Pitäisikö uhrata seurustelusuhde lasten takia? Mulla on 2 teiniä ja kolmas lapsi alakoululainen, isä ei juuri pidä yhteyttä heihin, joten olen aika yksin lasten kanssa. Vuoden olen seurustellut uuden miehen kanssa, mutta en ole tuonut kotiin, on tavattu ulkona ja miehen luona. Hänellä on lapsia, mutta asuvat kaukana, joten en heitäkään ole tavannut. Teineille kerroin asiasta jossakin vaiheessa, mutta eivät halua tavata. Mies on lisäksi ulkomaalainen. Nyt hän alkaa kyllästyä tilanteeseen, haluaisi tiiviimpää suhdetta, mutta mun on tosi vaikea antaa hänelle enemmän aikaa tai tuoda lähemmäs perhettäni tässä tilanteessa. Isoilla lapsillani on huonot kokemukset pienimmän isästä (alkoholiongelma), joten en haluaisi heitä pakottaa mitenkään. Pitääkö minun siis luopua seurustelusta, kunnes vanhimmat lapset ovat poissa kotoa?
teinit ja uusi miesystävä
neuvoton äiti
15326
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Pitäisi.
Kaikessa rehellisyydessa, lapsesi tarvitsevat sinua enemman kuin mies. Miesystavasi pitaisi ymmartaa, etta varsinkin kaksi teinia todellakin tarvitsevat aitiaan, kun isa ei ole kuviossa. Murkkuika voi olla vaikea muutenkin, saatikka etta aidin uusi miesystava tunkee sekaan ja huonot kokemukset taustalla pikkusisaruksen isasta.
Vastuu lapsistasi menee aina uuden miehen edelle, tai ainakin pitaisi menna. Veri on vetta sakeampaa. Jos mies ei kertakaikkiaan tata ymmarra, paasta hanet etsimaan nainen jolla ei ole lapsia koska ei kypsyys riita ymmartamaan lapsiperhetta.
Mies EI tarvitse sinua. Sinun huolellisesti ja harkiten hankkimat lapsesi velvoittavat sinut käyttämään kaiken energiasi ja aikasi heidän hyvinvointiin, EI vieraan miehen.
Siihen saakka kun lapset ovat riippuvaisia sinusta, sinun velvollisuutesi kuuluu heille.
"mutku seksi ja kaikki muu on niin hyvää tuon ulkomaalaisen kans" on epäkypsä syy tuoda epäsopua sinun ja lastesi välille.
Kun lapsesi ovat omilaan, voit valita mitä teet oman aikasi kanssa, muutta siihen saakka aikasi, energiasi, neuvosi ja rakkautesi kuuluu vain harkiten hankkimillesi lapsillesi.
Suomi EI tarvitse enempää henkisesti sairaita lapsia tilastoihinsa. Pidä sinä siitä huoli omalta kohdaltasi.
Kiitos vastauksista. Mies on kyllä ollut mielestäni aika joustava ja kärsivällinen, enkä aluksi ehkä ymmärtänyt että hän etsii niin vakavaa suhdetta (=yhdessä asumista). Mutta ehkä hänenkään ei kannata roikkua vuosikausia minun kanssani, jos tilanne on tämä. Surettaa sikäli, että miehessä on monta hyvää puolta enkä haluaisi päästää häntä katoamaan elämästäni. Minulle vaan riittää sellainen kerran viikossa tapaaminen, en välttämättä kaipaa juuri nyt enempää. Voi tuntua itsekkäältäkin, mutta syynähän on perhetilanne.
Turha laittaa tota lasten piikkiin, jos todella haluisit jakaa elämäsi tämän miehen kanssa et pohtisi tällaisia asioita. Etkä edes harkitsisi suhteen uhraamista.
Ja se on fakta, että olet aikuinen ihminen joka kaipaa ja tarvitsee ihmistä elämäänsä oli lapsia tai ei, eikä ne sun lapset siitä kärsis pätkääkään. Uskoisin että ainakin teinisi jopa ihmettelevät että miks oot yksin, itse olisin ainakin surullinen öitini puolesta. Ja se että sulla olisi mies elämässäsi ei todellakaan tarkoita että lapsesi jäisivät heitteille tms. päin vastoin heillä olisi vain yksi aikuinen ihminen elämässään enemmän mikä on tärkeää.
Sä olet aikuinen ihminen ja päätät itse elämästäsi, tietenkin lasten ehdoilla tietyssä määrin ja eri asia jos miehen puolelta olisi jotain kaltoin kohtelua. Älä uhraa itseäs, en usko että lapsesikaan arvostavat sellaista.
Voit kysella neuvoja myos uusperhe-palstalta, loytyy Perhe-kategorian alta.
Ei sun pidä luopua seurustelusta lasten kanssa. En oikein ymmärrä logiikkaa miksi pitäisi. Eroamiset ja uusi parisuhde ovat osa elämää. Ihan hyvin voit antaa lapsille huomiota ja silti olla parisuhteessa. Jos lapset ottavat siitä nokkiinsa niin joskus heidänkin täytyy oppia kokemaan vastoinkäymisiä. On mielestäni jotenkin väärin lastenkin kehitykselle jos pidät heitä liikaa pumpulissa. Ei ne siitä rikki mene jos äiti on onnellinen, päinvastoin heillekin on hyvä nähdä että parisuhde voi toimia.
Tuo on todella huono neuvo. Se että äiti antaa jakamattoman huomionsa lapsilleen niin kauan kuin he sitä haluavat ja tarvitsevat, EI tarkoita pumpulissa pitämistä!
Jakamattoman huomionsa antava äiti VOI olla samalla myos onnellinen äiti. Touhuta lastensa kanssa, opettaa heitä, vaatia heiltä oppimista ja osaamista, neuvoa heitä kuinka oma taloudellinen tilanne pidetään tasapainossa, kuinka huushollia pyoritetään, kuinka jokaisella on vastuunsa kannettavanaan yhteisessä taloudessa jne jne normaalissa perheessä vaatii niin paljon vanhemman aikaa että ihmetyttää mistä yh vanhempi (oli se sitten isä tai äiti) edes loytää aikaa juosta muiden perässä!
Tuo lapsilleen jakamaton huomiointi tarkoittaa myos vanhemman osallistumista vanhempien iltoihin, varmistaessa että lapsi tekee huolella hänelle annetut tehtävät sekä koulussa että kodissa PLUS ylimääräisen tyon/harrastuksen/kehittävän ajanvieton kodin ulkopuolella. Tuohon lapsi tarvitsee vanhemman tuen ja opastuksen.
Vanhemman jakamaton huomio EI tarkoita että vanhempi:
- ei vaadi lapselta mitään
- tekee kaiken lapselle valmiiksi
- ei odota lapsen suoriutuvan annetuista tehtävistä
- välttää asettamasta käytosrajoja
- tunkee euroja oman lapselle annetun aikansa sijaan
Tuo on oikotie lapsen huonovointisuuteen.
Tuolla sinun periaatteellasihan kaikki parisuhteet täytyy aina purkaa että äiti voi antaa JAKAMATTOMAN huomion lapsilleen :D
Kyllä lapsillekin on hyvä opettaa että naisella voi olla monipuolisempikin rooli kuin lapsentekokoneena toimiminen. Psykologisessa mielessä tuossa sun ajatusmallissa ei anneta lapselle oikein reilua kuvaa siitä millaista naisen elämä voi olla. Opetetaanko siinä sitten tyttölapsillekin roolimalli jossa naisen tehtävä on lisääntyä ja elää pelkästään lapsiensa takia. Kyllä äidin tehtävien lisäksi voi olla aikaa myös rakkaudelle ja se on hyvä jälkeläisillekin opettaa. Onhan tässä maassa useita pariskuntia jotka hoitavat lapsiaan ja vanhemmilla riittää silti aikaa myös toisillensakin :D
Tiedän kyllä uusioperheen elämästä ja se voi olla myös rikkaus että perheeseen tulee uusia tärkeitä ihmisiä.
"Tuolla sinun periaatteellasihan kaikki parisuhteet täytyy aina purkaa että äiti voi antaa JAKAMATTOMAN huomion lapsilleen :D"
No, useimmat parisuhteethan kyllä aikalailla lakkaavat muodossa tai toisessa lasten synnyttyä.
Tämä sama periaate muuten koskee niin miehiä kuin naisiakin. Vanhemmilla ei ole mitään tärkeämpää tavoitetta kuin lasten hyvinvointi.
"Tiedän kyllä uusioperheen elämästä ja se voi olla myös rikkaus että perheeseen tulee uusia tärkeitä ihmisiä."
Voi toimia. Voipa moniavioisuuskin toimia. Mutta vähintään on väärin pakottaa perheenjäsenet hyväksymään tällaiset ventovieraat tulokkaat kotiin.
Ei se elämä oikeasti ole noin mustavalkoista jossa elämä uhrataan joko lapsille tai parisuhteelle. Kaikista parasta kaikille osapuolille on kun parisuhde ja lasten kasvatus saa molemmat huomiota. Lasten on hyvä oppia näkemään aikuisten välistä yhdessäeloa ja läheisyyttä muualtakin kuin televisiosta.
Työni puolesta näen paljon lapsia, joiden vanhempien suhdekuviot vaurioittavat. Haluan tässä tuoda esiin lasten ääntä ja heiltä kuulemiani asioita.
En lakkaa ihmettelemästä sitä, miten fiksut ja lapsiaan rakastavat vanhemmat asettavat oman mielihyvänsä ja omat tarpeensa lasten tarpeiden edelle... Miten monta kertaa olen kuullut väitteen " kun voin hyvin, niin olen parempi äiti lapsilleni..." hmm....? Tällä lauseella oikeutetaan paljon; myös uusia , vaihtuvia seurustelusuhteita.
Kuka aikuinen haluaisi, että hänen kotiinsa muuttaisi vieraita ihmisiä viikonloppuisin tai kokonaan, pyytämättä? Kuka haluaisi jakaa meikkinsä, vaatteensa ja huoneensa vrt.lapsen lelut, toisen kanssa, kysymättä? Kuka aikuinen haluaisi kokemuksen siitä, että jää toiseksi omalle rakkaalleen?
Me aikuiset olemme sietämättömän sokeita toisinaan. Puhumme kliseitä siitä, miten lapsen elämää rikastuttaa monet kokemukset ja rakastavat ihmiset...Just... Luotamme lapsen sopeutumiskykyyn. Ja kyllähän lapset sopeutuvatkin; esimerkiksi lapsisotilaita ja -morsiamia on kautta aikojen elänyt päivästä toiseen... Mutta mikä on lapsen paras?
Useimmiten lapsi haluaa kuitenkin elämänsä pysyvän turvallisena ja muuttumattomana; oman tärkeän aikuisen ollessa häntä varten. Joihinkin asioihin voi elämässä vaikuttaa, toisiin ei. Aikunen voi aina vaikuttaa omiin parisuhdekuvioihinsa, ottamalla ensisijaisesti lapsensa tarpeet huomioon. Sitä on aikuisuus ja vanhemmuus. Sitä lapset toivoisivat.
Kyllä sinä näet mielikuvissasi ja tai missä lie kovin yksipuolisen kuvan lapsista tai nuorista. Monilla lapsilla on ongelmia siitäkin huolimatta, että olisivat hyvästä ja rikkoutumattomasta kodista. Toisaalta ainakin minun lapseni suovat minulle kyllä uuden kumppanin ja hänen muuttamisensa meille ilomielin. Todellisuudessa murkku tai nuori huomaa äkkiä helposti myös hyötyvänsä tästä..vähemmän siivousta, enemmän rahaa ja vapaata jne.. toistaalta jos vanhempi sitten lahjoo lasta hyväksymään uuden kumppanin, lapsi jatkaa kiukuttelua palkinnon saamiseksi ;)
No kyllä minäkin työni puolesta näen vastaavia lapsia. Ja omat lapseni elävät eroperheessä. Ja olen täysin eri mieltä kanssasi. Lapsien parasta ei ole uhrata omaa onnea heidän tähtensä. He eivät ikimaailmassa sitä haluaisi. Silloin äidistä tulee vain marttyyri sanan negatiivisessa mielessä. Meidän perheeseen tuli aikoinaan sinkkumies aikas yllättäen ja hyvin on mennyt suhteessa siihen, että joutui yhtäkkiä ADHD-lapsen isäpuoleksi. Minun mielestä perheessä on hyvä olla kaksi aikuista, yksin on raskasta. Kyllä se vaan on niin, että se toinen aikuinen helpottaa arkea ja näin myös lasten elämää ja äidin jaksamista jne jne. Ja meillä on niin, että vaikka lapset ovat minun niin mies on se, jolta kysytään luvat yms ja hänellä on päätösvalta perheessämme. Niin lapset oppivat kunnioittamaan häntä perheenjäsenenä, vaikkei isä olekaan.
Mitäs jos nyt ensin kutsuisit sen miehen kylään ja katsoisit, miten homma etenee? Olen myös sitä mieltä, että "jakamattoman huomion" vaatiminen äidiltä on aika paksua. Uutta miestä ei toki kannata raahata teille asumaan, eikä yökyläänkään ennen kuin lapsilla on ollut mahdollisuus tottua, mutta hän ja lapsesihan voivat tulla vaikka hyvinkin toimeen keskenään! Et voi tietää, jollet ole yrittänyt!
Yritä siis ensin ennen kuin "uhraat" suhdettasi. Tottakai lapsesi tarvitsevat sinua, muista siis antaa heille tarpeeksi vain oman perheen keskeistäkin aikaa. Mutta käyhän heilläkin varmaan omia luokkakavereita tms. silloin tällöin kylässä, miksei siis miesystäväsikin voisi? Katsele ennen kuin päätät.