Tällä hetkellä myyn taitomaa.fi palvelussa, mutta sieltä kauppa ei käy tarpeeksi (ehkä 1 koru per kk tällä hetkellä). Onko netissä mitään parempaa käsitöille, koruille ja askartelulle suunnattua nettikauppaa, jossa käsityöläiset voisivat kaupata tuotteitaan. Alan kohta suunnitella oman nettikaupan perustamista ja sijoittamista kaiken ylimääräisen valuutan sen mainostamiseen. T: Turhautunut Taitomaalainen
Missä saisin käsin tekemäni korut myydyksi?
1
135
Vastaukset
- rohkeutta tarvitaan
Nettikauppiaita on niin hirveän paljon ja todella upeita koruja on kaikkialla, joten erottuminen massasta on tärkeintä. Nettikauppa on myös helpoin myyntitapa, johon useimmat tyytyvät ja todennäköisesti siihen sijoitetut rahat menevät hukkaan.
Jos uskot, että sinulla on oikeesti lahjakkuutta ja ideoita, niin ala rohkeesti panostamaan siihen että saat nimeä ja erotut joukosta, ja ennen kaikkea ole valmis näkemään paaaaljon vaivaa ja aluksi unohtamaan taloudelliset puolet kokonaan. Siis ensin on saatava toimeentuloa jostain muusta ja keskityttävä vain siihen että korusi ovat laadukkaita, pieniä taideteoksia.
Jos tuntuu että taitosi ei ole vielä ylitse muiden, niin hakeudu ensin alan koulutukseen. Usko tavoitteeseesi niin jaksat ponnistella. Kun olet saanut aikaan laadukkaan kokoelman, etsi paikkoja, joissa voit pitää koruillesi näyttelyjä. Tiedota niistä kunnolla, järjestä korujen esittelytilaisuuksia, joissa kerrot itsestäsi ja houkutukseksi vaikka pientä tarjottavaa. Paina hienoja esitteitä, lähetä lehdistötiedotteita.
Jollain pienellä paikkakunnalla on helpointa päästä alkuun, kun uudet yrittäjät huomataan helpommin ja paikallislehtiin tarvitaan juttuja. Pidä toki esitteet myös netissä, mutta lisäksi hanki vaikka pieni tyylikäs myyntipiste esim yhdessä jonkun muun käsityötaitajan kanssa. Hae rahoitusta eri tahoilta.
Sitten kun olet saanut homman vauhtiin ja nimesi/korumerkkisi tunnetaan,
ostajat hakeutuvat myös nettisivuillesi ja ovat valmiita maksamaan koruistasi.
Valitettavasti onneen ei ole oikotietä, vaikka helposta nettikaupasta moni haaveilee. Mutta toisaalta yrittäminen on antoisaa. itse olen onnistunut näillä eväillä hiukan eri tuotteilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1966999- 492646
- 1872199
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101543Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1371511- 741160
Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke171109Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,371104Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241087Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty46987