Olen kirjoitellut kohta 2 kk ajan miehen kanssa ja tapasimme taannoin ensimmäisen kerran. Pari tunnin juttelusta ei tullut mitään tunnetta niin että olisin häneen ihastunut tai että olisin vuorenvarma että tästä ei voi kehittyä mitään. On siis pakko tavata vielä toisenkin kerran. Kuulumme ikäryhmään (40 ) missä pariutuminen vaikuttaa olevan todella vaikeaa ja haasteellista, koska kaikilla on takanaan vanhoja suhteita ja pettymyksiä ja mahdolliseen uuteen suhteeseen ei hevin lähde jos vähänkin vaikuttaa huonolta hommalta.
Itseäni mietityttää tämä että mies on kovin nihkeä pitämään minua ajan tasalla tulevaisuuden suunnitelmista. Tavatessa hän sanoi että saattaa olla vapaana silloin ja silloin, ja sitten hänestä ei kuulunut mitään että onko vaiko eikö. Kyselin perään ja oli kuulema tavannut lapsiaan ed. liitosta - minkä toki tiesinkin, mutta hivenen ihmeelliseltä minusta tuntui ettei hänellä muka ollut auktoriteettia sen vertaa olla omalla tietokoneellaan että olisi saanut postia laitettua, kun lasten piti saada olla koneella kokoajan. (Luulisi etäisän haluavan lapset luokseen muustakin syystä kuin että nämä tulevat tietokoneelle koko ajaksi?)
Miehellähän olikin sitten tietysti töitä, ja tämä minua ärsyttää ettei hän ollut muka voinut edes maanantaina kertoa että näin on. Tunsin itseni idiootiksi esittäessäni että tavataan arkipäivänä se ja se, kun en tiennyt että missä mennään. Hän sitten heitti että voisimme tavata viikonloppuna ja kun ehdotin päivää, hän ei ole taaskaan vaivautunut vastaamaan että käykö se, minä kellonaikana ja niin edelleen.
Jos tämä on tämän ihmisen "normaalia" toimintaa eli että ei voi jakaa informaatiota niin että voin itse suunnitella omaa elämääni hyvällä marginaalilla eteenpäin, niin tuskinpa kannattaa edes harkita tällaista suhdetta jossa saisi olla jatkuvasti "roikotettuna". Hän on jo kerran vedonnut kiireisiin, mutta jos niitä kiireitä on näin jatkuvasti niin mihin ihmeeseen nainen oikein ängetään ja sovitetaan?
Olen ennenkin havainnut 40 miesten kanssa että tilaa heidän elämässään ei oikein ole. Silti he hakevat naista itselleen, ilmeisesti ajatellen että pikapanot silloin tällöin... Itseäni ei kiinnosta kyttäillä kenenkään perään ja vaatia kokoajan toista selvittämään elämänsä koukeroita, mutta jos en saa tietoja edes silloin kun niitä todella tarvitsen, niin minä en mitään ex tempore -tyyppiä jaksa. Ensimmäisessä miessuhteessani puoli elämää sitten mies teki mitä lystäsi, eli saattoi mitään ilmoittamatta tulla yhtäkkiä toiselta puolelta maata luokseni käymään. Erään kerran en sitten edes ollut kotonakaan kun en tietenkään osannut selvänäköisesti tietää että tulossa ollaan, ja mies luuli minun hukkuneen järveen kun olin sanonut että en osaa uida mutta kovasti yritän oppia... En näitä salaperäisiä seikkailijoita enää erikoisemmin elämääni kaipaa. Haluan tietää missä mennään ja milloin.
Tietysti tulee mieleen että jos mielenkiinto asioiden selvittämistä kohtaan on näin vaisua, niin onko siellä joku toinen nainen pyörityksessä yhtäaikaa, mutta mies väittää olevansa ujo eikä minunkaan mielestäni vaikuta miltään pelimieheltä ja sialta. Ehkä hän sitten vain ajattelematon? Minunko nyt sitten pitäisi alkaa nelikymppistä ohjata ja opastaa vai?
Itseäni mietityttää tämä että mies on kovin nihkeä pitämään minua ajan tasalla tulevaisuuden suunnitelmista. Tavatessa hän sanoi että saattaa olla vapaana silloin ja silloin, ja sitten hänestä ei kuulunut mitään että onko vaiko eikö. Kyselin perään ja oli kuulema tavannut lapsiaan ed. liitosta - minkä toki tiesinkin, mutta hivenen ihmeelliseltä minusta tuntui ettei hänellä muka ollut auktoriteettia sen vertaa olla omalla tietokoneellaan että olisi saanut postia laitettua, kun lasten piti saada olla koneella kokoajan. (Luulisi etäisän haluavan lapset luokseen muustakin syystä kuin että nämä tulevat tietokoneelle koko ajaksi?)
Miehellähän olikin sitten tietysti töitä, ja tämä minua ärsyttää ettei hän ollut muka voinut edes maanantaina kertoa että näin on. Tunsin itseni idiootiksi esittäessäni että tavataan arkipäivänä se ja se, kun en tiennyt että missä mennään. Hän sitten heitti että voisimme tavata viikonloppuna ja kun ehdotin päivää, hän ei ole taaskaan vaivautunut vastaamaan että käykö se, minä kellonaikana ja niin edelleen.
Jos tämä on tämän ihmisen "normaalia" toimintaa eli että ei voi jakaa informaatiota niin että voin itse suunnitella omaa elämääni hyvällä marginaalilla eteenpäin, niin tuskinpa kannattaa edes harkita tällaista suhdetta jossa saisi olla jatkuvasti "roikotettuna". Hän on jo kerran vedonnut kiireisiin, mutta jos niitä kiireitä on näin jatkuvasti niin mihin ihmeeseen nainen oikein ängetään ja sovitetaan?
Olen ennenkin havainnut 40 miesten kanssa että tilaa heidän elämässään ei oikein ole. Silti he hakevat naista itselleen, ilmeisesti ajatellen että pikapanot silloin tällöin... Itseäni ei kiinnosta kyttäillä kenenkään perään ja vaatia kokoajan toista selvittämään elämänsä koukeroita, mutta jos en saa tietoja edes silloin kun niitä todella tarvitsen, niin minä en mitään ex tempore -tyyppiä jaksa. Ensimmäisessä miessuhteessani puoli elämää sitten mies teki mitä lystäsi, eli saattoi mitään ilmoittamatta tulla yhtäkkiä toiselta puolelta maata luokseni käymään. Erään kerran en sitten edes ollut kotonakaan kun en tietenkään osannut selvänäköisesti tietää että tulossa ollaan, ja mies luuli minun hukkuneen järveen kun olin sanonut että en osaa uida mutta kovasti yritän oppia... En näitä salaperäisiä seikkailijoita enää erikoisemmin elämääni kaipaa. Haluan tietää missä mennään ja milloin.
Tietysti tulee mieleen että jos mielenkiinto asioiden selvittämistä kohtaan on näin vaisua, niin onko siellä joku toinen nainen pyörityksessä yhtäaikaa, mutta mies väittää olevansa ujo eikä minunkaan mielestäni vaikuta miltään pelimieheltä ja sialta. Ehkä hän sitten vain ajattelematon? Minunko nyt sitten pitäisi alkaa nelikymppistä ohjata ja opastaa vai?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itsellä parin naisen kanssa kävi aika samalla tavalla, tavattiin ja mukavaa oli, mutta ei minulta polvet petä koskaan eka treffeillä. Viestittely jatkui, mutta tapaamiseen ei ollutkaan koskaan aikaa, vaikka niin alustavasti sovittiin. Muutaman viikon jälkeen heitin hanskat naulaan ja toivotin hyvät jatkot. Helpommalla olisi päässyt, jos olisi vain sanonut suoraan ettei taidakaan kiinnostaa.
Ihmiset joskus innoissaan väläyttävät vaikka mitä mahdollisuuksia toiselle, mutta jälkikäteen aletaankin sitten miettimään asiaa uusiksi.
Olisi vaan helkkarin hyvä kun edes tietäisi että MISSÄ mennään. Saan kokoajan toppuutella itseäni etten kirjoita jotain jäkätyspostia että olen tottunut siihen että asiat hoidetaan heti, eikä jätetä ilmaan killumaan. Eli jos on jonkin asian suunnittelu kesken niin ei yhtäkkiä kadota taas sieltä toisesta päästä, vaan sanotaan suoraan mitä itse ajattelee siitä mitä toinen on ehdottanut. Itse tein niin, mutta vastapuoli ei sitten viitsi moiseen vaivautua.
Kyllähän tässä väkisinkin tulee tunne että ei taida herraa tarpeeksi kiinnostaa. Kunhan vain hetken huumassa heittää jotain ja sitten kai siellä jo katuu että menikään mitään lupailemaan. Vai mihin muka voi mennä ihmiseltä 24 t vuorokaudesta niin ettei ehdi suunnittelemaan asiaa josta voisi parhaimmillaan poikia 40 v ihmissuhde?