Olen vuosikausia avioliitossa elänyt nainen tai oikeammin kulissiliitossa. Mies kulkee omia polkujaan, tekee mitä lystää, panee ketä lystää ... aina on joku nainen kierroksessa. Kiinnijääntejäkin on tullut, mutta silti väittää, ettei mitään väärää ole tehnyt..... Olen vinkannut usein, että kannattaa ensin opetella kunnolla valehtelemaan ja peittelemään jälkensä ja vasta sen jälkeen lähteä pettäjän tielle.
Seksiä saisi kotoakin mielin määrin, mutta se ei nähtävästi ole niin jännää kuin vieraiden kanssa. En siis ole samaa mieltä edellisen "näin on näreet" -nimimerkin kanssa.
Kovasti mies todistelee raukkauttaan minua kohtaan ja ei halua erota, vaikka olen sitä häneltä kysynyt. Mutta mutta .... Mihinkäs hän tästä täysihoitolasta lähtisi. On katto pään päällä, ihan kiva koti, minä en ole nalkuttava vaimo, puhtaita vaatteita löytyy aina kaapista, ruokaakin löytyy ja kaikki kodin mukavuudet käden ulottuvilla. Euroakaan hän ei tosin yhteisen kodin eteen laita likoon. Hänen rahat on hänen rahojaan ja minun rahat on meidän rahoja.
Kuten jo tuolla tuli mainittua, en ole nalkuttaja. Olen erittäin pitkäpinnainen ja pystyn antamaan valtavan suuria asioita anteeksi, osan katson vaan läpi sormien. Olen miettinyt, olenko liiankin rauhallinen ja anteeksiantavainen. Ehkä tämä asia ajaa miestäni vieraisiin. Ehkä häntä pitäisi pitää kurissa ja rouvan nuhteessa, kuin pientä lasta, joka ei tunne rajojaan. Mutta ei kuulu tyyliini.
Tosin silloin kun suutun, niin TODELLAKIN suutun. Liittomme aikana tämä on tapahtunut muutamia kertoja, lähinnä juuri pettämisten takia, ja silloin mieheni on hiljaa, todella hiljaa. Suuttumisen syy vaietaan kuoliaaksi, roskat lakaistaan maton alle, mistään ei saa puhua.
Miksi sitten olen tällaista touhua näinkin pitkään katsonut? Minulla on kaikesta huolimatta voimakkaita tunteita miestäni kohtaan ja ero ei ole minulle helppo ratkaisu. Olisin toivonut, että olisimme voineet selvittää vaikeatkin asiat ja lähteä peruskorjaamaan liittomme ns. "peruspilareita". Mutta vaikka mies minua sanoo rakastavansa, hän ei halua puhua eikä alkaa "vatvomaan" asioita ja yksin se on aika hankalaa.
Olen nyt monen avioliittovuoden jälkeen lopulta pistämässä pillejä pussiin. Se sattuu, mutta en jaksa enää katsoa sohvalla röhnöttävää talon "isäntää", josta ei ole mihinkään muuhun kuin vieraiden naisten jalkoväliin.
Eropaperi on jo valmiina. Siinäpä sitten miehelle ihmettelemistä, että ketä hän nyt pettää, kun vaimo jätti? Voi olla sekin mahdollista, että miestä alkaa kaduttaa, koska näin suvaitsevaista toista tyttöystävää, avo-/aviovaimoa hän tuskin koskaan löytää.
Mitä sitten miehen katumiseen tulee, niin tähän osoitteeseen ei tarvitse roudan porsasta takaisin ajaa :)
Seksiä saisi kotoakin mielin määrin, mutta se ei nähtävästi ole niin jännää kuin vieraiden kanssa. En siis ole samaa mieltä edellisen "näin on näreet" -nimimerkin kanssa.
Kovasti mies todistelee raukkauttaan minua kohtaan ja ei halua erota, vaikka olen sitä häneltä kysynyt. Mutta mutta .... Mihinkäs hän tästä täysihoitolasta lähtisi. On katto pään päällä, ihan kiva koti, minä en ole nalkuttava vaimo, puhtaita vaatteita löytyy aina kaapista, ruokaakin löytyy ja kaikki kodin mukavuudet käden ulottuvilla. Euroakaan hän ei tosin yhteisen kodin eteen laita likoon. Hänen rahat on hänen rahojaan ja minun rahat on meidän rahoja.
Kuten jo tuolla tuli mainittua, en ole nalkuttaja. Olen erittäin pitkäpinnainen ja pystyn antamaan valtavan suuria asioita anteeksi, osan katson vaan läpi sormien. Olen miettinyt, olenko liiankin rauhallinen ja anteeksiantavainen. Ehkä tämä asia ajaa miestäni vieraisiin. Ehkä häntä pitäisi pitää kurissa ja rouvan nuhteessa, kuin pientä lasta, joka ei tunne rajojaan. Mutta ei kuulu tyyliini.
Tosin silloin kun suutun, niin TODELLAKIN suutun. Liittomme aikana tämä on tapahtunut muutamia kertoja, lähinnä juuri pettämisten takia, ja silloin mieheni on hiljaa, todella hiljaa. Suuttumisen syy vaietaan kuoliaaksi, roskat lakaistaan maton alle, mistään ei saa puhua.
Miksi sitten olen tällaista touhua näinkin pitkään katsonut? Minulla on kaikesta huolimatta voimakkaita tunteita miestäni kohtaan ja ero ei ole minulle helppo ratkaisu. Olisin toivonut, että olisimme voineet selvittää vaikeatkin asiat ja lähteä peruskorjaamaan liittomme ns. "peruspilareita". Mutta vaikka mies minua sanoo rakastavansa, hän ei halua puhua eikä alkaa "vatvomaan" asioita ja yksin se on aika hankalaa.
Olen nyt monen avioliittovuoden jälkeen lopulta pistämässä pillejä pussiin. Se sattuu, mutta en jaksa enää katsoa sohvalla röhnöttävää talon "isäntää", josta ei ole mihinkään muuhun kuin vieraiden naisten jalkoväliin.
Eropaperi on jo valmiina. Siinäpä sitten miehelle ihmettelemistä, että ketä hän nyt pettää, kun vaimo jätti? Voi olla sekin mahdollista, että miestä alkaa kaduttaa, koska näin suvaitsevaista toista tyttöystävää, avo-/aviovaimoa hän tuskin koskaan löytää.
Mitä sitten miehen katumiseen tulee, niin tähän osoitteeseen ei tarvitse roudan porsasta takaisin ajaa :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oot sä kans yks Minna. Naimisiin meno ilmeisesti pelasti sinut vanhaksipiiaksi jäämiseltä. Sitä saa mitä tilaa.
"Naimisiin meno ilmeisesti pelasti sinut vanhaksipiiaksi jäämiseltä. "
no kyllä miä veikkaan että noin anteeksiantavalle naiselle on paljonkin ottajia.
Mitä pahaa on vanhaksipiiaksi jäämisessä?
Oma vapaus ja oma elämä ilman näitä kauheita riitoja joita teillä ei vanhoillapiioilla näyttää riittävän.
Pelkkää murhetta tuntuu teillä muilla olevan.
Ei mitään pahaa, oikeassa olet. Mieluummin iloinen sinkku/vanhapiika kuin ed. kirjoittajan tapainen katkeroitunut ämmä. Luultavasti eronnut nainen, jolla suhde ukkomieheen. Kateellinen vaimolle ja vielä kehtaa ilkkua.
Aloittaja saa olla tyytyväinen itseensä, että on yrittänyt ainakain kaikkensa ja se riittää: joskus vain tulee raja vastaan ja se on nyt sitten tässä. Tsemppiä ja pysy suunnitelmissasi!
Hienoa, olet vihdoinkin tajunnut, että kenenkään jalkarättinä ei tarivtse olla, kauan vaan kestänyt. Itse rakastin miestäni, ja koska niin oli en todella voinut antaa anteeksi salasuhdetta ja jatkaa,,,,,rakkaus kuoli siihen paikkaan ja luottamus. Jos rakastaa siis oikeesti, ei todella voi jatkaa uskottomuuden jälkeen. Jos sitä oikeeta rakkautta ei ole ollut, muut syyt, niin silloin monikin jää roikkumaan tällaiseen liittoon. Luullaan, että lapsille on hyvä kun perhe ei hajoa, perhe, jossa toinen tekee asioita jotka loukkaavat pahiten. Hyi.