Huono itsetunto ja yksinäisyys

Hei.

Onko täällä ihmisiä, jotka ovat seurallisia ja puheliaita, on ystäviä ja töissä/koulussa menee erinomaisesti. Mutta kun on kyse läheisen ihmissuhteen solmisesta jokin täysin selittämätön este nousee eteen? Sitten ei uskallakaan lähestyä. Ehkä muuttuu pelokkaaksi, varoo ja miettii liikaa toisten reaktioita. Vähäisetkin yritykset ja mielenkiintoiset kohtaamiset loppuvat lyhyeen.
Melkein niin nopeasti ettei edes ehdi tajuta,
mikä mahdollisesti meni pieleen. Yksinäisyydestä tulee ainoa kumppani iltaisin ja öisin.

Eikä sen seura ole parasta mahdollista. Vuosia yksinäisyyden kanssa elettyään alkaa uskomaan kaiken, minkä se sanoo. Kuten sen, että vika on varmasti aina sinussa. Et kelpaa kenellekään, olet aivan saakelin ruma, huono ihminen ja kaikkea muuta negatiivista. Yksinäisyydestä tulee kelmu, joka eristää sinut maailmasta. Meni minne tahansa, se tuntui seuraavan askeleitasi. Rakkaudettomuus. Tyhjyyttä ja kuulautta. Ihan kuin ei olisi edes olemassa. Et tunne olevasi kokonainen ihminen, tuskin edes puolikaskaan. Yksinäisyys sanoo, kuinka onni on tarkoitettu kaikkia muita varten.
Tunnet olevasi kateellinen. Ihmettelet, kuinka kaikki muut onnistuvat suhteissaan.
Sinulle ei siihen anneta edes mahdollisuutta.

Omalla kohdallani tuli vain päivä, jolloin suutuin. Kyllästyin niin perinpohjaisesti yksinäisyyteen. Tajusin kuinka se salaa hapersi kaikkea, mitä yritin rakentaa. En minä voi elää näin. Kuin kaikessa maistuisi eltaantunut sivumaku. Kovin paikka oli myöntää, että ongelma oli itseni kehittelemä, syntynyt huonon itsetunnon seurauksena. Ja todellakin minulla oli huono itsetunto, vaikka pärjäsin hyvin muilla elämän alueilla. Ehkä juuri siksi en mieltänyt yksinäisyyden tunteen tulevan omasta epävarmuudesta.

Ajatustensa muuttuminen on hidasta. On kuitenkin ollut paljon helpompaa, kun olen alkanut ymmärtämään paremmin tavan, joten toimin ennen.
Yksinäisyys syntyi paljolti alistumisesta. Sitä piti niin itsestäänselvyytenä. Lisäksi se oli pelkoa ja arkuutta. Jotenkin sillä halusi suojella itseään, ettei menisi rikki. Mutta se riski oli otettava, jos halusi jotakin saavuttaa. Aloin myös ymmärtämään, etteivät toiset ihmiset todellakaan ole niin pelottavia tai vaikeasti lähestyttäviä. He saattavat jännittää yhtä paljon. Olla yhtä epävarmoja tai heikkoja.

Hiljalleen olen alkanut avoimempi ja rohkeampi.
Sillä on ollut positiivisia vaikutuksia. Esim.olen saanut uusia ystäviä.Mutta ehdottomasti parasta on se, ettei tarvitse istua vankilassa, jonka omilla ajatuksillaan ympärilleen rakensi.