Petin tätä pitkäaikaista avovaimoani vuonna 2009. Meillä oli suhteessa erimielisyyksiä ja erilaiset elämänarvot, koska minä halusin lapsia ja avovaimo käytti aikansa muiden kuin minun tarpeideni tyydyttämiseen, eli eli muille kuin minulle ja meidän yhteiselle perheelle, joka on käsittääkseni normaali haave ihmisellä - siis perhe. Ja tämä eroavaisuus tulevaisuudensuunnitelmissa olikin se nimenomainen juttu, miksi päätin kokeilla mitä muut naiset sanovat ja aloin ennen niin rehtinä miehenä petturuuteen. Lisäksi minua oli epäilty petturuudesta ennen kuin olin siihen sortunut, eli se osaltaan ajoi minut siihen ajatuksella: "sitä saa mitä tilaa".
Avovaimo ei kuitenkaan päästänyt irti silloin 2009 paljastuttuani (ihan kuten tarkoitus oli), vaikka oletin, että hänen käytöksensä perusteella antaman kuvan mukaan hän haluaa jopa minusta eroon tai hänellä olisi jopa ollut toinen mies - ei hirveästi silloin kiinnostanut. Toisin kuitenkin kävi kun petturuuteni paljastui, eli avovaimo meni ihan sekaisin ja hinkui, itki minua takaisin muutettuani pois yhteisestä asunnosta sen sijaan, että olisi antanut olla ja olisi sovussa erottu.
Totta kait se muutti ajatusmaailmaani hänestä ja ajattelin, että kyllä se haluaa vielä lapset ja muut normaalit asiat mm. sairaan sukunsa palvomisen sijaan.
Nyt asiasta todellakin kolme vuotta. Meillä on pieni lapsi, mutta silti puolisoni piikittelee minua asioista, saa ihme kohtauksia ja häpäisee jopa lapsemme raivopäisillä tempauksillaan julkisestikin. Aina se on siitä virheestäni jaksanut huomautella ja on tässä pariterapiassa useaaan kertaan oltu sitä vuodatusta kuuntelemassa, kun hänelle tehtiin näin ja hän ei ole asiaan mitenkään mielestään edesauttanut elämänvalinnoissaan, arvomaailmallaan tai muutenkaan.
MIelestäni jos tälliusen petturuuden antaa anteeksi, niin se pitää pystyä unohtamaan. Jos ei kykene unonhtamaan, silloin olisi pitänyt erota silloin kun asia ajankohtainenm eikä vuosikausia syyllistää toista ja varsinkaan sitenkin kun yhteinen lapsi hankittu. Turha se on jälkikäteen ja varsinkaan lapsen hankinnan jälkeen allkaa vielä asiasta jauhamaan ja itseään sillä vaivaamaan.
Mielestäni avuopuolisollani on päässä vikaa tai hän on muuten persoonallisuushäiriöinen, koska sotkee ensin lapsen tähän ja sitten alkaa vuosien jälkee skitsoamaan.
Olen varma siitä, että jos en olisi pettänyt, ei meillä olisi lastakaan!
Avovaimo ei kuitenkaan päästänyt irti silloin 2009 paljastuttuani (ihan kuten tarkoitus oli), vaikka oletin, että hänen käytöksensä perusteella antaman kuvan mukaan hän haluaa jopa minusta eroon tai hänellä olisi jopa ollut toinen mies - ei hirveästi silloin kiinnostanut. Toisin kuitenkin kävi kun petturuuteni paljastui, eli avovaimo meni ihan sekaisin ja hinkui, itki minua takaisin muutettuani pois yhteisestä asunnosta sen sijaan, että olisi antanut olla ja olisi sovussa erottu.
Totta kait se muutti ajatusmaailmaani hänestä ja ajattelin, että kyllä se haluaa vielä lapset ja muut normaalit asiat mm. sairaan sukunsa palvomisen sijaan.
Nyt asiasta todellakin kolme vuotta. Meillä on pieni lapsi, mutta silti puolisoni piikittelee minua asioista, saa ihme kohtauksia ja häpäisee jopa lapsemme raivopäisillä tempauksillaan julkisestikin. Aina se on siitä virheestäni jaksanut huomautella ja on tässä pariterapiassa useaaan kertaan oltu sitä vuodatusta kuuntelemassa, kun hänelle tehtiin näin ja hän ei ole asiaan mitenkään mielestään edesauttanut elämänvalinnoissaan, arvomaailmallaan tai muutenkaan.
MIelestäni jos tälliusen petturuuden antaa anteeksi, niin se pitää pystyä unohtamaan. Jos ei kykene unonhtamaan, silloin olisi pitänyt erota silloin kun asia ajankohtainenm eikä vuosikausia syyllistää toista ja varsinkaan sitenkin kun yhteinen lapsi hankittu. Turha se on jälkikäteen ja varsinkaan lapsen hankinnan jälkeen allkaa vielä asiasta jauhamaan ja itseään sillä vaivaamaan.
Mielestäni avuopuolisollani on päässä vikaa tai hän on muuten persoonallisuushäiriöinen, koska sotkee ensin lapsen tähän ja sitten alkaa vuosien jälkee skitsoamaan.
Olen varma siitä, että jos en olisi pettänyt, ei meillä olisi lastakaan!
Vastaukset 25
Vanhimmat
Olet oikeassa siinä, että jos kerran "antaa anteeksi" pettämisen, ei siihen kuulu enää palata, ei milloinkaan.
Miten pitkään aiot sietää tuollaista elämää? Oletko ajatellut, miten riitanne vaikuttaa lapseenne?
Pariterapiasta ei ole mitään hyötyä, jos vaimosi ei saa siellä ahaa- elämystä. Vuosia kestävästä ruikutuksesta terapiassa ei kerta kaikkiaan ole hyötyä. Kaikki vaan junnaa paikoillaan. Hiukan heristän sormellani myös terapeuttia kohden. Hänen tulisi auttaa teitä suhteessanne eteenpäin. Siihen hän ei yksin pysty, vaan teidän molempien tulisi HALUTA aloittaa puhtaalta pöydältä.
Sinulla, niinkuin vaimollasikin, on vastuu lapsestanne ja teidän on ajateltava hänen parastaan. Jos ette yhdessä pysty skitsoilematta elää, mieti elämää erillä vaimostasi. Ole sinä aikuinen suhteessanne ja kanna vastuusi lapsen elämästä isänä.
Seuraava vaihe kehiin: joskus melko rauhallisella hetkellä, lapsen korvien ulottumattomissa, sanot painokkaasti "Jos vielä kerran alat v****illa pettämisestäni minulle, ja vielä lapsen kuullen, muutan heti pois. Muista tämä!"
Tehonnee, jos olet uskottava. Jos taas paasataan kolmen vuoden takaisista, sitten on vain lunastettava lupaus ja häivyttävä. Vaimolle tämä olisi niin nöyryyttävä kolaus imagolle, että hän taas kohta kyynelsilmin pyytää sinua takaisin. Päätä itse mitä siedät. Vaimosi ei vaikuta aidosti rakastavalta ja rakastettavalta (narsistisia piirteitä?)..
Kyllä.
Mä olisin jo muuttanut pois ja eronnut. Tuo ei tuosta muutu mihinkään. Sinä vain pitkität asiaa.
Ämmät ei anna koskaan mitään oikeesti anteeksi, piste.
pettäminen on vaikea asia antaa anteeksi, se kummittelee päässä joka ikisessä riidassa ja tulee helposti huudettua jotakin epäasiallista, koska pettäminen on ehkä pahinta mitä parisuhteelle voi tehdä. en suuttäisi niinkään vaimoasi, olisi silloin kannattanut ajatella tekoja ja sen seuraamuksia. ilmeisesti vaimosi rakastaa sinua kuitenkin ja yrittää unohtaa menneet, mutta luotta muksen saamisen takaisin kestää aikaa ja enemmän aikaa. jos haluat olla vaimosi kanssa ja rakastat häntä, ole kärsivällinen, todista että hän on sinulle se ainoa oikea ja pahoittele törkeää käyttäytymistäsi vielä vaikka aikaa olisi,kin kulunut. koska tuollaisesta asiasta yli pääseminen ei ole mikään helppo juttu. puhun naisen näkökulmasta, koska itse olen sellainen. jos minun mieheni pettäisi minua, alkaisin kyllä vakavasti miettiä onko hän minuölle se oikea, jos hän piitaa tunteistani tuon verran että menee pettämään. jos homma ei suju jätä ensin, sitten voit tehdä kenen kanssa mitä itse haluat.
"Eukko muistelee pettämistäni..." No, mitä ihmettä kuvittelet??? Pettämisesi ei unohdu koskaan. Jos haluat pysyä vaimosi rinnalla, joudut asian kohtaamaan vielä monta kertaa. Jos rakastat, kestät. Jos et rakasta, mene. Uskollisuuttasi saat todistella vielä monta kertaa.
Pettäminen ei unohdu koskaan, eikä saakkaan, sen kanssa opitaan elämään.
Kuulostaa että vaimo elää "haava auki" vaihetta jolloin sinun toive unohtamisesta vain pahentaa asiaa, oletko varma että itse olet asian käsitellyt.
Voi olla että vaimollasi on omia käsittelemättömiä ongelmia, jotka vaikuttavat
hänen kykyyn sulattaa asiaa, yhtä kaikki, noin ette pitkälle pääse.
Monesti vaatii sen että kaikki lyödään pöytään, vaikka pilvilinnat murenee, niin totuuden kanssa on helpompaa, kuin jatkuvassa epäilyn, pelon, väistelyn, salailun verkossa eläminen.
Kahdenkesken säännöt selviksi, kuuntelen toista, en tee sellaista mikä loukkaa ja mitä en voisi toiselle kertoa, antamaan anteeksi, näin me sovittiin vaimon kanssa. Tietenkin pitää sitten kyetä luottamaan toiseen ja itseensä.
Parisuhdeterapia varmaan auttais, mutta siihen pitää olla valmis kummankin.
"Olen varma siitä, että jos en olisi pettänyt, ei meillä olisi lastakaan!"
Sano nyt vaikka tuo avopuolisollesi vaikka terapiassa, niin eiköhän se suhde ollut sitten siinä :)
Teillä on ongelma: ette osaa puhua niin että siinä olisi läheisyys mukana! Oletko kysellyt ja kuunnellut, halunnut rakastaa pettämisen jälkeen ehdoitta, halunnut saada anteeksi virheesi. Minusta on kovin mustavalkoista ajattelua sinulta aikanaan, että jos toinen suuntaa katseensa sinusta pois eikä tyydytä sun tarpeita, niin sinä otat ja petät. Ethän sinä ole lapsi enää vaan vastuullinen aikuinen, joka vastaa omista teoistaan? Oletkohan ihan ymmärtänyt, miten paljon pettäminen voi toiseen sattua. Se on kamalinta mitä parisuhteessa voi joutua kokemaan. Tuntuisiko sinusta miltään, jos naisesi pettäisi sinua? Jos ei, niin et taida olla rakastunut häneen ja ehkä siinä tapauksessa olisi parempi että lähtisit elämään muualle. Suhde, jossa ei kunnioiteta toisiaan, eikä pystytä keskustelemaan vaikeista asioista, ei tule olemaan läheinen ja tyydyttävä suhde. MInusta sinä olet ehdottomasti empatiakoulutuksen tarpeessa. Sen verran mustavalkoinen on tuo kirjoituksesi. Jospas saisit empatiakykyä esim. yksilöterapiasta. Tuntuu että sulla on oikeutus tehdä niin tai näin, mutta vaimosi tulisi olla sellainen kuin haluat. Sallitko naisesi oman vapaan tahdon? Annatko hänen tuntea asioita siten kuten hän tuntee, ilman että vaadit mitään? Autatko häntä kun hän kärsii, vai suututko siitä hänelle?
Koittakaahan jutella. Koita sinä olla hänen tukenaan nyt, jotta pääsette perheenä eteenpäin. Eikö se ole sinun hartain toive, vai?
Hyi, pettäjä ei ikinä muutu. Jos eroat, niin älä ainakaan uuteen suhteeseen ala! Itse en ikinä pettävään mieheen koskisi vakavissani. En tajua miksette eronneet jo silloin kun petit?? Nyt tuo sinun pettäminen kalvaa koko suhdetta loppuun asti, pahimmillaan kaikki alkaa alusta. Eli kun "haavat on parantuneet" nainen päättääkin kostaa ja pettää. Tuollaisessa sairaassa suhteessa eläminen myrkyttää kummankin ja varsinkin lapsen!
Luin sun tekstin ja jäi sellainen vaikutus, että syyllistät avovaimoasi pettämisestä ja saat teon kuullostamaan oikeutetulta. Jos hän oli niin kamala olisit eronnut ja vasta sitten mennyt toisiin naisiin. Nainen on joutunut SUN virheitten kanssa elämään ja rakastanut sua niin paljon että jopa suostunut lapsen hankkimaan. Ihan turhaan ruikutat sun kärsimyksiä, "niin makaa kuin petaa". Lapsi käy kyllä sääliksi tässä tilanteessa. Sun avokki ei tule ikinä sitä unohtamaan. Jos toista loukkaa noin paljon ei sitä voi välttämättä koskaan antaa anteeksi vaikka haluaisikin. En kyl enää suosittelisi parisuhdeterapiaa, vaan että avovaimosi kävisi niissä yksin ja saisi päänsä selväksi haluaako hän tommoisen kanssa jatkaa. Itse en kyl koskisi puolisooni enää tommoisen jälkeen. Tiedän että en voisi sellaista koskaan antaa anteeksi. En voi muuta toivoa kuin lapsen takia saatte tilanteen selvitettyä. Sä nyt sait mitä tilasit.
Joo, en mäkään kyllä koskisi sellaisen mieheen jonka muna olisi ollut meidan suhteemme aikana toisen naisen sisällä. en vaan pääsisi siitä yli. Ero olisi ainoa ratkaisu.
Siksi en ymmärräkään ihmisiä, jotka jää suhteeseen pettämisen jälkeen, koska kukaan ei sitä voi unohtaa, ja se kalvaa koko elämän ajan (kyllä, myös eron jälkeen)., mutta huomattavasti vähemmän kuin jos tuijottaa sitä petollista naamaa joka päivä.
Kaikkien kannalta olisi ero paras ratkaisu minun mielestäni, koska pitkään kestävä koko ajan pinnalla oleva katkeruus on tosi vahingollista. Naisesi ei varmaan tajuakaan että tekee itselleen ja lapselleen vaan hallaa olemalla kanssasi. Ehkä hän tuntee olevansa jumissa kanssasi, kun yh:n on paljon vaikeampi saada uutta perhettä kasaan kuin sinkun. Ei voi tietää.
Vaikea kuitenkaan uskoa, että suhteenne paranisi enää, huononee varmaankin, mieti sitä. Taisi asiat jäädä käsittelemättä silloin kunnolla. Koititteko unohtaa ja olla puhumatta aiheesta? Jos niin kävi, niin sitten om mahiksia vielä jos käytte asiat läpi uudelleen. Jos kaikki käsiteltiin, naisesi ei anna sinulle anteeksi ja se on siinä - jatkakaa matkaa eri suuntiin ystävinä.
Pettäjä saa mitä on ansainnut. Syö poika pitsasi, tai lähde kälppimään itse.
No kerrompas sulle pettämisestä tosi stoorin.
Mun isä on pettänyt mun äitiä aikoinaan, tuloksena avioton lapsi jolle oli härskisti vielä annettu sama nimi kun pikkuveljelleni.
Me ei koskaan hyväksytä sitä tapahtumaa. Mun pikkuveli tietää tämän ja kaimansa.
Suhtautuminen isään muuttui samantien, olkoon ne syyt mitkä hyvänsä.Meillä kaatui sitten sukufirma tämän asian takia, kukaan ei jaksanut enää kuunnella sitä jatkuvaa riitaa ja kätkätystä asian tiimoilta.
Äitiä en syytä, oli varmaan meidän neljän muun kanssa ihan tarpeeksi tekemistä ja firman pyörittäminen.
Pettämisestä ei KOSKAAN saa kertoa, pidä omana häpeenäsi äläkä selittele asiaa. Se on sun moka.
Lapsi ei ole lelu, ei välikappale, ei vastuussa mistään.
Kunnioita ihteesi, vaimoasi ja lasta sen verran et lähet, katot että heille jää hyvät oltavat ja jatka sitten itse valitsemallasi tiellä.
Minä olen leski, joten ei vaihtoehtoja, enää.
"MIelestäni jos tälliusen petturuuden antaa anteeksi, niin se pitää pystyä unohtamaan. Jos ei kykene unonhtamaan, silloin olisi pitänyt erota silloin kun asia ajankohtainenm eikä vuosikausia syyllistää toista ja varsinkaan sitenkin kun yhteinen lapsi hankittu."
samaa mieltä. pettäminen ei toki ole kivaa petetyn kannalta. mutta joko sen antaa anteeksi tai sitten ei. mistään asiasta syyllistäminen pitkään ei toimi parisuhteessa.
jos ette silloin tajunneet erota niin nyt se pitäisi tehdä sen takia että toista syyllistetään (ei sen pettämisen takia).
Pettäminen voi antaa anteeksi. Mutta kun se jatkuu vuosikausia eri naisten kanssa, valehtelu, niin ei enää jaksa vaikka kuinka haluisi ja rakastaa vielä miestä. Vaimo pitäis joo lopettaa yksi pettäminen 3v mennyt.
Ikävän usein "kerran pettäjä-aina pettäjä" pitää paikkansa. Ei siis ihme jos vaimosi skitsoaa siitä vieläkin välillä. Jospa katsoisit peiliin ja miettisit annatko sinä kenties siihen jotain aihetta? Lisäksi lapsenhankkimistoiveesi taisivat muuttua painostukseksi. Luuletko vaimosi olevan täysin onnellinen sen jälkeen mitä olet hänelle tehnyt. Anteeksi anto ei ole yhtä kuin unohtaminen. Tuollaista tekoa kun ei vaan noin sormia napsauttamalla unohdeta. Ja tietyt asiat voivat tuoda ikävät muistot pintaan uudestaan ja uudestaan...
Aloittajalla ei ole MITÄÄN OIKEUTTA kitistä. Itse tuhosit oman, puolisosi ja lapsesi elämän.
Kokemuksesta:
Anteeksi voi antaa vain jos toinen on aidosti pahoillaan ja osoittaa sen. Sinä ap et kuulosta olevasi kovin pahoillasi.
Olis varmaan kannattanut vähän miettiä etukäteen.
Tässä on yksi asia johtanut toiseen:
- puolisosi epäilee sinun pettäneen häntä (yleensä noin väittävät pettävät itse puolisoaan tai ovat sairaalloisen mustasukkaisia)
- menet ja petätä puolisoasi
- puolisosi saa sinut kiinni pettämisestä mikä harvemmin tapahtuu sattumalta, enemmän alitajunnan ohjaamana halu jäädä kiinni
- sinä muutit pois
- puoliso kinuaa takaisin
- teette lapsen
- puolisolla ei ole mitän tarkoitusta antaa sinulle anteeksi
Tulet siis pitkälle hamaan tulevaisuuteen kuulemaan tuota piikittelyä, ikävässä tapauksessa aina kuolinvuoteelle asti. Mikäli hän kuolee ennen sinua, hänen sukunsa saattaa jatkaa piikittelyä suunnalla "Jos et olisi tehnyt huorin, tyttäremme eläisi edelleen".
Puolisosi on mitä todennäköisemmin suostunut lapsen tekoon siksi, että pystyy sitouttamaan sinut häneen ja lapseen. Mikäli aiot ottaa avioeron, hän mitä suurimmalla todennäköisyydellä tullee kiristämään sinua lapsella.
Mikäli vielä käytte terapiassa, voisit sanoa ettet enää jaksa ikuista syyttelyä asiasta minkä olet jo saanut anteeksi ja harkitset ainoaksi vaihtoehdoksi eroa mikäli piikittelysi ja syyttylysi jatkuvat.
Elämänne tuskin tulee muuttumaan seuraavien vuosien aikana, hän piikittelee, muistuttelee ja sinä kiltisti nielet menettäen hitaasti hermosi.
Kun näitä juttuja lukee niin herää mieleen, että pettääkö se munkin mies? Ei pettämisestä puhuminen aina tarkoita sitä, että on itse pettänyt. Epäilin omaa miestäni ihan hyvistä syistä ja oikeassa olin.
Toinen asia. Jos on anteeksi annettu...kuinka äkkiä anteeksi pitää antaa ja kuinka äkkiä pitää pystyä päänsä selvittämään ja kuinka äkkiä pitää pystyä luottamaan toiseen? Täälläkin on miljoona kirjoitusta siitä, että petti kerran ja petti toisenkin kerran ja vieläkin petti jne. Eli jos luottaa niin onko tyhmä ja sinisilmäinen?
Kaiken pahan alku on se pettäminen. Jos ei toisen kanssa pysty elämään niin pitää pistää välit poikki. Ei sitten tarvitse itkeä luottamuksen puutteesta ja pettämisistä.
Pettämien herättää niin ihmeellisiä ja hurjia tunteita ja pelkoja, ettei mitään rajaa. Itsetunto menee kuralle ja on siitä toisesta osapuolesta ja hänen käytöksestään kiinni, että miten itsetunto uudestaan nousee vai eikö nouse.
Petetty kokee itsensä rumaksi ja epäkelvoksi. Kilpaiutilanne, jossa voiton vei se toinen nainen. Se toinen nainen on haluttavampi kuin minä. ja plaa plaa plaa
Pettäminen ei ole mikään pikku juttu. Itselläni kyllä silmät aukesi ja tilanteet, joita en ennen epäillyt aiheutti myöhemmin aika skitsomaista epäilyä ja epävarmuutta. Esim jos mies räplää kännykkää, onkohan sille tullut joku viesti joltain naiselta. Mies on pidempään töissä, onkohan se oikeasti töissä vai jonkun luona. Mies osti uudenlaisia vaatteita, no mistähän nyt tuulee? plaa ja plaa näitä riittää.
Ihan helvetin raskasta itselle myös ja vaikea päästä noista ajatuksista ja kierteetä pois ja oppia Luottamaan toiseen ihmiseen. Se luotto voi sitten taas kärsiä vaikka kesällä jos mies tiiraa vähäpukeisia naisia jne. Täytyy itse vetää minihame päälle ja tissit esiin niin kyllä se siitä, jos ei oma mies huomaa niin vieraat edes.
No siis oletko tyhmä ? Avovaimosi ei todellakaan ole vaikuttanut siihen että sinä petät yhtään mitenkään, miten voit omat valintasi sysätä muiden niskoille ? Mene sinä sinne terapiaan yksin, ja kerro rehellisesti että olet idiootti.
Samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja ja monet muutkin. Tuosta tekstistäsi saa sellaisen kuvan että et ole pahoillasi etkä ole ottanut vastuuta pettämisestäsi vaan olet jopa sysännyt vastuun petetylle osapuolelle.
Syyt siihen että hän halusi sinut takaisin aikanaan ovat varmasti olleet itsetunnon puolella, kuten varmaankin myös syyt joiden avulla yrität pettämistäsi laittaa avokin piikkiin.
Pikemminkin vaikuttaa siltä että itselläsi on jokin persoonallisuushäiriö, hehän eivät koskaan ole mielestään tehneet mitään väärää ja vika on aina muissa. Kehottaisin katsomaan peiliin ja miettimään että olet pettänyt ja loukannut tahallasi ihmistä, jolla on jo valmiiksi ollut huono itsetunto ja omia sisäisiä ongelmia.
kitiset siitä että avokki ruinasi sinut takaisin. Itse olet takaisin mennyt omalla valinnalla kuten myös lapsen hankkinut. Olisiko jo aika lapsenkin takia sitoutua vihdoin viimein ottamaan pettämisestä vastuu ja olemaan edes pahoillasi?
Pettäminen satuttaa syvältä ja se on varmasti piikki naisesi itsetunnossa. Piikki joka saattaa tulla esiin riidan yhteydessä tai jos nainen muuten kokee itsetuntonsa tai itsensä uhatuksi seurassasi. Ei ketään voi pakottaa unohtamaan, eivät ihmiset ole koneita. Elämäänne helpottaisi lapsenkin vuoksi kovasti j os hän kykenisi antamaan anteeksi, mutta unohtamaan hän ei ehkä pysty koskaan.
Ota vastuu. Ole mies äläkä hiiri. Kysy naiselta mitä sinun pitää tehdä että hän voisi kanssasi elää ilman että välillä tuntuu pahalta. Sano että lapsen vuoksi teidän pitäisi pystyä elämäänm yhdessä. Kerro että olet äärettömän pahoillasi ja tulet aina olemaan pahoillasi, mutta opit kokemuksesta sen että rakastat vain häntä ja halaut olla hänen kanssaan etkä haluaisi vaarantaa perhettänne millään typeryyksillä. Pyydä häntä luottamaan sinuun ja lupaa että jos hän sen tekee,
hänen ei tarvitse pelätä että häneen sattuu. Ole kiltti hänelle , huomioi häntä, katsele muita naisia vain jos hän ei huomaa. keskustelkaa.
Ja ota vastuu!