Tuletko sinä katumaan kuolinvuoteellasi?

tosin se ei ole järkevää.

vain yhtä asiaa kadun, syntymääni.

Pääsääntöisesti elän omaa elämääni, vaikka nytkin olen oman mukavuusalueeni ulkopuolella.

Olen istunut muutamien omaisteni kuolivuoteella saattelemassa.

Olen ymmärtänyt että että kadutaan sitä elämätöntä elämää, kuin elettyä.
Monet pihistää vanhojen päivien varalle, ja ehkäpä niitä vanhoja päiviä ei koskaan tule.

Taatusti tulen, mutta tarkistetaan asia vielä.


1. Toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta elää niin että olisin ollut rehellinen itselleni, eikä sitä elämää, jota muut minulta odottivat.

Ei huolta.


2. Toivon, että en olisi tehnyt niin kovasti töitä.

Ei hätäpäivää.


3. Toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta ilmaista tunteitani.

Nojoo, positiivisia tunteita vois vielä kehittää, jos tulee aiheelliseksi joskus.



4. Toivon, että olisin pitänyt yhteyttä ystäviini.

Näh, mitä turhia.


5. Toivon, että olisin sallinut itseni olla onnellisempi.

Ei ongelmia, joskaan en tunnista olotilaa.



Eli 4/5, eli en tule katumaan.

Luultavasti ei ole vaikeaa elää kuten itse haluaa, jos vaan tietää mitä haluaa...

Olen elänyt niinkuin olen osannut. Vähän liiankin tehokkaasti. Toisissa asioissa olen epäonnistunut, eli en ole osannut. Mitä niitä katumaan. Tästä eteenpäin on vapaa valinta. Hitaammin kiitos ja sisältöä.

Minä olen välillä uhkarohkeastikin tehnyt asioita vain siksi, etten kuolinvuoteellani katuisi. En jää junnaamaan huonoihin elämäntilanteisiin, koska tiedostan sen, että kuolen joskus, ehkä jopa pikemmin kuin arvaankaan. Onpa tuo jo muutaman kerran minua koskettanutkin. Nuo kaikki ovat asioita, jotka olen itse tajunnut jo aikaa sitten. Tiedän, mitä haluan tehdä, ja pyrin sitä kohti.

Jos minun nyt pitäisi kuolla, voisin olla tyytyväinen siihen, että olen rohkeasti pyrkinyt eteenpäin. Joskus on ollut ihan hemmetin vaikeaa, mutta olen selvinnyt. Juuri tämä ajatus antaa minulle voimia.

Mä olen hoksannut tossa kolmenkympin kriisiä potiessa, että se kriisi olikin kasvua. Kasvua ulos siitä, että elää muiden aina säännöillä ja muille tavallaan heidän ehdoillaan. Aina on joku jotain haluumassa ja odottamassa. Ja kilttinä sitä on aina halunnu enimmäkseen muille toimia parhainpäin. Niin et itekin jää jalkoihin omine toiveineen.

Mut ei enää. En usko et tulen katumaan mitään noista 5 kohdasta. Haluun nähdä maailmaa ja elää elämääni silleen, kun hyvälle tuntuu ittestä. Nyt alkaa oleen tarpeeksi itsevarmuutta siihin hommaan. Tarpeeks käsitystä, että mähän elän kerran ja ittelleni ensisijaisesti. Mä pystyn siihin.

Jatkuva uhrautuminen muille saa muuttua tarpeelliseksi uhrautumiseksi. :-) Ei siis muiden mieliksi, vaan kun se tuntuu ittestä sille, et nyt se on oikeasti tarpeen ja haluan tehdä niin.

Mikähän saa tunteettoman riistokapitalistin, johtaja Ratikan pohdiskelemaan tuollaisia?
Rupeaako sittenkin omatunto soimaamaan verovilpeistä ja muista
filunkihommista ja muista yleisen moraalin vastaisista velkavipukeinotteluista?
Ratikan ikäluokan yleisin kuolinsyynä on alkoholismi ja onkohan Ratikan lääkäri jo todennut fataalin maksakirroosin ja ylensyömisestä johtuvan sepelvatimon kalkkeutumisen kolesteroliin? Se härtslaagi ei aikaa ja paikka valitse silloin kun noutaja viikatemies korjaa satoaan..
Kuulin toisen käden tietona, että kyröskoskelaiselta räätäliltä on tilattu jo isot taskut kääriliinoihin siksi, että saa pakattua eurosetelinippuja mukaan kirstuun.Ja Ratika motto on jo kirjoitettu
nekrolgiin " Parempi maassa, kun persaukisen suussa"

Luulen, että eniten tulen katumaan, etten ollut rohkea silloin kun olisi pitänyt olla.

Tuletko sinä katumaan kuolinvuoteellasi?
- Toivottavasti siihen hetkeen on vielä pitkä aika, ehdin vielä moneen kertaan korjata elämän suuntaa ja tehtyjä virheitä. Tuskin kadun elettyä elämääni.
Varmaan pidän juhlapuheen ja kiitän niitä henkilöitä, jotka ovat antaneet mulle rohkeutta ja uskallusta tehdä vaikeitakin valintoja. He ovat kiitoksen ansainneet.

Elätkö sinä elämääsi kuten haluat vai kuten oletat muiden toivovan?
- Sekä että. Ajan kanssa elämä muokkautuu omanlaiseksi matkaksi.
Toiveita on vielä paljon, tuntuu että oma elämä on jatkuvassa muutostilassa. Täytyy vaan pitää pää kylmänä ja tietyt tavoitteet/ unelmat/ toiveet mielessä ja yrittää ponnistella niitä kohti.
Uskon vahvasti, että jonain päivänä ainakin jokin toiveistani toteutuu (pieni osa on jo toteutunutkin).

Tuolta katumuslistalta valitsen ainoastaan kohdan "5. Toivon, että olisin sallinut itseni olla onnellisempi". Se olisi sellainen asia, jota täytyy miettiä syvällisemmin.

no ainakaan tällä hetkellä ei tarvisi katua mitään noista linkissä mainituista,

mur

Vähemmän harmittaa kun kuolinvuoteellaan ei kadu mitään.
Kävelin tässä Helmikuussa Helsigissä ilman pipoa kovassa pakkasessa. Ajattelin, että siinä tuulessa joka kävi korkeiden talojen välissä kadulla (nuo kadut taloineen ovat hyvä tuuliränni) voisi aivot jäätyä. Mitkä kaduttaisi, jos aivot olisivat jäätyneet ja olisi tajunnut asian ja aivojen sulamista odotellessa olisi jotain katunut.
No tietysti sitä typeryyttä ettei ottanut pipoa mukaansa. Eipä mitään muuta. Luopuisinko silti elämästäni helposti? No en hitossa.

En varmaan. Toivon, etten kuolis vuoteeseen, vaan tunturiin, tai joelle.
En lukenu tota linkkiä, mut tuskin on tarviskaan. Ei kuoleman hetkellä mitään saa takaisin.

Lehden juttua nyt jaksa lukea, samaa tuubaa taas, karkeasti ottaen.

Mutta se katuminen... No en tule, en siinä viimeisellä punkalla ollessani, kyllä se on peli silloin pelattu ja on aika muistella vain hyvällä ja kullattuna kaikkea mennyttä. Ne asiat mitä kadun, kadun voimalla heti, liiaksikin joskus, ja sitten ne jäävät hissuksiin taakse.

Elän kuten haluan, mutta toisten ehdoilla, mm. projektiot, fantasiat ym. joiden todeksitekemisessä ihmiset ovat valmiita käymään järjestelmällistä sotaa toista ihmistä vastaan, tämän sulauttamiseksi omaan fantasiaansa.

Kyl en tule.

Jotenkin mukaellen ja toisaalta määrätietoisesti omaa linjaa. Mistä sen voi tietää? Kunhan elää hetkessä.

En usko että jää kaduttavaa. Miksi jäisi, kun ei ole jäänyt tähänkään asti. Toivon tietty, että ei tarviis kuolla vuoteessa miettien ja altistuen saattohoitojen uskonnollisuuteen. Saisin vaan sen mars-patukan ja taluttajan, joka veis tunturiin.

se joka on elänyt täysillä, ei ole mitään anteeksi pyydettävää...

Sen näkee sitten! Jos nyt lähtisin, niin kyllä kaduttavaa varmasti löytyisi.

Aika hyvin oman mieleni mukaan olen kyllä elänyt ja ihan kohtuullisesti nähnyt ja kokenut ikäni huomioiden.

Kun me emme yleensä luota seniilien vanhusten mielipiteisiin ja arvostelukykyyn missään muussakaan, niin miksi sitten tässä asiassa.

"Elätkö sinä elämääsi kuten haluat "

Mä en usko että yhteiskunta on halukas sopeutumaan täysin siiihen mitä minä haluan.

Noista viidestä kohdasta eniten katuisin kai tuota nelosta, ystävien kanssa yhteyttä pitämättömyyttä, jos nyt kuolisin. Toisaalta on realismia, että se kuuluu juuri tähän elämänvaiheeseen, perheellisellä ihmisellä.

Mä olen saanut elää elämääni miten haluan ja olen elänyt, toisten nikotteluista huolimatta. Lapset on tosin muuttaneet asiaa vähän syntymänsä jälkeen asiaa, mutta sekin on ollut itsestään selvää ja oma valinta kuitenkin.

Nyt mä olen siinä tilanteessa, että olen alkamassa elää toisten toiveiden mukaan myös muulla tavoin, mutta se ajatus ei ainakaan toistaiseksi häiritse yhtään. Katsotaan taas sit kymmenen vuoden päästä, jos tulee 50kympin kriisi, jos ostan vaikka (inhoamani) moottoripyörän ja katoankin horisonttiin sen kanssa kaikkeen kypsyneenä.. Sen näkee sitten..

Todennäköisesti.

Täytyy olla melko kiva elämä että kuolinvuoteella voi sanoa hymyissä suin että "kylläpäs oli kliffaa ja mitään en kadu ja kaiken olen saanut".

Enemmän asiaan vaikuttanee ihmisen yleinen näkemys siitä mikä on tarpeeksi ja mitä kannattaa tavoitella. Jos on elämänasenteeltaan aina ollut vähään tyytyväinen ja ultrasosiaalinen ja iloinen niin hyvin todennäköisesti on saanut elämän jossa ei ole rehkinyt itseään piippuun materian takia, on ollut paljon ystäviä ja ollut hauskaa.

Jos taas asenteeltaan on ollut aina kilpaileva luonne, saavuttaja, sellainen joka aina haluaa uusia haasteita tai jolle mikään ei riitä, niin hyvin mahdollista että ystävät ja perhe on pistetty sivuun tavoitteiden saavuttamiseksi. Ehkä elämässä on koettu suuria saavutuksen tunteita ja oltu huipulla.

Voisiko tällä olla tekemistä sen sanonnan kanssa että "autuaita ovat lapsenmieliset", vai mitenkä se menee?

Mikään ei myöskään pois sulje sitä että vaikka nuo "katumuksen TOP 5" seikat olisikin elämäsäs korjattu, että silti ei katuisi jotain. Esimerkiksi tuo eka kohta; ihmiset katuvat etteivät eläneet elää siten kuin olisivat halunneet; mitä sellaiset ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan jotka OVAT eläneet kuten ovat halunneet? Jos se elämä, jota siis haluavat, ei sisällä jotain muuta seikkaa (esim. perhettä tai ystäviä) nin silloin he ehkä katuisivat niiden poisjäämistä? Esimerkiksi: "olisin halunnut elää elämäni maailman ympäri purjehtien", OK, eletään elämä siten ja ollaan kuolinvuoteella: maailman ympäri purjehtija katuu että miksi hän haaskasi elämänsä yksinpurjehdukseen kun olisi voinut perustaa perheen ja grillata takapihalla.

Tai kohta 3; toivon että olisin ilmaissut tunteitani. Oletetaan että ihminen on ilmaissut tunteitaan, joko hyvässä tai pahassa, ja saanut näin elämässään palkaksi avioeron ja rikkinäisen perheen (kun niitä rakkauden kohteita on riittänyt), tai päätynyt kivensisään jonkun mustasukkaisuusdraaman kautta. Hän varmanaan katuisi kuolinvuoteellaan että tulipas annettua vähän liikaa köyttä temperamentille ja spontaaneille tunteille.

Summa summarum: jos nämä TOP5 katumussyytä poistettaisiin (ihmiset eläisivät toisin) niin kumminkin listalla olisivat jotkut toiset 5 syytä. Se että mitään katumus TOP5 listaa ei olisi olemassakaan edellyttäisi sitä että kaikki ihmiset eläisivät elämänsä hellyttävän yksinkertaisina ja iloisina, ilman mitään huolta tai henkistä tuskaa, vaistojen varassa ja ilman filosofisia pohdintoja tyyliin: "entä jos...". Sellainen yhteiskunta olisi joko ihqu halinallemaailma tai sitten kaikki olisi dropattu aineilla niin turraksi ettei mikään tuntuisi missään.

"Tieto lisää tuskaa." Kun tiedät mitä olet tehnyt ja mitä olisit voinut tehdä niin kadut aina ja varmasti jotain, elet sitten ole joku enkeli jolla on 100% varma tieto siitä että tekemäsi ratkaisut ovat oikeita ja absoluuttisen hyviä. Jos olet täysin imbesilli vajakki ja elät vain tässä hetkessä niin maailma on aina yhtä iloinen ja yllättävä, etkä tajua katua mitään koska et edes snaijaa mikä olisi voinut olla toisin.

Jo pelkästään ymmärrys siitä että "nyt lähtee henki" saa ihmisen miettimään menneitä ja haaveilemaan asioista joita ei sitten koskaan saanutkaan. Sen siijaan jos on aivoton ameeba niin ei edes tajua että loppu on lähellä. Eläimet eivät tietääkseni kadu tekemisiään, ne elävät vaiston varassa. Eivät ehkä edes ymmärrä että kuolo tulee vaan koittavat sinnikkäästi selvitä edelleen (esim. haavoittunut koira joka seuraa isäntäänsä). Ne antavat periksi vasta sitten kun virta on totaalisesti loppu, menevät johonkin koloon lepäämään ja odottamaan kuolemaa koska eivät enää muuta jaksa ja se kolo antaa edes vähän suojaa mahdollsiia viihollisia vastaan jotka käyttäisivät tilanteen hyödyksi.

En kadu mitään

Itse asiassa, lukiessani tuota listaa totean, että onneksi olen muuttanut elämässäni juuri noita asioita ajoissa :)
Helposti menee pieleen, mutta kun asettaa asiat tärkeysjärjestykseen, ei jää kaduttavaa, ainakaan tuossa määrin.
- Kenties joitakin pienempiä asioita on tehnyt tai jättänyt tekemättä kuitenkin ?

Luulen, että paljon jää tekemättä ja sanomatta.

elän haluamaani elämää.

En tiedä sitä, että tulenko katumaan. Siihen on vielä aikaa ja kaikenlaista voi vielä tapahtua.

Tottakai katuu jotain. Helpompi toisten arvostella mitä ehkä katuis. Tänään eletään tässä ja nyt, näillä taidoilla ja näillä varoilla. Ei tää ole helppoa.

Joo, vois vähän höllentää, murehtia vähemmän ja iloita enemmän. Mut helpommin sanottu kuin tehty.

Rakkaus, välittämis osasto, rehellisyys jne on miettimisen arvoisia asioita. Vähän enemmän niitä voi auttaa pääsemään haluttuun lopputulokseen. Terveellinen määrä itserakkautta on itsesuojeluvaistoa - jolla välttyisi muutamalta harmilta.

varmaan sitä että tuli miinoitettua teollisuuslaitoksia tielaitoksia teitä junaliikennettä
automaattilatauksilla liian vähän. kun olisi pitäny laittaa kunnon panostukset.

Olisi pitänyt(tai kerkiäähän sitä vieläkin) nussia mahdollisimman paljon eri naisia.
Seksin ilot on jäänyt vähemmälle uskollisuuteni takia. 15 vuotta sitten kävin
säännöllisesti panemassa erästä naista heteken aikaa ja kivaa oli.
Kokeilimme kaikkea kivaa mihin oma eukko ei suostunut eikä vieläkään suostu.
Jäin kiinni ja piti lopettaa.

Celine Dion, Because you loved me
http://www.youtube.com/watch?v=P_r8pDziQKE&NR=1&feature=endscreen

Tää on helppoo: tulen katumaan (kadun jo nyt) sitä, että en muuttanut mukavaan, halpaan trooppiseen maahan jo paljon aikaisemmin.
Harmittaa etten jo paljon aikasemmin siirtynyt niin lähelle miehen paratiisia kuin maapallolla yleensä on mahdollista.

Mutta tietysti hyvä näinkin. Ja paljon parempi kuin missään muualla.

Siinä vaiheessa ei kannata katua enää mitään...

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10431874

montako aloitusta aiheesta?

Voin sanoa että kadut!

jäin ilman pillua...

On vaikea ennustaa,miten kuolee. Kuolema voi tulla silmänräpäyksessä,kolari tms.silloin ei ehdi ajatella menneitä.

mun ei tarvi katua mitään, kerran täällä vaan ollaan. ainakin mä luulisin niin... eihän sitä voi koskaan olla varma mitä noi tiedeihmiset keksii.

Olen jo pidempään asiaa pohtinut ja todennut, että kun täällä on monia vuosia tullut elettyä lähinnä sen takia, että voisi kuolla onnellisena, niin onko sitä pakko alkaa katumaan kuolinvuoteellaan? Kyllä olen itselleni aika vihainen kaiken tämän suorittamisen ja suorittamattomuuden jälkeen, jos en voi hymy suupielillä kuolla. Läheisilleni olen jo kirjeen ja testamentin tehnyt, jotta niillä ihmisillä olisi hyvä olla, jotka oikeasti voivat vielä tehdä jotain kuolemani jälkeen :)

Tulen katumaan sitä, että olen äänestänyt nykyisiä hallituspuolueita. Mutta en enää koskaan.

Sitä en kadu että en ole elänyt vain itselle
sitä kadun jos/kun olen vahingoittanut
toivottavasti jättämäni jäljet ovat enimmäkseen poisitiivisia

paree olla sinut itsensä kanssa

Aika sattumaa, kun tänään juuri sairauteni takia mietin, mitä olisin voinut tehdä toisin.
Olisinko ollut nalkuttamatta liikaa tyttärelleni, ei pitäisi leikkiä itse J umalaa.
Olisinko vaiennut turhista nalkutuksista avomiehelleni, en varmaankaan,
koska olen elänyt miettimättä niin arkista asiaa, kuten kuolema, niinkun varmaan enemmistö tekee.

Moro pitkästä aikaa. Vastaus on, että ehkä liian työkeskeistä on toi elämä, mutta reilun vuoden päästä helpottaa ja sitten otan lunkisti. Soon moro.

.

Siis katuuko eläin esimerkiksi mitään tekemisiään missään vaiheessa

Ei!!!!!111!!!1!!!

Se on tämä paskaluterilaisuus joka yrittää turhaa syyllistää valkoista suomalaista rehellistä miestä, palatkaa aitoon aitosuomalaisuuteen

.

Mielenkiintoinen kysymys. Minä elän kuten haluan, mutta siltikin elämästäni puuttuu jotakin. Ehkä läheisyyttä-ajoittain-, kunnianhimoa jossain määrin. Voisin olla hieman tiukempi itseäni kohtaan, mutta taidan olla saamaton. En missään tapauksessa elä kenenkään muun ehdoilla. Lähestyn kuuttakymppiä ja olen ehtinyt saattaa maailmaan kolme lasta, erota, muuttaa maalle, tehdä välillä hulluna toitä, saada ystäviä ja menettää niitä. Luulenpa, ettei minulla olisi paljon kaduttavaa. Elämä on mennyt niin, ettei sen kulkuun olisi ratkaisevasti voinut puuttua. En voi katua edes sitä, etten kouluttautunut pidemmälle, sillä elämä toi eteeni sen kaltaisia kompastuskiviä, joiden yli en saattanut päästä. EI, en kadu mitään, muutta sittenkin olisin halunnut jotain enemmän...

En minä siinä mitään kadu.

Kuolinvuoteeni vierellä on paikka missä muut voivat katua jos katsovat siihen syytä olevan.

Olen huomannut, että minä elän muiden elämää. Omaa elämää olen yrittänyt, mutta se ei onnistu jos en lähde....

Kadun jo nyt kun en soittanut ajoissa rakkaimmalleni kaverilleni ja ehti sitten menehtyä ennen kuin ehdin paikalle, olisi voinut pelastua, jos olisin soittanut vaikka vain tuntia aiemmin.

varmasti kadun niitä tuhansia päiviä kun vain tv:tä katsellut,kääntänyt kylkeä kun kynnys lähteä ulos niin korkea,päivät kuluu hukkaan ja ahdistaa,syyttää itseään kokoajan (tietenkin), ulkona taas parin kaljan jälkeen huomaa et turhaa jännäsin,samanlaisia löytyy,turhaan alentaa itseänsä ja nostaa muut jalustalle,tiedän..mut käytäntö on eri kuin teoriassa..kynnys on aina

Että luin tämän ketjun