KAtselin noita aihepiirejä enkä löytänyt aihetta joka käsitelisi sitä että miten ollaan päästy eteenpäin niin aloitin tänne keskustelun aiheesta.
Kerotkaa miten olette selvinneet petoksen aiheuttamasta tuskasta. MIten ollaan päästy eteenpäin Tässä ketjussa ei sitten haukuta exiä eikä kakosia vaan katsotaan eteenpäin.
Itse puskin tuskaani liikuntaan.KAvereiden kanssa puuhasteluun, tanssikursseille.
Luin paljon petetyksi tulemisesta, ja narsismista.
Ehkä tahtini oli liian luja koska sairastuin uudestaan. Liikuntakyky meni totaalisesti ja kaikenlisäksi sain verenmyrkytyksen käsivarressani olevasta morfiinineulasta. Olin pitkään sairaalassa, Oli pakko rauhoittua.
Eikä sairaala reissut siihen loppuneet vaan vuoden kuluttua tuosta sain uuden verenmyrkytyksen ja olin tosi huonona kun minut vietiin ambulanssila isompaan sairaalaan.
Selvittyäni tilanteesta päätin että nyt riittä vastamäki minulle. Olen sen jälkeen sisuuntunut ja tehnyt kaikkeni että olen päässyt eteenpäin elämässäni.
Sydämen suru on ollut pientä pelätessäni oman henkeni puolesta joten olen alkanu ttäysin uuden elämän.
Olen matkustellut. Opetellut uusia asioit ajoita en ennen osannut kuvitellakaan tekeväni. Hankin vanhan asuntovaunun jolla olen kierrellyt ympäri suomea j a ruotsiakin. Kaikki on nyt hyvin.
Vaikka minua ja omaisisani koetteli uusi suru vuoden vaiheteessa äitimme poismenon johdosta niin olen kuitnekin sitä mieltä että elämä voitta ja pitäää katso aeteenpäin.
Ollessani sairaalassa viimisen kerran päätin että kaikki muu kuin elämä ja teveys on pientä. Vaikka omistaisin valtavaia rikkauksia tai mahtavan puolison enkä saisi olla terve niin ei ne toisi onnea. Onni löytyy omasta itsestä ja omasta elämästä.
Kerotkaa miten olette selvinneet petoksen aiheuttamasta tuskasta. MIten ollaan päästy eteenpäin Tässä ketjussa ei sitten haukuta exiä eikä kakosia vaan katsotaan eteenpäin.
Itse puskin tuskaani liikuntaan.KAvereiden kanssa puuhasteluun, tanssikursseille.
Luin paljon petetyksi tulemisesta, ja narsismista.
Ehkä tahtini oli liian luja koska sairastuin uudestaan. Liikuntakyky meni totaalisesti ja kaikenlisäksi sain verenmyrkytyksen käsivarressani olevasta morfiinineulasta. Olin pitkään sairaalassa, Oli pakko rauhoittua.
Eikä sairaala reissut siihen loppuneet vaan vuoden kuluttua tuosta sain uuden verenmyrkytyksen ja olin tosi huonona kun minut vietiin ambulanssila isompaan sairaalaan.
Selvittyäni tilanteesta päätin että nyt riittä vastamäki minulle. Olen sen jälkeen sisuuntunut ja tehnyt kaikkeni että olen päässyt eteenpäin elämässäni.
Sydämen suru on ollut pientä pelätessäni oman henkeni puolesta joten olen alkanu ttäysin uuden elämän.
Olen matkustellut. Opetellut uusia asioit ajoita en ennen osannut kuvitellakaan tekeväni. Hankin vanhan asuntovaunun jolla olen kierrellyt ympäri suomea j a ruotsiakin. Kaikki on nyt hyvin.
Vaikka minua ja omaisisani koetteli uusi suru vuoden vaiheteessa äitimme poismenon johdosta niin olen kuitnekin sitä mieltä että elämä voitta ja pitäää katso aeteenpäin.
Ollessani sairaalassa viimisen kerran päätin että kaikki muu kuin elämä ja teveys on pientä. Vaikka omistaisin valtavaia rikkauksia tai mahtavan puolison enkä saisi olla terve niin ei ne toisi onnea. Onni löytyy omasta itsestä ja omasta elämästä.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Olen äitini poismenon johdosta johtuvan surun vuoksi käynyt läpi ennen läpikäymättömiä asioita. Täällä keskustellessa olen noita puinut. Vaikka minu t on niistä tuomittukin niin olen kuitenkin hyvilläni että olen sen tehnyt.
Mutta tästä mennään taas eteenpäin
Elämäni täyttää uusi työ, lapset ja lastenlapset.
Odotan kesää innolla että pääseen liikkeelle. .
Puhuminen, puhuminen, puhuminen ystävien kanssa ja itsekseenkin joskus. Anteeksianto itselle ja miehelle. En syytä tapahtumista ketään en itseäni enkä miestäni, kakkosesta puhumattakaan, olen hyväksynyt asiat ja ajattelen että niin vain tapahtui ja voi tapahtua kenelle vain ja esimerkiksi minulle uudestaankin. Voin olla jopa joku päivä se pettäjä tai kakkonen ei kannata sanoa EI KOSKAAN, elämä on niin yllätyksellinen. Kokemus kasvatti minua myönteiseen suuntaan olin ennen katkerampi, hassua, mutta niin se vain nyt tuntuu otan elämän vastaan kalliimpana ja haavat ovat parantuneet. Jos jokin kipeä muisto yrittää pintaan meditoin sen pois positiivisilla ajatuksilla en anna negatiivisuudelle tilaa.
Aivan paras tapa oli päästää mies menemään, tai oikeastaan hain heti eroa. Se oli tähän mennessä paras tekoni, koska mies oli ennekin pettänyt minua. Nyt hän vsaan oli suunnitellut tosissaan jättävänsä minu ja lapset, kirjeet ja hän itse sen todisti. Ei vaan saanut kakistettua ulos, että toinen nainen takana, ja että oli rakastunut hänee. Pitkään siis selkäni takana valehtelei minulle kirkkaila silmillä menoistaan, työmatkoista, jopa lapsille joutui keksimään tietenkin kaikkia selityksiä,oli tavannut jopa lasten läsnäollessa tuota toista naista.
Kyllä se pahin asia on tuo valehteleminen, luottamus menee täysin. Miksi ei voinut minulle myöntää suoraan, olisi ollut helpompaa? Ja ei tietenkään halunnut erota minusta sitten kun kaikki tuli julki, mutta tiesin sen olevan vain lasten, ei minun vuoksi. Minäkun en voinut enää silmissä häntä sietää, kyyläsin, inhosin, epäilin, tarkistin taskuja, postia, nettiä, haistelin vaatteita. Kerrankin löysin (olimme saman katon alla vielä pari kuukautta) vaalean hiuksen hänen vaatteistaan, ja se oli ikäänkuin viimeinen tippa. Kun hän tuli töistä kotiin kerroin mikä on homman nimi, hän saa etsiä asunnon niin nopeasti kuin mahdollista. Ihmetteli päätöstä, koska ei kuulemma ole enää yhdessä tuon naisen kanssa. Mitenkä olisin ikinä enää voinut uskoa häntä? Itsepetosta.
Tiedän, että minulla on vielä paljon annettavaa naisena, mutta ei hänelle. Tuo toinen nainen oli tyypiltään mieheni ihannenainen, sen täytyy minun myöntää. Ei ihne että rakastui ja ihastui, kaunis, mutta vanhempi kuin minä.
Kyllä pääsee yli, ei elämä yhteen mieheen kaadu. Koskaan ei tule jättää kaikkea yhden miehen varaan, jos niin tekee, tekee hölmösti. Rakkaus voi kuolla, ja pettäminen tappaa sen totaalisesti.
eron vireille laitto, olet kyllä hyvin asian työstänyt, et ole lähtenyt syyttelylinjalle vaikka tottakai olet kovia kokenut ja tunteet vie laidasta laitaan mutta oikea on sinun asenne, elämä ei kaadu yhteen mieheen ei edes kahteen;) rakkaus ei muuten kuole kyllä se on aina läsnä kunhan olet sen valmis vielä joskus jakamaan toisen miehen kanssa
Minä kävin terapiassakin muutaman kerran mutta kun sinne ei saanut aikoja niin nopeaan kuin olisi tarvinnut niin se jäi. Varmaan venytin ystävieni kuuntelusietokyvyn äärimmilleen.
Nyt naurattaa mitä kaikkea sitä onkaan touhunnut. Ehkä olisi ollut parasta vain rauhoittua ja tehdä työtä oman mielen kanssa ja niinkuin sanoit meditoida.
Tuo kauhea ja paniikinomainen energisyyteni kostautui sairasteluun merekissä.
Onneksi takana.
Tällä hetkellä olen onnellinen sinkku vasta nyt neljä vuotta lopullisesta erosta katson eteenpäin silmät auki. En ajattele että jos joskus vielä tapahtuu jotain tuollaista. Ei, vaan elän päivän kerrallaan.
Petos tosiaankin rikkoo jotain pahasti; mikään mitä kukaan voi tehdä ei loukkaa niin paljon. Toisaalta, itse pystyn tuntemaan tällaista ihmistä kohtaan pelkästään vihaa ja halveksuntaa. En pystyisi rakastamaan ihmistä joka kohtelee huonosti pettämällä. Fyysinen pahoinpitelykin olisi helpompi sallia kuin henkinen satuttaminen. Kun huomaan miten huonosti joku on kohdellut, koen lähinnä vastemielisyyttä tätä henkilöä kohtaan enkä halua olla missään tekemisissä. Samalla osaan yhä enemmän arvostaa niitä ihmisiä jotka eivät ole moraaliltaan löyhiä. Jos löydät jonkun toisen, rakastettavamman, arvokkaamman ja luotettavamman kuten olen itse onnistunut jo ajat sitten löytämään, pääset varmasti kokemiesi vääryyksien ylitse ja tajuamaan huojentuneena mikä onni sinulla oli että pääsit moisesta ihmisestä eroon. Joku päivä ehkä pystyt jo nauramaankin tapahtuneille ja kenties sinusta tulee vielä vahvempikin koettelemustesi jälkeen. Vahva olet jo nyt kun olet pystynyt eroamaan tuollaisesta ihmisestä, heikoimmat jäävät roikkumaan.
Ei eroaminen ole ainoa vaihtoehto. Jokaisen parin tarina on omanlainen. Jos pari löytää yhteisen sävelen ja on valmis rakentamaan uutta, niin miksi silloin erota. Silloin voi olla todellista vahvuutta jäädä. Toki jos toinen osapuoli jatkaa pettämistään, niin silloin varmasti on viisainta nostaa kytkintä.
Totta, vahvat ottavan eron ja pääsevät eroon mutta heikot jäävät roikkumaan. Moraalisoimaan en lähde, teemme kaikki joskus virheitä ja vääriä valintoja niistä tulee vain kasata se tulevaisuus jossa aiomme elää. Itse kuitenkin lopunviimeksi päätämme miten elämämme elämme.
Kyllä, lyöntikin kun se ei ole jatkuvaa hakkaamista on helpompi kestää kuin seksuaalinen pettäminen, pahinta kun siihen lisätään vielä tunteet ja rakastuminen.
Naisen itsetunnon ja seksuallisuuden arvolle on pettäminen hirveä isku, en tuntenut itseäni yhtään enää himottavaksi....ainakaan exmiehelleni.
Vahva olet jo nyt kun olet pystynyt eroamaan tuollaisesta ihmisestä, heikoimmat jäävät roikkumaan.
KYLLÄ, kaikki muu on riippumista ja ajan venyttämistä, pelkoa yksinjäämisestä.
Montako kertaa Mirkku aiot katsella sitä pettämistä? Usein tuo "uuden rakentaminen" on vain sitä että mies rakentaa sivusuhteitaan entistä salaisemmin jottei jää kiinni ja puoliso on se joka luulee että yhteinen sävel on löytynyt.
Niinkuin tuossa kirjoitin, jos pettäminen jatkuu, on parasta lähteä. Jos kuvioissa on muita naisia mukana, niin ei uuden rakentaminen onnistu. Kaikki pettäjät eivät ole tapapettäjiä. Toiset oppivat ja osaavat arvostaa, että saavat yrittää uudelleen japitää kotinsa, vaimonsa ja perheensä. Ilman muuta on riski jatkaa pettäjän kanssa, mutta riski on myös pettäjällä. Saattaahan petetty itsekin lähteä pettämisen tielle tai jättää pettäjän lopullisesti.
Pahaenteisen kuulostavat ovat nuo mirkun jutut koska tuon tyylistä kirjoittaa eräs nainen jonka mies yhä hoitelee eksäänsä puolison luullessa ihan muuta
MarusjA Olet täysin oikeassa. Elämään kuuluu myös virheet. Toivottavsti opimme olemaan itsellemme armollisisa.
Tuli taas mieleen fenix lintu joka nousi tuhkasta. JOskus tarvii särkyä kunnolla että pystyy rakentamaan uutta. Työ on kovaa mutta antoisaa.
Kuin vakavasta sairaudesta toipuminen.
Miksi noin paljon miinuksia? H.k
-Hei ei kai kyse ole mistään surutyöstä jos eroaan vatvoo vuosia ja varsinkin niitä ikäviä kokemuksiaan.
Eihän siitä pääse sillä konstilla ikinä yli. Jossain vaiheessa vaan täytyy päättää että se vaihe on menneisyyttä jota ei enää muistella.
Ihminen pystyy jos tahtoo unohtamaan vaikka olisi kuinka rakastanut!-
Tämä on lainaus toisesta ketjusta ja minusta vastaa ap.n kysymykseen.
Vanhoista muistoista vaan täytyy päästää irti ja mennä eteenpäin.
Toisen menttäminen erossa tai kuolemassa vaatii surutyönsä. Näitä ketjuja lukiessa on tullut esille että on ihmisiä jotka eivät vielä seitsemmän vuoden jälkeenkään ole pystyneet unohtamaan.
Ei ole sääntöä siitän kuinka kauan saa surra ja käsitellä asioita. Eiköhän se riipu ihan tapauksesta ja sen vakavuudesta. Joillakin niin pahoja tarumoja kokemuksistaan ei enään koskaan uskalla koskaan uuteen suhteeseen. Haavat sielussa eivät parane.
Jotkut taas pääsee eteenpäin tuosta vain.
Ei kai näissä ole kyse surusta? Itselläni enemmänkin vihasta. Kukin tyylillään..
Tää on kyllä oikeesti tärkee pointti, että minkälaisia tunteita kokee päälimmäisenä; vihaa vai surua? Itse tulin petetyksi ja jätetyksi; matto vetäistiin jalkojen alta ihan puskista. Minä olen oikeasti todella surullinen, en juurikaan tunne vihaa. Ystävieni on todella vaikea ymmärtää, miksi en vihaa häntä, miksi olen hänelle niin "armollinen". En tiedä, mutta siltä minusta tuntuu. Ja tunteet ovat aitoja kokemuksia, jotka syntyvät reaktiona johonkin. Ne eivät voi koskaan olla "vääriä", ne ovat jokaisen omia.
Täysin eriasia erota tai jäädä leskeksi.
Eron jälkeen aika useilla ihmisillä jopa eron jälkeen suhde entiseen aviopuolisoon paranee tai ainakin useat osaavat paremmin eron jälkeen keskustella asioista kun ne suhteessa riitoja aiheuttaneisiin kupruihin saa välimatkaa.
Toisaalta tietysti samoin voi käydä puolison kuolemankin jälkeen riidat loppuvat siihen.
Tietenkään ei exää tarvitse unohtaa mutta ne riidanaiheet ainakin hälvenevät.
Olen opetellut arvostamaan itseäni niipaljon että en enää hyväksy keneltäkään samanlaista käytöstä itseäni kohtaan.
Jatkan tuohon vielä sen että yritin eron jälkeen viritellä yhtä suhdetta peräti kahden vuoden ajan. Olen tullut siihen tulokseen että vaikka kuinka tykkään ihmisestä, viihdyn hänen seurassaan harrastamme samoja asioita mutta suhteesta puuttuu intohimo niin ei kannata jatkaa.
en enää alistu, en yritä mitään mikä minusta ei tunnu luonnolliselta.
TIe on ollut pitkä mutta antoisa olen tosiaan oppinut että minun elämässä olen itse kapteeni. Ainoastaan minä tiedän mikä on hyää ja oikeaa minulle. Elämme vain kerran tahdon loppuelämäkseni vain sitä parasta mitä elämä antaa.
Itsekunnioitus, luottamus elämään ja siihen että osaan ja pysytn.
Eiollut tarkoitettu miksikään nyyhkyjutuksi minusta vain tuntuu tältä kun onni täyttää sydämeni.
Joku ei selvästikään tykkää kirjoituksistani koska kokoajan vain miinustaa minun tekstit vaikka olen samaa mieltä henkilön kanssa jota on plussattu yli 20 kertaa. Ihme juttu.
HK,täällä on muutama elämää vailla oleva jotka harrastavat tuota ;)
Niin kai
Jälleenkerran huomasin että ei ne asiat olekaan täysin ohi vielä. AIvan liian herkästi annan sanan sanasta ja kaksi parhaasta en vain saata sietää että minua ja kokemuksiani mitätöidään.
HArmitaa
Kun sanotaan että heikot jää ja vahvat lähtee, tulisi muistaa että petetyksi tuleminen murentaa ihmisen itsetuntoa ja kykyä olla vahva.
Minulla meni aika kauan ennenkuin sain kasattua itseni edes sen verran että kykenin lähtemään.
Yksilöitä kun ollaan niin toinen ottaa rankemmin pettämisen ja toinen saa ehkä voimaa vaikkapa vihasta.
Itse en kyennyt edes vihaa aluksi tuntemaan, ryvin jossain syvällä, en tiedä missä.
Eron jälkeen viha tuli ja se tuli siitä että tunsin minulta riistetyn turvallisen elämän pettämisen takia.
Vihasin myös miestä siksi ettei hän kyennyt sanomaan ei.
Viha laantui sitä mukaa kun tunteet exää kohtaan loppuivat kokonaan. Sitten aloin liikkua ihmisten ilmoilla ja tapasin uusia tuttavuuksia, aloitin mm. kuntosaliharrastuksen, hommasin koiran jonka kanssa kävelen edelleen pitkiä lenkkejä luonnossa.
Alan nähdä taas kaiken väreissä ja olen myös hyväksynyt menneet menneiksi.
Helppoa ei ole ollut, yritän rakentaa luottamustani ihmisiin ajattelemalla että kun tästä kerran selvisin, selviän kaikesta muustakin. En pelkää enää sitä että minua joku muukin pettäisi. Se on mahdollista mutta ei kannata etukäteen murehtia.
Nyt vaan päivä kerrallaan...kevät tulee taas.
Kivasti ilmaistu tuo että näen kaiken väreissä, tiedän hyvin miltä se tuntuu ja muistan jopa hetkenkin kun se tapahtui. Yleensä se tulee silloin kun ottaa ne oman elämän ohjat omiin käsiinsä ja ei käännä päätänsä ja jatkaa matkaansa sivuille vilkuilematta ja nenä pystyssä. Vapaana katkeruusta ja kaunasta ja kiitollisena eletystä elämästä ja kaikesta kokemasta.
Taas oli tullut paljon miinuksia minun tekstiin. Noh, jos ihmisillä ei muuta puuhaa niin siitä vaan.
Kyllä olette aivan oikeass tuossa joillakin menee pitempään kuin toisislla. Haavat sydämessäkin paranee vaikka niistäkin jää arvet
Ajattelen joskus heikkoina hetkinäni että ei minua kukaan huoli valtavat leikkaus j a paloarvet kropassani mutta kun taas olen voimissani niin ajattelen että jos joskus sattuu tulemaan ihminen joka näkee sydämen eikä ulkokuorta niin hän ei huomaakaan arpiani.
Tämä talvi on ollut hiljentymisen aikaa elämässäni. MInäkin näen kaiken eritavalla kuin aikasemmin. Näen kaiken paljon kirkkaampana valoisemapana.
Olen luottavainen elämääni.
Selviämisessä ei jaeta tyylipisteitä. Kukin selviää tavallaan. Joku ottaa ja lähtee ja toinen jää selvittelemään palaville raunioille tuhkakasaa. Kumpi on oikea tai väärä? Yksi yhdelle ja toinen toiselle. Tärkeintä on, että pystyy elämään itsensä kanssa, olemaan onnellinen, ja niin kuin joku kivasti sanoi, näkemään maailman väreissä.
Jokainen petetty tietää, että helppoa tietä ei ole olemassakaan. On vain tie, joka on pakko kulkea. Omaan tahtiin, omilla voimilla, omalla tavalla. Se on ainoa oikea vaihtoehto.
Vierestä voi huudella ja haukkua, pilkata ja ivata. Luuseri siellä ja luuseri täällä. Koko maailmaa ei voi miellyttää. Älkää välittäkö.
No mä yritän kestittyä omaan elämääni ja lasten. Kun sain tietää asiasta huusin ja raivosin, hakkasin nyrkeilläni kaikkea mikä osui tielleni, lähinnä miestä ja itseäni, huonekaluja. Huusin suoraa huutoa. ELi sain jonkinmoisen kohtauksen. Mies otti syliin ja puristi lujasti ja lohdutti niin kauan että olin rauhottunut. Sanokaa mitä sanotte, mutta mies sanoi, että minua hän rakastaa ja sen takia on nyt tässä. Lähdemme pois naisen ulottuvilta jos haluan.
Surrut olen ja miettinyt miksi, mutta turhaahan se on. Olen puhunt itselleni, että saan vihata miestä ja naista, minulla on lupa vihata. En ole tehnyt mitään väärin ansaitakseni tämän. Päivä kerrallaan vaan.