä tunne, kiintymys
kun naisella on rakastumisen vaihe ohi, on suhdekin ohi, nainen lemppaa äijän ulkoruokintaan koska "en rakasta sinua enää" vaikka se rakastuminen ei ole mitään oikeaa rakkautta, se on vain askel siihen mutta nainen ei aio jäädä ottamaan selvää syveneekö tunteet ja eihän siinä ole sitä huumaa enää
Vastaukset 5
Vanhimmat
minä rakastan miestäni syvästi, ja rakastan juuri häntä, en ketään toista miestä, ja rakkauteni on totta.
poikkeus naisten joukossa.
ei kannata jakaa, ellei ole varma asiasta. Olen elämässäni rakastunut kaksi kertaa. Ekalla kerralla sain selkääni oikein kunnolla ja putosin kuoppaan, josta oli helvetin vaikeaa nousta. Meni vuosia, elin suhteissa, en rakastunut. Opettelin rakastamaan itseäni, etten kokisi enää koskaan samaa helvettiä. Nyt keski-iän kynnyksellä rakastuin korviani myöten mieheen, jota voin kunnioittaa ja annoin itselleni luvan rakastaa. Hän on sen arvoinen.
Että se siitä filosofiasta.
myös olemassa naisia, joille se alkuhuuma on aika toissijainen pidemmänpäälle ajateltuna?
Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 12 vuotta, 19 vuotiaista lähtien. Me rakastamme toinen toisiamme syvästi, ja aina vain enemmän. Alun huuma oli juuri sitä, mutta nyt rakkauden tunne on niin syvä ja turvallinen ja lämmin, etten vaihtaisi tätä nykytilaa mistään hinnasta siihen, mitä tunsimme suhteemme alussa. Nyt 1-vuotias lapsemme on vain yhdistänyt meitä - ei erottanut. Mieheni oli ja on minulle ensimmäinen ja ainoa poikakaverini ja rakastettuni, ja niin hän tulee aina olemaan. Tiedän myös, että mieheni rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen ja me kumpikin kunnioitamme toisiamme. Mitä tarvetta minulla olisi kokea rakastumista jonkun toisen kanssa kun koen sen päivittäin oman mieheni kanssa kun katson häntä silmiin...