Hoh hoijaa, nyt ottaa päähän ja rankasti! Ongelma on seuraavanlainen:
Me molemmat, sekä mieheni että minä, käymme kokopäivätyössä. Yleensä minä kotiudun heti neljän pintaan (työpaikka vieressä) ja mieheni vasta viiden-puoli kuuden maissa. Mieheni olettaa, että minä laitan aina ruoan, ja jos en sitä olekaan tehnyt, seurauksena on napinaa. Syötyään hän kyllä laittaa tiskinsä koneeseen ja siinä sivussa ehkä kattilatkin, mutta menee sitten makoilemaan sohvalle ja avaa tv:n. Minä "saan" sitten huolehtia pyykinpesut, -viikkaukset, siivoukset ym. kotityöt yksin, samoin ikkunanpesut ym. suuremmat hommat. Ja työtä riittää, kun perheessä on vilipertti-poikakin, joka on kova sotkemaan (auttaa kyllä kotitöissä siltä osin mitä osaa), ja mies kova hikoilemaan ja tekemään pyykkiä. Joskus mieheni kyllä auttaa kotitöissä, jos pyydän, oma-aloitteisesti hän ei niitä yleensä tee. Ja useimmiten hän tuumaa apua pyytäessäni, että vouhotan asioista, ei niitä tänään tarvi tehdä... mutta kun hän ei tee niitä huomennakaan, tiedän kokemuksesta. Eivätkä ne kotityöt tule itsestään tehdyksi (tulisivatkin!). Minusta on ruvennut tuntumaan, että olen hänelle pelkkä kotitalouskone. Seksikin on mennyt siihen, että siinä keskitytään hänen tyydyttämiseensä, minä en saa siitä mitään irti. Esileikkeihin hän ei enää vaivaudu, vaikka olen sitä häneltä toivonut. Esileikitkin keskittyvät hänen tyydyttämiseensä.
Eilen oli sitten viimeinen pisara... olin tehnyt perheelle hyvää ruokaa miehen maatessa vakiopaikassaan, sohvalla tv:tä katsellen, ja erehdyin syötyämme pyytämään, että hän pyyhkisi hellan ja tiskipöydän. Mitään ei tapahtunut, joten pyysin jonkin ajan kuluttua uudelleen. Hän pimahti, ja sanoi että "siivoa, siivoa, muusta et osaa puhuakaan!" (Minusta tuon parin minuutin työn pyytämisessä ei ollut mitään pahaa!?). Sanoin, että yksin en jaksa kaikkea tehdä, ja jos hänkään ei auta minua, en minäkään häntä, eli on turha tulla pyytämään illalla "palveluksia". Hän siihen, että "kukapa tuommoista läskiä haluaisikaan panna!"
En tiedä, nyt tuntuu siltä, että enää en jaksa tuollaisen itsekkään laiskurin kanssa... minusta perheen pitäisi olla yhteinen yritys, jossa molemmat kantavat kortensa kekoon. Vai olenko väärässä?
Me molemmat, sekä mieheni että minä, käymme kokopäivätyössä. Yleensä minä kotiudun heti neljän pintaan (työpaikka vieressä) ja mieheni vasta viiden-puoli kuuden maissa. Mieheni olettaa, että minä laitan aina ruoan, ja jos en sitä olekaan tehnyt, seurauksena on napinaa. Syötyään hän kyllä laittaa tiskinsä koneeseen ja siinä sivussa ehkä kattilatkin, mutta menee sitten makoilemaan sohvalle ja avaa tv:n. Minä "saan" sitten huolehtia pyykinpesut, -viikkaukset, siivoukset ym. kotityöt yksin, samoin ikkunanpesut ym. suuremmat hommat. Ja työtä riittää, kun perheessä on vilipertti-poikakin, joka on kova sotkemaan (auttaa kyllä kotitöissä siltä osin mitä osaa), ja mies kova hikoilemaan ja tekemään pyykkiä. Joskus mieheni kyllä auttaa kotitöissä, jos pyydän, oma-aloitteisesti hän ei niitä yleensä tee. Ja useimmiten hän tuumaa apua pyytäessäni, että vouhotan asioista, ei niitä tänään tarvi tehdä... mutta kun hän ei tee niitä huomennakaan, tiedän kokemuksesta. Eivätkä ne kotityöt tule itsestään tehdyksi (tulisivatkin!). Minusta on ruvennut tuntumaan, että olen hänelle pelkkä kotitalouskone. Seksikin on mennyt siihen, että siinä keskitytään hänen tyydyttämiseensä, minä en saa siitä mitään irti. Esileikkeihin hän ei enää vaivaudu, vaikka olen sitä häneltä toivonut. Esileikitkin keskittyvät hänen tyydyttämiseensä.
Eilen oli sitten viimeinen pisara... olin tehnyt perheelle hyvää ruokaa miehen maatessa vakiopaikassaan, sohvalla tv:tä katsellen, ja erehdyin syötyämme pyytämään, että hän pyyhkisi hellan ja tiskipöydän. Mitään ei tapahtunut, joten pyysin jonkin ajan kuluttua uudelleen. Hän pimahti, ja sanoi että "siivoa, siivoa, muusta et osaa puhuakaan!" (Minusta tuon parin minuutin työn pyytämisessä ei ollut mitään pahaa!?). Sanoin, että yksin en jaksa kaikkea tehdä, ja jos hänkään ei auta minua, en minäkään häntä, eli on turha tulla pyytämään illalla "palveluksia". Hän siihen, että "kukapa tuommoista läskiä haluaisikaan panna!"
En tiedä, nyt tuntuu siltä, että enää en jaksa tuollaisen itsekkään laiskurin kanssa... minusta perheen pitäisi olla yhteinen yritys, jossa molemmat kantavat kortensa kekoon. Vai olenko väärässä?
Vastaukset 7
Vanhimmat
En voi kun ihmetellä miten pitkä pinna joillain naisilla näyttää olevan. Mielestäni sinun kannattaisi nyt ryhdistäytyä vähän ja lakata olemasta äiti miehellesi. Lapsi sinulla on jo, joten tuskin kaipaat kumppanistasi sellaista.
Lopeta miehesi passaaminen. Tee hänelle selväksi, ettet ole mikään kodinhoitaja vaan haluat tasavertaisen suhteen, jossa molemmat tekevät osansa.
Jos miehesi ei ymmärrä tätä pelkän puheen avulla, ala huolehtimaan vain omista askareistasi: teet ruuan vain itsellesi, peset vain omat pyykkisi jne. Jos jatkat kaiken valmiiksi tekemistä, ei hän varmasti ikinä muutu.
Mitä tuohon miehesi kommenttiin seksistä tulee, niin mielestäni tuollainen lausahdus on niin ala-arvoinen, että itse jättäisin miehen siihen paikkaan. Kuulostaa siltä, että hän ei arvosta tekemisiäsi eikä sinua lainkaan, joten mitä järkeä tuollaista miestä on pitää. Et näköjään saa suhteessanne häneltä mitään, päinvastoin, joudut raatamaan hänenkin edestään.
Kyllä kai sun pitää tehdä mielipiteesi ja tarpeesi selväksi. Todellakin, sun ei tarvitse olla äiti miehellesi. Minä olen tehnyt aikanaan sen virheen, voit olla varma, että pahenee vaan, kaikista asioista tulee niin itsestään selviä. Kerran päätin, että eipä siivota sitten.. napinaa kyllä kuului "miten täällä on tämän näköistä"..
oma äitihän oli aina hoitanut kaiken. Meillä ei imuroitukaan kolmeen viikkoon, minä olin lasten kanssa poissa kotoa mahdollisimman paljon, laitoin vain heille ruuat jne. Muutos kyllä tuli ja imuri rupesi heilumaan.. Mutta sitä ihanuuttakaan ei kauaa jatkunut. Ero on tullut, mutta syitä oli kyllä muitakin.
Älä alistu, yhteinen koti, sitä pitää yhdessä hoitaa, siinähän se hoituu parisuhdekin samalla, tulee jonkinlainen yhteenkuuluvaisuuden tunne. Ja, jos ei hommat rupea luistamaan sängyssäkään eikä puheet auta, mitäs katsele ympärillesi, josko jossain olisi sopivampi mies :)
tää oli ihan kun mun elämä. ja siihen lisää vielä että minua haukutaan monta kertaa päivässä.
ja suuttuessaan mies käy päälle.
Älkää nyt herrantähden aikuisia ihmisiä passatko! Niin on ehkä tehty vielä pari vuosikymmentä sitten, muttei enää. Älä anna miehesi pitää sinua ja "puuhasteluasi" itsestään selvyytenä. Sen sijaan, tee kuten muut neuvoivat: ole itsekäs. Ala myös tehdä asioita vain itseäsi varten. Sano lähteväsi lenkille ja jätä lapsi hänen hoidettavakseen. Ala elää elämääsi näyttäen, että sinä et tarvitse häntä mihinkään, mutta entäpä toisin päin. Ehkä hän herää.
Olen samaa mieltä toisen kommentoijan kanssa siitä, että jos mun mies sanoisi mulle ettei tuollaista läskiä jaksa panna... Taidat olla aika kiltti nainen. Miksi ihmeessä? Eihän se äijä ansaitse kilttiä kohtelua kun on täysi sika itse. Varmaan olisin tuohon kommentoinut, että no eipä kyllä tommosta pienimulkkuista itsekästä sikaa tekis mielikään. Anna takasin samalla mitalla ja vielä vähän enemmän. Älä ole kiltti pikku piika, joka tekee mitä käsketään!
Meillä kaikilla on vaan yks elämä. Ja kyllin usein pitäs muistaa kysyä: onko tää sitä elämää, mitä mä haluan elää?
Meillä on itsestään selvää, että se kenellä on enemmän aikaa tekee hommat. Nyt kesällä olen töissä ja talo on sikin sokin eikä ruoka ole valmiina, mutta mieheni loma kun alkaa niin se saa tehdä ruuat yms..tosin sen tekemä ruoka on pahaa ja se kai tahallaan tekee huonosti kotityöt että mä tulisin hoitelemaan ne loppuun.
Muuten opiskelen, ja luentoja on aika harvakseltaan. Teen yleensä ruuan neljän viiden aikaan kun mies tulee töistä. Musta on kivaa tehdä ruokaa ja mies on niin hellyyttävä kun se tulee pusimaan kun haistaa ruuan. Mieheni on hiukan kuin akseli touhula! :)
Jos minä vaan en tee mitään, mieheni toteaa että kauhea tiskivuori ja katsoo mua. Sitten sanon että herra on hyvä ja vaihteeksi tiskaa. Kyllä se sitten vittuuntuneena rupee tiskaa, ja se onkin hänen mielestä suuri urakka!
Seksistä sen verran, että kyllä minäkin myönnän että on kivempaa maata jalat auki kun mies nuolee pillua ja olla vaan, mutta eihän se niin toimi. Kyllä mieskin monesti kysyy että haluutko panna, ooks valmis jo? (eli ei esileikkiä...) välillä sitten vaan ei seksiä, ja kun siitä on paljon aikaa, on mieskin valmis vaikka mihin orgioihin kun tietää että saa pillua pitkästä aikaa! Jos seksi ei maita, laita jalkas ristiin niin kyllä se miehesi pian protestoi! :)
ette tekee itse ruokansa!!! Onhan sinulla omakin elämä, harrastuksia yms... Tuskinpa äijä nälkään kuolee ja jos, niin eipä ole väliskikään. Kai se itse on sitten edes muuta kuin läski kun tuollaisia puhuu? Toivottavasti et itse ole opettanut häntä tuollaiseksi...
Niinkuin toisetkin jo sanoivat: Ota itseäsi niskasta kiinni ja lopeta passaus. Kaikenlainen passaus. Ei asiat muutu, ellet itse niitä muuta.
Ala itsekkääksi.
Minä olen 20-vuotias ja äitini päälle viidenkymmenen. Hän on passannut koko perhettä, eli myös isää koko elämänsä. He ovat olleet yhdessä päälle 30 vuotta, eikä isä ole koskaan tehnyt mitään kotitöitä. Hän ei tee edes niin sanottuja miesten töitä. Ei leikkaa nurmikkoa, eikä korjaa tavaroita (esim. kodinkoneita). Hän ei tee mitään. Hän ei ole varmaan koskaan laittanut ruokaakaan. Hänen oma äitinsä hemmotteli hänet pilalle, joten hänen ei koskaan täytynyt tehdä mitään.
Olen jo teininä päättänyt, että minä en aio ketään miestä palvella. Suhteen täytyy olla tasa-arvoinen. Tai sitten mies saa passata minua. ;) Mutta koska se on epätodennäköistä, haluan tasa-arvoa. Olen aina säälinyt äitiäni, mutta samalla ihmetellyt, miksei hän tee asialle mitään. Hän ei ole onnellinen isän kanssa. Se on erittäin surullista.
Minä asun vieläkin kotona ja auttelen äitiä. Tahtoisin kyllä muuttaa pian poikaystäväni kanssa yhteen, mutta en tiedä kuinka äidin käy. Hän puhuu minulle aina mietteistään, isän kanssa he eivät tunteistaan puhu. Toki voisi olla mahdollista, että äiti voisi muuttaa elämänsä, kun huomaisi jääneensä yksin isän kanssa minun lähdettyä. Joten en ole varma autanko asiaa, vai pitkitänkö äidin surkeaa elämää...
Kuitenkaan en toivo moista kohtaloa kellekkään. En ainakaan omalle äidilleni. Tiedän, että häntä harmittaa kun poikaystäväni ostaa minulle kukkia kuukausipäivinä jne. Isä ei sellaista tekisi. Edes hääpäivinä.
Myös te onnettomissa suhteissa elävät naiset, jotka passaatte miehiänne: Lopettakaa se, ja hankkikaa itsellenne elämä. Elämisen arvoinen elämä.
Voimia kaikille.