Olen tutustunut mieheen, joka on kaikinpuolin ihana, paitsi hänen juttunsa ja vitsinsä seurassa ja kahdestaankin välillä ärsyttää/nolottaa. On jotenkin lapsellisia ja eleet/sanonnat mielestäni hölmöjä.
Rakastan hauskoja miehiä, siis ei tarvitse mikään pelle olla mutta jos omaa tietyn koomisuuden arkipäivän tilanteissa ja tilannehuumorintajun. Heidän ei oikeastaan tarvitse edes sanoa mitään kovin ihmeellistä kun jo on hauskaa.
Itsekään en ole tunnetusti mikään kovin hauska ja rento tyyppi, ennemminkin minut tunnetaan hiljaisena. Itseluottamukseni on myös huonohko ja tämänkin takia taidan vain hakea miehestä täydennystä itseeni. Ajattelen paljon, mitä muut ajattelevat.
Mutta omaan kyllä hauskan puolen ja se todellakin tulee esiin jos jonkun kanssa synkkaa. Silloin osaan ottaa rennosti ja mennä mukaan jutunheittoon. Minulla on esimerkiksi kavereina paljon tälläisiä puheliaita ja hauskoja tyyppejä, joiden kanssa tulen hyvin juttuun enkä enää ole se hiljainen tylsimys.
Kehittyykö mielestänne huumorintaju suhteessa? Pitäisikö vielä yrittää? Ollaan nyt tunnettu jo muutama kuukausi. Olen yrittänyt myös tässä parantaa omaa itsetuntoani esim.lukemalla asiaan liittyvää kirjallisuutta, pohtinut asioita yms.
Rakastan hauskoja miehiä, siis ei tarvitse mikään pelle olla mutta jos omaa tietyn koomisuuden arkipäivän tilanteissa ja tilannehuumorintajun. Heidän ei oikeastaan tarvitse edes sanoa mitään kovin ihmeellistä kun jo on hauskaa.
Itsekään en ole tunnetusti mikään kovin hauska ja rento tyyppi, ennemminkin minut tunnetaan hiljaisena. Itseluottamukseni on myös huonohko ja tämänkin takia taidan vain hakea miehestä täydennystä itseeni. Ajattelen paljon, mitä muut ajattelevat.
Mutta omaan kyllä hauskan puolen ja se todellakin tulee esiin jos jonkun kanssa synkkaa. Silloin osaan ottaa rennosti ja mennä mukaan jutunheittoon. Minulla on esimerkiksi kavereina paljon tälläisiä puheliaita ja hauskoja tyyppejä, joiden kanssa tulen hyvin juttuun enkä enää ole se hiljainen tylsimys.
Kehittyykö mielestänne huumorintaju suhteessa? Pitäisikö vielä yrittää? Ollaan nyt tunnettu jo muutama kuukausi. Olen yrittänyt myös tässä parantaa omaa itsetuntoani esim.lukemalla asiaan liittyvää kirjallisuutta, pohtinut asioita yms.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei tuo kyllä ole mikään itsetunto kysymys.
Ajattele nyt vaikka kaveriasi tai ystävääsi jonka seurassa olet.
Minullakin on vähän sellainen huumorintajua että on usein lähes pakko keksiä kaikkea huvittavaa arkipäivän tilanteista yms. mutta huomannut että monet naiset ja miehetkin haluaa mieluummin elellä tylsästi ja vakavana sekä tärkeänä painaa vain eteenpäin.
En tiedä sitten millaisia "lapsellisia" yms. nuo tuon sinun miehen eleet ovat koska minua vaivaa se että ihminen koko ajan miettii miten jossakin tilanteesa tulisi olla.
Esimerkiksi kaupan kassajonossa ollaan yrmeän vakavina odottamassa omaa vuoroa yms. Ei se nyt tietysti tarkoita että pitäisi alkaa mielettömästi elehtimään.
Monet naiset ovat täysin hulvattomasti nauraneet jutuilleni toisaalta joskus ja esimerkiksi työpaikoilla pidetty todella hauskana tyyppinä.
Joidenkin kanssa vain synkkaa jutut yhteen ei se ole edes sukupuolesta kiinni.
Itse ainakin vetäydyn syrjään ja muutun vakavammaksi seurassa joka ei tunnu omaltani. Ei vain jaksa tuhlata juttujani tyyppiin tai ryhmään jossa niitä ei ymmärretä. Ei helmiä sioille.
Olen aina haaveillut naisesta joka ymmärtäisi huumoriani sekä tietysti muutenkin tulisi toimeen kanssa ja tietysti miellyttäisi/viehättäisi myös muilla tavoin. Tällaista ei ole löytynyt vaan yleensä ne ovat olleet niitä naispuolisia kavereita jotka ovat ymmärtäneet huumoriani, aika usein varattuja.
Pitemmän päälle en jaksa olla paskantärkeässä suhteessa tai huumorintajuttomassa jossa vain nyherretään jotain arkiaskareita tai ollaan olevinaan.
Minun vitisi eivät ole huonoja (en kerro mm. kaksimieleisä tai alapäähuumoria). Vika on ymmärtäjässä joko sillä tavoin että hänellä ei ole huumorintajua, hän ei pysy mukana eli on hidas tai sitten ei halua reagoida koska pitää olla jotain tai meidän huumorintajumme on erilainen.
Mielestäni teidän huumorintajut ovat todennäköisesti erilaiset.
Esimerkkniä jos heitän jotain tosi kyynistä ja tosi vakavaa joskus niin se on yleensä tietynlaista huumoria, mutta osalla se menee ohi korvien.
Aivan samoin joskus vitsailen toisella henkilöllä hieman ivaillen ja se on täysin harmitonta leikkiä jossa itseasiassa tavallaan ihailen toisen luonteenpiirteitä ja olemassaoloa. Sekin voi mennä pahasti ohi.
Monet asiat voivat kehittyä suhteessa, mutta huumorintajusta en olisi niinkään varma.
Mielestäni sinun pitäisi eriyttää nuo kaksi ongelmaa toisistaan eli tuo sinun itsetunto ja teidän huumorintaju asianne.
Tähän hätään täytyy kyllä todeta että valitettavan moni nainen on hiljainen noissa huumorijutuissa suhteessa mieheen ja odottaa miehen tarjoavan sitä hauskaa seuraa.
Se käy joskus hermoille ja väsyttää kun saa niin vähän vastakaikua tai irti naisesta mitään.
Joo...olipa hyvä vastaus, kiitoksia.
"Tähän hätään täytyy kyllä todeta että valitettavan moni nainen on hiljainen noissa huumorijutuissa suhteessa mieheen ja odottaa miehen tarjoavan sitä hauskaa seuraa.
Se käy joskus hermoille ja väsyttää kun saa niin vähän vastakaikua tai irti naisesta mitään."
Minä olen siinä mielessä hiljainen että suurin osa ihmisistä varmaan pitää minua sellaisena enkä osaa oma-aloitteisesti pitää yllä sitä huumoria jos toinen ei ole sitä hauskaa tyyppiä. Mutta sitten kun tapaan tälläisen hauskan, minua omana itsenäni arvostavan, puheliaan ja mukavan ihmisen niin silloin kyllä annan vastakaikua ja minulla on se "hauska"/"koominen" asenne arkipäivän juttuihin. En tiedä sitten onko kaikilla näin, ehkä he vain tulevat juttuun helpommin kaikkien kanssa?? No, joidenkin kanssa vain synkkaa ja joidenkin ei.
En nyt vain tiedä onko tämä niin iso juttu että pitäisi hyvä mies jättää. Niissä hauskoissa tyypeissä puolestaan sitten on ollut jotain mikä ei miellyttänyt, esim.ulkonäkö tai ilkeämpi/kypsymätön käytös.
"Minä olen siinä mielessä hiljainen että suurin osa ihmisistä varmaan pitää minua sellaisena enkä osaa oma-aloitteisesti pitää yllä sitä huumoria jos toinen ei ole sitä hauskaa tyyppiä. Mutta sitten kun tapaan tälläisen hauskan, minua omana itsenäni arvostavan, puheliaan ja mukavan ihmisen niin silloin kyllä annan vastakaikua ja minulla on se "hauska"/"koominen" asenne arkipäivän juttuihin."
Kuvailemani ilmiö on enemmän sitä että kerron vitsin jolle nainen nauraa. Sitten taas odotellaan että kerron vitsin jne.
Jos taas nainen on mukana jutuissa aktiivisemmin ja reagoi niihin niin samalla minäkin nautin siitä enemmän sekä saan tietysti lisävirikkeitä uusille jutuille.
Lisäksi joillakin naisilla on se että tiettyjä asioita tehdessä pitäisi olla jotenkin hiljaa tai pitää kulisseja pystyssä.
Olet ehkä nuorempi kuin minä, mutta olen itse jo 30-vuotias ja naisten kanssa varsinkin oman ikäisten tämä tulee nopeasti esiin. Ollaan jo niin turruttu siihen arkiseen puurtamiseen että laput ovat silmillä miten jokaisesta hetkestä tulisi löytää jotain irti.
Valitettavan suuri osa naisista odottaa miehestä sitä huvitusta, mutta itselle tulee sellainen olo kuin olisi joku huumoriautomaatti johon nainen syöttää kolikkoja ja sitten on "hauskaa".
Molempien tulisi olla niissä jutuissa mukana ja jakaa sitä keskenään.
"En nyt vain tiedä onko tämä niin iso juttu että pitäisi hyvä mies jättää. Niissä hauskoissa tyypeissä puolestaan sitten on ollut jotain mikä ei miellyttänyt, esim.ulkonäkö tai ilkeämpi/kypsymätön käytös. "
Se on ihan sinun itse päätettävissä koska mitään "oikeaa" ratkaisua ei ole olemassa.
Pitemmän päälle itselleni tulisi se olo että suhteessa on tylsää eikä se ihminen ymmärtäisi minua eikä maailmankuvaani jos huumorit eivät kohtaisi.
Sen takia moni pitää huumorintajua niin tärkeänä asiana koska se helpottaa kanssakäymistä, tarjoaa kevennystä muuhun elämään ja myös kertoo miten samalla taajuudella ollaan.
Tuossa kun mainitsit tuosta "lapsellisuudesta "niin en tiedä onko minun juttuni lapsellisia mutta enemmän mielikuvituksekkaita ja ehkä hieman oveliakin. Siinä on syynsä miksi oikeastaan etsin ehkä huomattavasti nuorempaa naista koska huomannut että monilla alkaa huumorintajua ja muukin elämä jähmettyä lähempänä 30-vuotta.
Itselläni on käynyt melkein päinvastoin ja sitä osaa rentoutua paremmin olla ottamatta kaikkea niin perhanan vakavasti.
Muistan joitakin "kaveritreffejä" parin huomattavasti nuoremman naisen kanssa (noin 20) tässä pari vuotta sitten joissa molemmat nauroivat kahvilla tai ravintolassa melkein koko ajan. Yhdelläkään oikeilla treffeillä en ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Se kertonee ehkä jotain mikä seuranhaussa kiikastaa ainakin minulla kiikastaa enkä näe mahdollisuutta syvempään parisuhteeseen jos tuo puoli ei toimi.
Kaikilla ei vain synkkaa, mutta se miten synkkaa on osittain kiinni asenteesta ja siitä mitä lopulta tahtoo.
Mielestäni yhteisen huumorin puuttuminen suhteessa on iso puute. Nuorena en sitä osannut arvostaa, mutta kolmen karille menneen parisuhteen kokemuksella olen valmis vannomaan huumorin nimeen. Arki voi olla todella tylsää, jos ei voi nauraa yhdessä kumppaninsa kanssa. Monet pienet ristiriidatkin ratkeavat helpommin huumorin kautta kuin syvällisen analyysin ja pohdinnan tuloksena. Ei elämä saa olla liian vakavaa.
En oikein usko, että yhteinen huumori voi syntyä ajan kanssa. Silloin se on enemmän opittua roolikäyttäytymistä, kuin luontevaa läpän heittoa. Oma huumorini on sarkastista ja itseironista, monen mielestä se saattaa olla liian raskasta tai liian nokkelaa. Toinen avovaimoni meni yleensä hämilleen huumoristani tai pahimmillaan hän loukkaantui sarkasmistani, hän kun tykkäsi enemmän ulkokohtaisesta puujalkavitsityylistä.
Onneksi olen lopultakin löytänyt naisen, jolla on hyvä itsetunto ja yhtä sairas huumorintaju kuin minulla. Pystymme molemmat nauramaan itsellemme ja toisillemme.
En osaa sanoa, mitä sinun pitäisi tehdä. Hiukan pahalta kuitenkin kuulostaa, jos et os olla miehesi kanssa rento. Olen itsekin lähtenyt teennäisiin suhteisiin, enää en niin tekisi.
Itselläni oli sama ongelma exäni kanssa eli hänen juttunsa herättivät jopa kahden kesken kamalaa myötähäpeää. Aluksi hän vaikutti ihan älykkäältä ja hassulta ihmiseltä mutta pidemmän tutustumisen seurauksena huomasin että hän oli oikeasti todella yksinkertainen, sellanen vähän tyhmä, "tahvo". Hän nauroi vain todella simppeleille jutuille ja väsähtäneelle tilannekomiikalle kun taas itselläni on hieman kieroutunut ja sarkastinen huumorintaju. Eli hänen huumorinsa oli sellaista naivistista ja yksinkertaista. Hän ei yleensä ymmärtänyt huumoriani ja minua hävetti jos hän yritti vitsailla kavereilleni kun nämä sitten yrittivät kohteliaisuudesta vähän naurahtaa.
Muitakin eroavaisuuksia sitten löytyi ja siihen se suhde sitten kaatui. Kyllä samankaltainen huumorintaju on yksi parisuhteen kulmakiviä mielestäni..
samanlainen huumorintaju kertoo että älykkyys on samantasoista. työllä koulutuksella ei siihen ole vaikutusta.
komppaan edellistä . samanlaisen jääräpää tanelin kanssa yrittänyt
Yhteinen huumori ja huumorintaju luovat läheisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Olen huomannut sellaisenkin asian, että jos em tavalla kohtaa, myös lakanoiden välissä sujuu todella hyvin. En tiedä onko se sitä yhteistä säveltä, aallonpituutta vai mitä, mutta kuitenkin asia, joka luo välittömyyttä, helpottaa asioita, ja kantaa monien ongelmien yli.
Huumorintajuhan rentouttaa ja seksi sujuu paremmin jos molemmat ovat rentoja vaikka seksuaalinen jännite on ihmisten välillä.
Itse ainakin päättelin että suht aneeminen suoritusseksi parissakin parisuhteessa johtui juuri tuosta.
Huumorintajussa jaetaan jotain yhdessä.
Jos joku on löytänyt sellaisen suhteen niin onnittelen. Ei saisi menettää huumoriaan asiassa, mutta epäilen että minulta taitaa jäädä nuo fiilikset kokematta.
Ehkä on outo huumorintaju tai jotain.
Toisaalta ei pelkällä huumorintajulla mieskään pääse pitkälle. Pitäisi olla myös hyvä ulkonäkö, kunnon tulot ja muutenkin sopivan edustava naiskavereille esiteltäväksi.
Kiteytit hyvin.
Tuota viimeistä kappaletta lukuunottamatta.
Huumorintaju ei itsessään riitä, tarvitaan myös muita ominaisuuksia, jotta toimeen tulee keskenään. Mutta nuo tulot eivät siihen kuulu. Kunhan omat menonsa maksaa, se riittää. Edustavuus on taas aivan kokijasta kiinni.
Olen huomannut saman myös nuoremmassa sukupolvessa; kumppania ei valita tulojen tai ulkoisten seikkojen perusteella, vaan niin, että seurassaan on hyvä olla.
Tai ehkä olemme vaan erikoisia ihmisiä ;)
Tulot kirjoitin tuohon hieman epähuomiossa, mutta kyllä miehen ammatilla, tulo ja koulutustasolla on aika paljon väliä kenet nainen tuntee nykyään tarpeeksi edustavaksi itselleen suhteeseen.
"Olen huomannut saman myös nuoremmassa sukupolvessa; kumppania ei valita tulojen tai ulkoisten seikkojen perusteella, vaan niin, että seurassaan on hyvä olla."
Minulla on kokemusta alle kolmekymppisistä lähinnä kun olen kolmenkympin hujakoilla ja olen tästä eri mieltä.
Aika suuri joukko valitsisi kumppanin noilla perusteilla jos vain pystyy. Kysymys on lähinnä siitä että missä toiseen tutustuu, mutta keskimäärin seuranhaussa suositaan paljon noita ulkoisia seikkoja.
Esimerkiksi miehen pitää olla kaikin puolin tip top ja kaikki ominaisuudet just kohdillaan sekä vielä tehdä se vaikutus heti naiseen.
Huumorintaju vaikka sitä kuulutetaan on lähinnä sivumauste kunhan vähän edes osataan olla yhdessä.
Näin miehenä pakko sanoa koska sen minkä olen itse kokenut tärkeänä eli nimenomaan oman yhteisen ajattelupohjan sekä huumorintajun niin se näyttää monilla korvautuvan sillä että toinen viehättää ulkoisesti siten että toisen seurassa viihtyy seksuaalisen halun perusteella ja että toinen hieman osaa small-talkia.
Paljon nuoremmista, jotka tutustuvat omissa kuvioissaan en osaa sitten sanoa nykypäivänä.
Peli on nykypäivänä seuranhaussa hyvin raakaa ja siellä korostuu täysin muut seikat kuin yhteinen huumorintaju.
huumori yhdistää, ja on kiva nauraa samoille jutuille.
Mutta se on vain yksi osa elämää :
Mä olin aikanaan ihan rakastunut mieheen, jonka kanssa huumori ei mennyt ollenkaan yksiin... muistan, kun katottiin jotain hupileffaa, ja aina kun se nauroi, en ymmärtänyt mille se nauroi, ja ite nauroin ratketakseni kun hän oli ihan vakava...
Ei kuitenkaan siis suhde kaatunut siihen, että meitä nauratti eri jutut. Huumorintaju voi kehittyä, mutta ei ketään voi saada nauramaan asioille, joita ei pidä hauskana. Ei se voi pilata tai parantaa suhdetta. Tos sun lukemisen ja pohtimisen lisäksi kannatta a ehkä katsoa tätää sarjaa Dhama&Greg... Vaikka se onkin hupisarja, pohjalla on se idea, että kaksi täysin erilaista ihmistä oppii silti rakastamaan toisiaan.
Paitsi huumori myös samalla aaltopituudella henkisesti oleminen auttaa hurjasti. Erään naisen kanssa tultiin muuten hyvin toimeen mutta sänkyhommissa oli aina omasta mielestäni joku "off". Mietin nyt että johtui luultavasti siitä ettei meillä loppupeleissä ollut mitään yhteistä. Eipä se valittanut mutta itselle jäi vähän huonot vibat :) Myöhemmin taas tapasin tytsyn jolla on täysin samanlainen huumorintaju ja ajatusmaailma ja vällyjen alla aika on mennyt äärimmäisen mutkitta. En ole koskaan elämässäni kokenut samanlaista seksuualista kemiaa ja uskon että johtuu juuri edellä mainitusta aaltopituudesta. Molemmat tietävät sanomatta mitä haluavat ja riitaa ei ole mistään vaikka ihan avoimesti tapailemme muitakin.