Olen avioliitossa elävä reilu kolmekymppinen nainen. Mieheni kanssa olen ollut pitkään ja lapsiakin on.
En voi sanoa olevani onnellinen, kuitenkaan eroon ei ole riittävästi syytä. Epäitsekäs olen lasten vuoksi, heille haluan tarjota "normaalin" lapsuuden.
Kuitenkin haluaisin olla myös hieman itsekäs. Haluaisin hellyyttä ja rakkautta sekä intohimoista seksiä ;)(näitä en suhteessani saa) Haluaisin myös keskustelukumppanin jonka kanssa voisin ajatuksia vaihtaa. En vain yksinkertaisesti tiedä mitä tehdä. En halua tyrkyttää itseäni missään senssipalstoilla enkä vastata epämääräisiin ilmoituksiin. En ole harrastanut pettämistä jotakin poikkeusta lukuunottamatta, ravintoloissa käyn pitämässä hauskaa, en seuraa etsimässä.
En halua seuraa etsiä tätäkään kautta. Lukisin mielelläni teidän kommenttejanne asiasta sekä tietenkin siitä onko minulla kohtalotovereita.
En voi sanoa olevani onnellinen, kuitenkaan eroon ei ole riittävästi syytä. Epäitsekäs olen lasten vuoksi, heille haluan tarjota "normaalin" lapsuuden.
Kuitenkin haluaisin olla myös hieman itsekäs. Haluaisin hellyyttä ja rakkautta sekä intohimoista seksiä ;)(näitä en suhteessani saa) Haluaisin myös keskustelukumppanin jonka kanssa voisin ajatuksia vaihtaa. En vain yksinkertaisesti tiedä mitä tehdä. En halua tyrkyttää itseäni missään senssipalstoilla enkä vastata epämääräisiin ilmoituksiin. En ole harrastanut pettämistä jotakin poikkeusta lukuunottamatta, ravintoloissa käyn pitämässä hauskaa, en seuraa etsimässä.
En halua seuraa etsiä tätäkään kautta. Lukisin mielelläni teidän kommenttejanne asiasta sekä tietenkin siitä onko minulla kohtalotovereita.
Vastaukset 18
Vanhimmat
keino muuttaa elämäänsa paremmaksi on muuttaa sitä. Karua mutta totta. Sattuu mielettömästi mutta on sen arvoista. Ehkä.
Siinä se ongelma onkin. Tiedän että se on keino siihen vaan lasten vuoksi en sitä tee.
Riitoja ei käydä lasten kuullen (ainakaan isompia) ja osataan nauraakin yhdessä. Niin paljon kuitenkin puuttuu vaan ei riittävästi että elämääni kokonaan muuttaisin.
Mikä siis ratkaisuksi? Rakastajan hankinta vaiko tähän tyytyminen?
Kokeile sivusuhdetta. Ethän voi menettääkään mitään, jos avioero olisi toinen mahdollisuus.
Älä missään tapauksessa hanki itsellesi rakastajaa vaan järjestä yhteistä aikaa ja kynttiläillallisia miehesi kanssa. Pelasta avioliittosi, jos siihen on pienikään mahdollisuus. Usko minua, sivusuhde pilaa koko elämäsi. Ja minä puhun kokemuksesta. Enkä tarkoita, että pelko olisi niinkään kiinnijäämisestä vaan lähinnä siitä, että avioliiton ulkopuolinen suhde repii ihmisen rikki. Sitä "toista" kuitenkin kaipaa, häneen kiintyy väistämättä, etenkin, jos suhde jatkuu pidempään. Mies ei vaan välttämättä sitä tee ja silloin sinä olet rikki - ilman oikeutta surra.
Niin sitä mahdollisuutta olen miettinyt itsekin. Entäpä mistä sen rakastajan löytäisin jos siihen päätyisin?
Ravintoloista en tosiaan osaa etsiä (enkä juuri edes käy), kaupan kassajonossa ei ole pokkaa toivetta esittää (vaikka flirttailu muuten siellä luonnistuu), lehti-ilmoituksiin vastailu ei tule edes mieleeni.
Ongelma onkin juuri siinä vaikka huumorimielellä tämän nyt kirjoitinkin. Eli mistä minä sen ihanan, hellän, keskustelutaitoisen, intohimoisen rakastajan löytäisin jos sellaisen haluaisin?
Cityn deitti.net tai chatit.
Aina kannattaa olla varovainen, ei saa olla liian herkkäuskoinen. Paljon häiriintyneitä liikkeellä. Varattu "poikaystävä" voi olla luotettavampi, koska kauhun tasapaino pitää huolen siitä ettei rupea hankalaksi.
Lue ensin deitti.netin miesten ilmoituksia. Mikäli et löydä mielenkiintoista tapausta tai ei tärppää, niin laadi oma ilmoituksesi naisten puolelle. Minusta sinun kannattaa rehellisesti kertoa ilmoituksessasi olevasi varattu. Tällöin saat vastauksia miehiltä jotka nimenomaan etsivät suhdetta varattuun naiseen.
Omassa ilmoituksessa on sekin puoli, että naisena tulet saamaan kymmeniä, ellet jopa satoja vastauksia. Valitse kiinnostavimmat joiden kanssa alat käymään kirjeenvaihtoa. Tiputtelet sitten kanditaatteeja sitä mukaa kun kun pääset perille miesten hyvyydestä/huonoudesta. Kun suhde lopulta menee sille asteelle, että päätätte tavata livenä, niin ehdota ensitreffit jonnekin kahvioon tms. päiväaikaan. Jos mies ei vastaa mielikuvaa, niin tapaaminen saa jäädä viimeiseksi. Voithan treffata tuolla tavalla useammankin ehdokkaan ennen kuin päästät suhdetta pidemmälle.
Mikäli kännykkänumerosi ei ole salainen, tai muutoin et halua käyttää omaa numeroasi, niin osta esim. Ärrältä prepaid-liittymä. Siten et jää kiinni kotona, eikä poikaystäväkanditaatti kykene jäljittämään sinua ellet itse halua kertoa henkilöllisyyttäsi. Siinäkin vaiheessa jolloin poikaystäväsi tietää henkilöllisyytesi, voi olla järkevää salata "oikea" puhelinnumero, jottei tapahdu ikävää paljastumista kotona sen vuoksi, että poikaystävä erehtyy soittamaan tai puhelimessasi näkyy hänen tekstiviestinsä.
Harkitse kuitenkin tarkoin eronkin mahdollisuutta.
Tunnistin tuosta jutustasi itseni.. samanlaista on ollut koko pitkän liittomme ajan. Eikä tilanne missään vaiheessa parantunut, ei ole ollut hellää aviomiestä, ei puhekaveria, ei sielunystävää, ei rakastajaa tai intohimoista miestä. Nyt sitten erotaan, lopultakin se on pakko myöntää: ei onnistu, emme ole samalla aaltopituudella. Luulen, että hän voi ihan hyvin onnistua jonkun toisen kanssa ja minä myös. No onhan meillä yhteiset lapset ja omaisuutta, jota nyt sitten ruvetaan jakamaan ja tietysti joitakin hyviäkin yhteisiä muistoja, onneksi. Meni vain turhan pitkään..
Sinuna miettisin, mitä elämältä haluan, mitkä ovat tärkeitä asioita. Muut eivät voi päätöksiä puolestasi tehdä.
Lohduttavaa kuulla että kohtalotovereita on. En kuitenkaan todellakaan koe vielä olevani valmis eroon. En usko että miehelläni on juurikaan eron mahdollisuus käynyt mielessä. Toisaalta miksi olisikaan: hänelle olen aina ollut hyvä kuuntelija, harrastuskaveri, ruoanlaittaja/kotiapulainen sekä tietysti vuoteessa aina halukas kumppani. Aikani olen odottanut että hän osoittaisi vastavuoroisuutta, vaan sitä tuskin enää tulee.
Kiitos kommentista ja onnea jatkoon erosta huolimatta.
Elämä on kuitenkin lyhyt. Miksi jäädä onnettomaan suhteeseen kitumaan. Lapset vaistoaa ja saavat esimerkkiä vahempien suhteesta. Rakkauksen tuntemukset välittyvät lapsiin. Erosin itse lasten isästä kun en saanut "rakkautta". En ole 15 vuoteen löytänyt vakituista elämänkumppania, mutta rakkautta olen saanut. Enkä kadu päivääkään päätöstäni.
Elämässäsi on nyt menossa arkinen vaihe, mutta varsinaista ongelmaa Sinulla ei kuitenkaan näyttäisi olevan. Lasten kanssa touhutessa aikasi kuluu vain niin tarkkaan, että parisuhteen hoitaminen on jäänyt taka-alalle. Juuri siksi tunnet olevasi hieman onneton.
Kohtalotovereita Sinulla on todella paljon, sillä suurin osa ikäisistäsi perheellisistä naisista tuntee samoja tuntemuksia tässä elämänvaiheessa. Miehetkin saattavat olla hieman onnettomia, koska vapaus on mennyt, ja vastuu perheen hyvinvoinnista ja menestymisestä tuntuu joskus hyvinkin raskaalta. Arkielämä on tällaista.
Rakastajan / rakastajattaren hankkiminen ei välttämättä tuo pysyvää parannusta asiaan. Hetkellisesti se kyllä hieman huumaa, jolloin elämä tuntuu enemmän elämältä, mutta sivusuhteen jatkuessa pidempään alkavat haittavaikutuksetkin tulla esiin. Koska sivusuhteet pitää yleensä salata puolisolta, niin eläminen muuttuu silloin hyvin hankalaksi, ja kaksoiselämä repii ihmisen nopeasti hajalle. Monesti siinä vielä kärykin käy, jolloin joudutaan aloittamaan eroprosessi erittäin huonoissa olosuhteissa. Tällaiset hätäiset ( käryn aiheuttamat) eroprosessit tahtovat johtaa huonoon lopputulokseen, sillä sivusuhteesta johtuva kriisi on vielä liian paljon pinnalla.
Koska Sinulla ei vielä ole varsinaista ongelmaa (ei sivusuhdetta eikä käry ei ole käynyt), niin nyt heti alkajaisiksi Sinun pitäisi miehesi kanssa yhdessä keksiä jotain mukavaa arkisen aherruksen keskelle, jolloin saisitte lisää energiaa arkielämäänne varten. Samoin Sinulla on korkea aika aloittaa keskustelut puolisosi kanssa parisuhteesi säännöllisestä hoitamisesta. Kyllä se homma teiltä onnistuu, jos halua vain riittää.
En sanoisi että nyt on menossa arkinen vaihe, sitä se on kai aina ollut. Eikä ole kysymys siitä ettei olisi ollut aikaa eikä halua parisuhteen hoitamiseen. Olen yrittänyt puhua, esittänyt toiveita yhteisestä ajankäytöstä, lomanvietosta rauhallisella paikalla, vapaa-ajan käytöstä välillä ilman lapsiakin.
Jotenkin aina tuntuu että toiselta on puuttunut se innostus näihin asioihin, eikä ole tuntunut hyvältä ajatukselta toista kovasti ahdistellakaan.
Kiitos kuitenkin hyvästä kommentista, en suinkaan aio hetken mielijohteesta syöksyä suhteeseen jonkun toisen kanssa :), hiljaa hyvä tulee!
Olet ilmeisesti jo mielessäsi päättänyt lopettaa yrittämisen ja hankkia rakastajan. Mieti vielä, sillä usko minua, sitten vasta rikki oletkin. Kyllä, alussa suhde on huumaava, ihana ja voit olla onnellinenkin, mutta... siinä on aina se mutta. Muutaman kuukauden kuluttua myös siinä suhteessa astuu arki kuvioihin, myös se toinen voi olla varattu, tapaamiset eivät onnistu, olet yksin taas, sillä erolla, että odotat ja toivot vain taas pettyäksesi. Vielä pahemmin kuin avioliitossasi. PUHU puolisosi kanssa suoraan, älä kaunistele, hanki vipinää, ole aloitteellinen. Itseni kohdalla kaikki on jo liian myöhäistä, älä sinä lankea samaan ansaan. Minä olen jo rakastunut siihen toiseen mieheen korviani myöten, eikä ulospääsyä ole. Ja pelkään kuollakseni, mitä tuleman pitää. Kuten yllä jo aikaisemmassa kirjoituksessa sanoin, minulla ei ole edes oikeutta surra, tiedätkö, mitä se voi tehdä ihmiselle?
En sitä ole päättänyt, kai sitä tästä eteenpäin mennään vaistojen varassa. En varmaankaan tietoisesti ala rakastajaa etsimään vaan ehkä en enää torjukaan suoralta kädeltä.
Ymmärrän riskin mikä ulkopuolisessa suhteessa on.
Olen pahoillani sun puolesta, mutta näinhän se on että itsekunkin tarvitsee omat virheensä tehdä, ei siinä paljon varoituksen sanat auta.
Hyvää jatkoa sinulle ja kiitos sanoistasi.
Jos asiat ovat pääseet siihen pisteeseen, että petät aviomiestäsi (vaikka vain satunaisestikin), niin kannattaa harkita vahvasti avioeroa. Aikaa myöten satutat läheisiäsi todella pahasti, sillä moista kierrettä ei helposti enää katkaista. Oman kokemukseni mukaan olisi todellakin ajateltava läheistensä parasta, vaikka tilanne on vaikea ja vaatii raskaita päätöksiä.
siis "et ole harrastanut pettämistä, jotakin tapausta lukuunottamatta"
Onko se sinusta ihan mitätön juttu, ettei sitä edes lasketa? Pettäminen on kuule vakava asia, naurettavaa vähätellä sitä.
Aika tunteeton kyljys, etten sanoisi. Kuka tollasen huoran huolis?
on hommata maksullista seuraa!! Tollasista ns. suhteista saattaa aina muodostua ongelma ja sä kun olet naimisisakin, niin turha ottaa tollasta riskiä.
Jos et halua erota niin sanoisin että sinun pitää löytää seuraavanlaiset miehet:
1. kokkaa tekee töitä
2. saa nauramaan
3. johon voi luottaa
4. on hyvä sängyssä
ja huolehtia siitä ettei nämä 4 miestä tunne toisiaan.
Itse olen huomannut tämän erittäin hyödylliseksi elämän asenteeksi ei noita piirteitä yhdestä löytyisikään. Onnea!
Kuulostaa mun elämältä, paitsi että sä olet vastakkaista sukupuolta. Mulla semmoinen käsitys että mun avokki vaan ei enää edes yritä, eikä kehtaa yrittää olla "tyttö ystävä" vaan lastemme äiti. Sen lisäksi mun kosketus on liikaa saati sitte seksi... Sitä ei enää ole. Puhuminen ongelmista on pois laskuista, seksin loppuminen on mun ongelma eikä hänen(hänen mielestään).
Ikää meillä keskimäärin 36.