Oletko antanut tai saanut kumppaniltasi seksilahjakortteja? Miksi tai miksi et? Mitä ajattelet sellaisista korteista?
Itsekin on tullut miehelle muinon muutama väsättyä, mutta jostain syystä nykyään ajatus ällöttää. Siis ei seksi, vaan se lahjakortti. Ihan kuin harrastaisin seksiä vain miestä varten, tekisin hänelle suurenkin palveluksen ottamalla suihin, ihan kuin en saisi siitä itse mitään. Se ei ole totta. Vartaloni ja puolison hyvänä pitäminen ei ole (enää) minulle kauppatavaraa, eikä siihen tarvita joulua, ystävänpäivää tai synttäreitä että haluan helliä puolisoani. Yhtä ällöjä minusta on nämä kun annetaan itsensä seksivetimissä "lahjaksi" - voihan sitä mukavaa puuhaa suunnitella juhlan kunniaksi, mutta kyllä minä siitä saan itse yhtä lailla kuin annan, joten ei se mikään lahja tai palvelus ole.
Tietysti parisuhteessa, jossa seksi on aina ollut hyvin mutkatonta, niin sitä voi virkistää millä vaan. Eli ihan varmasti joskus tuollainen lahjakortti voi olla vain piristys muutenkin viriiliin seksielämään. Mutta varsinkin jos halujen yhteensovittamista on pitänyt tehdä (mikä on monessa parisuhteessa tilanne), niin tuollainen korttihan on lähes loukkaava. Vähemmän halukkaalta se muistuttaa siitä että en oikeasti haluais, mutta "lahjana" sinulle voin suostua moiseen ikävyyteen. Ja enemmän halukkaaltahan tuollainen kortti on aika itsekäs.
Mitä jos muusta parisuhteeseen kuuluvasta toiminnasta tehtäisiin lahjakortteja? Tänään lupaan olla kiinnostunut siitä mitä puhut? Tällä lahjakortilla yksi tunti kunnioittavaa keskustelua vaikka olisinkin suuttunut? Tällä lahjakortilla otan sinut leffan ajaksi kainaloon?
Seksilahjakortit, mitä mieltä?
3
552
Vastaukset
- menivähänsekavaksi8
itse annoin joululahjaksi lahjakortin, jossa lupasin tyyliin 10 kpl hierontoja (selkä/niska jne), 100 halia ja suukkoa ja vielä jotakin 10 kpl vapaavalintaisia palveluksia (ihan mitä vain). Ei mitään suoraa seksilahjaa, se minuakin hieman karmisi, en tiedä oikein miksi. Oli mies tyytyväinen korttiinsa ja minäkin kun hyvän lahjan annoin. Joillekin se sopii, mutta ei kaikille. Pitää miettiä mihin suostuu ja mitä sen toisen oikeasti ajattelee toivovan. Jokainen kykyjensä ja toiveidensa mukaan. noiden luettelemiesi asioiden on ehdottomasti oltava parisuhteessa jo itsestäänselvyys toimivan suhteen kannalta. Siis toisen huomioiminen ja kunnioittaminen, ei mitään väkisin vääntämistä. Lahjakortin pitää olla "leikkisä" eikä sellainen että sitä katuu sitten kun sen on antanut.
- citten
Olen saanut mieheltä kaupasta ostettuja seksilahjakortteja tuliaisena(!) enkä tykännyt. Jemmasin jonnekin kaapin perukoille, ei tulisi mieleenkään "käyttää" niitä mieheni kanssa - eikä sen koommin kenenkään muunkaan.
Eiköhän aikuisen ihmisen pitäisi pystyä seksiä harrastamaan ilman noita kuponkejakin... Jotenkin en osannut ottaa huumorilla. En muista koskaan antaneeni moista mutta voisin hyvin kuvitella sen tekeväni, ihan kiva idea minun mielestäni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1621384
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä40985Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38715- 14630
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28622- 36616
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20592Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30567Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17553