Hei!
Tarvitsisin vähän neuvoa, tukea, rohkaisua... Siis en todellakaan nyt mitään teilausta. olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kaksi vuotta, mutta nyt olen ymmärtänyt, että parisuhde tulee omien unelmieni tielle. Rakastan miestäni, ja haluan hänen kanssaan naimisiin ja perheen. Olemme suunnitelleetkin paljon tulevaisuutta. Ongelma vain on se, että itse en ole valmis jäämään tänne nykyiseen asuinpaikkaani vaan haluan nähdä maailmaa, kokea uusia asioita! Mieheni taas on onnellinen täällä, eikä hän halua muuttaa. Tunnen oloni todella ahdistuneeksi, koska tunnen että joudun tekemään valinnan joko mieheni tai unelmieni välillä. En voi pakottaa miestäni toteuttamaan minun unelmiani ja seuraamaan minua, toteuttaessani niitä. En missään nimessä tahdo että hän uhraa elämänsä siihen. Toisaalta taas jos jään tänne mieheni kanssa tulen ehkä katumaan sitä koko elämäni, etten tehnyt sitä mitä todella halusin? Olen aivan umpikujassa ajatusteni kanssa...
Tarvitsisin vähän neuvoa, tukea, rohkaisua... Siis en todellakaan nyt mitään teilausta. olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kaksi vuotta, mutta nyt olen ymmärtänyt, että parisuhde tulee omien unelmieni tielle. Rakastan miestäni, ja haluan hänen kanssaan naimisiin ja perheen. Olemme suunnitelleetkin paljon tulevaisuutta. Ongelma vain on se, että itse en ole valmis jäämään tänne nykyiseen asuinpaikkaani vaan haluan nähdä maailmaa, kokea uusia asioita! Mieheni taas on onnellinen täällä, eikä hän halua muuttaa. Tunnen oloni todella ahdistuneeksi, koska tunnen että joudun tekemään valinnan joko mieheni tai unelmieni välillä. En voi pakottaa miestäni toteuttamaan minun unelmiani ja seuraamaan minua, toteuttaessani niitä. En missään nimessä tahdo että hän uhraa elämänsä siihen. Toisaalta taas jos jään tänne mieheni kanssa tulen ehkä katumaan sitä koko elämäni, etten tehnyt sitä mitä todella halusin? Olen aivan umpikujassa ajatusteni kanssa...
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kysymys oikeastaan on: seuraamaan sinua MINNE? Toiselle paikkakunnalle(helpompaa), toiseen maahan(hankalaa)...?
Lähdetään realismista: mikä on pankkitilin saldo, onko omaisuutta, onko koulutusta, onko toiveita työpaikasta kotiseudulla/muualla...ja toisin päin: mitkä siteet ovat olemassa nykyiseen paikkaan.
"vaan haluan nähdä maailmaa, kokea uusia asioita!"...onko tämän pakko sisältää muuttaminen tuntemattomaan paikkaan?
-> ap
Elämä on valintoja, huonoja ja vielä huonompia.
Toisaalta joskus on hyvä olla tekemättä mitään ja katsoa mitä aika tuo tullessaan.
"Toisaalta joskus on hyvä olla tekemättä mitään ja katsoa mitä aika tuo tullessaan"........voi jeesus, ei ikinä näin! mene, tee, koe! kukaan ei ikinä tuu himasta hakeen, älä helvetissä jää odottaan! jos sä sen himanysväri äijäs kelkkaan jäät, niin sata varma että vanhana kaduttaa, life won't wait!
Niin no, jos ei mitään tee, ei mitään saa. Epäonnistua voi vaikka yrittäisikin ja montakin kertaa, se tulos on epävarma, mutta siinä ettei tee mitään ja kuhan katselee tulos on satavarma. Ei tuo elämä yhtään mitään. Katselijat ei tee koskaan mitään, ei lähde mihinkään, ei tule tarjouksia, eikä aika tuo yhtään mitään, kun se ei aina tuo vaikka miten yrittäisi. Jos sen haluaa valita, niin on sekin ok, ja onpahan ainakin turvallinen valinta, mutta on ihan täysi valhe, että kun ei tee mitään aika vaan jotenkin ihmeellisesti toisi jotain eteen. Ei tuo. Itse on tehtävä, itse on mentävä, itse on oltava paikalla. Itse on yritettävä ja luotava elämänsä.
Joo, elämä on valintoja. Itse valitsin perheen. Kahdenkymmenen vuoden päästä vanhin lapsi oli 18 v. nuorin 5 v. Tarvitsin lomaa ja olisin lähtenyt yksin, mutta mies tahtoi lähteä kanssani. Siitä alkoi meidän kahden yhteinen rakas harrastus, joka jatkunut viisitoista vuotta. Tämä on meidän tarina. Moni ehtii erota ennenkuin pääsee tänne asti. On todellakin parempi toteuttaa niitä omia toiveita, eihän sitä tiedä elämästä eteenpäin. Meillä on ollut onni mukana matkassa. Ap:lle sanoisin: jos todella rakastat miestä, katso voisitko mitenkään yhdistää toiveitanne. Muista, itse päätät ja elät päätöstesi kanssa.
Unelmat pitää toteuttaa ja kun lapsia ei vielä ole niin ota ja elä!
Älä sitoudu!
Kun elämä parisuhteessa arkipäiväistyy alkaa kuvaamasi kaltainen luonne-ero ikävine ilmiöineen korostumaan.
Tämä on siis kuvitelmani.
Onneksi meillä tuossakin suhteessa kulkivat ajatuksemme yhteisä latusia.
Jo muutaman vuoden ja useamman muuton jälkeen osasimme arvostaa sitä.
Ettekö voi matkustella yhdessä? Onko sen pakko olla joko tai? Haaveilet kuitenkin avioliitosta ja perheestä, joten en jaksa uskoa että haluaisit muuttaa maasta toiseen jatkuvasti, ainakaan sillon kun lastenteko alkaa olla ajankohtaista. Vai oletko ajatellut perheen perustamista vain pinnallisella tasolla, etkä niinkään mitä se oikeasti vaatii? Ennen perheenperustamista olisi ihan suotavaa luoda uraan (suomessakin), ainakin toisen teistä.
Vai onko kyse Suomen sisällä muutosta? Jos on, niin ehkä miehesi olisi aika katsoa peiliin. Aina pitää varautua siihen että toinen ei esim saa töitä nykyiseltä paikkakunnalta, tai haluaakin opiskella jotain mitä ei oman paikkakunnan koulutustarjonnasta löydy.
"nähdä maailmaa" voi tulkita hyvin monella tapaa, haluatko matkustella mahdollisimman paljon vai asua useissa eri maissa? Kannattaa myös ajatella asiaa realistisesti, joku yllä esittikin hyviä kysymyksiä!
Tuo ei ole niitä juttuja minkä vuoksi itse harkitsisin eroa. Matkustella voi yksinkin, ja sellainen joka ei osaa mieltään avartaa kotoa käsin, on henkisesti köyhä. Hyvä parisuhde kestää esimerkiksi vaihdossa olemisen ja sitä myötä kaukosuhteenkin. Voisin taas erota sen vuoksi että pidemmän aikavälin suunnitelmat ovat erit. Mutta ei kai teillä ole jos oikeasti haaveilet sen perheen perustamisesta? Vai kuvittelitko että voit lapsinesi muuttaa paikasta toiseen loppuelämän, ilman että heidän kehitys kärsii? Realistisuutta siis kehiin.
Alun perin olen haaveillut, siis monen monta vuotta muuttamisesta Ruotsiin. Se on ollut haaveeni pikkutytöstä lähtien. Nyt olen kuitenkin jo osittain luopunut tuosta haaveesta ja olisin tyytyväinen ruotsinkieliseen alueeseen suomessa. Itselleni olisi tärkeää, että lapsistani tulisi kaksikielisiä. Tällä hetkellä asumme mieheni kanssa seudulla, jossa tätä mahdollisuutta ei ole ja tunnen itseni voimattomaksi yrittää yksin heitä opettaa toiseen kotimaiseen.
Matkustella mieheni kyllä haluaa. Yhdessä siis voimme nähdä maailmaa, mutta tuo asuinpaikka... Itse olen sosiaalinen ja tutustun helposti uusiin ihmisiin, mutta näin ei ole mieheni kanssa. Hän on hitaasti lämpiävä uusien ihmissuhteiden suhteen, joten ehkä hän siksi haluaa pitäytyä täällä tutussa ja turvallisessa ympäristössä jossa sosiaalinen verkko on jo luotuna. Ymmärrän kyllä ja olen yrittänyt itselleni tätä selittää että täällä meillä on kaikki hyvin.
Olen myös yrittänyt estää omia unelmiani uskottelemalla itselleni, että en enää edes haaveile semmoisesta. Että arki on samanlaista missäpäin maata tai maailmaa tahansa, mutta silti en voi haaveilleni mitään. Luulen, että ellen edes kokeile sitä mistä olen haaveillut tulen katumaan tätä myöhemmin ja kukaties joskus viidenkympin villityksessä sitten sen toteutan... En tiedä mitä pitäisi edes ajatella.
Ehkä olen tavallaan myös kyllästynyt tähän samanlaiseen tavalliseen arkeen nyt ja siksi unelmat ja haaveet ovat taas nousseet pinnalle.
Sinun unelmasi "saada lapsistasi ruotsinkielentaitoisia" on OK mutta mitä hyotyä on ruotsin osaamisesta? Kaikki ruotsalaiset puhuvat myos englantia joten haaveilla lastesi puhuvan englantia on paljon realistisempaa. Sillä pärjää missä tahaansa maailmassa, kun taas ruotsilla vain Suomessa ja Ruotsissa.Tai haaveile hankkimista yksityisopettajasta joka opettaisi heille kiinaa tai venäjää. Nuo ovat taitoja joista on paljon enemmän hyotya.
Mitä taas tulee realismiin: ennen naimisiin menoa on paljon helpompi matkustaa yksin ja kiertää maailmaa. Et kerro minkä ikäinen olet, mutta nuorille on AINA paikkoja avoinna ympari maailman: USAssa, Austraaliassa, Kiinassa, jenjne kesätoiksi tai vapaaehtoisiin hommiin.
Nuo saatavat olla parin kolmen kuukauden kertaheittoja tai jopa puolen vuoden.
Olen aivan varma että poikaystäväsi odottaisi (ellei haluasi lähteä mukaan) nuo vaivaiset kuukaudet sinun tutkiessasi maailmaa.
Ellet nyt lähde, tulet todellakin katumaan sitä myohemmin. Aloitettuasi vakituisen tyouran ja lasten tullessa kuvioihin, on melko mahdotonta seikkailla ympäri maailma.
Joten haveet vain todeksi ja hankkimaan viisumeita!
Hmm no kaksikielisyys onnistuu niin että sinä puhut aina puhuessa lapselle ruotsia, ja miehesi suomea. Näin monet suomenruotsalaiset tekevät kun tekevät lapsia suomenkielisten kanssa. Ei se ole se kummempaa, ruotsinkielistä ympäristöä ei siis vaadi.
Minusta tuntuu että olet hiukan kyllästynyt arkeen, ja nyt kaivelet vanhoja haaveitasi joihin vedota kun haluat elämään jotain säpinää. Haaveet ja unelmatkin vaihtuvat, ja niitä voi tietoisesti vaihtaa. Minä olen haaveillut olevani ydinfyysikko, filosofi, kirjailija, toimittaja jne. Pitkäaikainen haaveni oli jossain vaiheessa elämää asua Kanadassa. Nämä kaikki ovat siis olleet vahvoja haaveita. Nyt tällä hetkellä ne ovat menneitä haaveita, koska minulla on uusia haaveita niiden sijaan :) Ei kannata liikaa piintyä yhteen unelmaan ja ajatukseen, elämässä voi käydä mitä tahansa!
Jos itsekkin tunnistat itsessäsi kyllästymisen arkeen, niin voisithan ottaa tietyn ajanjakson, jonka aikana kehität uusia unelmia (jotka sopivat miehellesikin) ja hankit jotain uutta elämääsi, jotain tavallisen arjen rikkovaa. Sitten tuon tietyn ajan jälkeen pohdit uudestaan syvällisesti että mitä elämältäsi haluat, mikä on sinulle tärkeintä. Tuon tason päätöksiä ei kannata tehdä yhtäkkiä, polttaen sillat takanaan. Voi nimittäin käydä niinkiin että Ruotsiin muuttaessa sinulle tulee suru puseroon kun se oma rakas ei olekkaan siellä jakamassa unelmaa ja voi myös olla niin että se olikin elämäsi paras päätös. Mieti rauhassa, ja tee oikeasti töitä sen eteen että koet elämäsi miellyttäväksi. Samaa se elämä on siellä Ruotsissakin, jos kuvittelee henkilökohtaisen onnen löytyvän ympäristöstään.Itsestä ja omasta asenteesta se pitää löytää :)
Elä. Näe. Koe.
Tai jää ja sopeudu.
Vain sinä voit valita.
Vain sinä voit maksaa hinnan valinnastasi, olkoon se mikä vain.
Kaikilla valinnoilla on vaikusta tulevaisuuteen, hyppää tai jää rannalle.
Elämä on sinun. Nyt ja heti. Ja huomenna.
minulla on veli jonka haave oli purjehtia maailman ympäri. Hänellä oli alussa vaimo joka pysyi kyydissä aikansa. Kun veljeni unelmat näyttivän ohittavan kaikki vaimon toiveet (lapsi, vakituinen asuinpaikka) vaimo jätti veljeni. Ei hän sitä toki toivonut. heillä oli hyvä suhde pohjana.
Nyt maailma on kierretty, loppumatkalla oli kyydissä jo uusi vaimo, ja yllätys yllätys, veljeni kypsyi toteuttamaan tämän naisen kanssa sen ensimmäisen vaimon unelman, Lapsi ja koti maan pinnalla. Hän maksoi unelmistaan hintansa mutta luulen että ei se helppoa ole ollut.
Ennen lapsia on riennot riennettävä.
Jos haluat kiertää maailmaa, tee se. Ottakaa aikalisä. Katsotte sitten palattuasi, onko mahdollista jatkaa siitä mihin jäitte.
Mikäli et toteuta unelmiasi nyt, kadut sitä lopun elämäsi ja katkeroidut siitä kumppaniisi.
Ettekö pääse asiasta jonkinlaiseen kompromissiin, missä otettaisiin huomioon molempien unelmat? Jos ette, niin joudut sitten valitsemaan joko miehen ja hänen unelmat tai ottaa ja lähteä omien unelmiesi perään. Parisuhteet on jatkuvaa kompromissia ja siksi olen päättänyt pystytellä sinkkuna ja lapsettomana. Sinkkuus voi muuttua, jos tapaa hyvän miehen ja rakastuu. Lapsia en sen sijaan halua tehdä, koska haluan elää ns. vapaana vastuusta, jonka lapset automaattisesti tuovat mukanaan. Kerran täällä eletään, niin pitää tehdä päätökset siten kuin itse haluaa elää eikä sen mukaan miten ajattelee muiden haluavan sinun elää. Kaikissa tapauksissa arvostelijoita riittää, ihmiset ovat niin kateellisia kaikesta. Kerrohan mihin tulokseen olet päätynyt ;).
Unelmat ovat sitä varten, että ne toteutetaan.
Myönnä itsellesi se tosiseikka,että olet kyllästynyt nykyiseen suhteeseesi. Nyt vain etsit tekosyitä,kaksikielisyys,toinen asuinpaikka ym. Yksinkertaisempaa olisi etsiä ruotsinkieliseltä alueelta miesystävä(ehkä olet jo löytänytkin)jonka kanssa aloittaisit uuden suhteen...
Kyllästynyt suhteeseensa? Mitä sillä tarkoitat? Tottakai suhde muuttuu kahden vuoden aikana eikä samanlaista ihastumisen tunnetta enää ole kuin alussa. Mutta tosiaan mitä sitten kyllästyminen on...
Kokemuksesta voin sanoa: mene. Oli vastaava tilanne. Aluksi teimme kompromissin ja lähdimme maailmalle yhdessä, mutta paluupäivä oli sovittu. N. puolen vuoden reissaamisen jälkeen olin todennut, että suhde ei toimi, koska olemme liian erilaiset ja mies halusi kotiin. Minä jäin ja vietin ulkomailla yhteensä 10 vuotta. Nyt olen taas Suomessa ja vaikka parisuhdetta ja perhettä ei olekaan, en kadu päivääkään. Asuinpaikka ja elämäntyyli ovat niin isoja asioita, että niistä on löydettävä kompromissi tai jos sellainen ei onnistu, on toteutettava oma tahtonsa.
Mieti ensiksi ihan realistisesti, että millaisia uhrauksia esim. Ruotsissa vietettävä vuosi vaatisi. Oletko töissä vai opiskeletko? Saatko virkavapaata tai opintovapaata? Onko sinulla esim. vanhoja opintolainoja vielä maksettavana? Sen jälkeen ota selvää, että millaisia opiskelu- ja/tai työmahdollisuuksia Ruotsissa on. Jos mahdollista, ota työ ison kaupungin läheltä, josta pääsee helposti Suomeen.
Juttele miehesi kanssa asiasta. Sano, että haluat naimisiin ja lapset, mutta sinun on itsesi takia pakko toteuttaa tämä matkusteluhaave. Miehellä on oltava vapaus valita, että haluaako hän erota, ylläpitää kaukosuhdetta, tulla mukaan vai otatteko suhteessa vuoden aikalisän, jolloin kumpikin valmis tapailemaan muita. Kun vuosi on ohi, palaat Suomeen ja katsotte, miltä elämä näyttää sen jälkeen. Jos eroatte, olet valmis jatkamaan ulkomailla esim. matkaoppaana tai vaikkapa yrität työllistyä ulkomailla paikallisena suomalaisena esim. Suomen suurlähetystöön töihin.
Jos tämä ruotsinkielisyys on sinun juttusi, niin tietysti paljon vaikuttaa myös se, että miten mies työllistyisi pääkaupunkiseudulla tai ruotsinkielisellä rannikkoalueella. Monissa kaupungeissa (esim. Tampere) on myös ruotsinkielisiä päiväkoteja jne, joten välttämättä ei tarvitse muuttaa aina pakosti Helsinkiin. Jos miehen ammatti on sellainen, ettei näillä alueilla työllisty, niin muuttaminen olisi kohtuuton ajatus.
Olen itse kokenut saman. Miehen mieliksi jäin Suomeen, perustimme perheen jne. Lopulta kuitenkin tunsin uhranneeni liikaa ja halusin eron. Tämän oman kokemukseni takia suosittelen, että nyt kun vielä olet nuori ja lapseton, niin toteuta niitä unelmiasi. Toteuta ne unelmat nyt heti eikä vasta sitten 30-35-v ikäisenä, kun on jo kiire tehdä niitä lapsia.
Omalla kohdallani mies oli turvallisuushakuinen ja hänelle oma koti, tuttu kunta, lähellä olevat vanhemmat jne oli erittäin tärkeää. Sitä oli vaikea hyväksyä, koska en ole itse olleenkaan sellainen. Kaikista ei ole maailmanvalloittajiksi ja se sinunkin on vain pakko hyväksyä.
Minä la¨hdin. Ja jopa kahden lapsen kanssa!
Muutimme maahan, jossa olimme käyneet pari-kolme kertaa lomamatkalla. (Ei etelänkohde vaan eräs Eurooppalainen maa.)
En osannut muuta kuin kouluruotsia ja -englantia, mikä oli hyvin vaatimatonta. Tyttö ei osannut muuta kuin suomea, oli vasta 6-vuotias. Poika oli koululainen ja oli lukenut pari vuotta englantia.
Tämän kohdemaan kieltä emme osanneet. Ei ollut työpaikkaa, ei asunnosta tietoa. Väliaikainen paikka asua oli, mistä sitten aloin ensin kielikurssin ja lapset meni syksyllä kouluun. Muutimme toukokuussa.
Asuimme tämän tuttavan luona kolme kuukautta, kunnes sain asunnon. Elimme sosiaaliavulla ja vähillä säästöilläni. Tyttö oppi kielen Jouluun mennessä, pojalla meni hieman kauemmin mutta nyt puhuvat molemmat virheettömästi, kirjoittavat ja lukevat samoin.
Itse opin perusasiat kielikurssilla. ja hakeuduin sitten paikalliseen vanhainkotiin hoitoapulaiseksi. Siellä oli pakki alkaa uskaltaa ja puhua! Paljon meni väärin, mutta kukaa, ei yksikään nauranut eikä ivannut. Päinvastoin! Myönteisistä kokemuksista rohkaistuneena uskalsin aina vai n enemmän. Luin myös paljon, ensin lehtiä jotka oli helppotajuisempia, kirjoitin ylös sanoja joita en tajunnut ja etsin ne sanakirjasta. Nyt, 15 vuotta myöhemmin asumme täällä edelleen, Meillä kaikilla sujuu kieli, kirjallisesti ja suullisesti. Lasten kanssa puhutaan keskenämme suomea, muuten paikallista kieltä. Suomeen ei meistä kukaan kaipaa, saimme hyvän ja turvallisen elämän täällä. Taloius on hyvällä pohjalla ja olemme Suomen näkökulmasta jopa hyvin toimeentulevia!
En väitä että elämä on ollut pelkkää ruusutarhaa!
Kaikkea vielä, monta vuotta oli henkisesti ja taloudellisesti vaikeaa. Tunsin kuitenkin tehneeni oikean ratkaisun joka kerta kun vierailimme Suomessa. Tajusin miten hyvin meillä siellä kuitenkin oli.
Täamä oli minun unelmani, pois Suomesta, suureen maailmaan, ja sen toteutin.
Itse olen sinkku, parisuhteita on ollut mutta en halua sitoa itseäni kovinkaan helposti. Sekä tyttö että poika ovat parisuhteessa ei-suomalaisen kanssa. En kehota ketään tekemään samaa, minä vain heitin kaiken yhden korren varaan ja päätin hypätä siihen. Vaati lujaa uskoa, periksiantamatonta sisua ja aimo annos "hulluutta" tehdä tämä, mutta en todellakaan kadu!
Suosittelen kyllä jokaista kuuntelemaan sisintään, mitä oikeasti haluaa ja onko valmis ottamaan vastaan kaiken mitä päätös suuntaan tai toiseen merkitsee ja mitä ehkä sisällään pitää. Voi tulla vuori vastaan, mutta jos sen yli on mahdoton kiivetä, kierrettävä se!
Minun lempilauseeni : "Koska hän ei tiennyt, että se on mahdotonta, hän meni ja teki sen!"