Harkitsen tekeväni itse pientä remppaa asuntooni eli laminaattilattiat pitäisi asentaa. Ei ole mitään kokemusta tuollaisesta hommasta. Tietysti netistä löytyy ohjeita vaikka miten paljon mutta vaatii silti vähän uskallusta lähteä räpeltämään laminaattien kanssa. Löytyykö sinulta naisena rohkeutta lähteä kotona nikkaroimaan tuollaisia juttuja ihan omin päin ja ilman miesten apua? Oletko kokenut onnistumisen elämyksiä silloin?
Löytyykö sinulta rämäpäisyyttä ja rohkeutta?
tuula-neiti
1192
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Nykyaikaiset laminaatit ovat kyllä niin helpot asentaa, että onnistuu keneltä tahansa. Laudan toinen reuna on mallia "uros" ja toinen mallia "naaras". Siihen vain vähän liimaa väliin ja palat yhteen kuin palapeli. Kevyt kopautus vasaralla ja se on siinä. Varot vain käyttämästä liikaa liimaa ettei se turhaan tursuile ja aiheuta ylimääräistä työtä ja henkistä painetta ("voi ei nyt sitä liimaa on joka paikassa s*atana!"), ja osta sellainen asennusapuväline, joka suojaa sitä laminaatin ponttia kun napautat sen välin tiiviiksi vasaralla. Se on nimittäin melkein ainoa tapa saada siihen hommaan vaikeuksia kun rikkoo vahingossa sen pontin niin etteivät laminaatit sovikaan hienosti yhteen.
En tiedä onko laminaatti paras päällyste eteiseen mutta aion tehdä ensin pienen kokeilun laittamalla laminaatit pelkästään eteisen lattialle. Eteisessä on vielä niin hankalat seinien muodot, paljon kulmia että varmasti jos sen selvitän niin selviydyn muunkin asunnon laminaattien laitosta. Eniten hirvittää saanko sahattua rivien viimeiset laudat täsmälleen oikeaan mittaan. Mitään sirkkeliä en aio ostaa vaan pitää selviytyä käsisahalla. Makkarissa tulee vastaan iso ongelma. 120 cm leveä vuode pitäisi siirtää pois tieltä laminaattien laiton ajaksi, siinä voi loppua voimat kesken sängyn siirrossa.
Laminaatti ja kosteus ovat huono yhdistelmä, mutta jos hommaat kuraisille jalkineille eteismaton, niin toimii eteisessäkin. Sahaus ei ole ongelma kun on hyvä saha ja tekee rauhassa. Se sahattu reuna tulee sitä paitsi listan alle joten ei sen tarvitse ihan priimaa jälkeä olla kunhan heittoa ei ole paria milliä enempää. Mittanauha ja suorakulma takaavat hyvän lopputuloksen.
meehän taas tori osastolle.
Olen mä ominpäin rempannut omakotitalossa. Muunmuassa kaakeloinut, tehnyt vedeneristyksiä, listoittanut ja tapetoinut, asentanut lattiamattoa, maalaillut ja saumaillut sekä muuta nikkarointia. Purkuhommia kans tullut tehtyä.
Olen aina ollut kiinnostunut enemmän tommosesta nikkaroinnista, kun vaikka ompelusta.
Eikö yhtään hirvittänyt kun ensimmäistä kertaa vaikka aloit kaakeleita laittamaan, että mitenkähän tässä nyt käy? Vai olitko varma ihan suoralta kädeltä että kaikki onnistuu? Noissa nikkarihommissa kun voi tulla helposti aika kalliita vahinkojakin äkkinäiselle tekijälle.
Vähän jännitti, mutta olin saanut hyvät ohjeet. Ja omaani kun tein tiesin, että itse maksan jos mokaan. :-) Onnistui kuitenkin hyvin ja siellä ne ovat tänäkin päivänä paikoillaan, eikä kukaan ole valittanut työn olevan huonoa.
Kyllä vain ja suosittelenkin itse tekemään, on nyt nainen tai mies. Siitä tulee semmoista itsenäisyyden tai osaamisen tunnetta. Kokee, että kyllähän sitä itte pystyykin vaikka mihin. Joskus se on ihan kivaa pienissäkin asioissa. Ottaa selvää, kyselee ja sitten tekemään.
Pelkkään nettiin ei tarvitse/kannata turvautua, kyllä ne vaikka kaupoissakin neuvoo, kun käyt kyselemässä. Oikeasti, ota selvää ja kysy! Niin ne miehetkin tietonsa saa, ne puhuu, kysyy ja ottaa selvää.
Jos vähääkään viitsii pysähtyä ja ajatella, tajuaa ja pystyy kyllä. Naiset usein omaavat kärsivällisyyttä hieman paremmin oikeasti ajatellakin ja suunnitellakin, joten hyvät mahdollisuudet on onnistua kohtuu pienellä hukalla :)
Katsot vaan mimmoinen lukitus, että tarvitseko apua, ota huomioon, että osa täytyy laittaa kokonaan ensin pitkittäin kasaan, lukituksen takia ja jos lattia on kovin iso, voip olla kivempi, että on kaveri. Ehkä siis olisi hyvä aloittaa siitä huoneesta, mihin muutenkin tarvitset apua sängyn siirtämiseen, sitten loput tehdä itse, kun osaa jo!
Muuten siis tosi helppoahan se on! Oikeisiin paikkoihin oikeat materiaalit saa kyllä tietää, käy netissä, googlettele ja kysy sitten taas, niistä kaupoista. Kannattaa kysyä aina tarjouksia parista paikasta ja samalla hiukan niitä neuvojakin: monenlaisia myyjiä on, jotkut vaan lässyttää sontaa ja yrittää myymällä myydä, kun jotkut taas on oikeasti asiantuntevia, neuvoo, näyttää ja vertaa.
(Älä käytä liimaa, äläkä vasaraa. Se on provo. Vasaralla kun tärytät siihen niin se on paskana se laminaatin pinta, sen saa kyllä ihan ilmankin. Ja liimaa nyt et tosiaankaan tarvitse, siis mihin??? Että mieti vähän sitten jos naapurin miehiltä käyt kyseleen, että veetuileeko ne vai onko ne jotain "tee se itse, - ja sitten maksa ammattilaiselle" miehiä ;) Tai niin, voihan se olla että tuokin neuvoja on niitä jotka ensin ostaa tarvikkeet, sitten säheltää kaikkitietävänä miettimättä itse, jonka jälkeen maksaa uudet tarvikkeet ja asentajankin vielä...)
Muuten, jos olet työtön, niin lyhytkursseja sisustusasennuksesta löytyy mollilta, siis kaikkia jopa erikseen, että jos on aikaa, niin kannattaa käydä vaikka semmoinen ensin ja sitten tehdä kotona??
Ja vielä:
Joo, siis et sä mitään sirkkeliä tarvitsisikaa, tuota. Käsisahaa et tarvitse vaan laminaattien katkaisuun on ihan oma katkaisulaite, kevyt, helppo eikä tarvitse sähköä sekään. Ota selvää! Mutta koloihin ja muotoiluihin kannattaa kyllä ottaa se sähkökäyttöinen suosiolla, sahaa sitten laminaatti "väärinpäin", ja opettele ensin sen kuviosahan käyttö harjoituskappaleilla. Se on meinaan niin paljon helpompaa, kun on oikeat työkalut, se työ käy ja on kivaa. Kaikkea ei tarvitse ostaa, kun lainaa tai vuokraa.
Laminaattien laittaminen kannattaa ihan aikuisten oikeasti kuitenkin aloittaa helpoimmasta, lukemisen opettelukin aloitetaan aakkosista. Nimittäin kun suunnittelet sen ensin päin persettä eteiseen, sähläät leikkaukset ja kulmat ja toteat että ei ne seinät olleetkaan suorat jne. jne. niin luulet, että homma ON vaikeaa, lannistut ja se sitten siitä.
AINA jos mahdollista, helpommasta kohti vaikeampaa. Siten oikeasti oppii askel kerrallaan ja saa siistiä jälkeäkin aikaan. Yleensä sitten nyppii, kun aloittaa vaikeammasta: siitä tulee korkeintaa keskinkertainen, kun jos aloittaa helpommasta ja etenee kohti vaikeampaa, taidot kasvaa ja koko ajan tulee oikeasti hyvää jälkeä.
Mitan saa oikeaksi, jos osaa käyttää rullamittaa, ja senhän sinä nyt varmaan osaat? Jos loppuun jää väli, mihin tarvitaan seinävaralla 520mm niin silloinhan sä leikkaat sen pituisen pätkän eikö totta? Ja aloitat jämällä sen seuraavan rivin. Jos tulee kolo, niin niinhän sä senkin mittaat. Kyllä sä osaat!
Joten löytyy minulta ja löytyy sinultakin :)
Ja olen kokenut onnistumisen elämyksiä paljonkin, joskus kirosanojakin on päässyt, mutta se on elämää.
(Eikä se miesten apukaan aina haitaksi ole, olen itsekin heitä joskus jeesannut, joten vuoroin ja toisin)
Jos et laita liimaa sinne laminaatin väliin niin saumat elävät ja raot kasvavat ajan kanssa ja jälki on huonoa. Laminaatti ei kuitenkaan koskaan tule täysin kiinni seinään. Ainoastaan lukkoponttinen laminaatti asennetaan ilman liimaa tosin nykyään niitä lukkoponttisia on aika paljon. Perinteisempi laminaatti asennetaan liiman kera ja naputellaan tiiviisti paikoilleen eli sitä ei taitella niin kuin lukkoponttista.
Ei löydy rämäpäisyyttä eikä taitoa tehdä minkään laisia remontteja. Ihailen naisia, jotka osaavat ja uskaltavat. ITse olen tumpelo näissä miehisissä hommissa sen sijaan keittiöhommat hoituu mainiosta joskaan ei se paljon lohduta, jos sulake palaa tai jotain....
Jos laitat eteiseen laminaatit niin ota jotain hyvälaatuista, ei sitä kaikken halvinta tarjouspakettia. Niilläkin on eri käyttöluokkia.