En pidä lapsestani

Niin, minun piti siis kysellä neuvoja tähän tilanteeseen, mutta sainkin vain purkaukseni tänne. Eli miten saan mieheni tajuamaan, että hänen on huolehdittava enemmän lapsestaan jonka itse halusi ja tiedättekö hoitopaikkoja, joissa lapsi saisi olla pidempää päivää?

Arghhh, valitettavasti ei nyt kyllä yhtään ole sympatioita sinua kohtaan. En haluaisi millään arvostella ihmisiä, mutta suututtaa nyt vaan lapsen puolesta. Itse todella tarkkaan harkitsin lapsen tekoa. Ja monen muunkin olisi syytä harkita. Suostua miehen mieliksi ja vielä hölmömpää appivanhempien ja vanhempien kyselyjen takia? Kyllä meiltäkin jatkuvasti kyseltiin, että koskas te hommaatte lapsia. Sukulaiset, ystävät, työkaverit, jopa naapuri jatkuvasti kyseli. Ärsyttävyyteen saakka. Mutta ei todellakaan olisi tullut mieleen tehdä lasta sen takia. Et voi syyttää miestäsi (pakottiko hän aseella uhaten tekemään lapsen?) tai appivanhempiasi, tai vanhempiasi, itse teit päätöksesi.

Lapsi parka, kun oma äiti inhoaa noin paljon. Jopa vihaa? Viha on todella voimakas sana, kuinka moni vihaa jotain ihmistä? Itse rakastan lastani suunnattomasti vaikka en ole mitenkään muutoin erityisen lapsirakas. Mutat en vihaa edes vieraita lapsia. Olet katkera ja purkaat katkeruuttasi lapseen, joka on todella väärin.

Toivon mukaan tämä on tosiaan trolli. Joka sekin kyllä kertoo ihmisestä jotakin, jos pitää tämmöisiä trolleja kirjoitella huvin vuoksi... Juu jos löytyisi hoitopaikka missä lapsi voisi olla 15 h päivässä niin varmaan laittasit lapsesi sinne. Älä nyt hyvä ihminen ole noin itsekäs! Puhu nyt ihmeessä ammattiauttajalle. Ja olethan puhunut miehellesi asiasta?

oletkohan masentunut? ei kun neuvolaan vaan yhteys

Oleks jotenkin... Tyhmä?
Ei oo tullu missään vaiheessa sanoa sopimusta irti äitiydestä ja tuupata lapsi johki jos isä ei valmis siittä yksin huolehtii?
Taik sit tää on tekaistu juttu. Ohan täällä näit VALITTAJIA! Millon ollaan niiiiiin väsyksissä ja millon vihataan omia lapsiaan. Haha , kannattaaks lapsia tehä? Voi lapsiparkaasi, mutta KÄRSI! Iteppä sotkus aiheutit xD

Anna lapsi sitten sukulaisille, joilta saa rakkautta, jos sitä EI sinulta saa?

Sovitko etukäteen miehen kanssa, että tee miehelle lapsen, mutta et aio hoitaa lasta lainkaan vaan mies hoitaa lapsen yksin?

huomasiko kukaan, että provosoiva?? Halusi saada keskustelua aikaiseksi, mutta vain tuomitsevaa tuli :(

Ole nainen ja myönnä virheesi. kerro tämä asia avoimesti,ehkä lapsi voidaan sijoittaa vielä.Hän on tilanteeseen syytön. En nyt moiti enkä hauku vaan ehdotan tätä tosissani.

Moikka.

Taa on itse asiassa aika yleista, moni ei vaan sano sita aaneen. Suosittelen yrittamaan jotain hauskaa tekemista yhdessa, ja tehda sitten sita. Tai keskittya niihin kivoihin juttuihin lapsen kanssa, tai yrita tuoda esiin lapsestasi ne mukavat puolet.
Sulla saattaa myos olla mielenterveydellisia ongelmia, esim. synnytyksen jalkeinen masennus, kannattaa puhua laakarille.

lapsen miehelle vaatimatta, että hän myös hoitaa lasta?

Useimmilla miehillä on (väärä) käsitys, että kaikki naiset ovat luonnostaan äidillisiä ja tahtovat lapsia. Olet kuitenkin aikuinen, ja lapsi on nyt myös sinun vastuullasi. Sinun on tehtävä miehelle selväksi, että hän hakee lasta ja tekee lapselle ruokaa yhtä usein kuin sinäkin. Jos et muuten saa miestäsi tajuamaan asiaa, niin lähdet yksin matkalle pariksi viikoksi ja jätät lapsen miehelle. Muutenkin ehkä irtiotto voisi tehdä hyvää - oireesi viittaavaa ahdistukseen, jota monet naiset kokevat, kun ovat pitkään sidottuna kotiin.

Lapsi tarvitsee rakkautta. Ujo, hiljainen ja arka. Ettei vaan saisi vakavampia mielenterveysongelmia. Siinä sulle taas sitten kestämistä.

"On rasittavaa kun töiden jälkeen pitää hakea lapsi pois päiväkodista, tehdä ruokaa, katsoa että lapsi syö, ja sitten jo muutaman tunnin kuluttua hoitaa taas ilta-askarreet ja laittaa lapsi nukkumaan, kun mieheni taas lähtee aamulla töihin ja palaa yleensä vasta iltamyöhään."

Kuulostaa siltä, että teillä molemmilla on vanhemmuus nyt vähän hakusessa, myös lapsen isällä. Ei ole sopivaa pienen lapsen isän olla aina pois kotoa, kun on perheen perustanut. En ihmettele ollenkaan ahdistustasi. Perheen pitäisi mennä etusijalle miehelläsikin, töistä tullaan kotiin heti kun päästään. Harvemmin mikään työ kestää kellon ympäri, ja jos kestää niin vastaavasti vapaapäiviä on enemmän, jolloin miehenkin kuuluu olla perheensä kanssa ja antaa äidille joskus myös vapaa-aikaa. Sinun täytyy nyt saada miehesi keinolla millä tahansa osallistumaan. Vastuu lapsesta on hänen molemmilla vanhemmillaan, ei pelkästään äidillä.

Hei, älä välitä miinustelijoista ja ilkeilijöistä, ainakin minä tunnen sympatiaa sinua kohtaan, vaikka samalla säälinkin myös lasta...

Ystäväni nyt samassa tilanteessa kuin sinä ennen... mies haluaa lapsen, ystäväni ei, mutta on alkanut taipua siihen suuntaan, että yhtä lasta voisi yrittää. Heillä on miehen kanssa pelisäännöt sovittu siten, että jos lapsi tulee, mies kantaa siitä pääasiallisen vastuun, koska on lasta halunnut. Eli olen sitä mieltä, että jos miehesi oli se, joka lasta halusi, ei hänen tulisi tehdä pitkiä päiviä töissä ja sysätä päävastuuta lapsesta sinulle. Mies vieköön ja hakekoon lapsen hoidosta, hoitakoon arjen... jos siten tulisi parempi arki teille kaikille.

Kauhistus ,onko tämä oikeasti totta ettet välitä lapsestasi? Ei ihme että hänestä on kasvanut arka ja hiljainen. Sinua ei kyllä voi äidiksi kutsua,tietääkö miehesi miten kylmäkiskoinen olet lapsesi seurassa,et lue hänelle satuja et leiki etkä anna aikaasi. Hän ei taida edes tietää miltä tuntuu kun joku ottaa syliin ja välittää. Lapsesi parasta ajatellen suosittelen että annat hänet vaikka isovanhempien tai jonkun sukulaisen hoitoon.

WTF

Voisiko olla kyseessä se, että vihaat lähinnä tätä tilannetta? Että joudut hoitamaan lasta lähes kokonaan yksin ja ahdistut sen takia. Jos saisit miehesi osallistumaan lapsen hoitoon tai lähtisit itse vaikka lyhyelle lomalle niin ehkä huomaisit, että et inhoakaan lastasi vaan sitä, että joudut tekemään kaiken yksin? Jos lapsesi otettaisiin sinulta pois, etkö kuitenkin kaipaisi häntä?
En tiedä. Vaikea vain uskoa, että äiti tosiaan inhoaisi lastaan. :/

sääli lapsiparkaa. Itse en koskaan tuntenut itseäni hyväksytyksi. En ollut isän toivoma poika enkä äidin unelma pikkuneiti prinsessa, vaan pallinaama köntys ja kovakorvainen tumpelo. Kesti 40 v, ennekuin tapasin toisen samanmoisen ja menetin neitsyyteni koti-orjana oleelle. Nyt sitten kaksi vanhempainsa potkimaan yhteistä leipää järsitään. EIKÄ PENTUJA TEHDÄ kurjuutta jatkamaan. Tiedän, ettei itsestäni olisi äidiksi. Vihaan lapsia. noita kirkuvia räkäneniä.

Ehkä kerran vuodessa luen tätä nettisaittia. Toivoisin kaikkien antavan rakentavaa palautetta, vaikka tunteet kiehuvatkin...

No asiaan...

Onko sinulla ja miehelläsi hyvät keskusteluvälit/yhteydet? Oletteko puhuneet asiasta? Tietääkö miehesi tunteesi? Onko miehesi tyytyväinen elämäänsä? Onko arkenne hyvin harmaata? Rakasteletteko? Hymyilettekö?

Ensin suosittelen puheenavausta miehesi kanssa. Sitten käyntejä perheterapeutilla. Jos miehesi ei lämpene ajatukselle, niin mene itse. Vaikuttaa siltä, että sinulla saattaisi olla pitkään kestänyt masennus, johon ei ole puututtu ajoissa. Sinun tulisi käydä psykiatrilla/psykologilla puhumassa asioista. Oikea lääkehoito ja terapia on pelastanut monen elämän synkältä tilanteelta.

Tee kaikki tämä itsesi, ja miehesi ja ennen kaikkea lapsesi takia. Vaikka asiat ovat ja vaikuttavat nyt pahoilta, niin rohkene pyytää apua! Tulevaisuus on kirkkaampi. Lapsesi kärsii tilanteesta nyt paljon. Hänen ei tule kasvaa huonossa ilmapiirissä vailla syliä ja lämpöä ja rakkautta ja rohkaisua. Jos tilannetta ei avata, niin on hyvin mahdollista että lapsestasi kasvaa ns. ongelmanuori ja aikuinen. Kukaan ei halua enää tähän maahan tai edes maailmaan lisää lapsia, nuoria ja aikuisia, joilla ongelmat johtuvat lapsuudesta.
Toiseksi, sinäkään et parannut ellet hae apua.

Toimi. Ota yhteys omaan neuvolatätiin, joka ohjaa oikeille auttajille. Tai ota itse suoraan yhteyttä kuntasi perheterapiaan.

Ystävällisin terveisin.

ootpas sä hirveä ihminen..

ene juttelemaan ammattilaisille, he ohjaavat sinua eteenpäin. Et välttämättä ole hirveä ihminen kuten jotkut sanovat, mutta jotain ongelmaa on oltava, ja sinun tulee hoidattaa itsesi kuntoon.

Minullakin oli sitä synnytyksen jälkeistä masennusta.. kesti noin 2kk mutta en silti missään nimessä olisi voinut satuttaa lastani ja otin sen vauvan hoitamisen ihan ensimmäiseksi prioriteetiksi siitä huolimatta, siihen auttoi kun keskustelin mieheni kanssa niistä fiiliksistä.. masennuksen aikana, kun ne asiat sanoi ääneen niin sitä jotenkin itsekin tajusi että "mitä hittoa mie oon ajatellu!" . Mut anyway.. Rakastan lastani yli kaiken! Hän on 3v tällä hetkellä ja toivoisin että minulla olisi enemmän rahaa ja aikaa tehdä hänen kanssaan kaikkea kivaa, käydä leikkimaa- typpisissä paikoissa paljon yms yms.. Miten joku voi vihata lastaan? Jos tämä nyt mitenkään edes on mahdollista..mikä minun on hemmetin vaikea käsittää niin onhan niitä lastenkoteja/laitoksia missä lapsesi varmaan viihtyis paremmin kuin kotona.. syy siihen miksi hän on niin vaisu voi olla juurikin siinä että lapsi aistii kun äitillä on jokin hätänä (sinun tapauksessa se kun vihaat häntä). Kerro miehellesi että haluat lapsestasi eroon niin lapsesi pääsee joko isänsä kanssa asumaan jonnekkin muualle kauas sinusta (toivottavasti) tai sitten edes jonnekkin perhekotiin missä häntä rakastettaisiin kuitenkin enemmän kun sinä häntä. Ja tuo ammattilaisen kanssa jutteleminen.. hoida myös se mutta jotenkin tuntuu paremmalta jos ilmottaisit ensin lapsiviranomaisille ja katsoisitte yhdessä mitä teette.

mee hoitoon nainen!!

Ehkä lapsi nytton ujo josset pidä hänestä,leiki hänen kanssaan jne. kasvaa koko kakara kieroon tota menoa.

Olepa onnellinen, että lapsesi on hiljainen ja antaa sinun kysellä, kuin kovaääninen riehuva kakara, joka kyselee ja on äänessä kokoajan. Tänäänkin kaupassa näin pienen pojan äitinsä kanssa karkkihyllyllä ja poika alkoi siinä parkumaan ja temppuilemaan kun ei saanut ostaa karkkia. Äitilläkin siinä pinna paloi ja raahasi sitten kitisevää kakaraa käsipuolessaan kauppareissun.

Käy ihan sääliksi lapsesi, tutustu häneen!!

No joo tuo on kyllä ihan perseestä, että painostetaan hankkimaan lapsi. Sama pätee kaikkeen muuhunkin painostamiseen. Älä kuitenkaan koskaan pura pahaa oloasi lapseen henkisesti tai fyysisesti, hän ei sitä ymmärrä ja aiheutat vain ikuiset arvet. Oma äitini nautti erityisesti tuosta fyysisestä rankaisemisesta tai eipä siinä kyllä yleensä mitään minusta johtuvaa syytä ollut, että imurin johto aina viuhui, niin että persposket ja reidet oli kirkuvan punaiset. Tukasta pyörittely oli myös sitä luokkaa, että olin aina ilmassa roikkumassa.

Olet kuitenkin todella hankalassa tilanteessa tunteittesi kanssa. Lapsen arkuus voi johtua siitä, että hän ei saa riittävästi rakkautta, läheisyyttä ja hellyyttä. Lapsi tarvitsee kuitenkin juuri sitä rakkautta, ehkä olisi paras jättää hänet miehellesi ja hänen vanhemmille - hehän lasta niin kovin toivoivat. Sinä sitten voisit hyvillä mielin karata toisen miehen kanssa, nimittäin et ole varsinkaan miehesi sukulaisten silmissä enää mitään mukavaa nähtävää ja se tulee olemaan ainaista kyräilyä, syyttelyä ja riitaa.

trolli

kerron teille erään asian:tiedän miltä tuosta lapsesta tulee tuntumaan. en ollut haluttu lapsi. minusta ei pidetty huolta ja olen kostonjanoinen koko elämäni ajan ollut. jonain pävänä se lapsi saa tietää ja tuntea sydämmessään että et ole hänestä pitänyt ja olet vihainen. kun lapsesta tulee 20, saatat olla pulassa, jos lapsi päästää katkeruuden ja vihan sieluunsa. oikeastaan toivon sitä, sillä se olisi oikein sinulle! kiittämätön ihminen

Itsekin provoisuiduin alotuksesta aluksi: hyi, kauheaa!( Eikös se äitiys olekaan vain suurta rakkauden täyteistä elämää?? ;)) Mutta sitten kuitenkin: ALOITTAJALLA ON OIKEUS TUNTEISIINSA, KAIKKI TUNTEET OVAT SALLITTUJA. Lasta kohtaan ei tietenkään saa toimia kaikkien tunteiden ohjaamina, esim vihaansa ja inhoansa EI SAA purkaa lapseen. Pahinta, mitä aloittaja voi nyt tehdä on kieltää nuo negatiiviset tunteensa. Kun jonkun tunteen tiedostaa, sitä voi myös työstää: miettiä, mistä se kumpuaa jne.

Itse aloittajana ottaisin yhteyttä perheneuvolaan ja menisin puhumaan sinne. Jos henkilökohtainen tapaaminen ei onnistu, soittaisin johonkin vanhempien puhelimeen. Pääasia, että asiasta puhuisi jollekin! Tai edes vaikka kirjoittaisi päiväkirjaa tms.

Uskon, että aloittaja omia tunteita työstettyään tajuaa, ettei lapsessa ole mitään "inhoamisen syytä", vaan lapsi on rakastettava ujona ja arkana itsenään.

Aloittajan kannattaisi nyt muuttaa asennettaan lasta kohtaan, koska ei ole oikein että lapsi joutuu kärsimään äitin välinpitämättömästä ja vihamielisestäkin käytöksestä. Lapselle voi tulla hyvinkin vaikeita mielenterveysongelmia tämän johdosta. Onko oikein pilata pienen ihmisen elämä (joita kantaa lopun elämäänsä) äidin takia, jolla olisi ollut mahdollisuus olla hankkimatta koko lasta! Joka lapsia hankkii, niin on myös velvollisuus toimia vastuuntuntoisena vanhempana!

Ymmärrän ihan hyvin. Tämä on vain taas sellainen yksi tabu josta ei saisi puhua. Eivät kaikki halua identiteettinsä olevan pullantuoksuinen ja rakastava äiti. Alkuperäisen kirjoittajan identiteetti on jotain muuta kuin äiti-identiteetti, ei se tee hänestä huonoa ihmistä. Hänhän osaa hyvin analysoida ja miettiä tilannettaan.
Voisitko saada teille lastenhoitajan? Siis sellaisen vakituisen joka viettäisi lapsen kanssa aikaa tarhan ulkopuolella, voisi viedä ja hakea lapsen hoidosta, voisi hoitaa vaikka joka toisen viikonlopun teillä kotona. Sinä ja miehesi saisitte enemmän aikaa yhdessä ja sinä myös omien itsellesi tärkeitten asioitten tekemiseen.

Lapsen näkökulmasta tilanne on ikävä. Oman äidin kohdalla tilanne on sama.. olen vuosikaudet hakenut hyväksyntää ja rakkautta omalta äidiltä, mutta silti aina kokenut olevani "vääränlainen" mitä ikinä sitten olenkaan tehnyt. Ainoa asia mitä hän on toivonut, että olisin tavannut oikeanlaisen miehen - saanut vakityön ja perustanut oman perheen.. jotta en olisi riesaksi roikkumassa kiinni omassani. Tämä vain ei ole kaikkien traumojen ja epähyväksynnän jälkeen ollut mahdollista.. kun kasvaa rikkinäiseksi ei pysty hyväksymään itseään tai kasvamaan mitenkään muuten kuin kieroon..

Olen tosi pahoillani, että tunnet noin. Oikeasti.

Ikävä juttu, mutta sinun ei olisi koskaan pitänyt hankia lasta. Olet luonteeltasi erittäin itsekeskeinen etkä vähääkään äidillinen. Lapsen kannalta se on tosi huono juttu, sillä lapsi vaistoaa varmasti asian, ja se tekee hänestä epävarman, onnettoman ja sisältä rikkinäisen ihmisen ja leimaa hänen koko elämäänsä. Vahinko on epäilemättä jo tapahtunut, mutta jos lapsella on todella rakastavia isovanhempia, olisi hyvä, jos hän saisi olla heidän kanssaan mahdollisimman paljon; ei siksi, että sinä pääsisit hänestä
mahdoillisimman helpolla, vaan siksi, että hän saisi olla sellaisten lähiomaisten kanssa, jotka todella rakastavat häntä ja välittävät hänestä. Sinun seurassasi hänestä kasvaa epäempaattinen, tunnekylmä ja onneton ihminen.
Äläkä missään tapauksessa hanki toista lasta!

Kyllä jossain joku Äiti joka haluaa rakastaa tuotakin lasta. Älä jää ongelmien kanssa yksin vaan hae apua itsesi ja lapsesi tähden.

Se on ikävä juttu, jos näin on käynyt, että et tykkää lapsestasi. Luulen, että vika ei ole lapsessa vaan jossakin muussa. Kenties se, että tunsit olevasi painostettu tai pakotettu hankkimaan lasta muiden toimesta.

Sinun olisi ehkä kannattanut miettiä lapsen antamista adoptoitavaksi kun synnytit hänet. Mielestäni ihan hyvä vaihtoehto, jos lapsi ei ole haluttu.

Oletko muuten puhunut asiasta ammattiauttajien kanssa? He ainakin kuuntelevat mitä sinulla on sanottavaa.

Toivon että et tee mitään pahaa lapsellesi, koska hän ei ole ansainnut sellaista ja hän on syytön.

Ota huomioon myös se juttu, että kaikki eivät saa lasta vaikka kuinka yrittävät. Miksi he eivät saa lasta, miksi heille ei ole suotu tätä iloa?

Toivottavasti haet ammattiapua lapsen suhteen, se olisi nyt tärkeätä.

Oon itsekkin "lapsi" no 15 mut tajuun sen et mitä järkee synnyttää lapsia. Oon miettinyt lapsia jne olin päväkodiski kattomas,,ihan kauheita ne lapset. tajuu niitä jotka haluu niitä. hyvä et on ehkäsy ja sitä kul kantsus käyttää. mielummin käyttää ehäsyä kun ite kärsiä synnytyksestä ja sitten lapsista. adoptoikaa lapsi nii saisivat kodin ja kaikki olis onnellisii. mä ymmärrän tavallaan alottajaa koska itekkään en tykkää kakaroist. mut sitä kyl oudoksun et miksei ollu ehkäsy kunnossa.
ja muuten. tää maapallo on yli kansottunu ku aina pitää olla synnyttämäsä lapsia. Tosi järkeviä aikuset ihmiset kun synnyttää ja synnyttää. eivät ainakaa mieti tulevan sukupolvea sitten yhtään..

Osa saamistasi vastauksissta vetää vakavaksi, ihme tuomareita täynnä tämä palsta. Noh, nainen on naiselle peto, mutta olihan joukossa joku mieskin kai...

Alkupuolella vastuksia oli mielestäni yksi oleellinen, jota oikeasti kannattaisi miettiä. Ei rakkaus tyhjästä synny, ei se ole automaatio, vaan rakkaus syntyy yhteisten kokemusten jakamisesta. Ilmeisesti et ole rakastunut johonkin hymyilyyn tai muuhun vauva-taapero söpöilyyn, jotka saavat monet idylli-äidit huokailemaan silkkaa lempeä, toistelemaan mantraa äidinrakkaudesta joka on vahvin kaikista ja aina automaattinen... Yhteiset kokemukset. Mistä sinä nautit ihmisenä itse -älä mieti itseäsi äitinä? Nautitko metsässä kulkemisesta, nautitko uimisesta, nautitko ratsastamisesta... Lähde sinne lapsen kanssa, kokekaa yhdessä mukavia asioita, huomaat että lapsen kanssa on mukava olla.

Vielä haluaisin palata saamiesi vastausten ikävään sävyyn... Näin kaupassa äidin joka selkesti oli väliinpitämätön lastaan kohtaan -ehkä sinut? Minut ainakin se teki vain surulliseksi, -ei missään nimessä vihaiseksi. Jos jotain olisin tehnyt olisin mennyt ja halannut kyseistä äitiä, missään nimessä mieleen ei olisi tullut mennä lyömään. Ja uskon todella, että jos todella kenelle tahansa tällä palstalla oikeasti tulisi vastaan kaltaisesi ihminen, ei kukaan tahtoisi lyödä. Tämä keskustelupalstailmapiiri vain antaa mahdollisuuden ylilyönteihin, ei kukaan ihminen -varsinkaan nainen jolla on lapsia- voi olla noin tunteeton toista ihmistä kohtaan...

En usko, että aloittaja on oikeasti tuota mieltä! Tai sitten hän on tosiaan avun tarpeessa ja pikaisesti. Entä lapsen tunne-elämä, hänestä tulee takuulla häiriintynyt tuolla menolla ja on jo osittain sitä. Tunne ja rakkaus lasta kohtaan syntyy ajan kanssa, joka sitä ei tunne, on täysin tunnekylmä ihminen. Onko tätä ihmistä itseään rakastettu lapsena ollenkaan, vai miten kukaan voi ajatella näin?
Toivon lapsen isän tarttuvan ohjaksiin ja äiti (jos häntä äidiksi voi nimittää), pikaisesti hoitoon.

Minusta tuo aloittajan tilanne on ihan uskottava. Minulla oli lestaäiti, joka ei käyttänyt ehkäisyä, vaikka ei todellakaan soveltunut äidiksi. Muutkin voivat ajautua äidiksi. Eihän sitä oikeastaan etukäteen tiedä, miltä lapsi tuntuu. Minä olen aika varma, että tuntisin lasta kohtaan jotakin aloittajan tapaista, joten luonnollisestikaan en lapsia tee. Jos lasta ei ole rakastettu, kuten minua ei ole, ei ole kovin hyvät edellytykset äidiksi tulevaisuudessa.

Kun aloittajalla nyt kuitenkin on lapsi, hänen kannattaa toimia, kuten monet miehet tekevät: paeta perhe-elämää. Pitkiä työpäiviä, harrastuksia, kavereita. Mummut ja muut lasta vaatineet vahtimaan lasta! Ilmoitusluontoisesti kertoa vaan isille, että äippä on nyt illan pois. Luulisin ongelman helpottuvan.

Sitten kannattaa ajatella, miten suuria ongelmia voi rakkaudettomuudesta tulla lapselle ja lopulta myös itselle. Meillähän oli luunmurtumia, mustelmia, kähmintää, valvottamista ym. mistä seurasi mielenterveysongelmia ja alkoholismia osalle lapsista. Äitini on yhä kai elossa, mutta en ole ollut missään tekemisissä hänen kanssaan vuosiin.

Tämmöisissä tunnelmissa kannustan aloittajaa siihen, että vastaisuudessa kannattaa oikeasti miettiä, mitä haluaa ja sanoa se ääneen. Katkeruus kun ei pue ketään ja on osoitus tyhmyydestä, jos sen taustalla on omat valinnat.

MIksi haukutte viestiketjun aloittajaa hirveäksi ihmiseksi? Hän vaikuttaa masentuneelta eikä varmasti itse haluaisi tuntea nyt tuntemallaan tavalla. Mitä luultavimmin hän haluaisi rakastaa lastaan, mutta ei siihen kykene.

Mutta sen minkä voit tehdä niin itsesi, lapsesi ja parisuhteesi hyväksi on hankkia tilanteeseen äkkiä apua!

Parempi olisi sekä lapselle että sinulle, jos lähtisit pois. Ellet vielä tiennyt, niin tässä maassa ei kukaan voi pakottaa aikuista ihmistä synnyttämään lapsia. Jos olet antanut itsesi sellaiseen painostaa, ota ero ja jätä perheesi sekä mieti vakavasti, oletko ollenkaan täysivaltainen ihminen.

Luultavasti olet joko persoonallisuushäiriöinen tai sitten vain masentunut, joten lääkärissä käyntikin voisi auttaa tilannetta. Ei ole synti eikä häpeä olla edellä mainittuja, ja tilannetta kyetään terapialla auttamaan.

On synti ja häpeä kostaa omaa epäonnistumistasi lapsellesi. Ellet kykene olemaan äiti, on tosiaan parempi, että jätät lapsen isälleen ja häivyt.

Niin, jos tämä thread on totta eikä kusetusta niin pari sanaa:
Jotkut ihmiset eivät ole vain tarkoitettu vanhemmiksi, kuten minä itse, en halua lapsia.
Jos tiesit sen asian, miksi helvetissä teit lapsen?
Lapsen takia nyt teeskentele edes pitäväsi siitä, tai keksi tekosyy ja lähde lätkimään timbuktuun.
Itse en pidä lapsista tippaakaan, mutta vielä vähemmän pidän ihmisistä jotka tekevät lapsia itsekkäistä syistä eivätkä osaa kantaa vastuutaan.
Jos itse tekisin lapsen, tuntisin samoin kuin sinä, täten en tee lapsia.
Kanna vastuusi tai leikkaa itsesi irti lapsen elämästä ja anna miehesi etsiä akka joka pitää heistä molemmista parempaa huolta.

Miksi juuri sinun pitää huolehtia päiväkotimatkoista? Ruuanlaitosta ja muusta? Onko miehesi mennyt naimisiin kanssasi vain saadakseen ilmaisen siivoojan/tiskaajan/pyykkärin/lastenvahdin?

Ymmärrän sinua paremmin kuin luuletkaan. Minun tieni tuosta pyörästä pois oli se, että sairastuin vakavasti. Muutama vuosi meni zombina, jolloin kykenin enintään päivällisen lapsille laittamaan. Nyt olen paremmassa kunnossa ja nautin äitinä olosta ihan hirmuisesti, mutta minulla ei ole enää rasitteena työtä tai päiväkotirumbaa.

Äitiys on vaativaa työtä, mutta maailman aliarvostetuinta. Älä välitä niistä, jotka osoittavat tuomitsevasti etusormellaan: heiltä puuttuu käsityskyky ja empatian taito. Se on muuten merkki narsismista tai psykopatiasta, ellei kykene toisen tunteisiin samaistumaan.

menet hoitoon heti.käytä lapsi neuvolassa,kerro tilanne..viet lapsen toisten lasten seuraan.lopetat itsesäälisi.
pakota miehesi-tai sukulaisesi avustamaan käytännön asioissa.
ulkoile itse-ja lapsesi kanssa.muista kun lapsi kasvaa,tulee vielä aika,jolloin hän menee sellaisiin porukoihin,mihin ei pitäisi mennä,tapauksia on jo riittämiin.
aikuisena jos hän ei tule enää katsomaan.
muista lapsesi jossain vaiheessa perustaa perheen,hänellä on samat geenit kuin sulla-ja hän kohtelee omaa lasta samalla tavalla.

nyt heti toimeen,älä jää odottamaan neljän seinän sisälle,kukaan ei auta tässä vaiheessa,itsesi sinun on apua lähdettävä hakemaan.
muista lapsi on elämässä ainutlaatuinen tapahtuma.
elä hänen kanssa joka hetki.

hylkää perhees, niin pääset lapsestas, saapi miehes ettiä uuden naisen rinnalleen, naisen joka jaksaa innostua lapsestas. ehkä sekin ois parempi vaihtoehto kuin että lapses kasvaa vastentahtoisen, lähes vihaavan äidin hoivassa. sitten saat taas elää kuten huvittaa.

sairas....................

Syvä sympatiani aloittajalle. Kaikilla ei ole luonnostaan hoivaviettiä, vaikka se toki naaraassa on usein voimakkaana. Onhan luonnossakin eläimiä, jotka eivät kiinnostu poikasistaan tai hoida niitä.

Kulttuurissamme on voimakas käsitys ja odotus siitä, että äiti rakastaa lapsiaan. Jos ja kun tätä odotusta ei täytä,tunteista on vaikea puhua. Aina niitä ei edes myönnä itselleen.

Aloittaja ei kuitenkaan ole ainoa äiti, jolle ei muodostu kiintymystä lapseen. Siitä ei vaan puhuta. Ja huomaa kyllä, miksi: jotkut ovat hyvin tuomitsevia.

Varmastikin aloittaja ympäristön painostuksesta uskoi, että kunhan lapsen saa, siihen kiintyy, hormonit auttaa jne.Tämä on usein tottakin. Näin ei kuitenkaan käynyt ja nyt tuntuu sitten pahalta ja väärältä. Ihan turhaan.

Et voi pakottaa itseäsi rakastamaan lasta. Mutta välittää voit. Ja voit olla hyvä kasvattaja. Nykyään korostetaan paljon rakkauden ja kiintymyksen merkitystä. Mutta lapselle riittää pitkälle perusturvallisuus ja se välittäminen. Sinä kuitenkin suojelet lasta, täytät lapsen fyysiset tarpeet jne. Monetkaan vanhemmat eivät ole henkisesti läsnä lapselle - katso nyt miestäsi. Monet isät jäävät etäisiksi ja kiinnostuvat lapsesta vasta kun lapsi on melkein aikuinen, eikä siitä haukuta. Sinua ryöpytetään, koska olet nainen ja naistenhan muka pitäisi olla niitä tunneautomaatteja. Miksi lapsen emotionaalinen hyvinvointi olisi yksin sinun vastuullasi?

Uskon, että vaikket voi rakastaa lasta nyt, kiinnyt pikkuhiljaa siihen kehittyvään persoonaan, joka lapsesta kasvaa. Voit olla ystävä sille aikuiselle, joka lapsesta pikkuhiljaa muodostuu.

Miehesi olisi otettava lastenhoitoon enemmän osaa. Samoin miehen vanhempien, kun ovat kerran sinut painostaneet lapsen hankintaan. Lapsi mummolaan. Siellä saavat sitten lässyttää ja paijata sinunkin edestäsi.

Vihata lastaan -- kai se on mahdollista. Mutta mistä se viha kumpuaa? Tuleeko se siitä että tuntee olevansa loukussa, kaikki vastuu on pelkästää omilla harteilla, ei aikaa harrastuksille/kavereille, ei uraa tai urakehitystä (jos työssä haluaa päteä). Tuleeko viha siitä että parisuhde ei ole kunnossa, ei tukea, ei tunnetta, ei apua arjessa..? Kyllähän sen vihan voi sitten suunnata helppoon kohteeseen, eli omaan puolustuskyvyttömään lapseen jolla ei ole muuta vaihtoehtoa kun olla vihaisen äidin lähellä.

Kyllä viha on helppo projisoida. Vaikka oikeasti olisikin vain vihainen itselleen, että miten olen voinut päästää elämäni tällaiseksi. Mutta aikuisen ihmisen pitäisi tietää paremmin. Hae apua vaikka neuvolasta tai kriisipuhelimesta, lapsi sen ansaitsee ainakin, ja yritä ajatella että sinäkin.

Hienoa että kerrot rehellisesti miten asiat on. Yritä tutustua lapseesi ja tehkää asioita yhdessä. Oletko miettinyt että olet ehkä liian väsynyt? Voisiko joku auttaa? Et ole ainoa. Monet hehkuttavat facebookissa ja muualla mutta todellisuudessa eivät pätkääkään välitä lapsesta ja tai hoida itse lasta. Vaan "esittävät" siksi että he olisivat parempia vanhempia. Kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia. Kaikkea hyvää sinulle ja lapsellesi. Mieti kuitenkin kuinka arvokas lahja hän sinulle on.

Tuollainen on niin väärin. Hanki itsellesi apua ja lapselle turvallinen ja rakastava sijoituspaikka?

HUH HUH muuta kotoa pois, olet lapsen hankkinut tahtomattasi, anna se miehellesi ja häivy. Miehesi löytää varmasti rinnallensa naisen joka antaa lapselle rakkautta ja huolenpitoa. Toi on vapaa ehtoista, lähde vain kävelemään. Jos olisit mun vaimo potkaisisin sut pihalle jos tietäisin, että ajattelet noin.

AP - olet jäänyt itse lapsen tasolle. Et "haluaisi" hoitaa lasta. Lasta hoidetaan, koska otetaan lapsesta vastuuta. Sitä et varmaan käsitä, et ymmärrä miltä vastuu tuntuu.
Älä yritäkään saada itseäsi pitämään lapsesta - yritä ajatella niin, että olet vastuullinen ja tarjoat lapselle niin paljon kuin vain kykenet, yritä tarjota lapselle syliä ja hellyyttä, äläkä osta niitä uusimpia Reimatecin vaatteita ja kaikkea sellaista missä NÄYTÄTTE hyvältä, vaan satsaa tämä raha itseesi, terapiaan, jos sinusta on siihen.
Olen hyvin pahoillani lapsen puolesta, kenenkään ei pitäisi joutua syntymään tällaiseen perheeseen. :(

säälittävää laittaa omat ratkaisut lapsen piikkiin!! häneltä ei lupaa kysytty kun putkahti mailmaan!! Mieti mitä lapsi kelaa kun tajuaa että äiti vihaa..

Sinulta puuttu empatia, psyykkinen vika, ilmeisesti uranainen. Kylmän kasvatuksen saanut lievästi narsistinen. TOivoa on koska kirjoitat tännekin, eri asia miksi.

Miksi ihmeessä suurin osa vain haukkuu aloittajaa, ihan kuin hän tahallaan noin ajattelisi. Hävetkää, ei kaikki aina automaattisesti kiinny siihen lapseen

missähän kohtaa paljastuu narsistisuus?

Sovi aika terapeutille heti ja puhu siellä ongelmastasi. Lapsesta voi tulla pahasti häiriintynyt, jos hän ei saa rakkautta. Kirjoitit, että lapsi on arka eikä sano mielipidettään mistään. Hän ei uskalla. Asia on selvitettävä kiireellisesti, sillä lapsi tarvitsee todellista rakkautta kehittyäkseen menestyväksi ihmiseksi.

Olet masentunut. Muuten kaikki hyvin, mutta et jaksa. Kerro miehellesi ja mene itse lääkäriin. Tai testaa oma masennuksesi rehellisesti masennus-testilla.

Kirjoitanpa tänne omistakin tuntemuksistani.. ymmärrän aloittajaa kyllä, vaikka lapsi säälittääkin. Mutta itse tunnen samoin, tai en aivan samoin, en vihaa lastani mutten osaa nauttiakaan hänestä niinkuin kaiken järjen mukaan pitäisi. En nauti leikkimisestä, en syöttämisestä, en mistään lapsen kanssa. Rakastan kyllä häntä enkä halua satuttaa häntä mutta hän ei anna minulle iloa kuten kuvittelin ennen tyttäreni syntymää hänen antavan. Vielä kun on siinä iässä että pahin uhma on päällä niin joskus tuntuu että miksi pitikään tuo lapsi tehdä maailmaan. Nyt varmaan joku haukkuu minutkin huonoksi äidiksi, mutta omille tuntemuksilleen ei voi mitään. Olen miettinyt onko minullakin synnytyksen jälkeinen masennus, tosin se olisi kestänyt jo 2 1/2 vuotta sitten..
Mies ei osallistu kovinkaan paljon lapsen hoitoon, käy kyllä töissä ja tuo leivän pöytään, mutta päävastuu jää minulle lapsen kanssa olemisessa. Olen väsynyt, odotan vaan että hän kasvaa ja hänestä tulee omatoimisempi edes ja että uhma tasoittuisi eikä kaikesta tarvitsisi tapella. Neidillä kun on niin kova oma tahto että toiseksi jää helposti.

En jaksanu lukea kaikkia kommentteja..Mutta todellakin kesk. aloittaja tarvitsee ammattiauttajan apua. Oletko ehkä väsynyt ja masentunut ja sehän on sit loputon oravanpyörä. Ehkä koet syyllisyyttä että tunnet lasta kohta noin negatiivisesti. Ei minusta heti pitäisi sosiaalitoimelle tai adoptioon antaa, kuten täällä on vihjailtu. Ehkäpä nyt on aika pahoja tunnelukkoja, jotka vaan pitää avata ja käsitellä.
Lapsikin kyllä aistii jos häntä ei rakasteta. Kosketuksen kokeminen on tärkeää ja hyväksytyksi kokeminen. Joten hoplaa nyt vaan apua kaivamaan!!!! Parempi myöhään kun ei milloinkaan, siis jos jo lapsen syntyessä oli tälläisiä ajatuksia, niin niistä ois pitänyt jo silloin puhua neuvolassa, mutta eipäs jossitella vaan nyt vaan tulevaisuutta kohden.

Itselläni on viisi lasta ja viimeinen oli vahinko kun sain hänet en edes pystynyt ottamaan häntä syliin. Äitini sen otti. En ole koskaan oikeen välittänyt hänen menemisistään ja hän on jo 13 vuotta. Hän on aina ollut seurassani hirveän hiljainen. Isoveljien kanssa hän kyllä aina riitelee. Joskus vaan tuntuu että en jaksa katsoa häntä mutta kyllä häntä silti rakastan.

Saitko itse rakkautta ja läheisyyttä kun olit lapsi? Usein lapsen saatua oma menneisyys kumpuaa esiin. No, olipa syy mikä hyvänsä, niin nyt lapsesi kohtalo tuntuu kovin julmalta. Lapsi on täysin riippuvainen hoitajastaan. Jos hoitajalla on joskus huono päivä, tai jokin asia harmittaa, voi sen kertoa lapsellekin lapsen ymmärtävällä tavalla. Mutta älä koskaan näytä ettet hyväksyisi lasta sellaisena kuin hän on. Etene pienin askelin. On varmasti jotain tai jokin asia joka saa teidät molemmat iloisiksi. Kuusivuotias pelaa mielellään pelejä, piirtää, haluaa auttaa kotitöissä. Kehu lasta äläkä tuomitse virheitä. Jos kaikesta huolimatta et pysty parantamaan tilannetta hae ammattiapua.

Narsisti, luonnehäiriöinen, itsekäs, peto! HAE APUA!

Aloittaja on rehellinen itselleen ja kertoo avoimesti oikeista tunteistaan se on enemmän kuin monella lapsella on, rehellinen itsensä ja puutteensa tunteva vanhempi. Rehellisyys ja itsensä tunteminen ei ole sairautta tai narsismia vaan hyväksymistä ja rakkautta.

Aloittajaa on kehoitettu antamaan lasensa laitokseen, sukulaisille tai hylkäämään perheensä. Laitoksessa lasta ei rakasteta yhtään sen enempää kuin aloittajakaan, ei siellä ole rakastavaa syliä vaan henkilökuntaa joka huolehtii lapsen fyysisestä puhtaudesta ja hyvinoinnista ja siihen se jää.

Sukulaiset voivat tietysti rakastaa lasta, mutta sekään ei ole varmaa. Se mikä lasta todella auttaa on rehellisyys, vilpittömyys. Hänelle kerrottaan rehellisesti, että äiti ei tunne tarvetta olla lapsen kanssa ja äidin ahdistuksestakin. Lapselle pitää avoimesti kertoa miten asia on ja se, että se ei ole lapsen syy, se ei ole hänen aiheuttamansa vaan äidin ominaisuus johon äiti voi itse omalla asennoitumisellaan vaikuttaa, ei muut.

Isä perheessä "rakastaa" lastaan ja vaimoaan olemalla työssä, poissa arjesta jättäen vastuun parisuhteesta ja lapsesta äidille, joka ei koe äitiiyttä omakseen on väsynyt ja ahdistunut.

Miehelle pitää kerota tilanne rehellisesti, aloittajan pitää tunnustaa perheelleen tunteensa ja yhdessä etsitte sinua ja perhettänne auttavat asiat ja ihmiset. Perhe-elämänne voi alkaa tästä ja välillenne muodostua aitoa välittämistä ja rakkautta.

Minusta sinun pitäisi pohtia vaihtoehtoa, jossa eroaisit miehestäsi ja jättäisit lapsen hänen huostaansa. Ei lapsi teidän perheessänne vieras ole, sinä itse olet. Tämän jälkeen voisit harrastaa elämääsi ihan yksinäsi. Ei myöskään tarvitsisi pohtia, kuka käy sinua katsomassa sitten vanhana, kun olet sairaalan vuodeosastolla: nimittäin ei kukaan. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Lapsi on vanhempiensa peili.

Toinen vaihtoehto olisi hankkia masennusdiagnoosi tms. ja antaa lapsi adoptioon tai huostaanottoon. Kyllä jokainen lapsi ansaitsee rakastavat vanhemmat, isän ja äidin, joilla on aikaa. Adoptiojonoissa on paljon ihmisiä, jotka eivät mitään niin haluaisi kuin omaa lasta, jota saisivat rakastaa. Soita vaikka Satu Taiveaholle.

Kevytvaihtoehtona voisit harkita irtiottoa, muuttoa vaikka kuukaudeksi omaan asuntoon pohtimaan tilannettasi. Lapsesta olisi sitten miehesi tai sosiaaliviranomaisten pakko pitää huolta tuona aikana. Voisit katsoa, miltä tuntuisi, kun kotona olisi yhtäkkiä aivan hiljaista eikä kukaan tarvitsisi sinua. Voisi tehdä sinulle ihan hyvää.

AP, hyvä kun kirjoitit tänne. Sait aika kovan ryöpytyksen mut onneks kukaan tuskin sinua täältä tunnistaa... Kaltaisiasi on niin paljon.
Olisi hyvä jos entistä useampi hedelmällisessä iässä oleva harkitsisi tarkemmin, ettei vaan ympäristön paineet voita omalla kohdalla. Aika moni ei hanki lasta lapsen takia, vaan ihan jonkun muun, kenties painostuksen, näyttämisen halun, tai sen vuoksi että pitää olla kuin kaikki muut.
Mulla oli myös äiti joka ei rakastanut minua. Hän oli jäänyt vaille rakkautta lapsena, olen tajunnut myöhemmin. Minulle olisi tehnyt hyvää saada rakkautta muualta, mutta sitä emotionaalista puutetta ei silloin huomattu. Jälkikäteen asioita ei voida enää muuttaa... Pitää panostaa siihen mitä on nyt. Sinuna kokeilisin psykoterapiaa ja läheisten tukea. Älä pelkää hoitaa ongelmaa... Toivotan voimia, jaksamista... Et ole huono ihminen - päinvastoin!

Voihan sen aina myydä! Ostajaehdokkaita on takuulla jonoksi asti, ja hyvään hintaan!

Siis ihan kamalaa! Kyllä sinun lapsesi tuntee sen että se ei ole rakastettu, voi lapsi raukkaa. Hae apua.

Aloituspuheenvuoro heijastaa mielestäni nykyään yleistä uskomusta siitä, että tunteille ei vain voi itse mitään eikä niille pidäkään voida. Sen sijaan mitä vastenmielisimpiäkin tuntemuksia pitää märehtiä, jakaa (jopa keskustelupalstoilla!), pohdiskella, ymmärtää, sympatisoida. Tämä ajattelutapa on kasvattanut kokonaisen sukupolven vähintään lievästi häiriintyneitä ihmisiä, joiden ajattelu pyörii oman itsen ja omien fiilisten ympärillä.

Tosiseikkahan on se, että niille omille tunteillesi voi jotain tehdä vain yksi henkilö: sinä itse. Vain sinä voit hallita tunteitasi. Vain sinä voit sanoa: "Olen aikuinen ihminen, minä voin muuttaa tunteitani ja olla niiden herra. Minä olen vastuussa tunteistani. Minun tehtäväni on tuntea asioita, jotka ovat elämäntilanteessani oikeita ja jotka eivät vahingoita kanssaihmisiäni (varsinkaan lapsia!). Se on moraalinen velvollisuuteni."

On selvä, että lapset joskus ärsyttävät tai heidän hoitonsa on kyllästyttävää. Tämän tunteen kokee varmasti joskus jokainen vanhempi. On kuitenkin eri asia huomata tällainen tunne kuin jäädä sitä pyörittelemään päässään niin, että kärpäsestä kasvaa härkänen. Pienistä ohimenevistä tunteista saa nopeasti itse kasvatettua suuria emootioita, ja sitten sitä kohta jo antaa itselleen luvan ajatella, että "vihaa lastaan", "ei pidä hänestä" eikä "halua kosketella häntä".

Ryhdistäydy. Ota itseäsi niskasta kiinni. Oletko sinä nainen vai tahdoton tunteiden vietävissä oleva rääpäle? Tee asioita joita et "tahdo":

1) Kirjoita lapsellesi rakkauskirje. Kehu siinä kaikkea, mitä hän jo osaa, mikä hänessä on kaunista.
2) Kirjoita joka päivä muistiin ainakin kaksi asiaa, jotka lapsesi on tehnyt hyvin ja jotka olivat hänessä mukavia. Jos tuntuu, ettei sellaisia ole, sinun tehtäväsi (velvollisuutesi) on järjestää tilanteita, joissa lapsesi saa olla rakastettava.
3) Hymyile lapsellesi silloinkin, kun sinusta ei siltä tunnu. Jos ei muuten onnistu, ajattele että teet koekuvausta hammastahnamainokseen. Vähitellen lapsesi oppii hymyilemään sinulle takaisin, ja sinun hymystäsi tulee aito.
4) Ota lapsi syliin silloinkin, kun ei siltä tunnu. Ota hänet syliin siten, että hänen vatsansa on omaasi vasten. Silloin hän voi halata sinua takaisin.
jne.

Mä en tiedä,mutta tuntu jotenki tosi hienolta kun muut tsemppaa täällä toisia.Ihan tosi.Olen itse nuori tyttö,joka on kiinnostunut auttamistyöstä.Kaikki täs sivustos jokka tsempannu niin saatta olla ylpeitä itsestänne.

t.Lässyttelijä :)

Jos haluat lapsesta eroon niin se olet sinä joka lähtee, koska ei lapselta noinvain voi viedä molempia vanhempia jos on jo kuusi vuotta ollut vanhempiensa kanssa ja kiintynyt heihin. tuota lapsen hankkimista kannattaa ajatella ensin kahteen otteeseen ennen kuin siihen hommaan ryhtyy, se on sitten seuraavat 18 vuotta tai jopa enemmänkin samassa talossa teidän kanssanne. Voin kuvitella miltä hänestä tuntuu kun tajuaa, että oma äiti vihaa häntä. Hän rupeaalevittelemään kaikenlaisia juoruja sekä perällisiä, että perättömiä koulussa kertoen kaikille kuinka hirveä äiti olet ja voi olla että hänen ystävänsä eivät tule ikinä käymään teillä. Kokemus puhuu tässä asiassa.

ei oo aloittaja uskaltanut tänne enään kirjoittaa tai jos kirjoitti niin muulla nimellä

lapsesi kiva löytää kymmenen vuoden päästä äitin teksti "vihaan lastani"

Mene terapiaan, ihan oikeasti. Ei kukaan ihan terve voi vihata omaa
lastaan.

Muistakaa tosiaan miettiä tarkkaan haluatteko todellakin lapsen ennen sen hankkimista. Tässäkin tapauksessa ajattelemattomuuden vuoksi joutuvat kärsimään niin lapsi kuin äitikin. Lapsi ei ole lelu, nukke, tai jokin "no jos nyt hankitaan se". Jos lapsen haluaa tuoda tähän maailmaan, sitä tulee todellakin haluta, syvimmistäkin sopukoistaan, ilman epäillystä. Lasta tulee rakastaa pyyteettömästi alusta loppuun.

Aloittajan tapauksessa ei auta kuin yrittää selvittää oma päänsä. Ehkä sitten terapia, tai jotain muuta. Kuitenkin ajatukset pitää saada positiiviseksi lastansa kohtaan. Ilman vanhemman pyyteetöntä rakkautta, lapsesta tulee vain "puolikas ihminen".

Laittaa miettimään tämä kirjoitus, pitäisikö munkin ottaa ehkäisy uudestaan käyttöön. En oo ikinä halunnut lasta. Mies kuitenkin kovasti haluaa, joten olemme jättäneet ehkäisyn pois. Kaikki myös ovat aina vakuuttaneet mulle, että omasta lapsestaan sitten kuitenkin pitää. En osaa kuvitella, miten se yhtäkkiä se ihastus lapseen muodostuisi, mutta kai se mahdollista on (hormonit vaikuttaa tms?). Mutta oikeasti musta kyllä tuntuu siltä, että noinhan siinä kuitenkin kävisi kuin AP:lla. Missähän vaiheessa sitä voisi olla varma, että ei lapsestaan opi pitämään? Tietääkö sen varmasti ennen lapsen syntymää? Vuoden kuluttua syntymästä? Milloinhan kannattaisi viimeistään antaa adoptoitavaksi tms, ettei lapselle ehdi tulla liian pahoja traumoja - 6kk, 1v, 3v? Riittäiskö sille lapselle kuitenkin jos isä olisi oikeasti ihan hyvä isä, hoitaisi ja hellisi, jos äiti sitten olisikin vähän etäisempi?

Ymmärrän aloittajaa hyvin. Itsekin inhoan lapsia. Ja lapsiperheitä. Mikään ei ole rasittavampaa jos joutuu puoliväksin kuuntelemaan kun joku esim. töissä jauhaa lapsistaan. Ihan niinkuin se puhe kuuluisi työpaikalle. Tai vielä pahempaa, jos tuo kakaransa töihin "näytille".

Lapset ovat kyllä todella ärsyttäviä, ja haluaisin antaa niille piiskaa ja tukkapöllyä. Niin ennen lapsille tehtiin.

Lapsiperheille teen aina niin että kävelen muka vahingossa niiden vaunuja päin esim. ostoskeskuksissa. Mitäs tulevat sinne valtaamaan yleiset kulkureitit. Itsekkäitä kun ovat, luulevat olevansa jotenkin etuoikeutettuja helkkarin vaunuineen.

Autoni parkkeeraan aina "lapsiperheille" tarkoitettuun leveämpään parkkiruutuun automarkettien edustalla. Kiusa se on pienikin. 2 lapsiperhettä olen jo savustanut talostamme ulos, valitin melusta ja hankin parilta muulta lapsettomalta naapurilta allekirjoitukset melu valitukseen. Vuokralaiset lapsiperheet lensivät kuin leppäkeihäät. Minun aloituksestani myös poistettiin taloyhtiön pihalta lasten leikkipaikka ja hiekkalaatikko.

Miksi niitä lapsia pitää tehdä, jos ei kerran ihan oikeasti ole valmis kantamaan sitä vanhemmuuden mukana tulevaa vastuuta?!

Vastuu lapsesta kuuluu aina molemmille vanhemmille, mikäli molemmat vanhemmat kuvioissa ovat ja kykenevät lapsesta huolehtimaan.

Tuli kyllä todella paha mieli tuota aloitusviestiä lukiessa - niin ikävältä ja surulliselta tämä kaikki kuulosti, lapsen kannalta nimittäin. Erittäin julmalta kuulostaa sanoa, että melkeinpä voit sanoa vihaavasti häntä (omaa lastasi!!!), ettet pidä hänestä,...

Joko tämän aloituksen on oltava trolli, tai sitten sinulla ei ole kaikki kunnossa henkisen hyvinvoinnin suhteen. Jonkin sortin masennusta, ehkä? Hae nyt ihmeessä apua vielä kun voit, ihan koko perheen hyvinvoinnin kannalta. Psykologi, terapeutti, joku läheinen?

Onko sinulla riittävästi omaa aikaa? Sellaista, jolloin voit olla ihan vain itseksesi? Jollei, niin järjestä sitä, sillä se todellakin auttaa jaksamaan.

Vanhemmuuteen ja äitiyteen kuuluu todella myös negatiivisia tunteita ja ajatuksia, ja on ihan sallittua tuntea ja ajatella niitä. Ne ovat ihan normaaleja - vastuu lapsesta on todella suuri ja raskaskin, ja olisi aika epäinhimillistä, ellei siihen vanhemmuuteen koko tunteiden kirjo liittyisi. Mutta huomaa nyt, että normaalista voidaan puhua ainoastaan, mikäli nämä negatiiviset tunteet ja ajatukset menevät ohitse. Minä ainakin voin verrata omiani taivaalla häilyviin tummiin pilviin; joskus niitä tulee, ne ovat siellä aikansa, ja sitten tuuli puhaltaa ne pois - ja aurinko paistaa taas.

Toivottavasti lapsenne saa riittävästi hellyyttä ja huomiota ja tuntee olonsa rakastetuksi... ei ole mukava ajatella, että joku Mrs Itsekkyys pilaa lapsensa elämän vain, koska ei osannut punnita päätöksiään riittävästi.

Toivottavasti lapsestasi EI TULE KIEROONKASVANUTTA että tarvitsee käydä terapiassa vuosikausia. Itse tunsin aina olevan vain tiellä lapsuuteni, Tuli lapsestasi sama mieleen. Hyvänen aika.

Minä voin tarjota lapsellesi rakastavan kodin tai kenelle tahansa lapselle joka sellaista tarvitsee. Ehdoista voi aina sopia.
Itse olen tahattomasti lapseton lapsirakas nainen.

Ota yhteyttä niin mietitään jos esim. sijaiskotia viikonlopuiksi tms.

[email protected]

hmh. itsekin tunnen että oma isä vihaa. aluksi se sattui todella paljon, nyt sen kanssa on oppinut elämään. ihan hyvin menee. ellei siis oteta huomioon masennusta ja itsetuhoisuutta. sitäkö aloittaja haluat lapsellesi?

16-vuotiaana poikana tulin kyllä todella surulliseksi lapsen puolesta. Voi hyvää päivää sun kanssas...

"Lapsi on hiljainen, ujo ja hiukan arkakin, eikä ikinä sano itse mitä haluaa, aina on kyseltävä."

Hänestä tuskin tulee yhtään sen reippaampi tuon sinun asenteesi ansiosta!! Lapsi tarvitsee kannustusta ja rakkautta! Mieti, millaisia ongelmia suhtautumisesi voi lapselle aiheuttaa!! Ei ole lapsen vika, että te olette hänet hankkineet!

Hanki apua äkkiä, mene terapiaan miehesi kanssa, että saatte kodin ilmapiirin kuntoon ja lapselle lisää rakkautta! Lapsi on lahja. Hän ansaitsee tulla hoidetuksi ja rakastetuksi ihanana itsenään! Tsemppiä koko perheelle!!!

Viestini taisi olla hieman kipakka, olen pahoillani. Hankkikaa pian apua, jotta saatte asiat kuntoon! Toivon jaksamista teille.

No kerrankin joku puhuu näin. Tää on jokin potentiaalinen tabu nykyisin.

Rakastan lapsiani, mutta en pidä heistä kuin toisinaan. Itse olen yksinkertaisesti kovin erilainen lapsiini verrattuna. Ei vaan jotenkin millään synkkaa monikaan asia ja tuntuu kuin lapset olisivat jostain muusta perheestä kotoisin. Usein mietin jostain asiasta, että "jos olisi oma lapsi, niin..." kunnes tajuan, että nämähän ovat minun omiani. He ovat kovin harvoin omia itsejään, mikä aina katkaisee tunnesiteen väliltämme puolin toisin. En jotenkin aina edes koe, että lapseni kuuluisivat siihen perheeseen, johon itse tunnen kuuluvani. Toisen kosketus ei tunnu hyvälle, toisen kosketus tuntuu paitsi silloin, kun läheisyys tulee jotenkin väärällä tavalla tai väärästä syystä. Ja minä olen läheisyydestä pitävä ihminen, mutta tämä ei vaan jotenkin toimi lasteni kanssa.

Kauheaa? On... ja ei. Tiedän, että asiat menevät päin helvettiä, jos alan teeskentelemään jotain muuta. Luulen, että tämän homman elämänlaajuinen tarkoitus on opettaa lapset uskaltamaan olla omia itsejään ja minut terveellä tavalla itsekkääksi, sillä sitä piirrettä tarvitsen, jotta jaksan itse ja minulla on jotain annettavaakin, kun sopiva tilaisuus joskus harvoin tulee.

Tässä kyllä huomaa, miten päähän on iskostunut mielikuva, että tietynlainen vanhemmuus on "sallittua" vanhemmuutta ja että toisenlainen vanhemmuus ei jotenkin olisi. Kaikki tämä tapahtuu viime kädessä lasten ja minun parhaaksi, mutta on kokonaan toinen kysymys, että mikä se juju tässä sitten lopulta on.

Itsellä 4 lasta ja osa jo aikuisia.

Voin todeta omista ja muiden lapsita, että lapsi, jota alistetaan, haukutaan, mollataan ja ei anneta hellää rakkautta. Tulee olemaan jollain tasolla tunne häiriöinen aikuisena.

Ystäväni, joka uhkaili mustalaisten vievän ja lastenkotiin laittamisella aivan vauvasta asti omia lapsiaan on saanut kasvatettua todella häiriintyneet aikuiset naiset.
Ja tämä sama äiti on julkisesti ihan hyvin asiat hoitanut tapaus, jostain syystä vaan lasten "ongelmak'äytös" on tullut jostain isänpuolelta:)

Kukapa niistä pitäiskään. Ärsyttäviä mölyapinoita.

Tästä kirjoituksesta tulee mieleeni, miksei helpoteta adoptiota? On niin paljon lapsia jotka tarvitsevat PERHEEN. On niin paljon vanhempia jotka eivät voi saada lasta ja jos molemmat todella haluavat annettakoon heille lapsi. Lapsen tahtominen ei kuitenkaan voi olla vain toisesta puolisosta kiinni. On tärkeää keskustella haluavatko molemmat todella lapsen. Jos on epäilyjä on parasta olla ryhtymättä hommaan.
Minulle lapsi on ollut rikkaus. Lapsi myös lähentää yleensä parisuhdetta. Mutta tämä lähentäminen ei saa olla syy. Syys voi olla vain yksi: lapsi itse ja halu huolehtia hänestä, kasvattaa häntä.
Minulla on yksi lapsi, nyt jo melkein aikuinen ja itsenäinen. Suuri rikkaus perheessämme.
Toivon että aloittaja jaksaisi ja että olisi halua yrittää. Oman elämän velvollisuuksista huolehtimen kuuluu elämään. Lapsesi lähtee kohta kouluu ja alkaa elää enemmän kavereittensa kanssa, alkaa suuntautua ulos. Puhu miehesi kanssa ja sano että tarvitset enemmän tukea lapsen kasvatukseen. Asiat on puhuttava halki ja poikki - kotona. Tällaisesta nettikeskustelusta ei ole oikeastaan mitään asiallista hyötyä. Emme me tunne tilannettasi etkä sinä meidän, jotka neuvoja jakelemme. mIehesi tai perheneuvoja on oikea osoite mihin laittaa ongelma. Pyydän: älä pura ongelmia ainakaan pieneen avuttomaan olentoon.

Näin niitä "Breivikejä" syntyy.... :(

On se kumma kun joku yrittää kysyä apua niin täällä aletaan heti haukkumaan ties mitä hirveyksiä!! Eihän se hienoa ole että inhoaa lastaan, mutta onko se joku äidin tekemä valinta? "tästä eteenpäin vihaan sinua".
Sitten saakin täältä kaiken sonnan seasta seuloa niitä järkeviä kommentteja jotka YRITTÄVÄT edes helpottaa tilannetta.
-Kannattaa puhua miehelle ja terveydenhuollon ammattilaiselle asiasta, osaa varmasta auttaa AINAKIN enemmän kuin tämä palsta!
-adoptiota huudellaan, mutta onko se nyt niin että kun homma ei toimi niin se on ENSIMMÄINEN asia mikä tulee mieleen?!? Ei oo varmaan sekään lapselle nimittäin helppoa 6v jälkeen. Kokeile ensin puhumista, ja ammattiapua ja HEIDÄN tarjoamiaan ohjeita

Onneksi joukosta löytyy myös älyllisiä kommentteja jotka yrittävät saada aikaan muuta kuin pahaa oloa! esim. "Hae apua!" ja "rekisteröitymätön**"

Vaikuttaa siltä että olet masentunut. Millainen on oma lapsuutesi ollut? En todellakaan tuomitse sinua vaan kannusta sinua hakemaan apua mahdollisimman pian. Auttajia varmasti löytyy.

Samaa mieltä, ja todella kiireesti apua!!! Ettei lueta loppu tarinaasi iltalehdestä.. ps. Et ole suinkaan ainut tälläsessä tilanteessa..

Lapsi ei ole vielä liian vanha adoptoitavaksi. Minä järjestän paperit ja viranomaispäätökset, maksan sinulle käteisenä 10 000e ja ongelmasi on hoidettu. Lapsi pääsee kotiin, missä hän on kaivattu.

Mielestäni on erittäin hyvä asia, että otat asian edes täällä esille.Aihe on suuri tabu, kuten yllä olevista kommenteistakin huomaa.Se vain on "kiellettyä" olla rakastamatta lastaan.Yhteisön "giljotiiniä äidille" asenne vain pahentaa asiaa vanhemman itsensä, ja tietenkin lapsen kannalta.
Vaikka vanhempi yrittäisi kaikin tavoin peitellä itsensä kutsumaa rakkauttomuutta.Lapsi vaistoaa täysin vanhemman tunnetasoisen välinpitämättömyyden esim reagoimalla nimerkki "Turhautunut" määrittelemällä tavalla, eli vetäytymällä ja yleisellä epävarmuudella.Lapset kuvaavat tälläistä lapsi-vanhempi suhdetta usein sanomalla että " jotain vain puuttui" tarkoittaen siis vanhemman puutuvaa positiivista tunnesidettä suhteessa lapseen.Tämä on usein lapsen kehityksen kannalta hyvin traumaattista, sillä lapsen perustarpeisiin kuuluu myös hyväksytyksi ja rakastetuksi tulemisen tunne.Kehottaisin tätä nimimerkillä " Turhautunut" vanhempaa varaamaan ajan mitä pikimmin mielenterveyssairaanhoitajalle, joka ohjaa siitä sitten eteenpäin esim.terapiaan.Tee tämä itsesi, ja ennen kaikkea lapsesi vuoksi.

Pakko sanoa 8 luokkalaisen tytön näkökulmasta tästä teidän aikuisten välisestä keskustelusta, että voi jumalauta te ootta lapsellisia. Tappelette ja väitätte toisillenne vastaan jokaisesta asiasta mihin vaan satutte törmäämään.
Helppohan se on täälä ilman nimeä ja naamavärkkiä mollata muita, ei teistä monista teän kommenttien perusteella kyllä uskois, että aikusia ootta.

Ja tosiaan tän viestiketjun alottajalle haluun sanoa, vaikka oonkin vasta näin nuori ja ette välttämättä ota mua vakavasti, että uskosin ton sun käytökses johtuvan - omaa äippääni kun oon seuraillut - siitä, että sulla ei ole itelles aikaa, liian vähän aikaa ja liikaa tekemistä, ei omaa rauhaa ja paineet vaan kasvaa. Näin mä sen ajattelen, ajatelkaa te se miten haluatte.... sanonpahan vaan.

Jos et edes pidä lapsista niin miksi teit lapsen? Jos miehesi painosti sinua siihen niin olisi kannattanut jättää hänet. Olisit voinut tehdä abortin tai laittaa adoptioon. Appivanhemmat tai omat vanhemmatkaan ei voi määräillä aikuista ihmistä. Mutta minkäs teet, olet lapsen jo tehnyt ja kasvattanut, et voi tehdä enää mitään. Opit rakastamaan lastasi jos yrität. Ei sinulla ole paljon vaihtoehtoja. D:

työntäkää ne lapsenne takas pilluihinne

Ajattele itsesi lapsesi asemaan, jos äitisi inhoaisi sinua. Olisit arka ja pelokas etkä uskaltaisi pyytää mitään. Seurauksena on pahat traumat etkä pystyisi aikuisena luottamaan että sinua voi rakastaa.

Jos jollain on useita lapsia, he eivät aina rakasta kaikkia yhtä paljon (koska he voivat olla erilaisia kuin olet itse, luonteet voivat olla ristiriidassa omasi kanssa), mutta kaikilla on oikeus syntyä ja kasvaa rakastettuina. Voit oppia rakastamaan lastasi, ajattele itsesi hänen asemaansa mitä tarvitsisit. Lapset eivät ole sinua varten vaan sinä heitä varten.

Jos jatkat nykyistä suhtautumista, voit olla varma että sinua piinaa vanhana hirveä syyllisyys siitä mitä olet tehnyt lapsellesi. Näin kävi minun äidilleni.

"Ajattele itsesi lapsesi asemaan, jos äitisi inhoaisi sinua. Olisit arka ja pelokas etkä uskaltaisi pyytää mitään. Seurauksena on pahat traumat etkä pystyisi aikuisena luottamaan että sinua voi rakastaa."

No huhhuh. Kuulkaas, lapset niinkuin muutkin nisäkkäät mukautuvat elämän joskus rankkoihin olosuhteisiin. Mitä tulee lapseen:
a) Tämän threadin surkealla äidillä ei ole munaa antaa lastaan pois.
b)Se lapsi varmasti selviää sen surkeat 18 vuotta tavalla tai toisella

Ymmärrän aloittajaa täysin, sinun ja minun kaltaisille ihmisille oikea valinta on vapaaehtoinen lapsettomuus. Jos minulle kävisi kuten sinulle, tekisin 100% varmasti abortin muita osapuolia kuulematta. Jos kuitenkin jostain syystä olisin pakotettu synnyttämään, todennäköisesti lapselle jäisi varsin kylmät muistot lapsuudestaan.

Olisikin erittäin tärkeää, että lapset syntyvät toivottuina ja tervetulleina, tämä saattaa joitakin eläimen vaistolla eläviä emo-ihmisiä raivostuttaa, mutta nykyisin ihminen saa jo luvan kanssa ajatella itsekkäästi itseään ja omaa elämäänsä. Olen suvussani nähnyt kuinka sukupolvi toisensa jälkeen suhtautuu lämpimästi lapsenlapsiin, mutta kylmästi omiin lapsiinsa. Olen ehkäpä se ensimmäinen jolla riittää pokkaa jättäytyä lapsettomaksi.

Voi lapsiparkaa, ei tosiaan voinut valita vanhempiaan. Kunpa lapsia saisivat vain ne, jotka sellaisia todella haluavat. Lapsia haluamattomat voisivat elää elämäänsä ilman. On monia sellaisia, jotka eivät voi saada lasta, vaikka kovasti toivovat. Sitten joku vihaa lastaan...

Tulin todella surulliseksi luettuani tämän. Ennen kaikkea olen surullinen lapsen vuoksi. Voisiko lapsen sijoittaa muualle? Tai voisiko aloittaja ottaa eron miehestään, niin että lapsi jäisi miehelle? Jokainen lapsi ansaitsisi tulla rakastetuksi, jokainen lapsi ansaitsee rakastavan vanhemman.

Olen nyt vihdoin aikuisiällä tajunnut, että oma äitini ei rakasta minua. Kyllä hän on minusta aina huolehtinut, antanut ruuan, vaatteet ja katon pääni päälle. Mutta ei hän minua rakasta, ei ole koskaan rakastanut. Syystä en ole varma, todennäköisesti olen joko ollut pelkkä "vahinkolaukaus suoraan ylämummoon" tai sitten isäni on halunnut lapsia, mutta äitini ei.

Se, etten ole koskaan saanut tuntea äidinrakkautta, on vienyt itsetuntoni aivan pohjamutiin. En ole koskaan arvostanut itseäni millään tasolla. En koe olevani kykenevä yhtään mihinkään. Millainen lapsi on niin kamala, että oma äitikään ei häntä rakasta?

Vastaus on, että ei kukaan. Ketään ei vain voi pakottaa rakastamaan toista ihmistä, tunteita ei voi pakottaa. Sen takia minun käy aloittajaa sääliksi, hän varmasti haluaisi rakastaa lastaan, mutta ei pysty, koska ei ole lapsia ikinä halunnut. Asiaa ei mielestäni voi ratkaista muuten kuin siten, että lapsen huoltajuus siirrettäisiin jollekin muulle. Itsestäänkin voi tehdä lastensuojeluilmoituksen.

Hyvät naiset, ÄLKÄÄ IKINÄ HANKKIKO LAPSIA ELLETTE NIITÄ TÄYDESTÄ SYDÄMESTÄNNE PALAVASTI HALUA!

Oletko kuvitellut, että lapsi olisi jotenkin erityinen. Tutustu häneen avoimin mielin. Lukekaa yhdessä ääneen satuja. Menkää seurakunnan perheleirille yhdessä. Voi kunpa minulla olisi lapsi! Se on suurin haaveeni. Ihan vain, että hän istuisi keittiön pöydän ääressä piirtämässä. Ja että saisin hakea hänet tarhasta. Oletko huomannut, että lapsesi rakastaa sinua? Sen huomaat ihan pienistä asioista. Kuinka hän ottaa sinua kädestä. Kuinka hän pyytää, että jätät oven illalla raolleen, ettei pelota. Kuinka hän painaa nenänsä vasten sinua. Ymmärrä arvostaa noita asioita. Ja huolehdi itsestäsi, älä jää neljän seinän sisään. Käy uimahallissa lapsesi kanssa tai yksin. Pidä huolta itsestäsi, ettei sinulle tule sellainen olo, että kukaan ei välitä sinusta. Välitä itse itsestäsi, niin sinulla on rakkautta muillekin. Rukoile perheenjäsentesi puolesta. Rukoile, että osaisit rakastaa. Kyllä ajan myötä opitkin. Ehkä sinulle vain sopii vähän vanhempi lapsi. Jos sinulla on itsellesi tärkeä harrastus, joka on jäänyt, aloita se uudelleen lapsen kanssa ja opeta häntä. Ajattele, että lapsi olet sinä itse pienenä. Mitä olisit omassa lapsuudessasi halunnut olevan toisin? Saitko itse rakkautta? Mieti tätä ja puhu oman Äitisi kanssa asiasta. Älä puhu miehesi kanssa. Miehelle on tärkeää, että lapsen äiti välittää lapsesta. Aloita opinnot tai uusi työ. Kotona oleminen saattaa olla liian rasittavaa, jos ei tunne kehittyvänsä mitenkään. Kuitenkin, jos sinulle olisi kiinnostusta kasvatukseen ja luovuuteen, esim. lasten taidekasvatukseen, voisi lapsesi kanssa viettämäsi aika muuttua paljon antoisammaksi. Älä vaadi lapseltasi liikoja, ole avoin ja hyväksy hänet sellaisena kuin hän on. Se on tosi tärkeää hänelle, että hän tuntee olevansa ainakin sinun hyväksymäsi. Maailma on muutenkin niin kylmä.

Mahtaa lapsestanne tuntua kivalta, kun ensin väsätty tarkoituksella maailmaan ja sitten oma äiti inhoaa!

Halusitte, että jossain vaiheessa lapsi tulisi, sitten kun se jossain vaiheessa tuli, inhoat häntä?

Syytät lastasi siitä, ettei hän sano mitä haluaa..Itse taas et tunnu tietävän mitä haluat, kun ensin haluat lapsen, sitte et oikein haluakkaan, mutta hankit kuitenkin ja sitte et siitä pidäkkään vaan inhoat!
Huh huh

Minkälainen lapsi-äiti suhde sinulla oli omaan äitiisi. Ajattelin, että jos lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia. Tai sitten olet kasvatettu aika itsekeskeiseksi ihmiseksi. Ajattele, että hän on kuitenkin sinun ja miehesi lapsi ja kohtele häntä kuin toivoisit sinua kohdeltavan. En usko, että haluaisit itseäsi kohdeltavan niin kuin nyt kohtelet omaa lastasi.

säälin tuota lasta kyl . Mikä vitun järki nyt tommosessa taas on että aluksi haluat lapsen ja lopulta vaan se saa vihat päälle? Ei ihme että näitä kouluampujia syntyy kun tämmösiä vanhempia nykyään.

Tosi törkeetä. Miten edes kehtaat tulla tänne haukkuu lastas inhottavaksi? HÄPEÄISIT!!! Mieti 1000 kertaa tai enemmän ennen ku tuut tänne. -.- ilmankos lapsestas on tullu noin ujo ja hiljainen jos ei saa edes huomioo tai rakkautta!! VAJOO MAAN ALLE, SIKA!! kiitos aamen, olen puhunut.

Olen vanha mies.Menin istumaan arboreutemiin,kukkien puutarhaan.Muutama tölkki olutta mukana.Eikä aikaakaan,kun paikalle syöksyi poliisivoimat.Minua epäiltiin pienten lasten hyväksikäytöstä?Käsittämätöntä?Nykyään lähden kauppaan vain mukana apulainen.
En enään uskalla edes yksin käydä kävelyllä.Poliisit ja asianomaiset varmasti tietävät tilanteen.
Kukaan ei ole edes pyytänyt anteeksi.
Julman maan pienet ilkiöt valehtelevat,vääristelevät,jopa syljeksivät vanhemman ihmisen kohdatessaan.

Olisit käyttänyt järkeäsi kun lapsen teitte.

Käy kyllä sääliksi lasta kun tuollaisen äidin on saanut.

Ah, ihanaa tietää, ettei ole ainoa, joka vihaa/ inhoa lapsia....
Neuvoja en osaa nyt sanoa, mutta suosittelisin puhumaan miehesi kanssa.

Minä olen juuri tuollainen arka lapsi. Se on heijastunut mun elämässä aika paljon. Esim. tuo ettei uskalla sanoa mielipidettä. Mielistelen kokoaika muita, niinkuin mielistelin pienenä äitiäni. Pelkään muiden suuttuvan minulle, niinkuin äitini suuttui. Nykyään tämä äitihahmon puuttuminen on näkynyt siinä että yritän löytää sen muualta. Tää perhekierre on johtanut viiltelyyn, ja melkeinpä itsemurhaan. Toivon vielä jonakin päivänä että pääsen näistä asioista irti.

Aloittajalle - ymmärrän tunteesi, mutta kehotan sinua selvittämään asioita PIAN.
Koska mitä nopeammin asiaa selvitetään, sitä enemmän siihen voidaan vaikuttaa. Yritä kehua lastasi, kertoa että tämä on hyvä juuri sellaisenaan, rohkaise oman mielipiteen ilmaisuun.

Kannattaa sinun hakeutua ammattiauttajien luokse. Lapsesi tulevaisuus voi olla arvaamaton, rakkaudeton lapsuus varsinkin äidin puolelta saattaa johtaa jossain vaiheessa sairauteen ja kun vielä perimänä näyttää olevan tunteeton äiti. Eroa miehestäsi ja anna lapsen huolto hänelle hän saattaa löytää normaaleilla tunteilla varustetun naisen elämäänsä. Olet jo aiheuttanut korjaamattomia vaurioita lapsellesi sinä itse et sääliä tarvitse omasta mielestäni olet peto.19

Ja sitten on ihmisiä, jotka eivät voi saada lapsia... olet kovin kiittämätön. Hassua, että syytät lasta siitä millainen hän on. Hän on juuri sellainen joksi sinun läheisyydessäsi on mahdollista kasvaa.

ei millään pahalla mutta lapsi kyllä aistii sen jos hänestä ei välitetä...oma käytös heijastuu usein lapseen. se että lapsesta on tullut sellainen kuin on voi johtua hyvin pitkälti siitä että hän ei ole saanut aloittajalta aitoa rakkautta ja turvaa. kuulostaa kyllä todella vakavalta, suosittelen kans kääntymään lääkäriin..

hei haloo,ettekö te ymmärrä,että jotkut "omasta mielestään erittäin viisaat" käyttää tätä ihan pilkkanaan ja provosoidaakseen ihmisiä

Ja sitten ihmetellään perhesurmia ja sitä, että ei uskalleta hakea apua. Voi hyvä ihme teitä ihmiset. En jaksanut kaikkia kommentteja edes lukea. Onneksi sieltä alusta ainakin yksi asiallinen löytyi. Minusta on hyvä, että aloittaja2 on hakemassa apua tilanteeseensa eikä vain kärsi ja kitkuta ja siinä ohessa anna lapsen kärsiä.
Kyllä apua kannattaa ehdottomasti hakea ammattiauttajilta enkä nyt tarkoita mitään neuvoloita, ellei nyt satu olemaan joku aisansa osaava neuvolan täti siellä töissä. Muuten kunnallinen apu on juuri tuota: 'Kärsi kun itse itsesi tuohon tilanteeseen ajoit'.
Toki on luonnollista jos luontokappale (myös ihminen) kokee jälkeläisensä selviytymisensä uhaksi niin hylätä se, mutta tässä ei nyt ole siitä kyse koska aloittaja2 ihan selvästi yrittää hakea apua, mutta te muut vain tuomitsette ja mollaatte häntä.

Toivottavasti haet ja saat apua tilanteeseesi aloittaja2 ja kaikki sympatiat sinulle ja lapsellesi.

eiköhän jokainen joka sydämen omaa toivo pelkkää hyvää kyseiselle muksulle...toivottavasti asiat tuosta järjestyy paremmaksi pian ja lapsen elämä pelastuu.

Olet uskaltanut vaikeasta aiheesta puhua, ja harmillisesti saat paljon asiatonta kommenttia. Äitiyteen liittyvät tunteet on ihan normaaleja ja olen ehdottomasti sitä mieltä että menet puhumaan tunteistasi jollekin ammattilaiselle. Neuvolasta voit kysyä neuvolapsykologin aikaa, ja siellä puhua avoimesti tunteistasi. En usko että olet ainoa tunteidesi kanssa, eikä tunteesi välttämättä liity edes lapseen vaan taustalla voi olla jotain muutakin. Mutta se selviäsi varmasti ammattilaisen kanssa. Lapsi ansaitsee tulla rakastetuksi ehdottomasti, mutta älä turhaan syyllistä itseäsi tunteistasi tai siitä mitä et jaksa tai halua lapsesi kanssa tehdä. Teet sen mitä jaksat ja pystyt ja haet itsellesi apua jotta itselläsi ja perheelläsi on parempi olla. Et ole mitenkään huono äiti tai tunteesi ei ole vääriä, mutta tärkeetä on kun itse tunnistaa ongelman, ottaa siitä myös vastuun.

Voimia sinulle !

Luojalle kiitos että itse sentään sain kunnon hyvän ja rakastavan äidin! Jos tuollaisen kuin sinä omistaisin, olisin varmaan jo päättänyt päiväni. O_O

Täytyy kommentoida aloittajalle että et ole ainoa. Nimittäin minun oma äitini ei myöskään koskaan pitänyt minusta. Kun minä synnyin niin hän halusi palata takaisin yökerhoihin bilettämään ja viettelemään uusia miehiä.

On monia asioita joita olen alkanut tajuamaan vasta nyt aikuisiällä joita silloin lapsena en vielä käsittänyt ja luulin niitä ihan normaaleiksi. Muistan kun pienenä peseytyminen oli aina yhtä tuskaa kun äitini purki vihaansa minuun pesemällä minut tosi kovakouraisesti. Hän kaksin käsin puristamalla hieroi käteni ja jalkani ihan vereslihalle niin että "likainen iho kuoriutui" pois hänen mukaansa. Se oli todella tuskallista ja luulin että muutkin äidit tekee niin.

Hän myös pakotti minut syömään kaurapuuroa jota vihasin yli kaiken, istuttamalla jopa useita tunteja pöydässä. Hän huusi minulle kurkku suorana ja pakotti syömään kylmettyneen puuron lautaselta. Joskus oksensin lautaselle ja hän pakotti minut syömään sen uudestaan.

Aina kun piti lähteä ulos hän hoputti minua pukemaan vaatteet päälle, mutta meni sitten itse meikkailemaan ja pitkitti aikaa tosi kauan, jotta minä sain istua eteisessä talvivaatteet päällä ihan hiestä märkänä. Jos aloin riisuutumaan kuumuuden takia, hän alkoi huutamaan ja sanoi että "kohta lähdetään" eikä saanut ottaa edes pipoa päästä.

Isäni olisi halunnut ostaa minulle enemmän leluja, mutta äitini sanoi että rikkoisin kuitenkin ne joten se olisi rahojen tuhlausta. Siksi minulla olikin aika vähän mitään muiden lasten suosikkileluja kuten esim. sen ajan He-man ja Turtles ukot jne. Oli vain joitain pikkuautoja sekä muutamia pehmoleluja.

Äitini oli myös aika ilkeä suustaan. Hän sanoi minulle kerran että sitten kun olen vanhainkodissa niin minut jätetään sinne yksin makaamaan vuoteeseen paskat housussa eikä minusta kukaan välitä. Se on jäänyt jotenkin elävästi mieleeni, olin silloin jotain 7 vuotias. Hän myös nauroi minulle jos tein jotain väärin, tai vaikka kaaduin. Se oli hänestä hauskan näköistä.

Äiti oli myös kova kurittamaan minua. Hän usein väänsi minua korvasta oikein kunnolla, niin että oli korvat tulipunaisena. Sekä tukisti retuuttamalla hiuksista, joskus jopa niin että nousin jaloiltani ilmaan. Itkin lohduttomasti, mutta äitini vaiensi minut aina hyvin tehokkaasti huutamalla "nyt saatana turpa kiinni!"

Muistan myös sen kun isäni osti minulle suklaalevyn ja ehdin syödä siitä vain muutaman palan kun jo piti mennä nukkumaan. Seuraavana aamuna olin heti jääkaapilla ottamassa pari palaa, mutta levy olikin kadonnut. Kysyin että mihin se oli kadonnut, mutta äitini ei tiennyt. Isä sitten joskus myöhemmin paljasti minulle että oli nähnyt äitini piilottaneen sen suklaalevyn omaan kaappiinsa ja sieltä kävi aina salaa ottamassa muutaman palan itselleen. Se oli niitä ensimmäisiä kertoja kun isäni huomasi että äidissäni on jotain outoa, ja lopulta eri asioiden kautta he sitten päätyivät eroon ja minä jäin isäni kanssa kahdestaan.

Äitini ei edes ehdottanut että olisi halunnut ottaa minut itselleen. Yleensähän vanhemmat, varsinkin äidit tappelevat lapsestaan erotilanteessa, mutta meillä ei sitä vaivaa tarvinnut nähdä. Äiti muutti omaan asuntoonsa ja alkoi käydä taas eri tanssipaikoissa jne.

En koskaan lapsena saanut pahemmin mitään halauksia enkä hellyyttä ja täytyy myöntää että nyt kolmekymppisenä miehenä se on kieltämättä vaikuttanut minun suhteitani naisiin. Olen vieläkin neitsyt enkä ole koskaan seurustellut kenenkään kanssa. En oikein osaa lähestyä naisia millään tavalla. Jään vain yksin kaikissa ryhmissä ja porukoissa missä on muita ihmisiä.

Tunnen itseni aika pahasti epäonnistuneeksi enkä usko että saisin koskaan tuntea sitä että joku nainen pitäisi minusta ja haluaisi olla minun kanssani. Monet muut miehet ovat paljon kovempia jätkiä sekä itsevarmempia kuin minä, joten jään parinmuodostusmarkkinoilla aina muiden jalkoihin.

Yritän aina säännöllisesti muituttaa itseäni siitä että ei ihmiset niin pahoja ole ja että menestyminen elämässä on vaan itsestä kiinni. Mutta kuitenkin kieltämättä joskus vaan tuntuu siltä että olen oikeasti turha eikä minua tarvita yhtään missään.

Miksi ihmiset hyvät jaksatte reagoida näihin provoihin?? Ei tällä tarinalla ole mitään totuuspohjaa!

Mä voin alkaa adoptioäidiksi. Omanikaan eivät enkeleitä ole mutta rakastan heitä silti yli kaiken.

Rakastatko miestäsi? Siis rakastatko? Vai tykkäätkö miehestäsi, koska hänen kauttaan elämäsi on helpompaa liksan takia ja jaettujen töiden takia ja koska asioita on kivempi tehdä kaverin kanssa? Haluatko tehdä asioita miehellesi? Vai onko miehesi sinua varten? Ja lapsi tiellä? :$

Ota yhteyttä lastensuojeluun ja luovuta lapsi hyvään sijoitusperheeseen. Jokaisella lapsella on oikeus onnelliseen lapsuuteen.

Tuo ei ole normaalia. Lähde kokonaan pois perheestä ennen kuin lapsesi kasvaa aivan kieroon tuollaisen äidin takia. Lapsi aistii jos häntä ei rakasta ja se on ihan kamalaa. Hän ansaitsee rakastavat vanhemmat kuten me kaikki. Hyvä että myönnät asian mutta lapsellasi on oikeus rakkauteen kirjojen lukemiseen ja halailuun jonka kautta hän voi kasvaa onnelliseksi ihmiseksi

Mä voin adoptoida sun lapsen. Meille ei suotu toista lasta vaikka olisi haluttu. Lapsi vaistoaa inhosi ja on siksi arka ja epävarma. Lapsiparka.
Toivottavasti tää on provo.Kukaan lapsi ei ansaitse tuollaista äitiä.

Lisää vain veronmaksajia tähän maailmaan!!!!

Lapsiparka, oma äiti vihaa eikä halua koskettaa.... Mistähän johtuu kaikki perhesurmat ja kouluampumiset ym....

Erotkaa ja anna yksinhuoltajuus miehellesi. Kaikille olisi parasta, jos muuttaisit mahdollisimman kauas. Jos miehesi tietäisi tunteesi, varmaan ajattelisi samoin - bye bye. Tai anna adoptioon, rakastavaan perheeseen, mutta älä jatka noin ja pilaa viatonta lastasi ja hänen elämäänsä. Tee muutos pian!!!

Aloitusviestissä oli tismalleen se syy miksi minä en tee lapsia.. koska tiedän että en niitä jaksa, ja ihan turha sanoa että "kyllä se siitä muuttuu kun oman saa..jnejne." ... ei muutu, joten lapsettomana pysyn ja elän oman elämäni, maailma on lapsia täynnä jo nyt muutenkin.

Aloittajalle: lue Alice Millerin kirja Lahjakkaan lapsen tragedia.

Sinä olet aikuinen ja lapsesi on vastuullasi. Olet vastuussa ihmiselämästä, lapsesi on riippuvainen siitä, että rakastat häntä.

Kylläpä kuulosti hirveältä vuodatuksesi... Nyt sun kannattaa oikeasti hakea apua tuohon ongelmaasi, sillä ongelmasta todellakin on kyse. Millainen ihminen voi kokea vihaa omaa lastaa kohtaan???? Olet täysin tunteeton egoisti ja todella säälin lastasi ja miestäsi. Lapsesi täysi-ikäisyyteen on vielä 12 vuotta, joten ota nyt lusikka kauniiseen käteesi ja hoida itsesi ja ajatusmaailmasi kuntoon!

Mukulat on kyllä ihan kamalia, riekkuvat ja huutavat. saisivat saada selkäsaunan joka ikinen. ennenvanhaan saatiin koko ajan selkäsaunoja ja tukkapöllyjä. mutta kyllä teinkin pahaa, ei sen puoleen. että oikein sain ja oikeudenmukaisesti.

Nykymukulat on hirveitä itsekkäitä, leuhkoja, isottelevia itsestään liikaa kuvittelevia pikkunarsisteja -e ikä ihme, kun suomessa ne tämmöisiksi kasvatetaan. Saksassa osataan vielä sentään kasvattaa lapset nöyriksi, ja sittenhän ne ovatkin vanhemmillekin kohteliaita.

oletko ikinä ajatellut lapsen antamista pois?
Tai jätä se miehellesi.
Ja jos tosiaan NIIN paljon siitä koituu harmia jne. mikset sanonut suoraan miehellesi ettet halua lapsia.? Ja jos kerta miehesi sen halusi niin hoitakoot sitten kans. Ottaisi lomaa tai hankkisi työn jossa ei olla aamusta iltamyöhään töissä. -.-

Aloittajalle.

On ensinnäkin hyvä, että osaat eritellä omia tunteitasi ja syitä sille, miksi alunperin päätit lapsen hankkia. Nyt olisi tärkeää, että saisit elämäntilanteesi jotenkin järjestettyä.

Ensinnäkin, miehesi on autettava sinua kodin ja lapsen hoidossa. Voitte esimerkiksi sopia etukäteen, että hän tulee vaikkapa yhtenä tai kahtena päivänä viikossa kotiin aikaisemmin hoitamaan kotia ja lasta.

Hanki joku harrastus itsellesi ja käy ihmisten ilmoilla. Olet varmaan harrastanut joskus jotain tai tiedät, mistä voisit pitää. Sovi miehesi kanssa yksi ilta, jonka olet pois kotoa omassa harrastuksessasi.

Hanki harrastus, jossa voit käydä yhdessä lapsen kanssa. Harrastaminen voisi auttaa sinua näkemään lapsesi eri valossa. Näkisit, miten hän käyttäytyy muiden ihmisen kanssa ja mitä kaikkea hän osaa ja voi oppia. Monia asioita voi harrastaa yhdessä lapsen kanssa. On olemassa esimerkiksi aikuinen-lapsi jumppia, taidekerhoja, kamppailuharrastustunteja, sirkusta, käsitöitä... Varmasti löytyy jokin harrastus, joka on teille molemmille sopiva. Harrastuksen avulla voisitte harjoitella yhdessä olemista ja se olisi varmasti lapselle tärkeää. Sinun ei tarvitsisi itse keksiä tekemistä, vaan voisit nauttia ohjauksesta ja muiden ideoista.

Pyydä apua isovanhemmilta ja muilta sukulaisilta. Lapsenkin kannalta on tärkeää, että teillä on ympärillänne muita ihmisiä ja tukiverkostoa. Lapsi tarvitsee ihmissuhteita kehittyäkseen ja oppiakseen ymmärtämään erilaisia ihmisiä. Lapsella voisi olla vaikka etukäteen sovitut mummolapäivät, jotka hän viettäisi mummoloissa. Et kertonut mitään siitä, miten vietätte viikonloppuja. Jollei teillä ole mitään erikoista tekemistä, voisiko lapsi viettää vaikka lauantai- tai sunnuntaipäivän mummolassa?

Jos teillä ei ole tukiverkostoa, aina on mahdollista myös palkata lapselle kotiin hoitaja. Esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliitolta voi palkata lapselle hoitajan järkevään hintaan. Hoitaja voi olla mahdollisuus saada omaa aikaa silloin tällöin tai vaikkapa kerran viikossa.

Ahdistuksesi helpottaa varmasti vähän, kun saisit näitä käytännön asioita järjestettyä. Ihmissuhteet ja niiden ylläpitäminen ovat tärkeitä niin sinulle, kuin lapsellekin. Jokainen tarvitsee myös omaa aikaa, jonka voi käyttää omaksi parhaakseen miten itse haluaa. On ainoastaan järkevä sopia tuloista ja menoista parisuhteessa sillä tavalla, että molemmille osapuolille jää omaa aikaa tehdä omia asioita ja levätä.

Valitettavasti ketään ei voi pakottautua rakastamaan, jollei pysty tuntemaan sellaisia tunteita. Lapsen kehitykselle se, että hänestä välitetään, on kuitenkin äärimmäisen tärkeää. Se, että lapsi on ujo ja arka, voi johtua perheenne ilmapiiristä. Jokaisella on toki oma temperamenttinsa, mutta ympäristöllä on suuri vaikutus sille, millaiseksi persoonallisuutemme kehittyy. Et voi siis syyttää lapsen persoonallisuudesta häntä itseään, vaan hän on teidän perheenne kuva.

Sinun kannattaa hakea tukea. Voit ottaa yhteyttä neuvolaan tai perheneuvolaan ja päästä keskustelemaan omista tunteistasi ja suhteesta lapseesi. Voit myös varata ajan itseäsi varten mielenterveystoimistosta tai terveyskeskuksesta. On tärkeää päästä keskustelemaan omasta ahdistuksestaan, sillä kukaan ei voi kätkeä omia tunteitaan. Lapsesi vaistoaa, mitä tunnet häntä kohtaan.

Voit olla myös yhteydessä oman asuinkuntasi lastensuojeluun ja pyytää apua tilanteeseen. Lapsella on mahdollisuus saada tukiperhe, jonka luona lapsi voi viettää esimerkiksi yhden viikonlopun kuukaudessa tai päivän silloin tällöin. Voitte myös saada perhetyön apua lastensuojelun kautta.

Etkö voisi hakea itse jotain terapiaa? Jokainen joskus kiireiden keskellä masentuu. Älä pilaa lastasi ja hänen elämäänsä, sinä se apua tarvitset. Terapiaan varmasti pääsisi aika helpostikin, koska on riski asua lapsen kanssa ja olla näin pahoin itse ulalla.

Pyydä apua, olet niin ylirasittunut kaikista asioista, että jos vaikka joku sukulainen tulisi kotiin seuraksi, edes kylään. On ihan hullua toimia näin? Lapsi tarvitsee tukea. Ei hän opi selittämään asioita, jos ei vanhemmat kerro, että jutellaan ja kysele.

Hyi v*ttu sä oot kuvottava ja itsekeskeinen ihminen...

Siksi lapsi on hiljainen, kun yrittää olla näkymätön. Tietää jo että vihaat häntä. Lähde lätkimään, jätä lapsi isälleen tai anna sukulaisille. Teet erittäin väärin ja erittäin hallaa lapsellesi olemalla tuollainen kusipää. Jos mitään äidin tunteita ei ole, niin anna se lapsi sinne, missä sitä joku rakastaakin.

Tämä on täydellinen esimerkki siitä, kuinka kaikkien ihmisten ei ole tarkoitus lisääntyä..

Muistan lukeneeni mielipiteen: Lapsestaan ei tarvitse pitää, mutta huolehtia täytyy. jotenkin noin.

Tehtyä ei saa tekemättömäksi, sanoo kapteeni Jälkiviisas. Nyt sinun ei auta kuin aikuisena ihmisena hankkia apua, tehdä jotakin mikä auttaa lastasi kasvamaan tasapainoiseksi. Ja se ei ole vain omalla vastuullasi, vaan myös miehesi. Asiasta puhuminen voi olla erittäin vaikeaa, mutta helpottaa varmasti kun ongelma tuodaan esille ja sitä lähdetään purkamaan.

Tuo äidin rakkaudenpuute on kyllä jännä tabu. Isän rakkaudettomuus lastaan kohtaan on kyllä lähestulkoon siedettävää ja ymmärrettävää yhteiskunnassa, mutta jos äiti ei rakasta lastaan, niin se on ikään kuin koko elämän, olemassaolomme tukipilarin murtuminen. Tosiaan kuvitelmana on, että jos oma äiti on hengissä ja "paikalla", niin hän on sellainen, jonka rakkauteen voi luottaa vaikka koko maailma kaatuisi päälle. Mutta tosi asia on että kaikilla naisilla ei sitä vaistoa vain ole, ja sellaiset mielletään jotenkin vajaiksi.

Mutta sitä mieltä olen, että sukulaisten tai perheenjäsenten painostuksen takia ei pidä lähteä lisääntymään, jos ei itse ehdottomanvarmasti sitä halua. Ja tässä ketjussa tullut niin järjettömän typerä aatos esille, että voisi vaikka pullauttaa yhden ulos ja katsoa, josko sitä sitten rakastaisikin. Jos ei, niin hankkiutuu eroon. En edes... huh... *jeesustelua*

Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry

http://www.aima.fi/

Kiitos kaikille tästä maailmaa avartavasta keskustelusta. Olen pitkään itse miettinyt, haluanko koskaan lapsia, koska yleisesti lasten läsnäolo on vaan ahdistavaa ja jokainen vaippaikäinen inhottaa, nyt tiedän kertoa kaikille, että ei oo, eikä tuu mun elämääni sotkemaan.

Kyllähän ne kasvaa, mutta aikusistakin suurin osa tuntuu olevan ihan umpiurpoja, niin mitäs mä semmosella ees tekisin.

Miksi puhutte synnytysmasennuksesta kun lapsi on jo 6vuotias? Outoa tässä on ettei ap missään vaiheessa tunne lastaan kohtaan normaalia rakkautta ja kiintymystä. Ei vastasyntyneeseen eikä 6-vuotiaaseen.
Oma äiti on kuitenkin 6-vuotiaalle äiti, riisto omista koto-oloista olisi hänelle kohtalokasta.
Ap:na miettisin enemmän omia tunteitani. Onko kyse inhosta omaa lasta kohtaan vai sitä elämän tilannetta ja vastuuta mitä lapsi tuo tullessaan kohtaan.
Lapsesi on ainutlaatuinen, lahja sinulle, että kasvaisit ihmisenä. Olen itse yli 50-vuotias ja sain lapset nuorena. Mitään en ole niin paljon katunut kuin virheitä mitä tein lasteni kanssa kun he olivat pieniä. Sen mitä nyt kylvää edestään katkerana joutuu löytämään.
Keskustele asiasta ammattiauttajan kanssa, että saat läheisemmät välit lapseesi.
Muutoin vanhana ja yksinäisenä mummuna saat vaan katsoa itseäsi peiliin, kun lapsesi ei käy eikä tunne mitään sinua kohtaan. Sinun täytyy ymmärtää, että jos et tunne lastasi kohtaan mitään nyt, ei lapsesikaan tunne vanhempana sinua kohtaan yhtään mitään muuta kuin vihaa.

tästä on kulunut jo pian vuosi. Mitä äidille kuuluu nyt?
Paljon asian sivusta kommentteja. Tiedostan kyllä itse monta äitiä, jotka tuntuvat vihaavan lapsiaan tai ovat tehneet ne kun ne vain kuuluvat elämään.
Onneksi minulla on rakkautta lapsille, kiitos siitä. Vaikka välillä onkin päiviä, jolloin uhkaan lähettää ne huitsin nevadaan. Mutta onneksi
sinne ei ole junalippuja. Mutta varmasti tälläinen rakkaudettomuus on ongelma, kuinka moni sen uskaltaa ääneen sanoa.
Uskon, että riittäisi kun äiti kävisi juttelemassa ja saisi avaimet miten arjessa toimia. Tuskin tähän mitkään lääkkeet auttaa, ei taida olla mitään rakkasupilleriä olemassa. Päinvastoin, niiden tarkoitushan on turruttaa loputkin tunteet. (kokemusta on). Lääkehoidosta:Tunteettomana arjesta selviää paremmin ja ehkä ajan myötä helpottaa ja voi jättää lääkkeet pois, ja alkaa taas tuntea. Ollenkaa väheksymättä masennusta ja muita mielen sairauksi
a.

Rakastin kovasti entistä miestäni, mutta en vain voinut antaa periksi lapsiasiassa, koska en kertakaikkiaan näe itseäni äitinä. Hän taas olisi halunnut lapsia. Ahdistaa edelleen jossain määrin se, ettemme ole enää yhdessä, mutta parempi varmaan tämäkin, kuin tehdä niitä ei-haluttuja lapsia?

Anna se lapsi jollekin hoitoon, joka haluaa lapsia-Lapsi tarvitsee syliä ja läheisyyttä ,muuten hänestä kasvaa tunnekylmä aikuinen esim kummit tai mummot voisi olla sylinä .JOs et saa lapselle sijaissyliä niin hae apua itsellesi, sulla on tunne lukko, jonka voi avata puhumalla.Kyllä normaalikin tunne elämä sisältää inhon ja vihankin tunteita, mutta niille ei voi jatkuvasti rakentaa elämää..eikä varsinkaan lapsen tunne elämää.Toivottavasti isä edes rakastaa sitä lapsiparkaa.Anteeksi mutta mua pelottaa että siitä kasvaa näitä kouluampujia ..
JOs et halua lukea lapsellesi, niin lainaa kirjastosta äänikirjoja ja laita se soimaan.Tai joku iltalaulu sen sijaan.Iltarukouskin on läsnäoloa ja lapsen hyväksymistä.Herranen aika sun lapsi kasvaa äidin kanssa, joka vihaa häntä..mitä se tekee sen sielulle ?Mieti jos sun pitää elää semmoisen kanssa, joka ei siedä sua silmissään tai sylissään..?Se on ihan kamalaa.Tappaisin itseni varmaan.Se ainakin vaikuttaa sen omanarvon tuntoon (=.Mä en oo mitään kun äiti ei rakasta mua).Lapsen kanssa on ihanaa jos ja kun voi jakaa sitä vastuuta muillekin ja lapsen kaverit helpottaa jo kovasti elämää, kun lapsi ei takerru pelkästään suhun.Mietin vaan sitä tulevaa murroikää, että ihan kiva kun lapsella ei ole mitään sidettä suhun, niin miten se toimii uhmaiässään kun tunteettomuus tulee pintaan ( vaikka mun lapsilla on ollut syliä ja suukkoja ja iltasatuja niin hain niitä putkasta silti)..äiti ei ole korvaamaton mutta joku tärkeä ja rakastava ihminen pitää olla...vaikka kasvaahan niitä lapsia venäjällä viemäreissäkin.ne vaan pitelee toisistaan huolta ja saavat sitä turvaa.Ilman sitähän ne kuolee sinne.Lapsi joka saa syliä on vahvempi elämässä.Mutta ilman rakkautta olen kuin helisevä vaski ja kilisevä kulkunen...Kai se pysyy elossa eikä se siitä riukki mee jos ei saa iltasatuja.Mutta kiletäydytkö puhtaasti itsekkyydestä vai väsymyksestä ?Lapsi ymmärtää kyllä selitykset.Mutta saattaa silti riskata sitä.Saduttomuus sinänsä ei riko lasta, mutta töykeä ja vihaava käytös voi vahingoittaa.Mutta ei aina tarvitse saada kaikkea mitä haluaa.Etsi rohkeasti vaihtoehtoja asioille.Ei äitiydelle ole olemassa valmista kaavaa.Jokainen äiti on omanlaisensa.Voimia sinulle.

Kurjaa tekstiä.. Mietit kuinka saisit sanottua, kerrottua, aikaan saanosta miehesi kohdalla jotta tämä osallistuisi enemmän lapsen kanssa olemiseen ja kasvatukseen. Näytä tämä kirjoituksesi hänelle. Minut se ainakin pysäytti ja nyt onnettomana sinun lapsesi puolesta mietin mitä ihmettä tilanteellenne voisi tehdä? ? ?

Koska ensinäkään sinun lapsesi ei ansaitse noin huonohkoa vanhemmuutta kuin tällä hetkellä saa. Sinun lapsesi pitäisi olla Rakastavan ja kunnioittavan ja suojelevan ja johdonmukaisen kasvatuksen kanssa tekemisissä päivittäin, jotta hänestä kehittyisi Tasapainoinen nuori ja aikuinen.

Sinua tuntematta on kovin hankalaa alkaa analysoimaan mikä on johtanut tämmöiseen tilanteeseen.. Masennus? Persoonallisuushäiriö? tms.. vastaanvanlainen mielenvikaisuus, koka sinun kohdalla tilanne menee normaalista aika kauas.

Onko lapsessasi sinun nähden mitään hyvää, tai teidän hetkissä?

Toivon todellakin ettet ole saanut aikaan vahinkoa, mutta jos lapsi on 6:n vanha niin vahinkoa on tapahtunut enemmän kuin tekstisi antaa ymmärtää. Sinä itse olet todennäköisesti tukehduttanut hänen oman toimintansa, tahtonsa pyytää, sanoa mielipidettänsä.. Sinä olet hänet kasvattanut, joten aloitappa inhoamalla ensin itseäsi, ennen muita. Oikeasti, jos virheet on vielä korjattavissa niin hyvä ihminen ÄLÄ AIKAILE ENÄÄN.

Aloittaja, mene töihin jonnekin, jossa on yhtä pitkä päivä kuin miehelläsikin.
Silloin on lapsellasi mahdollisuus tavata mukavia ihmisiä ja kehittyä eteenpäin. Sinun läsnäolosi on huonoa lapselle. Vai miltä tuntuisi sinusta olla kaiket päivät jonkun ihmisen kanssa, joka inhoaa sinua?

Tiedätkö edes, mistä lapsenne pitää, pallopeleistä, piirtämisestä? 2-3 vuotiaat voivat mielellään piirtää.

Toivottavasti et ole kykenemätön myös työntekoon.

Ei aloittajaa voi tuomita sen takia, että hän on saanut lapsen. Ehkä vastoin tahtoaankin. Pitää ymmärtää, että joskus paineet ovat oikeasti liian kovat. Omat vanhemmat haluavat tulla ukeiksi ja mummeiksi, oma mies haluaa isäksi.
Ja entä ajatus siitä että "lapsi kuuluu parisuhteeseen" "lapsi kuuluu elämään" "lapsi on yksi tärkein tavoite" tai "lisääntyminen on ihmisen tehtävä".
Aina tilanteissa on vaikeaa miettiä mitä oikeasti haluaa, jospa toisten miellyttäminen on helpompaa. Tai ehkä on ajateltu että " kyllä minä siitä lapsesta sitten pidän kun se syntyy"
Noh, kun se onnellinen elämä ei sitten tulekkaan.
On paljon ihmisiä jotka eivät pidä lapsista tai halua lapsia, kaikilla ei ole samoja mielihaluja, tavoitteita tai valmiutta.
Aloitajan tilanteessa tekisin muutaman asian:
1. PUHU MIEHELLESI. kerro hänelle mitä tunnet ja kuinka haluat hänen osallistuvan lapsen hoitoon. VAADI että hän myös tekee jotain sen eteen.
Hän on teidän molempien.
2. ÄLÄ pura oloasi lapseen, Lapsi ei ole syyllinen, kukaan ei ole.
Pyri kasvattamaan hänet tasapainoisesti ja ettei hän koe olevansa rasite tai taakka ja tunne siitä huonoa omatuntoa. Se on todella pahaksi. Jos purat tunteesi lapseen, saat pian pidellä sylissäsi oman lapsesi arkkua.
3. MIETI. älä ajattele kuin äiti,älä ajattele kuin sinä., ajattelen kuin ulkopuolinen, Mitä haluaisit lapsen oppivan? Miten haluaisit hänen näkevän maailmaa?
Yritä tehdä lapsen hoidosta positiivisempaa, kun yrität välittää omat arvosi lapselle.
Esim. kun hän on isompi, anna hänelle ruokaa josta pidät. kerro vaikka että sitä tehtiin kun olit pieni tai jos sinulla on eettisiä syitä ( et syö lihaa koska...yms.)
Anna hänelle leluja jotka merkitsevät jotain. ( symboliikka) Tai jotka opettavat lapselle jotain.( rakkaus, elämän pelisäännöt )
Lue hänelle tarinoita, jotka ovat opettavaisia, tai joista itse pidät.
Jotka saavat sinut nauramaan tai jotka ovat suloisia.
Tarjoa hänelle elämyksiä, hetkiä joista itsekkin nautit.

Mutta muista.. Lapsi on sellainen kuin on, ja sinun pitää hyväksyä se. Sinä voit rohkaista häntä ja opettaa elämisen taitoja.

Mutta jos tilanne ei korjaannu, miten olisi ero? jos jättäisit lapsen isälleen.

Onnea ja jaksamista!!

Sulla on varmaa itselläs jotain itsetunto/mielenterveysongelmia kun vihaat lastas? onko sun äiti vihannut sua, tai kohdellut sua huonosti, koska jos on, tuo viha siirtyy helposti itsestä omaan lapseen . Toisaalta ymmärrän sinua, sillä minä olen ollut heitteille jätetty lapsi (isän alkoholiongelma, ja äidin mielenterveysongelmat) eivätkä he juuri lainkaan huolehtineet minusta, vaikka minua aina sanottiin lapsena enkeliksi ja ilopilleriksi, ja sukulaisetkin rakastivat minua. Mutta silti minäolen aina ollut se "itsestäänselvyys" meidän kaikkien joukussa, kun oli 3 muuta ongelmalasta, ja minä ainoa suht. normaali tapaus, niin minusta ei tietenkään tarvinnut oikein huolehtia, vaan menin omia reittejä ja omia polkuja. Nyt olen jo täysikäinen ja suurinpiirtein päässyt näistä asioista yli, mutta silti minulla on ajottain suuria vihan ja katkeruuden tunteita äitiä kohtaan. Yritän siis vain sanoa että kannattaisi miettiä omaa lapsuuttaan, koska se vastaus saattaa löytyä sieltä, miksi vihaat lastasi.

Onkohan sinulle iskenyt synnytyksen jälkeinen masennus?

En tiedä varsinaisesti synnytyksen jälkeisestä masennuksesta juurikaan enkä ole itse tehnyt lapsia, mutta masentuneen ihmisen kumppanina ja muita läheisiä masentuneita ihmisiä tunteneena minulle tuli jostain syystä tunne, että taidat olla masentunut.

Masentunut ei löydä enää merkitystä elämästään. Pitkittyessään tunteet ikäänkuin lamaantuvat, mutta se ei tee ihmisestä itsekästä, vaikka muut ihmiset saattavat nähdä sen sellaisena.

Ymmärrän tunteitasi. Ehkä jopa innostuit lapsen hankinnasta ja olit varma, mutta pohjimmiltasi halusit miellyttää muita ihmisiä. Joskus on hyvin vaikea kertoa tai edes tiedostaa, mitä itse haluaa ja silloin altistuu masennukselle. Mutta älä missään nimessä hylkää lastasi. Kokeile viettää aikaasi vain hänen kanssaan, voithan pyytää lastasi kertomaan mistä hän pitää sinussa eniten (jonkun mielestä tämä voi kuulostaa vähän hassulta, mutta kokeile - ehkä lapsen rakkaudenosoitus herättää sinussa jotakin) tai miten hän haluaa aikansa kanssasi viettää. Älä pidä lasta suhteenne esteenä. Ei hän sitä ole. Ja jos tuntuu että lapsi vie liikaa aikaa, ottakaa mielummin kahdenkeskistä aikaa. Ei lapsensaamisen tarvitse olla parisuhteenne loppu.

Hanki myös ammattiapua. Varaa aika terapiaan (ihan vain itsellesi). Et saa lukkojasi auki yksin. Voi olla ettet tunne lastasi kohtaan mitään, kun "rakastamisen kaivo" on itseäsikin kohtaan ehtynyt. On vaikea rakastaa muita ihmisiä, kun ei itsekään jaksa.

Voimia. Älä hylkää lastasi, kyllä sinä vielä löydät tiesi hänen luo.

Minä halusin lapsen. Sain lapsen. Mutta edelleenkään en koe olevani äitimateriaalia... mitä luulin olevani. Rakastan kyllä lastani, mutta usein tuntuu, että oli väärin tehdä hänet tähän maailmaan. En jaksaisi olla hänen kanssaan niin paljon kuin minun pitäisi. En osaa olla niin hyvä kasvattaja kun haluaisin, minusta ei vain ole siihen. Koen olevani kuin vankilassa, jonka olen itse tehnyt. Lapseni puolesta minusta tuntuu todella pahalta. Ei hän tätä ole ansainnut. En vaan osaa olla äiti. Voi kun olisin tiennyt sen aikaisemmin... :(

Vastaus perheenäidille:

Semmoinen juttu vielä, että kenties lapsesi on ujo ja arka juuri siksi, että hän ei tavoita sinua?

Kuvittele vaikka, että lapsi odottaa ikään kuin näkymätöntä puhelua äidiltään, mutta puhelimeen ei vastata. Joskus kuuluu "Numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä" tai "Tavoittelemanne henkilö puhuu toista puhelua". Mutta sinä voit vastata siihen puheluun. Sinun täytyy vain ensin purkaa omat tunteesi ammattiauttajalla, ennen kuin pystyt vastaamaan siihen aidosti.

Mutta vietä ihmeessä lapsesi kanssa enemmän aikaa. Ota syliin, mitä sinä oikein pelkäät? Näytä lapsellesi että välität, vaikket pysty olemaan läsnä. Älä takerru siihen, että lapsesi näkee lävitsesi vaan anna hänelle se, mitä pystyt.

Jos sinä äitinä et osaa ilmaista omia tarpeitasi (miehellesi), niin lapsesikaan ei uskalla niitä ilmaista. Keskustele miehesi kanssa. Uskon, että olet uupunut. Niin uupunut, että vihaat elämääsi. Mielestäni jo aloituksesi kertoo sen:.

Miksi minulle tulee sitten mieleen masennus? Näin minä tulkitsen tekstiäsi (en ole mikään alan ammattilainen):

”Turhautunut” = Olen väsynyt eikä tilanteeseen tule muutosta. (Ahdistus)

”en oikeastaan edes halunnut lasta” = Minua kaduttaa. (Itsesyytös)
”koko tämän ajan hän on ollut minulle kuin vieras” = Olen epäonnistunut äiti. (Masennus – viittaa synnytykseen, koska alkoi jo käsivarsille ottamisesta).
”joku jonka odotan lähtevän pois minun ja mieheni kodista.” = Tein väärän valinnan. Haluan että asiat ratkeavat.
”Kun sain hänet ensimmäisen kerran käsivarsilleni, muistan vain tunteneeni ahdistusta ja inhoa tulevista vuosista ja halusin tyrkätä hänet takaisin hoitajalle mahdollisimman pian.” = Olen epäonnistunut äiti. Minua pelotti – ei minusta ole tähän. (Ahdistus. Pelko epäonnistumisesta. Masennus – viittaa synnytykseen, koska alkoi jo käsivarsille ottamisesta).
”Lapsi on hiljainen, ujo ja hiukan arkakin, eikä ikinä sano itse mitä haluaa, aina on kyseltävä” = Olen epäonnistunut äiti. En tiedä mitä teen väärin. (Itsesyytös. Epätoivo)
”On rasittavaa kun töiden jälkeen pitää hakea lapsi pois päiväkodista, tehdä ruokaa, katsoa että lapsi syö, ja sitten jo muutaman tunnin kuluttua hoitaa taas ilta-askarreet ja laittaa lapsi nukkumaan, kun mieheni taas lähtee aamulla töihin ja palaa yleensä vasta iltamyöhään.” = Olen hirveän väsynyt. Miksi mieheni ei auta? (Masennus. Uupumus. Turhautuminen. Epätoivo.)
”Tiedän, ettei lapsi itse kysynyt tulla juuri minulle, mutta en voi inholleni mitään. ” = Olen epäonnistunut äiti. (Itsesyytös.)
”enkä jaksaisi häntä hoitaa saati sitten leikkiä hänen kanssaan.” = Olen uupunut, vastuuni kaikesta on liian suuri. Voimani eivät riitä mihinkään ”extraan” pakollisten askareiden lisäksi. (Uupuminen ja epätoivo. Turhautuminen.)
”Inhoan niitä itkukohtauksia” = Olen neuvoton enkä tiedä mitä tehdä vaikeassa tilanteessa (Uupuminen ja epätoivo. Turhautuminen).
”en vain kykene kovin paljoa koskettelemaan häntä.” = En pysty kohtaamaan tunteitani. Pelkään, etten taaskaan tunne mitään. (Pelko. Turhautuminen. Masennus. Itsesyytös.)


Oletko varma, että et pidä juuri lapsestasi? Kenties vihaat elämäntilannettasi ja sinulle oli shokki kun tajusit, että a. miehesi paljasti itsestään uuden puolen (koit itsesi petetyksi) ja että b. et olisi halunnut että suhteenne muuttuu (eli siis tarkoitan sitä, että ehkä ajattelet että ilman lasta et olisi saanut koskaan tietää tuota puolta miehestäsi ja olisit elänyt onnellisen tietämättömänä sen ihmisen kanssa jonka tuolloin tunsit). Kenties lapsi symboloi sinulle juuri tätä? Jos näin on, niin silloin et varsinaisesti vihaa lasta vaan elämäsi muuttumista suuntaan, jonka olisit halunnut välttää. Älä missään nimessä vihaa lastasi, vaan keskustele asiasta sen kanssa, jonka oikeasti tulisi muuttua eli miehesi. Ja hanki apua itsellesi, koska saatat olla ehkä masentunut.

Anteeks ny vaa, mut must ei oo kauheen reilua, että syytetään äitiä siitä jos lapsi ärsyttää. Mitä ite tekisit jos menisit nettiin hakee apua ja sitte sun päälle lauotaan tommosia hirveitä masennus-äklötyksiä. Miettikää ny vähä!
Tottakai, ku joku lapsi alakaa parkumaa ni alkaa ärsyttää ja tunnen täyttä myötätuntoa tuota ihmistä kohtaan. Pienet lapset vaan vaatii niin paljon hoitoa ja huomiota.
Netistä pitäis saada rakentavia, inspiroivia ja lohduttavia vastauksia ja olin pöyristynyt kun huomasin vastauksen: "mee hoitoon nainen". Olen feministi enkä täten hyväksy tuollaisia typeriä kommentteja, jotka on
IHAN. TÄYSIN. SELVÄSTI. OFF TOPIC!!! >:O Jättäkää siis pliiiiis OT:et pois!

Kylmä ämmä, joka ei ikinä tajua, että lapsi tarvitsee lämmintä ja rakastavaa äitiä tai isää eikä vain sun paskaruokaa. Kun lapsi kasvaa, se kyllä vihaa sua enemmän kuin sinä häntä ja se on sulle oikein.

Tuli ihan kyyneleet silmiin, kun luin näitä viestejä... Lapsi parka! Miks ihmeessä menit synnyttämään sen lapsen, uhkasiko mies sinua jollain aseella että "jos et tee sitä, kuolet!" ? Itse 4 vuotiaana huostaan otettuna tiedän, miltä tuntuu kun ei ole äitiä, isä on mutta sitäkään en ole nähnyt kahteen vuoteen, koska häntä ei ilmeisesti kiinnosta oman lapsensa elämä. Todellakin säälin tuota lasta, 6 vuotias osaa jo jonkin verran ajatella omilla aivoillaan ja alkaa varmasti kysellä että miksi äiti käyttäytyy niin oudosti, ja kun hän kasvaa niin en halua edes ajatella miltä hänestä tuntuu kun saa tietää, ettei olekkaan haluttu ja rakastettu. Huostaanotto ei todellakaan ole hyvä asia, mutta tässä tapauksessa ehkä paras.
En muutenkaan voi ymmärtää, miten sairas ihminen voi olla ettei yksinkertaisesti voi rakastaa OMAA LASTAAN? Topicin aloittaja on joko liian nuori ja kokematon äidiksi, tai sitten ihan oikeasti sairas. Ei pahalla.

http://v55o52ey.Imageee.com/

anna se pois, anna lapsi jollekin joka oikeesti välittää..........

Hei oikeasti te jotka luulette että tämä nainen on masentunu tai uupunut Niin olette kyllä niin kaukana totuudesta. Mikään uupumus tai masennus ei selitä yli 6 vuoden tunteettomuutta lastaan kohtaan, Vaan NARSISMI, hänhän sanoi että teki lapsen toisen mieliksi eli sen takia että muuten mies ehkä lähtenyt ja etsinyt naisen joka haluaa lapsia, eli haluaa kaiken keinoin pitää miehen itsellään sen takia että tästä on hänelle itselleen hyötyä, koska en saa sitä kuvaa että aloittaja rakastaisi edes miestään. Narsisti on ihminen joka ei rakasta kuin itseään mutta esittää rakastavansa jos toisesta on itselle jotain hyötyä. Kamalaa että lapsi joutuu kärsimään tollasesta ja jo noin kauan. Toivottavasti mies tajuaa lähteä lapsen kanssa ennenkuin mitään sattuu tai lapselle jää pahempia traumoja. Ja aloittaja jos yhtään järkeä niin katkaise tilanne itse lähtemällä, kyllä sä löydät sellasenkin miehen joka ei tarvitse lasta vaan pelkkää koriste esinettä vierelleen!!!!!! Älä pilaa perheesi elämää, vaan LÄHDE!!!!

Hae kiireesti apua!

Lapsesi henkinen kehitys saattaa häiriintyä vakavasti, sillä varhaislapsuus on henkiselle kehitykselle tärkeintä aikaa.

Lapsesi kasvu ja kehitys on myös sinulle tärkeää aikaa; siinä määrittelet myös tulevan suhteenne suunnan.

Hae apua, jotta vältytte molemmat raskaista asioista tulevaisuudessa - tunteet ja huolet kun kasvavat lapsen kasvaessa, ja " vuori" voi tulla niin suureksi, että sitä on melkein mahdoton saada millään tasattua.
- Osoitat itse selkeästi tunteitasi ja huoltasi, kysyessäsi neuvoa meiltä "tuntemattomilta" ; et siis ole tunteeton asian suhteen ja se selvästi painaa mieltäsi!

Älä kätke vaikeaa, raskasta asiaa työn alle, tai laittamalla lapsesi hoitoon liian pitkiksi ajoiksi. Sillä kasvatat vain kuormaa, vaikeutta joka suurenee ja suurenee koko ajan.

Hae ammattiapua - on kyse niin suurista ja tärkeistä asioista, että tarvitsette kaikki apua; sinä, lapsesi ja miehesi - hän on osallinen tilanteeseen myös!

Lapsesi tarvitsee kiireellisintä apua ja tukea ikänsä vuoksi - jotta normaali tunnekasvu voisi kehittyä!
- Jotta tulevaisuudessa hänen ei tarvitsisi hakea rakkauden korvikkeita maailmalta. Sieltä kun löytyy mitä vain, mutta ei ikinä äidin ja isän rakkautta, joka on jäänyt saamatta.

Vastaukseni tulee myöhään, mutta ensilukemalla suosittelisin aikaa psykiatrille. Ihan tosi. Mikäli olette yhdessä suunnitelleet lapsen teon, niin kyllä jokin on nyt pahasti pielessä. Ajattele lapsesi ja perheesi parasta ja hakeudu hoitoon.

Miksi et lapsellesi anntaisi lohtua, turvaa ja rakkautta se on lapsen oikeus.

Aikuisuus ei ole ikä..Se on se hetki kun kaikki
valinnainen muuttuu pakolliseksi. Suomessa jäkiabortista saa elinkautisen
joten ainut mitä voit tehdä on lähteä. Jos yhtään helpottaa ja sanomasi pitää paikkaansa ,niin myös lapseesi sattuu ainut vaan, että tuhoat kaksi elämää yhden sijaan.Ehkäpä olis syytä ottaa lätkäkassi ja pistää sinne
ne omat jutut ja antaa tuon miehen ja appivanhempien pitää tunkkinsa?
Tuolla menolla et tule näkemään joko omia tasavuosiasi tai lapsen.

Ei tuo tunneelämän keskenkavuisuus tai lapsellisuus ylesäkkään
ole sinun vikasi, monesti synnytyksessä menee koko ihminen uusiksi
ja voi olla, että olit ihmisen ä epäonnistunut jo enne synnytystä.
Mutta kuten sanoit lähde ja ole onnelinen jossain muualla..
Tai seuravaat 12 vuotta tekevät sinusta ja mukulasta hullun.

Ei tässä tarvitse syyllisiä etsiä..näin vaan joskus käy
ja tämä on tuttua kaikessa evoluutiossa ihan kissoilla ja koirillakin
sattuu, että emo hylkää pentunsa ei mitenkään uutta tai vierasta
siis mutta silloin pennut annetaan pois..Puhumista tarvitset tuohon tilanteeseen oli se sitten miehesi ,psygologi,jumala tai 21 vuotias rakastaja
niin kaikki toimii, mutta täällä kertominen ei helpota.

Helppoa! Mene töihin, tienaa sama kuin miehesi ja käske miehesi jäädä kotia.

miks on pitäny tehä lapsi jos et ees oo halunnu sitä ? kenties ajatellu vaan sitä mitä miehes haluaa etkä ajatellu sitä miten suuren vastuun joudut ottamaan pienestä ihmisestä ja kasvattaa se aikuiseksi. toivottavasti lapsen isä edes rakastaa omaa lastaan kun äiti ei siihen kykene.

Se lapsi tulee vihaamaan sinua kuitenkin teinni iästä eteenpäin. kannattaa tehdä perhesurma kerralla..

Et ole yksin, olenkin aina kysynyt täällä että miksi niitä lapsia pitää AINA olla?
Inhottaa oikeen kun lapsen PITÄÄ ja on ihan PAKKO olla edellytys parisuhteelle.

Sitten jos ei ole lapsia niin heti tulee muiden ihmisten / lapsiperheiden syrjimäksi ja ihmisiin on vaikeampi tutustua, tai sitten elämään tunkee väkisin henkilö joka haluaa lapsia.

Meidän lapset ovat kissa sekä koira, molemmat mukavia, ei riitele, eivät muutes möykkääkkään, eikä tarvi investoida kun kaikki tarpeellinen niille. (tai no, mitä nyt joskus vähän hemmottelee :)

Herätkää ihmiset! Kaikki ei halua sellaisia kiljuvia räkänokkia juoksentelemaan ja kiljumaan ympäri kämppää.

Plussan saat minulta, asia aihe!

"Make love, not people".

Tama aihe on tabu mista ei saisi puhua jos sen avaa kommentit tulee ulos..usein ajattelen rakastiko oma aitini minua koska en muista etta han olisi koskaan antanut sympatiaa..pitanyt sylissa ..lukenut satua..rohkaissut..halinut..olisi tehty jotain kivaa yhdessa jne.. isa antoi kivoja muistoja aiti ei..mutta se on tabu tuntuu etta siita ei saisi puhua pitaisi vain uskoa kylla se rakasti vaikka silta ei tuntuisikaan..tein omalle lapselle painvastoin eli annoin kaikkea mista itse olin jaanyt paitsi eli rakkautta.

Juu... odota muutama vuosi vielä, niin eiköhän lapsesi viihdy muualla kuin kotona...

Suurimmaksi osaksi lapsen käytös heijastuu siitä miten häntä kohdellaan. Myös se minkälainen lapsestasi tulee kertoo siitä miten häntä olet kohdellut. Arkuus ja hiljaisuus ja huomion hakeminen johtuu vain siitä, ettei hän ole saanut tarvittavaa vastakaikua tarpeilleen. Jos pienestä lähtien lapsi tuntee olevansa ei toivottu, hän yrittää kaikin tavoin saada itseään hyväksytyksi sinun silmissä.
Ihmettelen miten et ole pystynyt rakentamaan edes pientä suhdetta lapseesi, jos pystyt muuten terveesti tuntemaan rakkautta miestäsi kohtaan. Sinuna kertoisin tuntemuksista miehellesi ja menisin pariterapiaan, sekä miettisin mistä lähtee todellisuudessa viha lasta kohtaan...

En usko että on mikään synnytyksestä johtuva masennus vaan hän väärinarvioi vuosia sitten ja ei vaan ole valmis sitä lapsesta tulevaa vastuuta kantamaan.

Vaan tahtoisi elää sitä lapsetonta suhdetta ja olla vapaampi. Epäilisin kuitenkin jos miehesi kerran tahtoo lapsen niin ei tuosta väkisin suhteesta tule mitään loppujen lopuksi.

Ensimmäiseksi puhut miehellesi eikä millekkään sosiaalitädille tai lääkärille, hän on se joka on todellakin ensimmäinen saisi olla tietoinen asiasta eikä mikään osittain korruptoitunut yhteiskunta joka voisi viedä tämän lapsen ihan muualle.
En edes usko miehen tietävän tästä joten jos rohkeutta ja kanttia riittää niin puhu rakkaallle miehellesi. Kuitenkaan ei voi vaatia etteikö mies siitä asiasta suuttuisi mutta luulisin ymmärtävän.
itse en voisi koskaan antaa anteeksi ja olisin raivoissani yms.. naiselle joka sijoittaisi/tai antaisi edes mahdollisuuden yhteiskunnalle siihen minun tietämättä asiasta mitään.

Eli niskasta kiinni ja miehesi puheille. Samaa mieltä osan kanssa varsinkin siitä kohdasta että lapsi heijastaa sun omat tunteet häntä kohtaan takaisin.
Lapset eivät ole tunteettomia ja tavallaan tyhmiä. hän tuntee varmaan kanssasi samoin kuin sinä tunnet häntä kohtaan ja teet teidän lapselle sillä pelkkää pahaa.

Tsemppiä ja voimia koko perheelle.

Tätä keskustelua lukiessa ei ihmettele miksi tämä maa on huipulla itsemurhatilastoissa. Haluttomuus vanhemmuuteen on pilannut monta tämänkin ketjun vastaajaa.

Helppo se on sanoa että mene psykologille, normaali työtätekevä ei pysty yksityistä maksamaan joten joutuu menemään terveyskeskukseen ja yrittää saada sieltä peruslääkäriltä lähete oikealle kuuntelijalle.
Useiden matka tyssää siihen ettei ole tarpeeksi hätää kärsimässä. Sitten vasta kiinnostutaan kun soittaa naapurin ovikelloa kirves kädessä. Tässä vaiheessa ollaan jo aivan liian kaukana avun piiristä.

Pillerireseptejä kyllä annetaan, mutta mömmöt luovat vain valheellisen rauhan tunteen mutta sisällä mikään ei korjaudu. Henkinen pahoinvointi on kansantauti joka tulee vain pahenemaan vuosi vuodelta.

Anna lapsellesi mahdollisuus. Tee paljon erilaisia asioita hänen kanssaan. Juttele katso silmiin. Pidä sylissä. Opettele tutustumaan häneen.
Minulla on ollut voimakkaita vihan tunteita omia lapsiani kohtaan. Mutta vaihdoin sen pois antamalla tilaisuuden lapsilleni. Iltaisin odotan jo seuraavaa aamua, että näen heidät. Varsinkin vanhemman. Heistä on tullut koko elämäni. "Janoan" heitä lisää.
Eräänä päivänä päätin vain enempi olla kuin äiti ja siitä kaikki alkoi.. Aikasemmin halusin vain tehdä kaikkea muuta kuin olla heidän kanssaan. Laskin tunteja, että pääsen heistä eroon eli saan heidät nukkumaan. Ehkä vihan tunteeni johtui siitä, että hoidin kotia ja heitä lähes tauotta täysin yksin.

Mitäs siinä sitten, otat eron miehestäsi ja jätät lapsen sille.Kyllä sitten täytyy riittää aikaa lapsen kanssa olemiseen.Tai annat lapsen adoptoitavaksi. Ei tuollaisessa ympäristössä ole hyvä kenenkään kasvaa.Silloin saat ihan oman elämän ilman häiritsevää lasta.

nojoooo-o PROVO :D

Juuri tällaisten vanhempien (tai siis vanhemman) takia noita kouluammuskeluita sun muita järkyttävyyksiä tapahtuu. Kun lapsi ei saa pienenä rakkautta, hän kasvaa vinoon.

Hmm... satutkohan olemaan yläkerran naapurini. Hänen lapsi ainakin on täysin häiriintynyt ja ristiin kasvanut. Lapsi kaipaa rakkautta ja äiti ei sitä hänelle suo. Olen ajatellut tehdä ilmoituksen lastensuojeluun. Aika epätodennäköistä että olet tuo naapurini, mutta aika surullista katsoa tuollaista trategiaa vierestä.

... et kyllä todennäköisesti ole naapurini, koska hänellä on myös toinen lapsi, joka on myös pahasti häiriintynyt ja karjuu kotona kuin puoli(täysi)hullu.

Eipä tuohon juuri voi sanoa, muuta kuin et ole syntynyt äidiksi, niin kuin en minäkään isäksi, en ole tuntenut mitään kaipuuta saada lapsia. Onneksi menin kokolailla myöhään naimisiin, ja vaimonikin oli jo ohittanut hedelmällisen iän. Mutta kun olen yleensä katsellut noita avio liittoja niin ei ne ole aina onnellisia nekään joilla niitä lapsia on. Suomessakin on niitä elatus velvollisia ja suuri joukko miehiä jotka pakoilevat vielä näitten avioliitossa hankittujen lastensa elatus ja toimeen tulo maksuja. Jos sinua lohduttaa se että et ole ainoa joka ei pidä lapsistaan niin niitä kyllä riittää tässä suloisessa suomessamme. Itse pidän itseäni sopimattomana isänä mutta onneksi minulla ei olekkaan lapsia joille olisin isä. Jos minulla olisi lapsia, niin ilmeisesti ne olisi yhteiskunnan verovaroilla elätetettäviä kuten niin monen muun lapset ovat. Meistä hyvin monet kasalaiset eivät voi ottaa aikusen vastuita meistä hyvin moni on kuitenkin jäänyt tässä vastuu asiassa lapsen tasolle niin mitenkäs se toinen lapsi toista huoltais ja taluttaisi. Varsinkin monet äijjät on jääneet tässä asiassa kesken kasvuisiksi.

Aloittaja vaikuttaa pahasti häiriintyneeltä. Kuka terve ihminen voi sanoa inhoavansa lastaan/lapsiaan.
Jos ei niitä lapsia kaipaa, kannattaa ehkä miettiä kaksi kertaa ennen kuin päästää sen kikkelin ilman kumihuntua toosaansa.

Lapsi rakastaa äitiään ja isäänsä, olivat he millaisia tahansa, kohtelivatpa he lasta kuinka väärin tahansa. Äitinä tai isänä sinulla on lähes rajaton valta lapseen. Jos kaadat pahan olosi lapseen, et ikinä elä rauhassa. Koet hetkellistä (sairasta) mielihyvää purkaessasi pahaa oloa lapseen, muina aikoina olet syyllisyyden riivaama. Jos haluat mielenrauhan, käsittele paha olosi aikuisen, psykoterapeutin kanssa, ja pystyt vähitellen hoitamaan lastasi kuten aikuiset hoitavat. Jos päätät jatkaa nykyisellä tyylillä tekemättä mitään, elämäsi on helvettiä aamusta iltaan, päivästä toiseen. Meidän toisten elämä on hauskaa, antoisaa, ja olemme sinut itsemme kanssa koska otamme vastuun omasta toiminnastamme.

iha kauheeeta tuo aloittajan teksti.. :/ vittu tollaselle kyrvälle annetaa vielä lapsi!! saisit hävetä ämmä, sillä oot itekki joskus ollu lapsi! laps tarvii rakkautta ja tukea, eikä idiootti vanhempia jotka kiroaa lapsen tuloa sen koko lapsen elämän ajan... kauheeta!! jumalauta antakaa lapsi johokin perheeseen esim. jotka toivovat lasta mut eivät voi saada niitä yrityksistä huolimatta.. sen jälkee voitki päättää päiväs tai jotai.. iha sama mitä sulle käy. miks kukaa sustakaa välittäis!?!? SIKA.

Toivottavasti tilanteeseen on saatu apua ja muutos. Puhu miehelle ja hae terveyskeskuksesta uupumukseen apua. Tarvittaessa ero ja lapsi miehelle. Tai lapsi sijaisperheeseen. Voimia ja rohkeutta, toimi lapsesi ja itsesi takia!

WHISKYYYYYY:lle: Hyvä että naapureista välitetään! :) Tuntuu että nykyaikana löytyy vaan tunnekylmää porukkaa ja naapurin tervehtiminenkin rappukäytävässä ohi kulkiessa on jo melkeinpä synti.

Mutta, mutta... tuohon kommentoisin että kannattaisiko yrittää ensin jutella naapurin kanssa. Hyvä että tilanteeseen puututaan jos menee vakavaksi, mutta naapuritkin voivat toki osoittaa omaa välittämistään jos perhe ei sitä muualta saa? Vaikka vain jutellen. Muutenkin liputan yhteisöllisyyden puolesta. Välinpitämättömyyttä ja omiin oloihin lokeroitumista on yhä enemmän ja enemmän. Ulkoistetaan välittäminen laitoksille ja virallisille tahoille, niin lasten, syrjäytyneiden kuin vanhustenkin osalta... Ja hyvänä syynä käytetään kiirettä. :( Uupumus tuntuu olevan nykyään yleinen sairaus...

Nykyaikana tukiverkosto tuntuu puuttuvan yhdeltä jos toiselta. Vanhemmat ovat lasten kanssa ympäri vuorokaudet ja vuosi vuoden perään. Jaksaminen ei ole sitä mitä pitäisi olla. Lapsia ei välttämättä saa hoitoon muualle, sukulaisille, ystäville, tuttaville, koska heilläkin on niin kiire tai ovat uupuneita.

Olen katsonut monen, aivan normaalin nuoren lapsiperheen kohdalla tätä samaa vuosikaudet ja pahempaan suuntaan tuntuu olevan menossa. Itsepä ovat lapsensa tehneet, totta, ja vaikke tuen tarjoaminen olekaan kenenkään "ulkopuolisenkaan" velvollisuus, niin sulasta inhimillisyydestähän sitä voisi tehdä vähän yli oman tarpeensa? Entisaikaan oli sanonta "koko kylä kasvatti lapsen", äidiltäni tämän sanonnan joskus kuulin. Ihmiset olivat tekemisissä toistensa kanssa. Toivoisin samanlaista asennetta nykymaailmaan.

Tehtäisiin maailmasta yhdessä kauniimpi ja parempi paikka. Naiivia ehkä, mutta uskon että nämä arvot nousevat jossain vaiheessa takaisin arvoon. Hullummaksi menee maailman meno päivä päivältä. Mutta muutostakin on onneksi jo havaittavissa. Kaikki eivät enää halua tai pysty jatkamaan entiseen malliin. Halutaan jotain muuta, parempaa. :)

Yököttävää luettavaa.Mene pikaisesti hoitoon.

Minä en myös (ajoittain) pidä lapsistani. Halusin lapsia, kuvittelin olevani hyvä äiti. Mutta kaikki on ollut alusta asti vaikeaa lasteni kanssa, yöhuudoista ylivilkkauteen. Olen saanut kahden ensimmäisen vuoden aika lapsistani myös yliannostuksen. Olin 24 h heidän kanssaan, en päässyt mihinkään yksin, isä ei ottanut vastuuta ja oli koko ajan töissä. Nyt isä on mukana ja auttaa, mutta enää en itse jaksa keskittyä lapsiin. En jaksa leikkiä, lukea. Hoidan pakolliset velvollisuudet, en juuri muuta. Olen hakenut apua, mutta mikään apu ei auta siihen että saisin positiiviset tunteesi lapsiani kohtaan taas heräämän.

Pelkään heidän lapsuuden ja tulevaisuuden puolesta, mutta onneksi heillä on isä joka välittää ja muita läheisiä. Lapsetkaan eivät välitä minusta enää juurikaan, kaitpa hekin ovat vaistonneet tunteeni heitä kohtaan.

Ollaan miehen kanssa jo erottukin ja odotan että hän löytäisi itselleen hyvän puolison, joka huolehtisi ja rakastaisi lapsiani ja lapset saisivat tästä hyvän äidin itselleen.

Mä rakastan lapsia mutta en kuitenkaan haluaisi omia. Jos et jaksa hoitaa sun lastasi niin mulle voi tuoda hoitoon tarvittaessa :)) Oon aina haaveillu että saisin hoitaa muiden lapsia, kenellä ei kotona anneta rakkautta tarpeeksi. Ehkä mussa asuu jonkinlainen äiti teresa. Oon myös päiväkodissa töissä joten kokemusta on. Missä päin asut?

Mikähän siinä on, että luettuani juttusi rupesin inhoon sen kirjoittajaa? Vaikka en tunne. Oot sä aika idiootti jos teet lapsen maailmaan miehesi mieliks. Ei saatana sun kanssa. Surullista. Hanki apua.

Näissä tilanteissa tulee taas mieleen, että kylläpä kaikenlaiset ihmiset saavatkin lapsia.

Itse haluaisin lapsen/lapsia. Valitettavasti, vaikean endometrioosin myötä en niitä voi saada. Adoptio olisi toki vaihtoehto (ja vakavasti otettava sellainen), mutta ei se ole sama asia. Ei pysty kokemaan sitä odotuksen aikaa, jonka sanotaan olevan naisen elämän parasta aikaa.

Että, NAUTI LAPSESTASI!!!!!!!

Voi kuule multa et ainakaan säälipisteitä saa. Mulla on elämä menny ihan päin vittua ku tulin raskaaks, sen jälkee pelkkää alamäkee ja masennuslääkkeitä syöty vaikka minkä merkkistä, enkä siltikään vihaa mun lasta. Oot sairas, hae apua!

Se, että ei olisi halunnut itselleen lasta ylipäätään, on aivan eri asia kuin se että ei pidä lapsestaan persoonana. Kummasta tässä oikeastaan on kyse?

Kaikki sympatia aloittajalle. On varmaan kurja elää lapsen kanssa jos ei siitä pidä. Jokainen teemme virheitä. Aloittaja hankki lapsen ympäristön painostuksesta, mikä ei ole viistasta, mutta tuskin hän arvasi, ettei kiinny lapseensa, kuten yleensä käy. Se ei tarkoita että olisi huono ihminen tai sairas, mutta varmasti turhautunut ja onneton. Olisi varmasti parasta kaikkien kannalta antaa lapsi pois. Moni varmasti haluaisi adoptoida lapsen ja antaa rakkautta ja hellyyttä, jota lapsi tarvitsee. Ei ole myöhäistä myöntää virhe! Mene rohkeasti puhumaan miehellesi, sosiaaliviranomaisille ja pistä prosessi käyntiin. Älä heitä elämääsi hukkaan esittämällä äidin roolia, jos se ei sinulle sovi. Toivottavasti löydät ulospääsyn tilanteesta.

Ja jos aloitus on trolli, niin ihan aiheellinen silti. Vaikka tämä tapaus olisikin keksitty, sellaisia ikävä kyllä on oikeasti ja aiheesta pitäisi uskaltaa keskustella. Olisi jälleen kerran myös lapsen etu, että vanhemmuuteen kykenemättömät tai haluttomat voisivat antaa lapsen pois. Onhan se traagista, mutta ei ole sekään oikein, että lapsi kasvaa rakkaudettomassa kodissa vain, koska vanhemmat haluavat ylläpitää kulisseja tai pelkäävät ympäristön paheksuntaa. Ja ihan oikeasti, osa lapsista on ihan hirveitä, ja pettymyksiä vanhemmilleen. Ihmisiä me vaan kaikki ollaan, isot ja pienet, ja meitä on laidasta laitaan.

Lapsestasi tulee varmaan tosi tasapainoinen. Hah! Mielestäni pääsi pitää tutkituttaa jos et omasta lapsestasi välitä. Vai oletko kenties narkkari?

tilanne voi olla todellinenkin...
Jokatapauksessa vika ei ole lapsessa vaan äidissä (vaikka ilman omaa syytään) jonka nyt todella täytyisi hankkia apua.

tapa se lapsi.

Voit varmaan sen tehdä ilomielin, kun kerran vihaat lastasi.


Mutta tiedätkös, minä vihaan SINUA koska olet lapsen hankkinut vaikket sitä haluaisi.

Kuinka idiootteja ihmiset oikeasti ovat?!!

Olen pahoillani että vastaukset ovat näin suurilta osin "äitimyytti! Rakastat lastasi vaikka väkisin tai muuten!" tyyliä. Ei äitiys helppoa ole, eikä varsinkaan jos sitä ei halunnutkaan.

On olemassa synnytyksenjälkeinen masennus (josta yleensä seuraa aika kuvatunlaista) -siihen saa hoitoa. Hakisit, vaikuttaisi että omasi jäi hoitamatta.

Miehesi ensin välttämättä haluaa lapsen ja sitten ei edes viitsi olla kotona? Hae pariterapiaa (nykyisin on jo niin yleisesti myönnetty että isänkin todella pitäisi osallistua että voit isommalla paikkakunnalla kokeilla kirkonkin ilmaisia). On täysin normaalia että mies haluaa lapsia ja nainen ei koska naisenhan oma elämä siinä kuitenkin kärsii -mutta mies joka oivaltaa ettei vaimo ehkä koe mitään emonkutsumusta tekee itse kompromisseja. Olisiko teille taloudellisesti mahdollista että miehesi olisi kotona aamuisin ja iltaisin ja itse tekisit todella paljon töitä? Lapsen ei ole hyvä olla liiaksi hoidossa, mutta vanhempi se on mieskin.

Mikään tästä ei ole lapsen syy, mutta uskon että olet sen itsekin huomannut, et vaikuta pahalta, ahdistuneelta vain. Suhtaudu lapseesi myönteisemmin vaikka näin: ei hän etkä sinä halunneet luuhata iltoja yhdessä kotona ahdistuneena. Onnellisen naisen lapsi on onnellinen: hänellekin on parasta että saat toteuttaa itseäsi enemmän ( ja lapsesi on ujo ja arka juuri siksi ettei koe tulleensa kotona ymmärretyksi ja halutuksi -juuri niinkuin sinäkin! Intressinne ovat tasan samat!)

Ota lapsesi ja oma onnellisuutesi tasa-arvoisiksi päämääriksi ja vaadi uudelleenjärjestelyä: Mies on kotona paljon enemmän, itse teet kodin ulkopuolella enemmän. Ja jos appivanhemmat ja omat vanhempasi niin lasta halusivat, niin voisivat hyvinkin ottaa lapsen yökylään jotta voisitte itse tehdä yhdessä ja hoitaa suhdettanne -ehkä lapsikin vaikuttaisi järkiratkaisulta jos suhteenne voisi paremmin. Mutta ennen kaikkea, itsesi pitää voida paremmin.

Tiedän kyllä että monet meistä ovat sairaalloisen itsekkään äidin kasvatteja ja purkavat sen nimimerkkiin Turhautunut -mutta oikeasti huono äiti ei ole äitiytensä tasosta huolissaan, ilmoittaa vain hilpeästi että lapsi on paska. Avun haku, vaikka sitten netissä, osoittaa välittämistä.

Sinun tunteesi ova tienviittoja siihen, että voisit vapautua kuormastasi! Todellisuudessa ei ole lainkaan kyse siitä, että vihaat omaa lastasi, vaan kyse on täysin ja ainoastaan SINUSTA JA SINUN MENNEISYYDESTÄSI! Sinulla on ollut ilmeisen kurja ja huono lapsuus. Sinua on kohdeltu huonosti. Sinua on vihattu. Sinua ei ole pidetty sylissä. Sinua ei ole kehuttu, ihailtua ja kannustettu. Sinä olet ollut taakka ja rasite vanhemmillesi.. tämmöinen kuva sinulle on rakentunut sisällesi. Sisälläsi on paljon pienen tytön vihaa ja katkeruutta siitä kuinka väärin sinu on kohdeltu.

Nyt kun sinulla on oma lapsi, niin joudut jälleen kohtaamaan hylätyn sisäisen lapsesi ja tässä sisäisessä lapsessa nousee pintaan kaikki ne tunteet, joita sinulla ei ollut lapsuudessa mahdollisuus käsitellä. Nyt sinulla on! Yritä saada yhteys sisäiseen lapseen ja kaikkiin niihin tunteisiin, jotka ole tukahduttanut. Pura vihaa ja tunteita rakentavasti puhumalla, kirjoittamalla, liikumalla tai ihan miten vaan, mutta yritä välttää kohdistamasta niitä omaan lapseesi.. koska hän ei ole syypää mihinkään, vaan itse asiassa hän on henkinen auttajasi, joka nostattaa tunteitasi, jotta saisit mahdollisuuden kohdata ne ja eheytyä ihmisenä. Kaikenlaisia aiheeseen liittyviä kursseja on tarjolla.. mitä jos etsisit sellaisen ja alottaisin oman eheytymisprosessin, koska et varmastikaan ole kovin onnellinen elämässäsi.

Halauksia ja kaikkea hyvää sinulle!

Vihasko sun vanhemmat suakin?:D