Kunnallisvaalit

Kunnallisvaalit tulossa ja kemiläiset äänestivät vihreiden edustajaa kovastikkin presidentinvaaleissa, jopa ensinmäisellä kierroksella.
Miten on? Annatteko äänenne vihreille myös kunnallisvaaleissa.
Jos näin on niin vihreiden listoille olisi tunku, voisin jopa itse alkaa jos kiinnostusta vihreisiin löytyy samoin kuin pressanvaaleissa.
Vai palataanko entiseen ja ollaan punaisia niin kuin aina ennenkin?
10153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kokoomuksen edustajaa äänestettiin Kemissä enemmän. Mielestäni on mielenkiintoisempaa seurata lisääntyykö elitistipuolueen kannatus myös työntekijöiden Kemissä.

Äänestä

Vai käytettäiskö vähän sitä päätäkin ja todettais, että kuntavaali on pikkusen eri juttu kuin presidentinvaali?

Äänestä

Kommarit voittoon nousee kemi parrasvaloihin.

Äänestä
  • toivottavasti sentään järkevää porukkaa. Tammikuun pöytäkirjan mukaan kävi delegaatio tansaniassa tutustumassa satamaan. Yksikään ei ole satamassa työssä ja se on oma yhtiönsäkin. Mutta sinne vaan reissaamaan kuntalaisten pikkiin. Eikä oikein missään tästäkään asiasta ole kirjoitettu. Uskomatonta!

    Äänestä

  • ihmekaupunkiKemi kirjoitti:

    toivottavasti sentään järkevää porukkaa. Tammikuun pöytäkirjan mukaan kävi delegaatio tansaniassa tutustumassa satamaan. Yksikään ei ole satamassa työssä ja se on oma yhtiönsäkin. Mutta sinne vaan reissaamaan kuntalaisten pikkiin. Eikä oikein missään tästäkään asiasta ole kirjoitettu. Uskomatonta!

    Eiköhän aleta porukalla ehdokkaiksi, jos vaikka pääsis edustaan kemiä sinne lämpimään?
    Luvataan maat ja mannut ja pistetään istuvat ehdokkaat koville. Nyt olisi aika saada jo uusia naamoja valtuustoon?
    Alamommo istuu kaiketi kaikissa toimielimissä sekä kirkkovaltuustossa, on siinä kokouspalkkiota kerrakseen yhdelle miehelle.
    Nyt kipin kapin omaan tai johonki mieleiseen puoluetoimistoon kyseleen miten homma etenee.
    Jos jossain sanovat perusteettomasti ettei ole tarve, niin veikkaanpa että siellä on jo sovittu ketkä menee jatkoon? Heillä pelko että oma paikka menis jollekkin uudelle.
    Pitkälti on sisäpiirin juttuja nämä valtuustopaikat, kovin on vaikeaa uuden tulla sekaan. Mutta uusia ehdokkaita tarvittaisiin.

    Tangan "yhteistyöprojekti" on täysin palkintomatka virkamiehille ja vasemmistopuolueiden edustajille. Koko touhulle ei löydy mitään järkiperusteita ja siksi siitä ei kovin meteliä pidetäkkään.

    Äänestä

  • Ykkös pyrkyri kirjoitti:

    Sepä se, että on kovasti sisäänpäin lämpenenä porukka joilla ei kovinkaan korkeaksi nouse tuo älykkyysosamäärä, päätöksistä päätellen.
    Olisi korkea aika vaihtaa vanha kaarti uuteen. Jospa sitten saataisiin Kemiinkin edes yksi järkevä päätös.
    Ei me sellaista porukkaa tarvita joiden ensimmäinen ja tärkein asia on nostaa omaa kokouspalkkiota ja sitten aletaan kattomaan keneltä se otetaan pois. Voi jumalauta.

    Äänestä

  • melkeinvaltuutettu kirjoitti:

    Tangan "yhteistyöprojekti" on täysin palkintomatka virkamiehille ja vasemmistopuolueiden edustajille. Koko touhulle ei löydy mitään järkiperusteita ja siksi siitä ei kovin meteliä pidetäkkään.

    toden totta. kyllä täytyy ihmetellä. Matkustellaan persaukisen kunnan piikkiin.

    Äänestä

Kemi on nyt sininen. Porvarit voittaa joka vaalit.

Äänestä

Kyllä ihmiset seuraavat niin heikosti mitä tapahtuu ja mitä päätetään, sekä ketkä minkin asian takana ovat olleet.

Aina vaan äänestetään sitä "tuttua" nimeä. Kai ajatellaan, että kun toi on ollut niin kauan siellä, niin ei kai se huono ole ??? Kyllä joutas noi vanhimmat viiksivallut jo eläkkeelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

PikkuPorvariPerkele kirjoitti:

Kunnallisvaalit tulossa ja kemiläiset äänestivät vihreiden edustajaa kovastikkin presidentinvaaleissa, jopa ensinmäisellä kierroksella.
Miten on? Annatteko äänenne vihreille myös kunnallisvaaleissa.
Jos näin on niin vihreiden listoille olisi tunku, voisin jopa itse alkaa jos kiinnostusta vihreisiin löytyy samoin kuin pressanvaaleissa.
Vai palataanko entiseen ja ollaan punaisia niin kuin aina ennenkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu