Tilanteeni ei varmasti ole ainoa laatuaan ja moni muukin tuskailee samanlaisten ajatusten parissa. Milloin ja missä saisi sen tilaisuuden näyttää mihin todella pystyy ja osoittaa, että "normaali duunarikin" voi haluta saavuttaa paljon enemmänkin kuin keskinkertaisuutta. Olen alisuoriutuja suhteessa siihen mihin ruutia riittäisi.
Olen nähnyt työelämän monet kasvot, vaikka olenkin "vasta" kolmekymppinen kossi. Kuten monilla meistä kolmekymppisistä, koostuu myös oma CV:ni lyhyistä keikkahommista pisimmillään muutaman vuoden työsuhteisiin.
Onneksi omalla kohdallani (täytyy koputtaa puuta) töitä on aina ollut ja jonkun työsuhteen loputtua jotain on aina löytynyt.
Asia mikä minua on lähes aina työsuhteissani vaivannut on, että kykyni ja osaamiseni ovat jääneet huomioimatta tai niitä on hyödynnetty vain hyvin niukasti. Jostain syystä olen "jämähtänyt" aina ahkeran työntekijän osaan, mutta päässä raksuttava kapasiteetti on jäänyt esimiehiltä noteeraamatta. Voihan olla, että olen ollut tuotannollisesti kannattava ja tehokas "duunarina", jonka takia ehkä kehittymishaluni yrityksen muihin tehtäviin näin ollen on sivuutettu?
Tiedän, että urakehitystäni hidastavana/estävänä tekijänä ovat varmasti olleet papereiden väärät ammattinimikkeet, eli en ole ollut alunperin työn koulutettu ammattilainen.
Elämä on vaan niin lyhyt ja vanhana on turha enää mitään jossitella. En usko, että tätä kautta löydän mahdollisuutta saavuttaa tyytyväisyyttä työelämässä tai edes keinoa tehdä muuta kuin toteuttaa keskinkertaisuutta, mutta ajatukset saan kuitenkin kirjoitettua pois mielestäni.
Toisaalta, voihan vielä jossain maailmassa olla työyhteisö ja joukkue, joka arvostaa muutakin kuin tutkintotodistuksia ja hienoja ammattinimikkeitä. Voihan olla, että myös maalaisjärki, luotettavuus, ahkeruus sekä elämän antamat oppitunnit ovat arvossaan.
Ammattilaisuus on muutakin kuin ammattinimeke, samoin kuin johtajuus muuta kuin koulussa käyty opintokokonaisuus. Onko ajatteleva tavallinen kadunmies uhka vai mahdollisuus?
Olen nähnyt työelämän monet kasvot, vaikka olenkin "vasta" kolmekymppinen kossi. Kuten monilla meistä kolmekymppisistä, koostuu myös oma CV:ni lyhyistä keikkahommista pisimmillään muutaman vuoden työsuhteisiin.
Onneksi omalla kohdallani (täytyy koputtaa puuta) töitä on aina ollut ja jonkun työsuhteen loputtua jotain on aina löytynyt.
Asia mikä minua on lähes aina työsuhteissani vaivannut on, että kykyni ja osaamiseni ovat jääneet huomioimatta tai niitä on hyödynnetty vain hyvin niukasti. Jostain syystä olen "jämähtänyt" aina ahkeran työntekijän osaan, mutta päässä raksuttava kapasiteetti on jäänyt esimiehiltä noteeraamatta. Voihan olla, että olen ollut tuotannollisesti kannattava ja tehokas "duunarina", jonka takia ehkä kehittymishaluni yrityksen muihin tehtäviin näin ollen on sivuutettu?
Tiedän, että urakehitystäni hidastavana/estävänä tekijänä ovat varmasti olleet papereiden väärät ammattinimikkeet, eli en ole ollut alunperin työn koulutettu ammattilainen.
Elämä on vaan niin lyhyt ja vanhana on turha enää mitään jossitella. En usko, että tätä kautta löydän mahdollisuutta saavuttaa tyytyväisyyttä työelämässä tai edes keinoa tehdä muuta kuin toteuttaa keskinkertaisuutta, mutta ajatukset saan kuitenkin kirjoitettua pois mielestäni.
Toisaalta, voihan vielä jossain maailmassa olla työyhteisö ja joukkue, joka arvostaa muutakin kuin tutkintotodistuksia ja hienoja ammattinimikkeitä. Voihan olla, että myös maalaisjärki, luotettavuus, ahkeruus sekä elämän antamat oppitunnit ovat arvossaan.
Ammattilaisuus on muutakin kuin ammattinimeke, samoin kuin johtajuus muuta kuin koulussa käyty opintokokonaisuus. Onko ajatteleva tavallinen kadunmies uhka vai mahdollisuus?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kauniisti ja analyyttisesti ainakin pohdiskelet elämäntilannettasi. Kirjoitat myös hyvin.
Lisäkoulutus ja harjoittelupaikat sekä ulkomailla työskentely voisivat ehkä avata uusia mahdollisuuksia. Voisit myös jutella opinto- tai ammatinvalintapsykologin kanssa.
Vähän samaa olen kokenut itsekin. Jos olet P-Suomessa, muuta sieltä pois. Siellä ei tykätä liiasta osaamisesta. Itse muutin pois Kainuusta ja nyt olen kolmessa kuukaudessa päässty vaativiin koulutustani vastaaviin tehtäviin, pomo on huomannut osaamiseni. Erityisesti jos tiedonkulku on työkavereiden varassa, niin he eivät kyllä eteenpäin kerro, päinvastoin.
Yleistäminen voi olla vaarallista: Minä olen Pohjois-Suomessa asuessani saanut jopa koulutustasoni ylittäviä haasteellisia työpaikkoja, joihin en etelässä olisi päässyt johtuen siitä, että suurten yliopistopaikkakuntien läheisyydessä on tarjolla runsaasti hyvin koulutettua väkeä eivätkä etenkään nuoret ole yleisesti ottaen innokkaita siirtymään syrjäseuduille.
Tosin se paikkakunta, jolle alunperin paluumuutin ja jonne entinen pomonikin uskoin minun vuorenvarmasti sijoittuvan luvaten suositella, ei työllistä minua kunnon hommilla ns. kirveelläkään. Joten osittain samaa mieltä ...