Olen kummallinen hyypiö.

Kieltämättä aika sekava teksti, enkä oikein tajunnut mitä ajat takaa. :D

Tarkoitatko kenties, että haluaisit sellaisia oikeita ystäviä, ja syvällisiä keskusteluja ihmisten kanssa - etkä jauhaa turhanpäiväistä hölynpölyä, mutta kuitenkin olet liian ujo että saisit sellaisia ystäviä?

Usein kuitenkin kunnollisten ihmissuhteiden solmiminen vaatii sen, että ensin jauhetaan sitä höpö-höpöä, ennen kuin pystytään avautumaan itsestä syvällisemmin. Jos siihen ei ole valmis niin varmaan sitten joutuu tuohon ristiriitatilanteeseen missä itse olet.

Itse kyllä olen todella ujo, ja haluaisin myös sellaisia syviä ihmissuhteita, että voi olla toisen seurassa ihan oma itsensä pelkäämättä vastaanottoa. Olisin myös valmis paskanjauhantaan, jos uskaltaisin vaan osallistua...

Hmm. Tuo on jotain mitä olen ajatellut viime aikoina.

Koen kuitenkin, että pinnalliset ihmiset (joihin minun näkökulmastani kuuluu suurin osa varsinkin täkäläisistä ihmisistä) pidättäytyvät pinnallisella tasolla. Ihan sama, jauhatko smalltalkkia heidän kanssa kymmenenkin tuntia, eivät ne keskustelun aiheet siitä parane.

Syvällisen ihmisten kanssa yleensä kykenen (jos olemme kahden!) juttelemaan niitä näitä. Ehkä rytmi on niin paljon hitaampi, ja tosiaan syvennymme asioihin jotenkin eri tavalla.

Toisin sanoen small talk ihmisten kanssa (suurimman osan) olisi vain pakote, eikä se antaisi missään kohtaa oikein mitään, mitä haluan.

Mutta se, mikä on pointtini. Olen niin pitkään paininut ujouteni kanssa, ja luullut että se estää minua muodostamasta ihmissuhteita. Nyt kuitenkin elämänkokemuksen myötä olen aimo annoksen ujoutta jo päihittänyt, ja sitten tajunnut aivan muuta: olen myös sisäänpäinkääntynyt. En tarvitse paljon aktiviteetteja! Olen myös syvä ihminen. Minä EN HALUA puhua paskaa!

Ongelma siis ei ole minussa, vaan odotuksissa: ihmisen "pitäisi" puhua iloisena paskaa kenen tahansa kanssa, sehän olisi se ihanne (varsinkin täällä ulkomailla). Ongelma on se, että muiden ihmisten näkövinkkelistä minä olen outo, ja minussa on jotain vialla. Näin helposti syrjäydyn sosiaalisesta menosta, ja sitten kohtaan yksinäisyyden: ei se, että minussa on vikaa, mutta en kohtaa kaltaisiani ihmisiä koska en kohtaa KETÄÄN.

Ja sitten ne ihmiset, joita "kaipaisin", niitä on niin harvassa, että en jaksaisi tehdä sitä paskaa työtä ja lähteä maailmalle katselemaan, puhumaan paskaa ja huomata, että en yhtäkään löytänyt. Ja toisaalta, todennäköisesti tähän noin muutoinkin olisin kyvytön.

Armahtakaa sekainen ajatteluni.

Saanko kysyä, millainen keskustelu on mielestäsi syvä? Ja millaiset aiheet siinä pitäisi olla?

Hyva kysymys.
Joskus ajattelin etta kysymys ei ole aiheista sinansa vaan siita, kuinka paljon niihin syvennytaan.
Nykyaan ajattelen kuitenkin etta kylla kysymys on kuin onkin myos aiheista: aiheista joissa ei palvota materialismia. Ainakin esimerkiksi. Kysymys on siis arvopohjasta. Samankaltaisista ihmisista.

Minua ei kiinnostaisi jutella uusista CD-hankinnoista, jne. Jos toinen haluaa niista jutella, voin toki kuunnella ja komentoidakin koska ajattelen etta se on toiselle tarkeaa. Keskustelut ovat kuitenkin paapiirteittain kohdallani pysyttava ei-materialistisissa asioissa jotta se olisi minusta mielenkiintoista.

Mutta jopa materialistisista asioista keskustellessa tarkeaa on keskustelun verkkaus (ajattelen hitaasti ja tarvitsen aikaa ajatella vastaustani) ja jopa siihen syventyminen.