mua ärsyttää kun olen joka tilanteessa niin pökkelö.
En osaa iloita enkä surra näkyvästi! Kun tv:ssä on jotain hauskaa sanon "Heh", kun kaverilla on huolia sanon "No voi".
Tietty olen huolissani, mutta en osaa tuoda sitä esille. Olen aina naama peruslukemilla. Oikeasti olen tosi tunteellinen, mutta ihmiset näkevät minut aivan erilaisena. Enkä ihmettele yhtään.
Olen nyt tapaillut erästä miestäkin, mutta tuntuu, että hän viettää iltansa mielummin yksin tai kavereidensa kanssa kun kutsuisi minut luokseen.
Pelottaa, että hän ehtii kyllästyä minuun ennen kuin pääsen "vapautumaan" tästä ongelmastani.
miten voisin muuttua?
Taitaa olla aika hankalaa, kun on lapsesta pitäen opetettu siihne, että "ei saa itkeä julkisesti eikä mitään" :/
En osaa iloita enkä surra näkyvästi! Kun tv:ssä on jotain hauskaa sanon "Heh", kun kaverilla on huolia sanon "No voi".
Tietty olen huolissani, mutta en osaa tuoda sitä esille. Olen aina naama peruslukemilla. Oikeasti olen tosi tunteellinen, mutta ihmiset näkevät minut aivan erilaisena. Enkä ihmettele yhtään.
Olen nyt tapaillut erästä miestäkin, mutta tuntuu, että hän viettää iltansa mielummin yksin tai kavereidensa kanssa kun kutsuisi minut luokseen.
Pelottaa, että hän ehtii kyllästyä minuun ennen kuin pääsen "vapautumaan" tästä ongelmastani.
miten voisin muuttua?
Taitaa olla aika hankalaa, kun on lapsesta pitäen opetettu siihne, että "ei saa itkeä julkisesti eikä mitään" :/
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sama tilanne täällä. Tunteet ovat jossain ikiroudan alla piilossa. Kyllä ne takaraivossa kummittelee mutta ei niitä osaa näyttää. Jopa normaalin innostuksen osoittaminen jostain asiasta on hankalahko ilmaista. Nauraa tosin osaan mikäli jotain oikeasti hauskaa näen/kuulen. Siinäkin rimani tosin on muita korkeammalla enkä näe mitään erikoisen hauskaa näissä arkipäivän kakkavitseissä.
Jotenkin sitä on kasvanut jäyhäksi vaikkei olisi niin halunnukaan.