Hei,
Seurustelen nuoren lesken kanssa. Hän käsittelee vielä menetystään ja ei ole vielä päästänyt irti puolisostaan täysin. Olen ymmärtäväinen ja annan hänelle aikaa käsitellä asiaa niin kauan kuin hänen tarvitsee.
Haluaisin kuitenkin kuulla kokemuksia muilta lesken kanssa parisuhteessa olevilta. Onko edellinen kumppani tuonut ongelmia uuteen suhteeseen?
Veikkaan, että minä ja edellinen kumppani olemme keskenämme riittävän erilaisia ettei meitä vertailla toisiimme... mutta tällä hetkellä ollaan tilanteessa että seurustelukumppanini tuntee huonoa omaatuntoa siitä että on uudessa suhteessa. Ja kokee loukkaavansa edesmennyttä puolisoaan. Hän on kuitenkin onnellinen kanssani ja sanoi ettei olisi uskonut, että vielä joskus rakastuu uudelleen, mutta rakastui kuitenkin :)
Onko kellään vinkkejä kertoa, kuinka pärjätä tässä ilman, että itse alkaisin verrata itseäni edelliseen. Ja etten ajattelisi että olen kakkossijalla aina?
Seurustelen nuoren lesken kanssa. Hän käsittelee vielä menetystään ja ei ole vielä päästänyt irti puolisostaan täysin. Olen ymmärtäväinen ja annan hänelle aikaa käsitellä asiaa niin kauan kuin hänen tarvitsee.
Haluaisin kuitenkin kuulla kokemuksia muilta lesken kanssa parisuhteessa olevilta. Onko edellinen kumppani tuonut ongelmia uuteen suhteeseen?
Veikkaan, että minä ja edellinen kumppani olemme keskenämme riittävän erilaisia ettei meitä vertailla toisiimme... mutta tällä hetkellä ollaan tilanteessa että seurustelukumppanini tuntee huonoa omaatuntoa siitä että on uudessa suhteessa. Ja kokee loukkaavansa edesmennyttä puolisoaan. Hän on kuitenkin onnellinen kanssani ja sanoi ettei olisi uskonut, että vielä joskus rakastuu uudelleen, mutta rakastui kuitenkin :)
Onko kellään vinkkejä kertoa, kuinka pärjätä tässä ilman, että itse alkaisin verrata itseäni edelliseen. Ja etten ajattelisi että olen kakkossijalla aina?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sinä tulet aina olemaan se kakkonen. Mies voi rakastaa sinua kyllä, mutta ensimmäinen vaimo on aina se ykkönen.
Mielestäni sinun kannattaisi jättää mies rauhaan. Todennäköisesti tulet olemaan vain laastari eikä toisen terapointi tuota haluamaasi tulosta. Parisuhde harvoin kestää, jos se aloitetaan liian varhain eikä surua ole vielä tarpeeksi työstetty. Jos siis oma elämäsi on tärkeä, niin ota etäisyyttä. Jos mies palaa luoksesi myöhemmin niin ehkäpä se sitten on aitoa, mutta ykköseksi ei ole pääsyä.
Mikä mahtoi olla kuolinsyy?
Tulet aina olemaan kakkonen, mutta onko sillä väliä. Sehän on hienoa, että on rakastanut puolisoaan. Mutta nyt tämä on kuollut, sinä elävä kumppani.
Jos omaat vahvan itsetunnon, no hätä.
Olin kolme vuotta avoliitossa nuoren leskinaise kanssa. Kumppanin kuolema on tosi traumaattinen kokemus ja siitä on vaikea päästä yli. Se on aivan eri asia, kuin eroon päättynyt suhde, jossa rakkauden voi purkaa. Kuollut kumppani pysyy aina rakkaana.
Olin selvästi laastari naiselle eikä ikuisen kakkosen rooli tuntunut hyvältä. Suhteen jatkaminen olisi vaatinut paljon suuremman syvämen minulta. Joku toinen olisi sellaiseen voinut pystyä, minä en.
Daddy Cool, saanko kysyä, kuinka pitkä aika siitä oli kun seurustelukumppanisi puoliso oli kuollut ennen kuin aloitte seurustelemaan?
Itse en usko olevani laastari, koska hän on kertonut minulle ettei ole alkanut seurustelemaan ennen kuin on ollut valmis. Nyt vain täytyy totuttautua siihen, että on taas jonkun kanssa kun on ollut pitkään yksin.
Onko jollain onnistunut parisuhde lesken kanssa?
No tottakai se aloittajaltakin onnistuu. Ihmiset ovat vain sellaisia hätähousuja kaikessa nykyään. Helppohan sinun on, seurustelukumppanisi on hyvin/poikkeuksellisen pariuskollista tyyppiä (nykyaikana) ja ei ole mitään vaaraa että vanha suola janottaa konkreettisesti. Puhtaalta pöydältä pääset aloittamaan hienon ihmisemn kanssa. Kärsivällisyyttä!!
On se minulta ainakin seurustelusuhteena onnistunut. Mies jäi leskeksi samoihin aikoihin, kun minä erosin. Ensin työstettiin kumpikin omia kriisejämme. Autoimme toinen toisiamme. Siitä se syveni rakkaudeksi ainakin minunpuoleltani. Onnellisia olemme, vaikka emme yhdessä asukkaan. Miksi pitäisi?
Voisin antaa sellaisen neuvon, että ei pidä kiirettä yhteen muuttamisen kanssa. Pitää ensin toipua traumoistaan ja tutustua kunnolla. Siihen menee vuosia. Sitä en ymmärrä, ettei muka saisi heti erottuaan tai leskeksi jäätyään etsiä seuraa. Keskustelu toisen empaattisen ihmisen kanssa on parasta, mitä kriisikohdissa voi tehdä.
Jotenkin pidän luontevampana sitä, että kumpikin on suunnilleen samassa elämäntilanteessa. Jos toisen kriisistä on jo pitemmän aikaa ja toinen vasta tyrmäysvaiheessa, on suhde helposti vähän toispuolinen. Toinen joutuu vaan kuuntelemaan ja ymmärtämään. Toinen taas paasaa kyllästymiseen asti tuskaansa. Molempi parempi.