Olen teini yläasteelta ja kärsin nykyään yksinäisyydestä. Ala-asteella koulussa oli n.1-2 kaveria ja vapaa-ajalla niitä riitti paljonkin lähipihalta. Yläasteelle siirtyessä ja muutenkin osittain ala-asteella menetin jo monet niistä pihaystävistäa ja jäi vain 2-3 jäljelle. Sitten sain uudelta luokalta kavereita mutta painotteellani ei vain ole oikein minun tyylisiä ihmisiä ja sain sieltä 1-2 kaveria joista toinen ei edes ole kuin vain kaveri ja toinen on sitten läheisempi mutta tällä läheisellä on ainakin 1000 kaveria ja on koko ajan menossa jonnekkin.
Ne pihakaverit harventuivat sitten kasilla 1-2 ja lopulta nyt se toinen ei kai enää ole kun ei mtn yhteyksiä ole ottanut (olen kyllä yrittänyt). Se toinen taas on ottanut vielä vuoden vaihteessa, mutta en ole nähnyt häntä joulukuun alun jälkeen. Yritimme kyllä sopia nyt tammikuun alussa jtkn tapaamista mutta se ei onnistunut kun hänellä olikin jtn menoja. Otin parin vkon päästä taas yhteyttä mutta ei vastannut mtn. Kadotin kännykkäni ja menetin hänen nronsa. Hänellä on vielä nroni ja minulla toimii vielä sama nro vaikka kännykkä ja sim-kortti katosivat. Eli hän voi soittaa minulle. Voin kyllä ottaa häneen yhteyttä FB:n kautta mutta hän ei kai siellä paljon käy (en kyllä minäkään) ja en viimeksi edes tunnistanut häntä kun näin hänen profiilikuvansa.
Tämä ystävä on muutenkin alkoholisti (vuoden minua vanhempi) ja hänellä on paljon ongelmia mutta silti lapsuuden tärkeimpiä kavereita vaikka nyt viime vuosina en enää meinaa tunnistaa. Muut vanhat pihakaverini eivät ole soittaneet pitkiin aikoihin ja viimeksi olin itse se joka otti yhteyttä ja joka ei saanut vastausta. Ainoa joka tuntuu vielä mahdolliselta on se kiireinen ylisosiaalinen koulukaverini. Hän on kuitenkin aika läheinen ja jos vain pyytäisin tulisi varmasti ulos, mutta ongelmani liittyy nyt siihen alkoholistityyppiin.
Mitä voin tehdä? Pitäisikö vain unohtaa hänet? Mistä voisin saada helposti uusia ystäviä tilalle?
Ne pihakaverit harventuivat sitten kasilla 1-2 ja lopulta nyt se toinen ei kai enää ole kun ei mtn yhteyksiä ole ottanut (olen kyllä yrittänyt). Se toinen taas on ottanut vielä vuoden vaihteessa, mutta en ole nähnyt häntä joulukuun alun jälkeen. Yritimme kyllä sopia nyt tammikuun alussa jtkn tapaamista mutta se ei onnistunut kun hänellä olikin jtn menoja. Otin parin vkon päästä taas yhteyttä mutta ei vastannut mtn. Kadotin kännykkäni ja menetin hänen nronsa. Hänellä on vielä nroni ja minulla toimii vielä sama nro vaikka kännykkä ja sim-kortti katosivat. Eli hän voi soittaa minulle. Voin kyllä ottaa häneen yhteyttä FB:n kautta mutta hän ei kai siellä paljon käy (en kyllä minäkään) ja en viimeksi edes tunnistanut häntä kun näin hänen profiilikuvansa.
Tämä ystävä on muutenkin alkoholisti (vuoden minua vanhempi) ja hänellä on paljon ongelmia mutta silti lapsuuden tärkeimpiä kavereita vaikka nyt viime vuosina en enää meinaa tunnistaa. Muut vanhat pihakaverini eivät ole soittaneet pitkiin aikoihin ja viimeksi olin itse se joka otti yhteyttä ja joka ei saanut vastausta. Ainoa joka tuntuu vielä mahdolliselta on se kiireinen ylisosiaalinen koulukaverini. Hän on kuitenkin aika läheinen ja jos vain pyytäisin tulisi varmasti ulos, mutta ongelmani liittyy nyt siihen alkoholistityyppiin.
Mitä voin tehdä? Pitäisikö vain unohtaa hänet? Mistä voisin saada helposti uusia ystäviä tilalle?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvin vaikea sanoa, mutta jos hän ei ole ottanut yhteyttä sinuun seuraavaan kuukauteen ei häntä kyllä ystäväksi voi sanoa.
Itselläni on ollut ehkä joskus vähän samanlainen tilanne. Minulla oli yläasteella muutamia todella hyviä ystäviä ja kun ystävystyin vähemmän pidettyjen ihmisten kanssa, alkoivat silloiset ystäväni tuntua kaukaisilta. Kaikki meni hyvin kun olin heidän kanssa kahdestaan, enkä ajatellut asiaa sen enempää. Vähitellen ystäväni alkoivat kuitenkin viettää aikaa enemmän keskenään, eikä minua kutsuttu mukaan. Koulussa olimme toistemme kanssa mutta vapaa-ajalla entistä vähemmän, kaikista eniten minua silloin harmitti koska olin toisen kanssa ollut 5 vuotta paras ystävä. Meillä oli omat harrastukset mutta silti löysimme aina aikaa toisillemme ja luotimme toisiimme. Äkkiä tuntui että kaikki se katosi väliltämme, olimme ystäviä mutta emme enää kovin läheisiä.
Lukion alkaessa liikuimme jo eri porukoissa. Moikkailimme silloin kuin näimme toisiamme mutta emme enää jutelleet, nähneet tai soitelleet toisillemme. Vuoden päästä siitä perheemme muutti toiselle paikkakunnalle ja suurin osa vanhan kaupungin ystävistä jäi sinne. Pidin itse aluksi paljon yhtettä ystäviin siellä mutta minusta alkoi tuntua että olen aina se joka kyselee kuulumisia. Tuntui kuin muista ei olisi kiinnostunut, miten minulla menee ja toisaalta toivoin että olisin ollut siellä missä minulla oli ystäviä. Uudelle paikkakunnalla minun oli kuitenkin etsittävä uusia ystäviä, pelkäsin etten löytäisi niitä. Vähitellen vähensin yhteydenpitoa, toivoen että vanhat ystäväni laittaisivat enemmän viestiä. Eivät he kuitenkaan laittaneet, ajan kuluessa minusta tuntui vaikealta laittaa heille viestiä koska viime kerrasta oli jo aikaa.
Vuosi kului taas, kun eräänä päivänä joulun alla sain kirjeen yhdeltä vanhalta ystävältä. Hän kirjoitti ettähäntä pelottaa laittaa viesti, koska ei tiedä miten minä suhtaudun siihen ja ajattelen hänestä. Hän kirjoitti, kuinka ikävää hänestä oli kun emme olleet yhteydessä toisiimme ja hän kertoi kuinka vaikeaa aikaa se oli ollut hänelle, kun olin muuttanut toiselle paikkakunnalle. Hän sanoi ettei osannut silloin sitä myöntää, että lähtöni jätti tyhjän paikan, jota kukaan ei koskaan täysin pysty täyttämään. Olin todella liikuttunut hänen kirjeestään ja kirjoitin hänelle heti takaisin ja kerroin miltä minusta on tuntunut. En ollut hänelle millään tavalla vihainen eikä hän minulle, asiat olivat vain menneet niin. Kiitin häntä kuitenkin siitä, että hän oli rohkea ja kirjoitti minulle. Jos hän ei olisi kirjoittanut, emme tuskin olisi taas ystäviä. Olemme nähneet useamman kerran ja meillä on ollut todella hauskaa yhdessä. Emme ole yhteydessä jatkuvasti toisiimme mutta tiedämme että tulemme aina olemaan ystäviä.
Parhaimman ystäväni kanssa en pitänyt yhteyttä, vielä tänäkin päivänä muistelen lämmöllä ja ilolla kaikkia meidän yhteisiä hetkiä ja muistoja, joita on paljon. Toivon että asiat olisivat menneet toisin mutta tiedän että turha on jossitella. Tiemme vain lähtivät eri suuntiin, hän on nyt onnellinen uusien ystäviensä kanssa ja minä olen löytänyt itselleni uusia ystäviä.
Minulla on kuitenkin yksi lapsuuden ystävä, olemme olleet ystäviä 16 vuotta. Tutustuimme kun olin käymässä mummolassani, eri paikkakunnalla missä itse asuin. Siitä asti, vietimme joika kesä viikot yhdessä kun olin käymässä mummolassa ja pidimme yhteyttä muutenkin. Asumme edelleen eri paikkakunnilla, vaikka pari vuotta asuimme samassa kaupungissa. Ystävyytemme ei silti ole koskaan kadonnut, vaikka en kuulisi hänestä pariin viikkoon tiedän ettei hän ole unohtanut minua. Hän tietää etten minä unohda häntä, vaikka aina en ehtisi laittaa viestiä, hän on joka päivä ajatuksissani mukana. Hän on ystävä, jonka puolesta taistelisin. Jos erkaantuisin hänestä, yrittäisin selvittää miksi ja voisiko asialle tehdä jotain. Jos voisi, tekisin sen heti mutta jos ei asia olisi pikkuhiljalleen pakko hyväksyä.
Sinun täytyy kuunnella itseäsi ja sydäntäsi, haluatko unohtaa ystäväsi. Jos hän on ollut hyvä ystävä sinulle, tulet aina muistamaan hänet. Aika kultaa muistot hiljalleen. Mielestäni paras keino saada ystäviä, on vain uskaltaa olla täysin oma itensä :) Oikeat ystävät pitävät sinusta juuri sellaisena kuin olet. En osaa sanoa, mistä heitä voisi helposti löytyä mutta olisiko sinulla joku harrastus jossa voisit tutustua ihmisiin? Tai jotain muuta sellaista :)