Moi kaikille. Nyt kaipaisin ihmisiltä apuja, ja asiallisia kommentteja.
Eli tällä hetkellä ensimmäisen vaiheen eropaperit käräjäoikeudessa, ja virallisesti ollaan tällä hetkellä asumuserossa. Meillä 2pientä lasta. Kaikki meni hyvin kunnes vaimolleni iski 30kriisi, tai jokin muu ihme hullutus. Ihastu itseään 13vuotta vanhempaan mieheen, pari viikkoa mun muuton jälkeen, esitteli sen lapsille, kylläkin vaan äidin"kaverina". Nyt reilu kuukausi muuttoni jälkeen , ollaan taas ns.paremmissa väleissä, pystymme keskustelamaan asiallisesti jne.
Vietämme myös aikaa yhdessä, kävimme syömässä perheen kesken, ja illalla sitten sain viestiä että oli tosi hyvää seuraa, ja oli aivan mahtava päivä. Muutenkin exä tuntuu olevan aika sekasin, eikä oikeen ilmeisesti itsekkään tiedä mitä haluaa, tai keneltä. Kun kuitenkin viihtyy mun seurassa, ja tämä uusi on nyt ilmeisesti ainakin toistaseks pois kuvioista. Kerittiin 8vuotta olevan yhdessä, ja tämän jälkeen exä kerto yhdeksi eron syyksi sen että olin liian perhekeskeinen, ja ns.pidin liikaa huolta perheestäni, vaikea selittää mutta joku varmaan ymmärtää.
Onko muilla kokemusta vastaavasta tilanteesta ? Ja miten tilanne on ratkennut ? Pitääkö vaan antaa ajan kulua, vai pitääkö yrittää unohtaa ?
Kiitos
Eli tällä hetkellä ensimmäisen vaiheen eropaperit käräjäoikeudessa, ja virallisesti ollaan tällä hetkellä asumuserossa. Meillä 2pientä lasta. Kaikki meni hyvin kunnes vaimolleni iski 30kriisi, tai jokin muu ihme hullutus. Ihastu itseään 13vuotta vanhempaan mieheen, pari viikkoa mun muuton jälkeen, esitteli sen lapsille, kylläkin vaan äidin"kaverina". Nyt reilu kuukausi muuttoni jälkeen , ollaan taas ns.paremmissa väleissä, pystymme keskustelamaan asiallisesti jne.
Vietämme myös aikaa yhdessä, kävimme syömässä perheen kesken, ja illalla sitten sain viestiä että oli tosi hyvää seuraa, ja oli aivan mahtava päivä. Muutenkin exä tuntuu olevan aika sekasin, eikä oikeen ilmeisesti itsekkään tiedä mitä haluaa, tai keneltä. Kun kuitenkin viihtyy mun seurassa, ja tämä uusi on nyt ilmeisesti ainakin toistaseks pois kuvioista. Kerittiin 8vuotta olevan yhdessä, ja tämän jälkeen exä kerto yhdeksi eron syyksi sen että olin liian perhekeskeinen, ja ns.pidin liikaa huolta perheestäni, vaikea selittää mutta joku varmaan ymmärtää.
Onko muilla kokemusta vastaavasta tilanteesta ? Ja miten tilanne on ratkennut ? Pitääkö vaan antaa ajan kulua, vai pitääkö yrittää unohtaa ?
Kiitos
Vastaukset 23
Vanhimmat
Hei, olen itse juuri samassa tilanteessa paitsi vaimoni ei ole hakenut ketään toista vaan haluaa omaa aikaa. Eli avioero ykkös vaiheessa ja sama syy oli minunkin vaimolla eroon, vaikka omasta ja läheistenkin mielestä olen vain ajatellut ja tehnyt kaiken perheen parhaaksi.
40v ikäkriisi
Sain myöskin kuulla että olen pitänyt aina huolta perheestäni ja ollut kaikinpuolin kunnollinen mies ,emme edes riidelleet paljoa tokihan suhteessa meni välillä paremmin välillä huonommin enkä minä viaton ole en minä sitä sano.
Anyway avioero tuli vaimo tarvitsi "henkistä kasvua ja aikaa itselleen" en enään sopinut siihen yhtälöön!
Olisin ymmärtänyt eron paremmin jos olisin ollu väkivaltainen hullu tai muuten laiminlyönyt suhdetta, oli tosi vaikeata ymmärtää että en olisi voinut tehdä juuri mitään paremmin ja että vika ei ole minussa mutta kai se sitten on niin.... vaan eipä paljoa lohduta.
Ero oli sopuisa mitäpä minä asialle olisin voinut hän oli asian päättänyt ja sillä selvä, oli päästettävä irti vaikka pahalta tuntuikin
Kaikesta huolimatta osaltaan ymmärrän vaimoa joten miksi olisin alkanut raivoamaan...en ole ikinä vihannut naistani enkä vihaa tästä eteenpäinkään minulle se oli kuitenkin elämäni parasta aikaa
Tietysti erossa on käynyt läpi kaikki tunnetilat läpi ja vieläpä useaan kertaan viha,pettymyksen,surullisuuden ne kuuluukin käydä läpi! se luo pohjaa mahdollisuudelle antaa anteeksi mielestäni se on kuitenkin tärkeintä,vasta kun kykenee antamaan anteeksi pystyy jatkaa elämäänsä vailla katkeruutta eteenpäin!
Aloitus olisi aika pitkälti voinut kertoa myös minusta. Reilu kolmekumppisenä rakastuin itseäni 15 vuotta vanhempaan mieheen, erosin miehestäni, mutta tämä naimisissa oleva mies ei sitten eronnutkaan...
Syitä on tietenkin todella paljon, mutta ihan varmasti meillä oli kyse ainakin mun kasvuprosessista ja itseni etsimisestä uudelleen tilanteessa, jossa "kaikki oli valmista" ja piti miettiä, että tämänkö kanssa haluan loppuelämäni elää?!
Ex-mieheni on aina ollut vimpan päälle kunnollinen; todella hyvä isä ja kotitöistä ei koskaan tarvinnut marmattaa... Olimme toistemme ensimmäiset seurustelukumppanit ja yhdessä reilusti toistakymmentä vuotta. Lapsiakin on... henkinen yhteys oli aina ollut vähän vähemmän kuin toivoin, seksuaalisesti toiveemme eivät kohdanneet, ja toivoin aina, että mieheni olisi ollut kunnianhimoisempi.
Tämä mies, johon rakastuin, vastasi moneen tarpeeseeni, etenkin siinä kasvuvaiheessani, joka tosin on edelleen kesken, mutta muutoinkin. Rakastan häntä edelleen, ja olemme paljon yhteydessä, mutta hän edelleen naimisissa. Saas nähdä mitä elämä eteen tuo...
Minusta olet totaalinen typerys, kun lopetit hyvän suhteen. Toivottavasti teillä ei ole lapsia.
Kuullostaa niin hullulta, kun sanotaan että mies on liian perhekeskeinen tai kiltti tai kotihenkinen. Itse en muuta olisi halunnut vierelleni kuin miehen johon olisin voinut luottaa. Joka olisi ollut kiltti ja perhekeskeinen. Olin yksinhuoltaja avioliitossa ja hoidin samalla myös alkoholimiestäni hänen kännijaksoillaan, mutta se on sitten eri tarinaa...
Ehkä sitä pitää kokea surkeutta ennen kuin osaa arvostaa sitä mitä on, mene ja tiedä... Minä olen nuori ja minulla on elämä edessä. Elämä tekee kipeää, ei auta muuta kuin kasvaa ihmisenä ja nousta uuteen päivään.
Tämän takia kannattaa vasta 30v kunnolla vakiintua ja sitä ennen vain seurustella naisten kanssa ja katella rauhassa mitä tulee. Lpset vata 35 v niin ei tule näitä vapaudeb kaipuuta kun on se sinkkuaika jäänyt elämättä että silleen.
Sama tilanne itselläkin. Olen sitä jo täällä vuodattanutkin. Me ei olla vielä eropapereita lähetetty, mutta asumme erillään. Lapset ovat vuoroviikoin molemmilla ja vaimo asuu tässä lähellä. En ymmärrä tätä "henkistä kasvua" juttua ollenkaan. Kai ihminen nyt pystyy kasvamaan henkisesti myös parisuhteessakin. Kolmatta pyörää ei tietääkseni ole kuvioissa, mutta aiemmin vaimolla on ollut jotain yhteydenpitojuttuja. Toki voi olla paljon asioita, mitkä minussa häntä ärsyttää, mutta syyksi tilanteeseen on minulle kerrottu, että tunteita minua kuohtaan ei enää ole. Välillä kuullosti, ettei niitä ole koskaan kovin vahvasti ollutkaan. No kaksi lasta ja 11 yhteistä vuotta, josta 1,5 vuotta naimisissa. Hyvinä hetkinä/kausina sitä rakkautta on vannottu hyvinkin paljon. Mikä hetki sitten pitää paikkansa ja mikä ei.
Itse olen halunnut koko ajan uskoa, että ne tunteet hänen puolelta jostakin löytyy ja palaisimme yhteen ja lapsetkin olisivat onnellisempia. Lapset kyllä tottuu tilanteeseen, mutta kyllä sen niistä näkee, että ne kärsii tilanteesta. Olen itsekin tässä tilanteessa yhtä suurta kysymysmerkkiä, kun en tiedä mitä pitäisi tehdä, pistääkkö paperit menemään vai antaa ajan kulua. Kun hän minulle ilmoitti tilanteesta eropaperit oli jo allekirjoitettuna, päätökset tehnynä ja omille vanhemmille ja ystäville ilmoitettu. Kompromissiksi saatiin sen verran tehtyä, että paperit revittiin. Minusta on alkanut tuntua, että tämä taitaa olla korjaamaton paikka ja keskustelin siitä vaimonkin kanssa. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että ei vielä laitettaisi pistettä tälle asialle. En tiedä uskallanko odottaa sillä riskillä, että tulee taas turpaan.
Kai tässä vielä täytyy hetki odotella ja mietiskellä tilannetta. Vaimo lähti valmiista kodista ja on elänyt käytännössä minun tuloillani koko yhteiselon ajan ja opiskelee vielä. Kaipa hän sitten tietää, mitä tekee, mutta kyllä se arki opettaa elämän todellisuutta, kun ei ole laskunmaksajaa, sähkömiestä, putkimiestä, remontoijaa, IT-tukihenkilöä jne... koko ajan valmiudessa. Toki nuo on niitä vähemmän tärkeitä juttuja, mutta on meillä ne tärkeätkin jutut mielestäni minun puolelta toimineet (ainakin enimmäkseen). Kuinka paljon sitä toista tulee ottaa lopulta huomioon, että kokee tulleensa huomioonotetuksi? Ja miksi se pää kääntyy koko ajan johonkin suuntaan. Sellaista on olleet varsinkin viime kuukaudet. Kissaa on nosteltu pöydälle ja lyöty kättäpäälle, että eropuheet saavat loppua ja asiat selvitetään kuntoon. Viikko pari ja tilanne on taas toinen noiden puheiden jälkeen. Alkaa luotto mennä pikkuhiljaa.
Itse en kyllä enää viitsisi soutaa ja huovata, kun tilanne on tuollainen ei se siitä miksikään muutu.
Ole mies äläkä hiiri.
Samaa hiukan minäkin ihmettelen mitä tuo nimim. 10.
Miksi te miehet jäätte vain odottelemaan (ex-)vaimonne mielenvaihtumisia? Jos kerran (ex-) vaimonne on tehnyt päätöksen lähteä, kantakoon hän siitä myös vastuun. Mikä oikeus (ex-) vaimollanne on pitää teitä varalla? (Ex-) vaimo saa touhuilla "ikäkriisinsä" kanssa miten lystää ja sitten, kun hän ei kelpaakaan enää kenellekään, hän tuleekin luoksenne ja luulee, että siitä vaan jatketaan elämää eteenpäin.
Antakaa hyvät miehet sen (ex-) vaimonne painua sinne missä pippuri kasvaa ja tulkaa te perhekeskeiset, ihanat miehet ESIIN, jotta me, ikäkriisimme hallitsevat naiset, LÖYDÄMME teidät!
Samaa mieltä.
Mun mielestä ero on ero ja sillä sipuli. En noteeraa asumiseroja, taukoja tai mitään muitakaan virityksiä, kun erotaan niin sitten erotaan kerralla. Vaiheita ei laskeskella, eropäätös on aina lopullinen ja se on tehty ennenkuin ainuttakaan paperia on viety minnekään.
10 ja asd. Vaikutatte vastuuttomilta.
10: sanot että ap joka yrittää toistaiseksi heikoin tuloksin kantaa perheestään vastuun että hän on hiiri? Jossain toisessa yhteydessä taas kaipaat miestä joka kantaa vastuunsa? Aika ristiriitaista?
Näiden keskustelupalstojen valossa tuntuu siltä että yhteiskunnassamme se on loppukädessä mies joka kantaa vastuunsa. Naiset on vastuuttomia.
Osituksen ja elatuksenko takia olette tuota mieltä? Teille lapsi tuntuu olevan leikkikalu jota voidaan viskoa paikasta toiseen.
Kuka lasta opettaa kohtaamaan maailman merien tyrskyt paremmin kuin isä?
Ydinperhe on lapselle ehdottomasti paras kasvualusta.
Menneet on menneet: kuinka kuvittelet ettei isää kiinnosta vastuunkanto?
Mieheni lähti tälläisen "henkisen kasvun" takia pois. jätti minut yksin 3 lapsen kanssa. Olen ihan ok näköinen, kiltti jne. Mutta mies ei arvosta kotia, eikä halunnut ikinä viettää aidosti meidän kanssa aikaa. Ja minä typerys kuvittelin että se helpottaa joskus! Höh. Selvisi monen vuoden pettämiset sun muuta. :( Luottamus on mennyt kyllä kaikkea kohtaan. Toinen pystynyt valehtelemaan päin naamaa vuosia ja saanut minut sidottua kotiin valheilla. Mrr.
Tarinasi kuulostaa enemmän kuin tutulta. Itse samassa tilanteessa. Elämääni en välitä yleisesti tässä jakaa, mutta jos ajatuksen vaihto kiinnostaa laita postia [email protected]
Aikuisviihdetähti Lothammerin kevään elokuva jättää varmasti kylmäksi uik siinä bueno sankarimme on psykonaisen panttivankina suojatalossa ohjelmassa käsirautoja sadomasoa ja tunteen kylmyyttä kaikki tämä 3D tekniikalla jo pelkkä leffan alkuscene kertoo kaiken
"so far hun tiedän sinusta kaiken armas entinen juutalainen pitohuorani
katkelma käsiksestä:
Linda:
Miksi petin? Koska kotona ei rakastettu enkä tullut rakastetuksi. Halusin rakkautta ja läheisyyttä, hellyttelyä ja sanoja. Ei onnistunut. Työni riepoi ukkoa. Epäily uskollisuudesta aina pinnassa. Menin toiseen sänkyyn. Asiakkaiden kanssa. Ukko kosti rehvastelemalla missin kanssa Seiskan kannessa uudella romanssillaan. Se viilsi sieluuni syvän haavan. Se sinetöi eromme. Erohan siitä tuli. Mutta aina löytyy joku uusi ihana pyöritettävä. Joka minut vakavasti ottaisi. Ehkä niin Ehkä näin. Mutta unessa on mahdollisuus. Unessain niin haha uik. Tein sopimuksen paholaisen kanssa haarat levällään hämärän rajamailla.
Lehvan kotisivu aukeaa vappuna siinä storyline näette ketä rooleissa ha huom uik leffalla ei todellakaan kompata erään kahden israelilaisen vähäjärkisen Länsi-Savoon perustamaa ohjelmatoimistoksi naamioitua pitopalvelua joka järjestää laatupitopalveluita asiakkaan kaikki tarpeet huomioiden ja tyydyttäen
ps. heijasteita uik ja muistakaa lukea paljon kirjoja erityisesti Veijo Meren romaani Jääkiekkoilijan kesä menettelee
http://www.youtube.com/watch?v=7_3zPzz5iS4
"Onko muilla kokemusta vastaavasta tilanteesta ? Ja miten tilanne on ratkennut ? Pitääkö vaan antaa ajan kulua, vai pitääkö yrittää unohtaa ?"
ainoa järkevä toimintamalli on tehdä nyt kerralla itsellesi selväksi, että puihin meni eikä takaisin ole minkäänlaista paluuta. Ei vaikka helvetti repeäisi, teistä ei tule enää paria.
Sitten toiminta sen mukaan. Parempi vaan ettet turhaan vietä aikaa exän kanssa, mikäli se nostaa liikaa toiveita. Mitä nopeammin pääset erosta yli ja hyväksyt että se oli siinä, sen nopeammin pääset elämään kiinni,.
Parisuhdeterapia voi auttaa ajan kanssa?
80% avioeroista on naisten alullelaittamia.
Ongelma on yhteiskunnallinen häpeä. Siksikö vellipöksyiset teinit laahustaa ympäri kaupunkeja, kun heillä isän puutetta. Miksi yhteiskuntamme hiljaisesti hyväksyy tämän?
Lastensuojelu ajaa äidin asiaa häikäilemättömästi. 90% lähivanhemmuus menee äitille. Miksi? Miksei asetelma ole vuoroviikkojärjestely tai jopa niin että isä saisi jäädä lasten kanssa ja saisi elellä leveästi elatus ja lapsilisien kera? Koeteltaisiin näin naisten henkisiä voimavaroja. Nainen joutuisi menemään itseensä. Uskaltaako nainen menemään itseeensä?
Motivoiko naisia eroon elatusmaksut ja ositus? Sitten alkaa demonisaatio ja tekosyiden keksiminen ja uhrina esiintyminen ja narsismikortti vedetään esiin ja haetaan yksinhuoltoa. Vähät lasten rahat käytetään käräjillä asianajokuluihin.
Somelainen nainen on vastuuton. Hänelle lapsi tuntuu olevan leikkikalu. Äitimyytti on murrettu.
Tätä olen itsekin miettinyt ja paljon. Todella hyvä näkökanta asiaan, miksi 80% eronottajista naisia ja 90% lähivänhemmista äitejä? Nykyään taitaa vuoroviikkojärjestelmäkin olla kokoajan suositumpi. Siitäkin huolimatta, että äiti saa lapsilisät + elarit. Näin se vaan menee. No ehkä itselläni taustalla painaa oma ero, mutta siitä huolimatta. No meillä sentään kahden lapsen lähivanhemmuus jaettiin, vaikkakin joku "viisas" oli istuttanut exälle ajatuksen, että se oli hänen kannaltaan epäedullinen päätös. Tottakai, kun jäi elarit ja lapsilisät toisesta lapsesta saamatta. "epäedullinen päätös"!! Voi herranjestas!! Juuri tuolla lauseella nainen kertoo todellisen syyn lähivanhemmuuteen.
Itse perustelin toisen lapsen lähivanhemmuuden molempien lasten oikeudella molempiin vanhempiinsa ja tasapuoliseen vastuuseen vanhemmuudessa. Tämä näin, koska eroilmoituksen julkistustilanteessa exä ilmoitti muuttavansa toiselle puolen suomea lasten kanssa ja että minä saisin nähdä sitten lapsiani joskus viikonloppuisin. Reiluuden osoituksena hän lupasi tuoda lapset puolimatkaan vastaan huom!! omilla kustannuksilla. Siistiä!! Ei mennyt läpi, onneksi. Näin siis ajatteli lasteni äiti löydettyään avioliiton aikana itselleen uuden miehen.
mythbuster. Älä välitä narsismikortin esillevetämisestä. Kaikissahan niitä narsistisia piirteitä on ja joskut naiset saa ne revittyä miehestään pintaan todella kätevästi, myöhempiä tarkoitusperiään varten. Mutta luojan kiitos, on paljon naisia, jotka haluavat olla miehensä kanssa tasavertaisessa parisuhteessa. Pitävät puolensa riitatilanteissa ja mahd. erotilanteessakin ovat tasapuolisia ilman, että toisen pitäisi jäädä alakynteen tai nettomaksajaksi.
Elämää oo vaikka emäntä otti ja lähti. Henkisesti ainakin paljon parempi olla.
"pari viikkoa mun muuton jälkeen esiteltiin"
Ymmärrät varmaan itsekin, että suhde mieheen oli olemassa jo avioliittonne aikana ja sua petettiin?
Jos tuntemattomia esitellään lapsillesi näinkni nopeasti, vaadi rohkeasti että sinäkin saat tutustua lapsiesi elämään osallistuvaan mieheen. Ja selvitä mies-mies puhella kun joskus voit, koska se suhde alkoi. Eikä kandee ottaa tätä vaimoo takaisin, jos ei tunnusta totuutta sulle että petti.
Älä luovu lähivanhemmuudesta. Älä allekirjoita lastensuojelussa edes lepyttelymielessä tapaamissopimusta joka on sinulle epäedullinen, mikäli haluat lapsiasi aktiivisesti tavata.
Jos asia etenee käräjillä ota yhteys asianajaan joka tuntee perheasiat. Vaikka se maksaa on se sinun etujesi mukaista pitkässä juoksussa. Yritä saada aikaan vuoroviikkosopimus.
Mikäli taas exäsi vetää hakemuksen pois asia raukeaa. Silloin viimeistään voitte yhdessä mennä vaikka perheasiain neuvottelukeskukseen suhdettanne korjaamaan.
Juuri näin. Älä luovu lähivanhemmuudesta, vaikka koet itsekin olevasi kriisissä. Lähtijän kriisit ovat kuitenkin valtavasti suuremmat ja vaikeammat. Ole mies ja isä loppuun asti. Tiedän kertoa että mies selviää tässä tilanteessa ihan hienosti ja lopulta lasten äitikin joutuu arvostamaan sinua ja vahvuuttasi. Tsemppiä!
Oih ja voih. Itsekseni täällä mietin ja pohdin erotako vaiko ei . Olen 30 vuotta ja 10 vuotta naimisissa ollut. Puolivuotta olen ollut jalka oven välissä menossa, paha olo on ja välillä vaan tulee olo että yksin ois helpompaa. Lapsia ei ole ( mies ei voi saada ) , sillä ero olisi "helppo". Mitään yhteistä meillä ei tätänykyä ole. Käymme töissä ja asumme yhdessä. Tuntuu että pidän vaan kulissit pystyssä, itseni takia. Asutaan pienellä paikkakunnalla ja täällä ihmiset heti puhuu jos jotain poikkeavaa on. Voi plääh kun on taas paha olla. Kai tää joku 3kympin kriisi on. ?.
Yritä katsoa parisuhdettanne suoraan, äläkä syytä miestäsi omasta pahasta olostasi, jos miehen käytös ei todella ylitä rajoja, jotka olisivat sinua syvältä loukkaavia. Paha olo on oman mielesi aiheuttama, ei puolisosi, ja todella voi olla ikäkriisi, 30v alkaa pohtimaan elämänsä valintoja, vanhuuden tuloa ja että "on jäänyt itse paitsi" elämäniloista. Omaa hyvää elämässä pitää itsestäänselvyytenä, ja keskittää huomioinsa vain siihen, mitä itseltä puuttuu tai on jäänyt kokematta. "voi plääh kun on oaha olla" kertoo teinimäisestä ajattelusta, jossa on paha olo ilman että aikuisella tavalla ymmärtää tai haluaa selvittää sitä, teini syyttää pahasta olosta vanhempieaan,teinin tasolle taantunut ikäkriiseilijä omaa puolisoaan.