Aloitetaan nyt sitten tällekin palstalle oma yhteystietoketju. Se on ihmisille jotka uskoo keskustelun voimaan ja vertaistukeen. Meitä on varmasti monia jotka kaipaa ystävää, ihmistä joka kuuntelee, puhuu samaa kieltä ja on kiinnostunut keskustelemaan parisuhteeseen liittyvistä asioista. On kuitenkin eri tilanne puhua asioista samassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa kuin "paasata" jatkuvasti ystävilleen joilla kaikki on hyvin.
Olen ihan normaali, työssä käyvä, itse ajatteleva, reilu 40-vuotta nuori mieshenkilö pääkaupunkiseudulta. Elämänkokemusta parisuhteissa minulla on huomattavasti enemmän kuin sinkkuna olemisesta. En ole etsimässä parisuhdetta vaan ystävää tai ystäviä, joiden kanssa keskustella ja vaihtaa ajatuksia. Elän juuri vaikeita hetkiä suhteessani, jonka ongelmat ovat ns. räjähtäneet käsiin viime viikkoina ja jonka takia harkitsen tällä hetkellä eroa hyvin vakavasti. Puhuttavaa minulla olisi mm. uskollisuudesta, luottamuksesta, yksinäisyydestä, seksuaalisuudesta jne. Kun kuitenkaan ei ole sellaista ystävää jonka kanssa asioista puhua, lähdin etsimään samassa tilanteessa olevia keskustelukumppaniksi, tueksi vaikean asian käsittelyyn.
Oletpa sitten mies tai nainen, nuorempi tai vanhempi, eronnut tai eroamassa, ongelmia parisuhteessa tai olipa aihe mikä tahansa ja kaipaat ystävää jonka kanssa puhua ja olet vastavuoroisesti halukas kuulemaan minua, niin uskon että saamme aikaiseksi toisiamme tukevia keskusteluja.
Kaipaan siis nimenomaan puhumista en kirjoittamista. Sitä minä saan tehdä ihan tarpeeksi yksin asioita miettiessäni. Lisäksi asioiden esittäminen on minulle paljon helpompaa puhumalla, kun en mikään Hemingway ole.
Minuun saa yhteyden kirjoittamalla osoitteeseen [email protected] niin sovitaan miten pääsemme alkuun.
Ottakaa rohkeasti yhteyttä, meillä ei ole mitään hävittävää vaan päin vastoin!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Onko tämä keskustelu kuollut?