Mikä ihme useimpia lapsia riivaa?

väsynyt112

Olen ihan väsynyt siihen, että suurinpiirtein jokaisessa lapsityöpaikassa missä olen ollut, on 90% lapsista aivan kamalia. Aina kun pitäis uuteen työpaikkaan vaihtaa, ahdistun jo ajatuksesta ja mietin kuinka kamalia lapset sielläkin ovat.

Uudelle tulokkaalle lapset on ilkeitä. Eivät usko mitään, kyselevät ihan liikaa ja aliarvioivat, jossain paikassa lapset jopa ihan kiusasivat. Kerran purtiin ja yks lapsi tykkäs aina kiukustuessaan läimästä kädellä. Tää työ ei oo nuorena varsinkaan mitään herkkua, kun nää lapsoset pitää teininä. = ei tarvitse uskoa kun se näyttää noin nuorelta. Niiden kunnioituksen saavuttaa vasta jokusen ajan päästä, alkuajat tuntuu ihan helvetiltä jokaisessa paikassa.

Nykyisessä työpaikassa olen ollut yli puoli vuotta. Kuuntelen joka ikinen päivä haistattelua, haukkuja, miten mut halutaan tappaa veitsellä etc. Nauretaan vaan kun yrittää jotain käskee tekemään. Ihan kun joku lapset vs aikuiset taistelu. Nää riiviöt yhdistää voimansa, vaikka vastassa olis kolme ohjaajaa. Joskus on pakko ottaa kädestä kiinni, että se juokseminen ja kiljuminen loppuis. Siitä seuraa kahta kauheempi huuto, ihan kun niitä rääkättäisiin ja he ovat uhreja. Yrittävät repiä kättä vaan pois, että ei oo oikeutta koskea. Hohhoijaa. Haistattelua tulee sit vielä kahta kauheemmin. Tekis joskus mieli haistatella takaisin, kun mikään ei auta! Kuulemma kotonakin saavat haistatella. Sitten nää ihanat lapsukaiset on vielä käsittämättömän väkivaltaisia. Ihan huvikseen potkivat toisiaan mennen tulleen, nyrkkiä lättyyn ku suututaan jne. Välitunnillakaan niitä ei kukaan valvo, mätkivät toisiaan mennen tullen kun tulen töihin. Saa itekkin pelätä kokoajan, että millon on nyrkki omassa naamassa. Joskus joku voiveitselläkin huitoi. Keppikin meinannu silmään tulla. Itse kun on vielä pienikokoinen, niin tosi vaikeaa pitää jotain riehuvaa lasta kiinni ettei satuttais muita. En myöskään halua että yksikään niistä satuttaa mua itseäni. Haukkuvat toisiaankin ihan käsittämättömän paljon, kiusaavat ja syrjivät. Kaikki huutavat toistensa päälle vaikka kuinka yrittäisi hiljentää. Oma ääni kärsii kun kukaan ei ota kuuleviin korviinsa, vaan pitää toistaa toistaa toistaa. Työpäivän jälkeen korvissa soi ja hiljaisuus on ihanaa. Ei jaksa puhua mitään.

Kukaan ei myöskään arvosta tavaroita, leluja, kyniä ... viskataan pitkin poikin, rikotaan, varastetaan. Haukkuvat, että kuinka köyhää meillä on ja kaikki on ihan peestä. Joku menee rikki niin "ostakaa uusia!!". Ei kukaan välitä mistään. Ruuasta myös kaikki valittaa, ei kuulemma ole tarpeeks hyvää, ihan peetä. Pitäis olla joka päivä jätskiä ja muita herkkuja. Sitten kun niitä joskus hommataan, niin nekään ei kelpaa. Ei tee hirveästi mieli olla mukava tuollaisille hirviöille. :/ Itse yrittänyt olla mukava ja ymmärtäväinen, mutta silti saa kuunnella sitä kuinka huono olen ja tyhmä. Onneks on niitä kilttejäkin lapsia seassa mitkä piristävät, mutta toi uhmakkuus tuntuu kohta tarttuvat niihinkin. Sitähän joutuu kiusatuksi jos on kiltti hissukka ....

Hauskinta on, että vanhemmat syyttää työntekijöitä. Ei heidän kullanupussa mitään vikaa ole. : )

Alanvaihtoa todellakin ajatellut, tollasessa työympäristössä tulee hulluksi. Oon miettinyt, että onko mussa jotain vikaa kun en jaksa tuollaista ... mutta ei kaikki vaan voi olla sopivia kaikkeen.

7

262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kakaroille kuria

      Hui kauheeta. Mua ei sais kirveelläkään tollaseen työpaikkaan. Nykykakarat on todellakin hirveitä!!. Sinuna mä vaan tekisin sen varsinaisen työn ja jättäsin sen miellyttämisen pois. Katot vaan todella tympeesti niitä pahimpia ja jätät huomioimatta muuten kun ojentamismielessä. Ei tollaisista hirviöistä kukaan tykkää. Sikäli vielä voit olla vahingoniloinen pentujen vanhemmille kun ne kyllä ovat vielä kusessa kakaroittensa kanssa.

    • 6+6

      onneksi ei ole tarvinnut olla töissä koskaan pentujen kanssa, kaikista tuntemistani ihmisistä vain 2 pariskunnalla on ihanat ja kiltit lapset.Muut ovat täysiä häiriköitä, osaa on koulun puolesta kehotettu yksityisopetuksen piiriin mutta vanhemmilla ei siihen varaa joten siellä toisten kiusana ovat edelleen.Pari häirikköä pilaa monen kymmenen muun olon yhteisissä tiloissa, ne häiriköt pitäisi saada jonnekin omaan apukouluun pois muitten elämää pilaamasta, siellä voisivat keskenään kiusata toisiaan niin paljon kuin haluaa.

    • j k

      v ai iin

      • xygjhukl

        Hah, unohdit toiset n-kirjaimen.


      • dsfggvcc
        xygjhukl kirjoitti:

        Hah, unohdit toiset n-kirjaimen.

        heh, mutta siellä on ylimääräinen space.


    • Minun mielestäni...

      Se on ihan fakta, että jos yksi häiriköi se saa myös ketjureaktiona muut mukaansa. Jotkut lapset eivät todellakaan sovellu ryhmähoitopaikkoihin. Mielestäni kiusaamiseen tai muuhun häiriökäytökseen pitää puuttua KUNNOLLA ihan tuolta päivähoitopaikasta lähtien, koska se sama jatkuu aivan varmasti koulussakin. Jos ei vanhemmat saa kakaroitaan kuriin tai kyseessä on vaikka ADHD-lapsi niin ulkopuolisen pitäisi asiaan ottaa kantaa.

    • Pirpana66

      Kun aloitat, niin unohda se myhäileminen ja hymisteleminen. Jämpti ote heti alusta alkaen.
      Luulen, että uutena tulokkaana olet arka etkä ole uskaltanut ottaa kunnon otetta pelätessäsi kollegoitasi. Olenko oikeassa?

      Palaveri pystyyn ja jos porukka on järkevää, tehdään suunnitelma, jossa ketään ei lintata. Jos aikuinen lintataan lasten toimesta, saamme kyseenalaisen ilon taas seurata tulevan ajan nykynuoria :(

      Jämäkällekin hoitajalle on omat arvostajansa, muista se.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      256
      2348
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1704
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      50
      1389
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      58
      1088
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      856
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      15
      827
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      32
      821
    8. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      26
      794
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      788
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe