Eräs lapsuuden ystäväni jonka olen tuntenut jo lastentarhasta asti olemme olleet todella hyvät ystävät siitä asti.
Kuitenkin mielestäni kaikki muuttui,kun ystäväni sai lapsen.
Minua suunnattomasti ärsyttää,kun hän pääsee noin kerran kuukaudessa ulkona käymään kavereitten kanssa. Kun saa lapselleen hoitajan.
Ystäväni ei pysty olemaan edes yhtä päivää lapsestaan erossa, vaikka lapsen hoitaja on luotettava vaan hänen on pakko soittaa silloinkin,kun hän pääsee vapaalle noin 2kertaa ja kyseltävä onko lapsella kaikki kunnossa ja haluaa kuulla lapsensa äänen. Silloin,kun hän itse hoitaa lastaan hän on lapsensa seurassa 24/7.. Minua jotenkin suunnattomasti ärsyttää,kun ystäväni ei pysty olemaan päivääkään erossa lapsestaan.. Tekisi mieli ottaa häneltä juuri silloin puhelin pois,kun hän pääsee vaapaalle ja sanoa nauti edes yksi päivä ilman lastasi. Ovatko kaikki äidit tosiaan tälläisiä,että eivät pysty olemaan erossa lapsestaan edes yhtä päivää?
Kuitenkin mielestäni kaikki muuttui,kun ystäväni sai lapsen.
Minua suunnattomasti ärsyttää,kun hän pääsee noin kerran kuukaudessa ulkona käymään kavereitten kanssa. Kun saa lapselleen hoitajan.
Ystäväni ei pysty olemaan edes yhtä päivää lapsestaan erossa, vaikka lapsen hoitaja on luotettava vaan hänen on pakko soittaa silloinkin,kun hän pääsee vapaalle noin 2kertaa ja kyseltävä onko lapsella kaikki kunnossa ja haluaa kuulla lapsensa äänen. Silloin,kun hän itse hoitaa lastaan hän on lapsensa seurassa 24/7.. Minua jotenkin suunnattomasti ärsyttää,kun ystäväni ei pysty olemaan päivääkään erossa lapsestaan.. Tekisi mieli ottaa häneltä juuri silloin puhelin pois,kun hän pääsee vaapaalle ja sanoa nauti edes yksi päivä ilman lastasi. Ovatko kaikki äidit tosiaan tälläisiä,että eivät pysty olemaan erossa lapsestaan edes yhtä päivää?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Älä itse vaan missään vaiheessa edes harkitse omaa lasta.Ei sovi sulle.Vastuu on suuri ja äidillä on oikeus ja velvollisuus tietää lapsen kuulumiset.Opettele siihen.
Itse olen tuore äiti ja olen huomannut, että se on jokin sisäänrakennettu juttu että se oma lapsi pyörii vaan mielessä koko ajan. Sitä ei ikävä kyllä pysty selittämään sellaiselle, joka ei ole itse vanhempi. Kun saa lapsen, siihen leimautuu ja se side on niin voimakas ettei sitä ihan noin vaan alitajunnasta pois nuijita, vaikka välillä se itseäkin suorastaan kyrsii, kun ei pääse koskaan kunnolla puhdistamaan ajatuksiaan lapsiasioista. Vaikka varmasti ärsyttää kun tilanne on oman hyvän ystävän kanssa muuttunut sellaiseksi että enää ei puhuta muusta kuin lapsijutuista, se ärsyttää varmasti sitä äitiäkin, kun ei vaan enää oo muuta elämää, ainakaan näillä näkymin. Mutta kuuluu vanhemmuuteen, että sitoutuu lapseensa, muuten ei ansaitse lastaan. Joten minkäs teet. :/
Näin se homma vaan menee ja se on ihan luonnollista.
Yksi parhaista ystävistäni raskaana ja tiedän, että lapsen syntymän jälkeen kaveruutemme tulee muuttumaan, onhan se jo nyt muuttunut jonkin verran. Ja ennenkin näin käynyt. Itsestään selvä asia, että omasta lapsesta tulee tärkein asia elämässä, joka on takaraivossa 24/7.. Itse olen hankkinut uusia ystäviä, joilla ei ole lapsia ja lapsellisten kanssa vietän aikaa muulloin ja vähemmän. Suosittelen :) Ainakin tästä oppii millaista tulee olemaan kun on omia lapsia ja silloin taatusti ymmärtää lapsen omaavia ystäviänsä paremmin :)
Ihmiset kokevat vanhemmuuden myös vähän eri tavalla, eli siis kaikki eivät todellakaan soittele lapselleen koko aikaa kun ovat muualla. Jotkut korostavat vanhemmuuttaan ja äitiyttään jatkuvasti, toiset hyvin vähän. Osa sanoo ihan suoraan, että he nimenomaan eivät halua edes puhua lapsista kun ovat jossakin ilman lapsia, kun elämä pyörii muuten lasten ympärillä. Kyllä minulle ainakin tulee tuosta soittelusta sellainen tunne, että oikein halutaan korostaa sitä tilannetta sekä itselleen, lapselle että muille, että huomatkaa nyt, äiti on nyt poissa eikä läsnä lapselle. Suosittelenkin siis aloittajaa, että älkää pyytäkö tätä kaveria enää illan viettoihin. Tavatkaa häntä muuten, kyläilkää hänen luonaan tms, kun hän ei selvästikään halua olla lapsestaan erossa. Toivottavasti kuitenkin osaa antaa lapsen isälle tilaa olla lapsen kanssa. Valitettavasti joskus näkee näitä tilanteita, että äiti höösää vaan lasta koko ajan, eikä isällä ole oikein mahdollisuutta edes olla isänä, ja parisuhdekin alkaa kuivahtaa kokoon.
Itse olen kyllä hiukan eri mieltä tuosta, että lapsettomat ja perheelliset eivät voisi olla ystäviä. Lapsettomatkin perheellistyvät suurin osa joskus, ja miksi tapaamisten pitäisi olla aina jotain baarittelu-juttuja tai illan viettoja? Missään muuallako ei voida käydä? Kyllä minä ainakin lapsettomana olen lähtenyt leikkipuistoon äidin ja lapsen kanssa, täytyy myös itse osata joustaa. Kahvitella ja kyläillä voi yleensä kuten ennen lapsiakin. Kun lapsilla on tekemistä, niin aikuisetkin ehtivät vähän keskustella omia asioitaan. Ja puheenaiheisiin liittyen, kyllä ihmisen pitää osata keskustella muustakin kuin yhdestä aiheesta tai vaan omista asioistaan. Jokaisellahan on kuitenkin joka elämäntilanteessa omat juttunsa, ilot, surut ja mietittävät asiat. Jos lähtökohta on aina se, että vaan toisen asiat ovat tärkeitä ja toisen eivät, ystäväsuhde alkaa lopahtaa ja tuntua siitä kuuntelijan ja kommentoijan roolissa olevasta pikkuhiljaa velvollisuudelta.
Komppaan vastavuoroa!
Itselläni on niin perheellisiä, kuin lapsettomiakin ystäviä ja hyvin saadaan ruodittua päivänpolttavia asioita ja vaihdettua kuulumisia, oli lapsia kotosalla tai ei. Suosittelisin sinua antamaan aikaa ystävällesi, hänen lapsensa on varmasti vasta ihan vauva/korkeintaan 2 v.? Monesti esikoisen kohdalla jotkut äidit saattavat muuttua ns. hurmosmammoiksi ja käy noin, sehän on toisaalta ihan luonnollistakin. Anna ystävällesi aikaa ja tilaa, tuo tilanne menee kyllä ohi ajallaan. Sehän asia tietysti on selvää, että lapsi tulee olemaan aina hänen elämänsä numero yksi (kuten pitääkin olla), mutta kyllä hän silti ystäviäkin tarvitsee! Tulee huomaamaan sen kyllä, kun lapsi kasvaa :) Suosittelen kyläilemään hänen luonaan toistaiseksi, kerta ystäväsi ei edes nauti lapsestaan erossa olemisesta. Itselläni oli/on hyvin vastaavanlainen tilanne menossa, kun hyvä lapsuuden ystäväni sai lapsen alle 2 v. sitten. Toimin, kuten edellä kirjoitin ja koen, että meidän ystävyys on vain vahvistunut :) Ystävänikin on huomannut sen, etten katoa minnekään, vaikka emme enää olekaan joka päivä tekemisissä osittain hänen lapsensa takia. Elämäntilanteet muuttuvat ja niihin tulee vain sopeutua!
Itselläni on vastaavanlainen tilanne menossa. Olen itse lapseton sinkku ja ystäväni sai lapsen 1,5 vuotta sitten. Tämän jälkeen en ole häntä kertaakaan nähnyt ilman, että hänellä olisi lapsi mukana (yleensä näemme 2 kertaa kuukaudessa). Lapsi on ihana ja tykkään touhuta hänen kanssaan, mutta joskus kaipaan, että voisin keskustella ystäväni kanssa ilman, että keskustelu kokoajan katkeaa. Toisinaan tähän olisi mahdollisuus heillä kyläillessä, kun mies touhuilee lapsen kanssa toisessa huoneessa. Tällöinkin kuitenkin ystäväni 15 minuutin keskustelun jälkeen alkaa miettimään mitä isä ja tytär toisessa huoneessa touhuavat ja haluaa, että menemme jatkamaan juttelua huoneeseen, jossa isä ja tytär ovat ja tämän jälkeen juttelu onkin taas rikkonaista. Ymmärrän, että lapsi on ystävälleni rakkain asia maailmassa, mutta välillä pelkään, että ystävyyteni ei enää kiinnosta ystävääni, kun 15 minuutin keskustelun jälkeen hänen mielenkiintonsa meidän keskusteluun katoaa ja lapsen touhuaminen on paljon kiinnostavampaa. En kuitenkaan haluaisi menettää tätä ystävää, koska olemme tunteneet lähes 25 vuotta.
Minulla on myös toinen ystävä, jolla on 2 ja 1 -vuotiaat lapset. Tämä äiti taas aina kun näemme heidän luonaan pyytää miestään touhuamaan lasten kanssa, jotta saamme rauhassa keskustella ja kun keskustelemme hän aina iloitsee siitä, että hetken saa toisen aikuisen kanssa rauhassa keskustella. Hänen kanssaan välimme ovat itseasiassa lähentyneet lasten syntymän jälkeen.
Miehenä pisti silmään nämä kohdat..
"Tällöinkin kuitenkin ystäväni 15 minuutin keskustelun jälkeen alkaa miettimään mitä isä ja tytär toisessa huoneessa touhuavat ja haluaa, että menemme jatkamaan juttelua huoneeseen, jossa isä ja tytär ovat ja tämän jälkeen juttelu onkin taas rikkonaista."
Ja tämä
"Toivottavasti kuitenkin osaa antaa lapsen isälle tilaa olla lapsen kanssa. Valitettavasti joskus näkee näitä tilanteita, että äiti höösää vaan lasta koko ajan, eikä isällä ole oikein mahdollisuutta edes olla isänä, ja parisuhdekin alkaa kuivahtaa kokoon."
Onko tämmöinen kuinka yleistä..???
"Onko tämmöinen kuinka yleistä..???"
Kyllä tuollaisia ihmisiä valitettavasti on, ei siis tietenkään kaikki mutta osa kuitenkin, äitiys on heille vain väline ja kätevä keino ottaa valtaa ja etuoikeuksia itselleen. Dissaavat muita ihmisiä äitiyden varjolla ja laiminlyövät ihmissuhteensa. Mies ei osaa tehdä mitään oikein ja kelpaa tekemään vai tiettyjä äidin sallimia asioita. Ystävät kelpaavat joko kuuntelijaksi ja palveluksia tekemään, ja ystäväsuhde pyörii vaan näiden äitien ehdoilla ja heidän asioidensa ympärillä. Sama pätee suhtautumisessa sukulaisiin. Kannattaa siis tosiaan parisuhteen aikana katsoa minkälaisen ihmisen kanssa alkaa perhettä perustamaan. Pelkkä äitiys ei tee ketään itsekkääksi tai omanapaiseksi, sitä on vain erittäin helppo käyttää tekosyynä.
Tähän voi myös yhdistyä lapsettomien dissaus tyyliin "en tiennyt elämästä mitään ennen kuin minulla oli lapsia", "mikään mitä olen saavuttanut ei ole mitään sen rinnalla että minulla on lapsi", "elämäni olisi tyhjää ilman lasta", "mikään työ ei ole äitiyden rinnalla tärkeää" jne. jne. Eli toisin sanoen " jos olet lapseton, elämälläsi ei mielestäni ole tarkoitusta". Kumpuaa varmaan huonosta itsetunnosta ja pelosta että jää jälkeen työ- tai opiskeluelämässä tai jotain. En ole kenenkään lapsettoman kuullut esittävän vastaavia kommentteja lapsellisista.
No sama juttu täällä. Nim. "ei kaikki mutta" kuvasi edellä juuri sen, mitä olen huomannut tapahtuneeksi hyvän ystäväni kohdalla. Olen vaan ollut niin typerä, että en ole hänen touhujaan ja tarkoitusperiään aiemmin huomannut. Että miesten ja sukulaisten lisäksi joutuvat kärsimään myös ystävät.
Olisi kai pitänyt aavistaa jo siinä vaiheessa, kun ystävälleni tuli "vahinkoraskaus". Käytti siinäkin miestään vain siitosorina. Tämän jälkeen en hänen maailmaansa enää mahtunut. Tai liekö mahtunut aidosti ennenkään, sillä edelleen olivat olemassa vain hän ja hänen tarpeensa, mutta nyt "paremmin perusteltuna" kun kaiken huomion ja kontrollin tarpeensa saattoi laittaa lapsen piikkiin.
Yök. No välit on jo menneet ja sitä on turha yrittää enää muuttaa. En edes halua. Hän ehkä vielä kuvittelee meidän olevan ystäviä, mutta itse kyllä välttelen kyseistä henkilöä.