Kauanko kesti, kun arki tuli uuteen suhteeseen?

Mitä tarkoitat arjella? Juuri arkeahan sitä suhteessa eletään enemmäkseen ja se on kivaa uudessa suhteessa. Vanhassa suhteessa vain asuttiin samassa asunnossa, mitään yhteistä ei enää ollut.

Uudessa avioliitossani arki on normaalia elämistä toisen kanssa - meillä arki on antoisaa vielä kuudenvuodenkin jälkeen. Ex:n kanssa se oli kylmää kämppis meininkiä.

Arkikin sujuu, kun on se oikea ja samoin ajatteleva kumppani,ex oli kaikissa eri linjoilla, nuorena sitä vaan sovitti omat asiat exän asioihin, vaikka en aina niin tahtonutkaan.
Tietty vastuksia on vähän, ei ole velkaa, ei pieniä lapsia, lapset jo molemmilla aikuisia, saa elää vaan toisilleen ja harrastaa mitä haluu.

No ap tarkoitti sitä, että se uusikin alkaa elää elämää ilman sinuakin, eli muuttuu kämppikseksi, vai roikutko nyt hänessä kiinni jatkuvasti, kun saat ne lapsesi ex:n hoitoon, eli onko kysymyksessä lapsien hylkäys sinun taholtasi.

Miettisit nyt sitä tilanetta, miten se uusi menettelisi jos lapsista pitäisi pitää ihan samalla tavalla huolta kuin entisessä suhteessa, jossa ilmeisesti juuri tämä alkoikin ahistaa, kun lapsia ei voinut siirtää aina pois.
Montako kertaa tämä uusi on vielä kauhempi, kun ajatellaan tilanne samoin kuin ennen eroa oli lasten vuoksi.
ainakin minun tietämäni uusikot ovat juuri näitä kaikkein vähemmän kotia kunnioittavia ja lapsia rakastavia ihmisiä.

Todellisuudessa lapsesi ovat niitä kärsijiä, itse meuhatt nyt mennä vain tämän uuden mukana, eipa ole teistä vanhemmiksi. Vielä sitten kuristatte näitä lapsia olemaan hiljaa, jätätte yksin kotiin, he eivät saa kutua kavereita kotiin, eivätkä saa edes olla kanssanne iltaisinkaan, kun komennatte omiin huoneisiin jo kello 19 viimeistään. He eivät saa vierailla isovanhempien luona, sillä pelkäätte, että kertovat tuosta menostanne. ei heidän tarvitse jos näkyy ja kuuluu joka puolelta, häikäilemätön käytöksenne.

Turha tässä teidän kenenkään puolustella, sillä totuus on, että lapsenne joutuvat suoranaiseen helvettiin kun itse elätte sitä elämätöntä elämäänne, vailla vastuuta mistään.

Arkinen elämä uuden kumppanin kanssa on yhtä juhlaa :).

Koskaan ei koskaan enää ole elämä kohdallaan, monet yrittävät lavastaa asioita, valehdella asioita.
Mutta alkuhuuman mentyä, milloinkaan enää et ole täysin onnellinen, juokset pakoon.
Kun menit etsimään elämätöntä elämää, jonkin ajan päästä elätkin etsimässä sitä elettyä elämää. Joten arki tulee vielä raaemmin kuin aikaisemmin. Nyt tiedät, että kannattaisi satsata siihen mitä on, eikä lähteä etsimään olematonta.
Ratkaisu on vain, jatkatko jatkaa tässä suhteessa, joka voi olla paljon kauheampi kuin entinen vai joko nyt osaat olla yksin tai mahdollisesti lastesi kanssa onnellinen.

"etsit elettyä elämää" olipa kerrankin realistinen kuvaus siitä, mitä ero monella on. Valtaosa eronneista yrittää väkisin antaa parempaa kuvaa eron jälkeisestä elämästä, mitä se todellisuudesa on.

Toivottavasti tuollaiset kuvaukset vähän rauhoittavat vihreämmän ruohon etsijöitä.

Riippuu siitä minkä kuntoisesta liitosta on lähtenyt. Jos on ollut alkoholi-, väkivalta- ym. ongelmaa, niin varmasti voi löytää vihreämmät laitumet.

Kun lähtee etsimään sitä elämätöntä elämää, saattaakin ennepitkää etsisä takaisin sitä elettyä elämää.

Sananlasku sanoo osuvasti, että minkä taakseen jättää sen edestään löytää, joka kyllä monta kertaa on totta, eihän sitä elämätöntä elämää ole olemassakaan, se eletty elämä tosiasia.

Mutta entä, kun kumppanin kanssa on tullut hankittua pieniä lapsia. Jos suhteessa ei todellakaan ole väkivalta, alkohli tms. ongelmia, vaan toisen osapuolen väittämä 11 vuoden jälkeen, että emme olekkaan ne oikeat toisillemme? Toki sellainen aiheuttaa riitelyä ja isolla fontilla puhumista, mutta tässä tapauksessa mielestäni lapset kärsivät enemmän eroamisesta, kuin yhtenäisenä perheenä pysymisessä.

Olenko vanhassa suhteessa roikkuja väittäessäni edellä mainittua? En mielestäni. Avioliitto on jotakin niin arvokasta, että sen eteen kannattaa todella tehdä töitä. Se vaan vaatii molemmat osapuolet talkoisiin. Kai nämä niin yksilöllisiä asioita ovat, eikä yhtä oikeaa vastausta erojutuissa ole.

Ap:n kysymykseen. Mitä sillä on loppujen lopuksi väliä, miten kauan ns. "arjen" tuleminen uuteen suhteeseen kestää. Jos on eronnut, muttei osaa arvioida todellisia syitä eroon joutumiseen, vie takuu varmasti samat ongelmat uuteen suhteeseen omalta puoleltaan. Jos taas syyt on selvillä, niille voi omalta osaltaan jotain tehdä ja se arki voi ehkä olla paljon parempaa uudessa suhteessa. Aina voi jossitella, mutta tämä on minun mielipide asiasta.

Monenlaista kantaa keskustelussa on, tietenkin jokainen yrittää löytää jotain lohtya omalleen ja puolustaa, vaikka ivävinkin sanoin.

Minä itse kuitenkin näkisin vähän toisin asioita, toivoisin tältäkin keskustelulta olevan apua jollekin asioiden miettijälle, sillä valmiita vastauksia kenenkään elämän ohjeeksi ei ole olemassakaan.

Liian kiivas suhtautuminen asioihin saattaa rikkoa paljon enemmän kuin antaa. Samoin itsepintainen olettamus, että itse on aina oikeassa.
Ha hetken mielijohteesta tehdy asiat tahtovat kääntyä itse vastaan.

Kun elämä perhessä alkaa ahdistaa, silloin olisi tärkeintä miettiä, miten itse voin asiaa parantaa, tietenkin se avoin keskustelu olisi paras, mutta niinkuin tiedetään ei suomalainen ihminen ole useinkaan niin avoin, joten sekin pitää hyväksyä tavalla, että kuuluu suomalaisen luonteeseen eikä se ole välittämättömyytta sinua itseäsi kohtaan.
Minä itse olen aina ollut valmis panemaan itsesi likoon täydellisesti perheeni eteen. Olen valmis menemään perheterapeutin luokse yksin keskustelemaan, jotta osaisin jollakin tapaa ymmärtää ja toimia oikeinkin tilanteissa, jotka oat vaikeita. En pelkää leimaa otsassa, enkä usko tulevani korvamerkityksi.

Jokaisessa perheessä on aikoja, että seksi ei suju, syystä tai toisesta, ollaan kovastikin eri mieltä asioista, omassa elämässäi olen yrittänyt silloin hieman joustaa ja siirtää keskustelun muuhun. Pidän tätä tilanteen rauhoittamisena.
Olen mysö iooinut joustamaan, jonka olen huomannut olevankin kaikkein parhain tapa vaikuttaa asioihin, sillä tämän kälkeen puolisokin on huomannut ihan omaaloitteisesti olla enemmän kotona ja jopa tehdä kotitöitäkin. Ja nyt voin jo pyytää joakitn tekemäänkin, kysellen että sopiiko vaikka siivouspäiväksi tietty päivä.
Olen omassa mielessäni ristinyt mieheni ADHD ihmiseksi, sillä ei oikein viihdy yhdessä paikassa kauaa, mutta on löytänyt siihen puutyöt, joita tekee talvet kansalaisopistossa. Lisäksi on mukana eräässä harrastuksessa kiinteästi.

Eli näin elämämme on saanut rauhalliset puitteet, hän tekee kotona kyllä asioita, mutta ilman näitä henkireikiään on hyvinkin vaikea ihminen.
Tiedän että lapsemme ovat hänelle kaikki kaikessa, kuten minäkin. Hän ei osaa puhua, silloin jos lapsillakin on vaikeuksia, sen näkee kuinka hän kärsii niistä, mutta hän muuttuu silloin levottomaksi, eikä pysty olemaan kotona, vaan etsii aina työstä lohtua ajatuksilleen.

Uskon, että monessa perheessä voisi olla ihan samantapaista ongelmaa kimmukoinnissa. Itse olen ajatellut, että kuitenkin kotimme on päihtetön ja meillä on kaikki tarvittava, en ole ajatellut, että lähtisin minnekäänvihreämpää ruohoa hakemaan. Jo tuon kertomani perusteella ajattelen, että on aivan liian pitkä matka lähteä tuntemaan uutta ihmistä yhtä syvällisesti ja saattaapi tulla huonompikin tilalle. Sillä senhän tietää vasta vuosien päästä.

Pyytäisin teitä jokaista ensin rauhoittamaan mielenne ja ajattelemaan asioita useammalta puolelta ja itsenne näkökulmasta, siitä mitä teillä on nyt ja onko mahdollista hyväksyä joitkain asioita, jotka voivat vanhetessa parantua.
ei kannta loukkaantua joka ilkeästä sanasta, sillä toinen saattaa vain purkaa pahaa mieltään siihen kaikkein rakkaimpaan, kun itsellä on paha jostakin syystä olla.

Kovaa ja painestahan elämä lapsiperheissä on, pienten lasten hoito on vaativaa, on pyykinpesu, säntilliset ruokailuajat, on sairastumiset, lapsen kasvukiukuttelut ja lisäksi oma työelämä siinä ja lisäksi vielä se puoliso, joka on väsynyt ja ei osaa oikein olla mukana . kaikki risoo.
Helposti joku neuvoo, että ota ero, mutta mihin silläkään pääsee, nämä asiat kuuluu tuohon hetkeen kun lapset on pieniä, mutta aika pian alkaa muutosta olla, lapset viihtyvät kavereiden kanssa ja alkaa ollakin väljempää.

Hetken kiukusta ei pitäisi tehdä eikä oikein koko näiden ruuhkavuosien aikana muutospäätöksiä. Kannattaa kuitenkin pyrkiä aina jotenkin rauhoittamaan tilanne , kenenkään ei tarvitse olla muotilehtien mukainen lädy, eikä kodin tarvitse olla sisustehtien näyttelykodin kaltainen, sillä uskokaa tai älkää ne ovat fiktioata, siis tarua eivät ne asuttavia koteja.
Juuri eilen illalla katsoin pientä pintaremonttia ohjelmaa, jolla yritetaan myydä asunto sisustuksen turvin. Vietiin perheen tavat pois ja tilalle tuotiin joku pöytä ja tuoli ja paljon tyynyjä sohvalle, sieltähän puuttuui kokonaan ne kodin tarvittavat esineet, eihän sellaisessa kodissa voi elää.
Ja kaiken lisäksi kodin ostossakin tärkein asia on tarkistaa, että se on rakennettu oikein, eli talon seinät ja perustukset, putket ym muut tällaiset asiat, noilla mööpeleillä loppupeleissä ei ole mitään arvoa, jos oletkin ostanut niiden nojalla täysin homeisen ja mädän asunnon.

Sama se on ihmissuhteissa, joskus se hieman tylsä ja vähän tunteita näyttävä kumppani on kuitenkin se kaikkein turvallisin ja ihanin loppupeleissä. Siis ihan tavallinen suomalainen miehenjörrikkä.

"Tässä toiselta foorumilta lainattuna pari kommenttia, miten voi käydä, kun lähtee vaihtamaan:
heippa.ei kannata erota seksin takia jos muuten menee hyvin .erosin 33v avioliitontakia ja vaihdoin 8 vutta nuorempaan.itse olen60v .2 v oli kivaa kun kaikki oli vielä uutta..nyt olen yksin ei kavereita eikä mitään muutakaan.joten kannattaa harkita moneen kertaan.ne samat ongelmat tulee kun nainen on yli 50v"

"Luulen kanssa vähän samaa, että jos eroaa ja joutuu ottamaan yli 50 v naisen, niin ei kestä kauaakaan, kun jo tulee se haluttomuus ja ollaa samassa pisteessä, kuin miksi liitosta lähtikin.
Sitten on vaan koko loppu ikä yksinäisyyttä ja uuden etsimistä. Löytää jonkun, menee ½ v ja taas sama juttu."